Tänä keväänä on kerrottu tiedotusvälineissä melko runsaasti Lapin sodan päättymisestä. Lapin sodassa suomalaiset sotajoukot joutuivat ajamaan saksalaisten sotajoukot pois maastamme. Tämä operaatio jouduttiin suorittamaan Neuvostoliiton vaatimuksesta. Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvottelujen eräänä ehtona oli, että Suomen sotavoimien on karkotettava saksalaiset sotajoukot pois Suomen alueelta. Se ehto täyttyi 27. huhtikuuta 1945, kun suomalaiset sotilaat ajoivat viimeisen saksalaisen sotilaan Norjan puolelle Suomen käsivarressa.  Sota vaati uhrinsa. Sodissa kaatui n. 96 000 suomalaista ja haavoittui n. 250. 000 miestä. Yksi heistä oli Eemeli. Hän oli tullut uskoon vähän ennen tutustumistamme. Ystäväni  kertoi, miten hän oli menettänyt näkönsä kuuluisassa Mäntyvaaran taistelussa. Mäntyvaara on Kemijärveltä runsas 20 km koilliseen eli Sallaan päin. Eemelin joukkue oli ollut lepovuorossa taistelulinjojen ulkopuolella. Yllättäen venäläinen partio oli pimeässä hyökännyt suomalaisen joukko – osaston kimppuun. Kahakka oli ollut ankara. Taistelun tiimellyksessä venäläinen kranaatti oli räjähtänyt muutaman metrin etäisyydellä. Kaksi kranaatin sirpaletta oli osunut Eemelin silmiin. Nuorimies menetti näkönsä kerralla. Eemelin karua kokemusta kuunnellessani valtasi sääli, rakkaus, pelko ja kauhu mieleni. Ensi kerran sain kuulla omakohtaisen kokemuksen sodan julmuudesta. Meidän näkevien on mahdotonta ymmärtää, miltä tuntuu, kun terve nuorimies menettää hetkessä näkökykynsä. Myöhemmin olen miettinyt, mikä aisteista on ihmisille tärkein? Terveellä ihmisellä on viisi aistia: näkö-, kuulo-,tunto, maku- ja hajuaisti. Näitä asioita pohtiessani olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että näköaisti on tärkein. Kerran tätä mietiskellessäni kaivoin eri tietolähteistä tietoja ihmisen silmästä. Yllätyin valtavasti, kun luin, että ihmisen silmä koostuu n. sadasta kahdesta kymmenestäviidestä miljoonasta osasta! Mieleeni nousi ateistien usko, että kaikki näkyväinen ja olevainen on ”syntynyt” alkulimasta! Kyllä kehitysoppiin uskovilla vahva on ”usko,” kun he noin ajattelevat! Sotasokea ystäväni Eemil oli saanut henkilökohtaisen uskon Kristukseen. Se usko  ”näkyi” kaikille, jotka hänet tunsivat.

En voi unohtaa Eemeliä, joka istui joka sunnuntai uskollisesti seurakunnan kokoussalissa omalla

paikallaan neljännen penkkirivin päässä. Hänen kasvonsa olivat aina kauniissa, aurinkoisessa hymyssä. Koskaan en nähnyt häntä tyytymättömän tai happaman näköisenä. Kiitos pulpahteli vuolaasti Jeesukselle Eemelin suusta. Tunsin Eemelin hyvin. Siksi tiedn, että hänellä on toivo ja siitä, että hän saa kerran katsella tervein silmin Kuningastaan, Kristusta Hänen ihanuudessaan, kuten Jumalan sanassa luvataan. Hyvä blogin lukija: Kuinka usein sinä olet kiittänyt Jumalaa kahdesta terveestä, näkevästä silmästä? On hyvä muistaa, ettei silmien näkö ole itsestään selvyys. Näkökyky on suunnattoman arvokas lahja, joten siitä tulee kiittää Jumalaa päivittäin. Miljoonaa kertaa arvokkaampi on  hengellinen näkökyky. Sen omaava ” näkee”, että aika, jossa elämme on ” paha aika”, kuten Herran apostoli kirjeessään efesolaisille sanoo: ” Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.” ( Ef 5: 15- 17 ” ).

Jussi Jokisaari

Koronaviruksella on valtava vaikutus meidän jokaisen elämään. Jokainen itseään arvostava blogisti kirjoittaa tänä keväänä ainakin yhden kirjoituksen koronasta. Niin minäkin teen. En tiedä, kuulunko tuohon itseään arvostavaan ryhmään, mutta jos ei koronasta kirjoittaisi, voisivat lukijat kuvitella, etten oikein ole ajan hermolla. Siispä jälleen eräs kirjoitus koronasta:

Otan tässä tarkastelukulmaksi sen vaikutuksen kuolemaan.

Kuolema on mielenkiintoinen aihe. Siitä ei yleensä keskustella, paitsi silloin kun jonkun lähiomainen tai tuttu on kuollut. Tällöinkin kuoleman ottaminen puheenaiheeksi päättyy yleensä lyhyeen. Porukassa syntyy kuolemanhiljaisuus ja jokainen miettii, miten fiksusti saisi puheen jälleen palautettua sopivampaan aiheeseen. Kuolema on tabu. Siitä on kiusallista puhua

Korona on melkoisesti muuttanut tilannetta. Kuolemasta on tullut ”sivistynyt” puheenaihe. Esim. Hesari kertoo päivittäin kuolleiden määrän kehittymisen eri maissa. Ikään kuin kyse olisi kilpailusta. Nyt kun urheilukisoja ei järjestetä ja Tokiossa ei kisailla tänä vuonna, on järjestetty kilpailu, miten maat pärjäävät kuolemankisoissa. Tätä kirjoittaessani 7.5. USA on johdossa. Sillä on 71064 koronaan kuollutta. Italia oli hyvissä asemissa vielä kuukausi sitten mutta on menettänyt kärkipaikan. Venäjä on nousussa. Se tuli kisaan tavallaan jälkijunassa. Tällä hetkellä sillä on vain 1451 kuollutta, mutta jotkut epäilevät, että siellä on taas käytetty dopingia, ja osa suorituksista on diskattu. Pistetaulukossa Suomen ja Ruotsin välinen kilpailu on aina mielenkiintoinen. Tälläkin kertaa Ruotsi on meitä edellä 2854 kuolemallaan. Suomi on taas jäänyt vaatimattomasti 252 kuolemaan, mutta nyt ollaan yhteiskuntaa avaamassa ja Suomi saattaa kesällä saada Ruotsin etumatkaa kiinni.

Kisassa erikoista on se, että seurataan vain yhden lajin, koronan, otteluja. Vastaavaa kisahuumaa ei ole järjestetty esim. sydän ja verisuoni- tai syöpä- kisoissa, joita esiintyy paljon enemmän. Korona-huuman tiimellyksessä toisen lajit ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Korona kun on uusi nouseva laji, joka on levinnyt kuin vakava virus ympäri maailman.

Näiden lukujen takana on onnettomia ihmiskohtaloita. Siksi moni voi olla sitä mieltä, että on sopimatonta kirjoittaa kuten tässä olen tehnyt. Tarkoitus ei ole ketään loukata vaan tuoda tällä blogilla uutta näkökulmaa kuolemanvakavaan kysymykseen: Miksi luonnolliseen asiaan suhtautuminen on niin luonnotonta?

Monet koronaan kuolleista ovat iäkkäitä ja heidät on eristetty hoitolaitoksiin, koska he eivät enää pärjää omin avuin. Parin viimeisen vuoden aikana on kohistu heidän huonosta hoidostaan, mutta tänä keväänä heidän hengissä pitämisestään on tullut kansakuntien ykköstavoite. Näiden asioiden rinnastaminen tuntuu irvokkaalta – ja sitä se onkin. Kuolemaan suhtaudutaan kuin se olisi huono vaihtoehto ihmisen elämän päättymiselle. Se olisi ehdottomasti estettävä. Vanhetessaan jokainen tarvitsisi arvokkaan lopun, eikä kuoleman torjuntaa. Koronassa puhutaan kuolleiden prosentista, joka on siihen sairastuneilla 0,1-1%, kun minun tietääkseni jokaisen ihmisen – tajusi asiaa tai ei – kuolleisuusaste on pitkällä aikavälillä 100 %.

Kyllä jokainen tietysti tietää kuolevansa joskus, mutta työntää asian pois ajatuksistaan. Kuolema on ulkoistettu, kuten tehokkaassa nykyisessä yhteiskunnassa on tapana. Kun Suomessakin vielä 100 vuotta sitten oli korkea lapsikuolleisuus ja kuoltiin yleisesti kotona, oli kuolema mukana ihmisten elämässä. Se kuului luonnollisena osana elämään, vaikkei sitä helppo ollut aina hyväksyä. Nyt kun kuollaan sairaaloissa tai hoitolaitoksissa, on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tai vain muutaman kerran nähneet kuolleen ihmisen. Moni 20-30-vuotias on nähnyt vähintään 5000 virtuaalikuolemaa elokuvissa tai tv:ssä, mutta nyt tarkoitan kuolleen näkemistä elävänä. Tämän sanominenkin tuntuu hassulta. Niin erikoista se on, jos et ole töissä sairaalassa, hoitolaitoksessa tai hautaustoimistossa.

Mikä on Raamatun ja kristityn asenne kuolemaan?  Kuolema on kristitylle voitto. Paavalille tämä asia oli täysin selvä. Hän kirjoitti: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema voitto” (Fil 1:21).

Raamatussa kuolema ei ole tabu. Sana kuolema tai kuoleminen esiintyy Raamatussa n. 1200 kertaa. Raamatun 66 kirjasta vain kuudessa ei ole viittausta kuolemiseen.

Mitä Raamatussa kerrotaan kuolemasta?  Vanhassa testamentissa on paljon väkivaltaa ja julmilta kuulostavia sotatapahtumia. Israelia yritettiin tuhota, mutta myös israelilaiset tuhosivat monia kansoja. Tässä suhteessa tuntuu joskus, ettei Lähi-idässä mikään ole muuttunut.

Uudessa testamentissa suhtautuminen kuolemaan kokee suuren muutoksen. Jumala itse Jeesuksessa tuli kärsimään kuoleman meidän syntisten edestä, jotta meitä ei tuomittaisi kuolemaan. Jeesus puhui paljon kuolemastaan ennen sen tapahtumista, mutta Hän myös osoitti olevansa kuolemankin yläpuolella. Jeesus herätti kuolleista mm. Jairoksen tyttären (Mark 5: 35-43) ja Lasaruksen (Joh 11:3-44) osoittaen kuka hän on. Hän itse kuoli oikeusmurhan seurauksena tuskallisen kuoleman vain n 30 vuoden ikäisenä. Mutta Jeesus ei jäänyt hautaan vaan nousi kuolleista, koska kuolema ei voinut häntä pidättää (Apt. 2:24).

Totesin edellä, että jokaisen kuolleisuus on 100%. Kuolevatko sitten kaikki? Monet ihmiset uskovat, että tänne kerran synnytään ja kerran kuollaan eikä sen jälkeen ole mitään. On totta, että minäkin ensin synnyin biologisesti. Olin kuitenkin kuolemaan tuomittu syntini tähden. Sitten synnyin uudeksi luomukseksi. (2. Kor 5:17). Se oli hengellinen eikä biologinen syntymä. Ruumiillisesti kuolen jossain vaiheessa.

Koska nimeni on kirjoitettu elämän kirjaan, minua ei kohtaa toinen kuolema, nimittäin kuolemiakin on kaksi. (Ilm. 20:14-15). Ja Kuolemakin kuolee. Se heitetään tuliseen järveen, jonne joutuvat myös ne, joiden nimi ei ole elämän kirjassa. Minulle jää hengellinen elämää, joka on Kristuksessa. Se ei ikinä kuole. Jos sinullakin on hengellinen elämä, niin sekin on ikuinen.

Arto Siitonen

Ikääntynyt äiti oli sairastunut muistisairauteen. Hän oli  menettänyt muistinsa lähes kokonaan. Vuosikymmenien takaiset asiat olivat säilyneet jollakin tavalla hänen mielessä. Hiljattain sattuneet tapaukset olivat kadonneet lähes kokonaan ikääntyneen äidin mielestä. Tytär oli pitänyt vuosien saatossa ihailtavalla tavalla yhteyttä äitiinsä. Nyt se aika näytti olevan ohi. Tytär päätti vielä varmistaa asian. Hän kumartui vuoteella lepäävän äitinsä puoleen ja kysyi:  ”Äiti tunnetko sinä minut? ” Äiti näytti miettivän kovasti. Hetken kuluttua hän pudisti päätään ja sanoi: ” En minä tunne sinua. Kuka sinä olet”? Tytär hätääntyi: ” Äiti, minä olen sinun tyttäresi. Totta kai sinä minut tunnet.”  Mutta äiti lepäsi vuoteella poissaolevan näköisenä. Henkinen yhteys äidin ja tyttären väliltä oli katkennut täydellisesti. Itse olen kokenut jotain vastaavaa. Olimme asuneet puolisoni kanssa kolmatta vuotta tilapäisesti toisella paikkakunnalla. Palattuamme kotikaupunkiimme, lähdin pian tervehtimään ikääntyneitä ja sairaita seurakuntalaisia, kuten tapanani on ollut nuoruudesta  asti.  Hyvä ystävämme Hilma – niminen sisar oli joutunut kaupungin sairaalaan. En tiedä, mistä se johtuu, mutta varsin mielelläni  olen viihtynyt vanhojen parissa. Ehkä se johtuu siitä, että isovanhempani ovat – äitini äitiä – lukuun ottamatta kuolleet ennen syntymääni. Äitini äiti – siis mummoni  – tapasin muutamia kertoja. Mutta isoäitini tapaamiset jäivät vähäisiksi,  sillä asuimme eri paikkakunnilla.  Ehkä edellä mainituista syistä johtuu, että olen potenut vuosikymmeniä eräänlaista  isovanhempien ikävää.  Suuri onni kohtasi minua 17 vuotiaana, kun löysin tien parhaimman ystäväni Jeesuksen luokse. Vuosikymmenien saatossa Hän on osoittautunut sellaiseksi ystäväksi. josta Raamattu sanoo: ” Ystävä rakastaa ainiaan”( San 17: 17).  Ilmeisesti runoilija oli kokenut sen itsekin. ” Ystävää Jeesuksen kaltaista toista mistään ei löydykään. Luotansa heikointakaan ei poista milloinkaan. Hylkää ei yhtäkään ).

Ja kertosäkeessä hengellinen runoilija toteaa: ” JEESUS TUSKASI KAIKKI TUNTEE, PAINOT KUORMIEN KANTAA HÄN.  MURHEESI, RIEMUSI  SAAT NYT TUODA LUOKSE TÄÄN YSTÄVÄN” ( Hengellinen laulukirja 84 ). Runoilija tunsi todellisen Ystävän, Jeesuksen,  Niin myös tunsi vanhan äidin  tytär, joka hädässään  lopulta kysyi : ” ÄITI, TUNNETKO SINÄ JEESUKSEN? ” Muistisairas  äiti sai kuin sähköiskun. Ilahtuneena hän huudahti: ” JEESUKSENKO? TOTTA KAI MINÄ RAKKAAN VAPAHTAJANI  TUNNEN!” Äidin vastauksen kuultuaan hädissään ollut tytär  rauhoittui.   Hän ymmärsi, että vaikka äiti oli menettänyt muistinsa hänen tärkein asia on kunnossa, koska hän oli terveytensä päivinä hoitanut tärkeimmän asian kuntoon. Miten sinun sisäiset asiasi ovat tällä hetkellä, vai onko ne yhä rempallaan? Luther sanoi näin: ” Ihmisen kallein asia on tulla tuntemaan Jumala ja Jeesus Kristus, jonka hän lähetti.”

Myös Vapahtaja muistutti tästä tärkeimmästä asiasta: Hän sanoi: ” Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” ( Joh 17: 3 ).

Hyvä blogini  lukija: ” Tunnetko sinä Jeesuksen?” Vai ovatko muut asiat olleet niin tärkeitä, jotta olet unohtanut kaikkein tärkeimmän ?

Jussi Jokisaari.

Oletko ajatellut, miten monia yhteisöjä maassamme on?

On maamiesseuroja, urheilu-,talous-, nuoriso-,  ja kymmeniä muita seuroja, joita asian valtaamat ylläpitävät vuosikymmenestä toiseen. Joskus kuitenkin käy niin, että ajan myötä aatteen palo ja into hiipuu ja toiminta loppuu. Onneksi on  eräs yhteisö, joka on pysynyt pystyssä ja  jonka toiminta on jatkunut satoja vuosia. Sen toiminta jatkuu yhä. Tähän yhteisöön voi jokainen, halukas päästä. Siihen yhteisöön kutsun Sinua. Pääsyvaatimuksena on, että yhteisöön pyrkivä tunnustaa olevansa epäkelpo yhteisön jäseneksi.  hänen pääsyä ei silti evätä. Vielä tänään kutsutaan kaikkia tämän erikoiseen yhteisöön. Kutsu on yhä sama: ” Varmasti tietäköön siis koko Israelin heimo, että Jumala on hänet Herraksi  ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte:” Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ” Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”  Niin Pietari sanoi heille: ” Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, teidän Jumalanne kutsuu.” Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti, ja hän kehotti heitä sanoen: ” Antakaa sovittaa itsenne tästä nurjasta sukukunnasta.” Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi  sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksissa, ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa )” Apt 2: 36 – 42 ).Tähän yhteisöön kutsun Sinua tänään. Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Voit ottaa kutsun vastaan tai voit sen hyljätä. Kumman valitset?

Jussi Jokisaari.         

Tulin uskoon 17 vuotiaana. Se oli maalaiskylässä hurja juttu. Sillä helluntailaisia pidettiin kotipitäjässä siihen aikaan kummajaisina tai jopa  hulluina. Ristin häpeällinen varjo lankesi välittömästi helluntaievankelistan kautta uskoon tulleen ylle. Luultavasti elämän arvojeni muutos vaikutti myös kahteen vanhempaan veljeeni, sillä ennen pitkää he tulivat uskoon. Keskimmäinen, reilut viisivuotta minua vanhempi tuli uskoon n. 9 tai 10 kuukautta myöhemmin. Vanhin veljeni oli lähes 10 vuotta vanhempi löysi Jeesuksessa uuden elämän vajaa kaksi vuotta myöhemmin. Voimme vain aavistella äitimme tuntoja, kun isämme varhaisen kuoleman jälkeen hän pääsi iloitsemaan poikiensa elämänmuutoksesta. En tiedä, miten paljon kyläläiset uskoon tulostamme puhuivat, sillä jostain syystä yksikään kyläläinen ei asiaa meiltä kysellyt. Vaikka me kaikki kolme olimme raittiita ja ahkeria, niin takuuvarmasti veljesten uskoontulosta  kylällä vaihdettiin takanapäin ajatuksia runsaasti. Vahvistuksen ajatuksilleni sain muutamia kuukausia myöhemmin.

Kauniina  leppeänä kesäaamuna olin viemässä lehmiä ja pikkukarjaa laitumelle. yksi kyläläinen Etelä- Pohjanmaalta muuttanut Tauno eli Tatu kohtasi minut joen yli johtavalla sillalla. Tervehdittyämme Hyvää huomenta tervehdyksellä Tatu kysyi yllättäen: ” Mistä sä tierät, jotta sä olet uskoss?”Toki kysymys yllätti. En tuolloin vielä tuntenut Raamattua, mutta Pyhä Henki antoi minulle vastauksen: Niinpä sanoin:  sydäntäni sormella osoittaen: ” Jumalan Henki todistaa henkeni kanssa, että olen Jumalan lapsi.” Ilmeisesti vastaukseni riitti Tatulle, sillä hän ei sen enempää kysellyt, vaan jatkoi matkaansa.

Vuosien saatossa tämä kohtaus on joskus noussut mieleeni. Ehkä sinä, joka tätä blogia luet – olet kenties joskus omassa mielessäsi näitä samoja asioita pohtinut. Onneksi Jumala ei ole jättänyt ketään näitä asioita ajatellutta pulaan, vaan jokainen vilpitön kyselijä löytää vastauksen Jumalan ikuisesta sanasta. Sillä Raamatusta löytyy oikea vastaus tähän. esimerkiksi apostoli Paavalin  kirjeestä  roomalaisille: ” Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia ( Roo 8:  16 ). Kaikki ihmiset eivät suinkaan ole Jumalan lapsia, vaan ainoastaan ne, jotka ovat vastaanottaneet henkilökohtaisesti Jeesuksen Vapahtajakseen, kuten

apostoli Johanneksen kautta on ilmoitettu: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet ( Jeesuksen ) vastaan hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.”  Jokainen  lapsi, joka syntyy perheeseen, on syntymänsä  perusteella automaattisesti perintöoikeus kotinsa omaisuuteen. Aivan sama laki on myös Jumalan perheessä, seurakunnassa. Siitä apostoli Paavali kirjoitti selkeästi: ” Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myös perillisiä, ” Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme” ( Roomalairkirj:e: 8: 17 ). Kristityt eli Jeesuksen vastaanottaneet ovat siis

Edellä oleva Raamatun kohta avaa kristityn eteen ihmeelliset näkymät.  Kerran on tuleva hetki,  kun kaikkien aikojen Jumalan lapset kokoontuvat taivaallisen perinnönjakoon. Siinä perinnönjaossa on selkeä sääntö: vain Omistajat siis lapset ovat oikeutettuja Taivaalliseen perintöön. Vain ja  ainoastaan Jumalan lapseksi  syntyneet saavat ikuisen perinnön. Kuulutko sinä  tähän  Taivaalliseen  perintöön oikeutettujen joukkoon? Elämäsi  asia   on se,  oletko sinä Jumalan lapsi? Jos sydämessäsi oleva Pyhä Henki todistaa sinun  henkesi kanssa, että olet uskon kautta Jumalan lapsi. Silloin olet oikeutettu Taivaalliseen perintöön! Haluan  onnitella sinua Hengellisen runoilijan sanoilla: Oi , mikä armo täällä jo olla Jumalan lapsi ja perillinen, toisille viedä saan, taivaista sanomaa, jonka soi Isäni armollinen.” Näillä ajatuksilla siunaan sinua.

Jussi Jokisaari.  

1990  vuoden alkupuolella  toimin herätysliikkeemme sisälähetyssihteerinä – Työalueenani  oli Suomen helluntaiseurkunnat sekä Ruotsin suomenkieliset helluntaiseurakunnat. Seurakuntavierailuja tehdessäni  sain tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Tehtäviini kuului tukea, rohkaista, kannustaa sekä tarpeen tullen sielunhoidollisissa pulmissa auttaa kipuilevia  evankelistoja. Vierailin lähes kaikissa maamme helluntaiseurakunnissaseurakunnissa. Kahteen pieneen seurakuntaan ei vierailuni sopinut. Maakuntakierrosten järjestäjinä oli  maakuntien valitsemat yhteyshenkilöt. He sopivat tilaisuuteni kuhunkin seurakuntaan. Se oli minulle  suuri helpotus. Saatoin keskittyä varsinaiseen työhöni.

Eräänä keväänä kiersin Etelä Hämeen seurakuntia. Sunnuntaipäivänä  vierailin Vääksyn helluntaiseurakunnan Temppelissä. Iltatilaisuus oli  järjestynyt Kuhmoisiin. Tilaisuuksien välillä oli muutaman tunnin väliaika. Vääksyn seurakunnan paimen oli järjestänyt vapaa- ajalle majoitukseni Helluntaitemppelin lähellä olevaan kotiin. Tuossa  kauniissa kodissa asui kaksi eläkkeelle siirtynyttä sisarta. Toinen heistä oli tehnyt elämäntyönsä opettajana. Toinen  sairaiden parissa,  ison  helsinkiläisen  sairaalan ylihoitajana. Ruokailun jälkeen ylihoitajatar kertoi varsin erikoisen ja mielenkiintoisen tarinan edesmenneestä marsalkka Mannerheimista. Marskin kuolemasta oli jo kulunut yli 30 vuotta. Ylihoitajatar oli asunut Mannerheimin kuoleman  aikaan Helsingissä. Silloin hän oli  nähnyt ihmeellisen uni – ilmestyksen edesmenneestä Mannerheimista. Näkemässään uni  – ilmestyksessä hän oli mennyt silloiseen Suurkirkkoon marsalkka Mannerheimin hautaustilaisuuteen. Nykyisin kirkko tunnetaan Tuomiokirkon nimellä. Sisään tultuaan  hän oli havainnut, että kirkko on täpötäynnä  saattoväkeä. Viimeisen penkin päässä oli ollut yksi paikka vapaana. Hän oli istahtanut siihen. Silmäiltyään hetken ympärilleen sisar oli havainnut kirkkosalin etuosassa marsalkan arkun. Kunniavartiona  oli  joukko kenraaleja. He olivat seisoneet ryhdikkäinä arkun ympärillä. Täpötäydessä kirkossa oli hiiren hiljaista. Siunaustilaisuuden piti juuri alkaa. Yhtäkkiä valtaisa saattojoukko  hätkähti, sillä  marsalkan ruumisarkun kansi alkoi hiljalleen kohota . Kunniavartioston kenraaliryhmän asento oli terävöitynyt. Hitaasti ja arvokkaasti marski oli nostanut jalkansa arkun reunan ulkopuolelle ja noussut seisomaan. Välittömästi  hän oli marssinut  kirkon keskikäytävää kirkon perälle, pysähtynyt viimeisessä penkissä istuvan nuoren uskovan sairaanhoitajattaren eteen.  Marsalkka oli  katsonut häntä silmiin ja sanonut selkeästi : ” ME TAPAAMME ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA!” Muuta marski ei ollut sanonut. Edellä olevat sanat sanottuaan hän oli marssinut kirkon etuosassa olevan arkun viereen, laskeutunut arvokkaasti arkkuun ja vetänyt kannen paikalleen. Kuulemani erikoisen episodin jälkeen siunaustilaisuus oli alkanut.

Erikoisen tapahtuman jälkeen päätin selvittää, jos mahdollista  Mannerheimin elämän loppuvaiheita.  Runsas viikko tämän jälkeen alkoi  Hattulan raamattuopistolla herätysliikkeemme eläkkeelle siirtyneiden sananjulistajien ja lähetystyöntekijäin virkistyspäivät. Tiesin, että  hiljattain eläkkeelle siirtynyt lähetyssaarnaaja – kirjailija Jukka Rokka tulee myös kyseisille päiville.  Tiesin myöskin sen, että Rokka oli ennen uskoon tuloaan palvellut armeijan musiikkijoukoissa.  Otaksuin, että hän mahdollisesti tietäisi enemmän marsalkka Mannerheimin elämän vaiheista  kuin keskiverto suomalainen..

Lähes heti opistolle saavuttuani hakeuduin Rokan juttusille. Tein Rokalle kysymyksen marsalkka Mannerheimin  elämän loppuvaiheisiin liittyen. Tiedustelin oliko Rokka opastanut marskin Kristuksen luo tai oliko hänellä muuta tietoa hänen uskoon tulosta. Rokka kertoi mielenkiintoisia asioita marsalkan elämän loppuhetkiin liittyen. Rokka  teki heti  selväksi sen, ettei hänellä ole  mitään osuutta Mannerheimin uskoon tuloon.  Rokan kertoman mukaan marski oli löytänyt sveitsiläisessä  sairaalassa  tien Vapahtajan luo,  ruotsalaisen lähetyssaarnaajan opastamana. Rokan selostuksen kuultuani minun oli helppo uskoa, että nuoren hoitajan kertoma ihmeellinen  tarina on totta.

Tästä nousi mieleeni se valtaisa kuva, mikä Raamatussa kerrotaan kerran tapahtuvan. Kristittyjen lukematon joukko kokoontuu kerran Jumalan kirkkauden valtaistuimen eteen ja yhtyy tähän mahtavaan ylistysvirteen: ” Tämän jälkeen minä näin, ja katso  oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut laskea, kaikista sukukunnista, ja kansoista ja kielistä seisovan valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä  puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen:”  Pelastus tulee  meidän  Jumalaltamme ja Karitsalta ”

(  Ilmestyskirja  7: 9 – 10). Uskon, että tuo päivä on valtavien yllätysten päivä. Luultavasti suurimmalle osalle se on oleva pettymyksen  ja järkytyksen hetki.  Mutta millainen se on sinulle, joka et ole luovuttanut elämääsi Jeesukselle? Mutta niille jotka uskolla ovat omistaneet Kristuksen valmistaman pelastavan armon se on oleva ikuisen ilon, riemun ja toiveiden täyttymyksen hetki. Elämäsi ehdottomasti tärkein asia on se, missä joukossa seisot silloin, kun usko Jeesukseen vaihtuu näkemiseen  ikuiseen iloon, lepoon ja rauhaan.

– Jussi Jokisaari 

Vuosia sitten olin – taas kerran – Ruotsissa työmatkalla. Tiesin jo edellisiltä matkoiltani,   että joudun ajamaan tuhansia kilometrejä. Siksi pyysin  kaverikseni ystäväni Heimon. Hän oli asunut Tukholmassa noin 25 vuotta. Uskoin, että Heimo tuntee ruotsalaisen liikennekulttuurin, koska oli asunut siellä niin kauan. Vuosikymmenin aikana olin liikkunut paljon autolla Ruotsin eri puolilla. Mielessäni vilahti se, että ehkä neljällä silmällä näkee paremmin, kuin kahdella. Matka onnistui hyvin. Kun kotiin tultua ajoin autoni  autotalliin. Uskoin, että nyt kaikki on hyvin. Olin tyytyväinen. ja hyvillä mielin, kun pitkällä matkalla ei sattunut mitään haaveria . Vuosikymmenien saatossa olen yrittänyt  ajaa aina liikennesääntöjen sekä nopeusrajoitusten mukaisesti. Tällä kertaa iloitsin liian aikaisin. Sillä parin kolmen päivän kuluttua tuli Ruotsin poliisilta sakkolappu. Summa ei ollut järin iso,  euroissa n. 80. Tietenkin sakko harmitti. Valitin  mielestäni kohtuuttoman ankarasta sakosta. Ruotsin laki ei tuntenut armoa. Valitustani ei huomioitu,  maksoin sakon. Kuvittelin, että nyt tämä episodi on ohi. Mutta toisin kävi. Sen jälkeen varsinainen rumba vasta alkoi! Ruotsin poliisi piinasi minua kuukausi tolkulla mokoman laskun takia.  Poliisit soittelivat samasta asiasta minulle kuukausien ajan. Boråsin  poliisi puhui  pitkään! Kiirunasta soittava poliisi puhui  suomea. Molemmista kaupungeista soittavat poliisit olivat sinnikkäitä! Yhä uudelleen puhelimemme pirahti.  Joka kerta heillä oli yksi ja sama asia: maksamamaton sakkoni. Kuukaudesta toiseen he muistuttivat : Sakkosi on yhä maksamatta! Niin monta kertaa, kuin poliisi minua muistutti kehotin häntä tutkimaan paperinsa tarkemmin, sillä sakko oli maksettu jo useita kuukausia aiemmin. Sitä paitsi maksukuitti  sakosta oli tallessa. Taas kerran Kiirunan poliisi soitti ja ahdisteli ja muistutti minua maksamattomasta  liikennerikkeestäni. Yhtä monta kertaa kuin poliisi soitti kehotin heitä tutkimaan paperinsa, koska sakko oli maksettu. Kun Kiirunan poliisi ei antanut periksi ehdotin hiukan ärtyneenä, että koska teistä ei muuten pääse rauhaan, niin minä olen valmis tulemaan Ruotsin vankilaan ja lusin siten aiheettoman tuomioni siellä! Ruotsin poliisi ensi kerran selvästi häkeltyi yllättävästä ehdotuksestani. Hän tyrmäsi ehdotukseni ja takellellen sanoi: – ”Eno eihän sitä nyt vankilaan tarvitse tämän takia tulla!!”

Vastaukseni oli ehkä liiankin tiukka, kun sanoin: ” Koska teistä ei muuten pääse eroon, niin olen valmis tulemaan vankilaan.”  Useiden kuukausien ajan jouduin taistelemaan ruotsalaisten poliisien kanssa mokomankin  sakon takia!  Muistutin poliiseja  ehkä hiukan tuohtuneena ja sanoin tähän tapaan: ” Vuosikymmenien ajan olen liikkunut Ruotsin teillä. Olen ajanut  Ruotsin teitä pohjoisesta etelään ja idästä länteen, enkä koskaan ennen ole saanut sakkoa. Nyt kun kerran epähuomiossa ajoin hiukan ylinopeutta ja sain sakon, mikä oitis maksettiin. Sanoin:  ” Nyt ilmoitan, että osaltani Ruotsin maanteiden kuluttaminen loppui tähän. ” Sen koommin  en ole Ruotsin maanteitä juuri kuluttanut. Tosin Haaparannan tavarataloissa olen sen jälkeen muutamia kertoja piipahtanut. Onnekseni tavaratalo on  rajan pinnassa, ehkä kilometri tai kaksi Suomen – ja Ruotsin rajalinjasta. Lähes satavarma olen siitä, että tuo valtaisa Ruotsin poliisien puhelinralli tuli Ruotsin valtiolle huomattavasti kalliimmaksi kuin saamani sakko! Lohdutin itseäni sillä, ettei onneksi ruotsalaisten poliisien tiuhaan tahtiin soittamat puhelinlaskut eivät köyhää  koskeneet!  Tarjoutuessani Ruotsin vankilaan ajatuksenani oli se, että olisin saanut erinomaisen tilaisuuden vankien evankeliointiin, mistä olin saanut kotimaassani mahtavia kokemuksia lukuisten vankien löydettyä  Jeesuksen! Uskoon tulon myötä moni vanki on löytänyt ,uuden elämän, uuden suunnan ja päämäärän. Uskoon tultuaan vankien ei  tarvinnut enää palata vankilaan, vaan he sopeutuivat  erinomaisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Tunnen monia ex vankeja, jotka vapauduttuaan ovat  saaneet työpaikan ja perustaneet perheen ja elävät onnellisina perheidensä parissa. Muutama päivä sitten vapautu elinkautisen tuomion saanut vanki monien nimeltä tuntemien suomalaisten ihmeeksi useita vuosia kiven sisässä ollut uskoon tullut ex vanki. Teet hyvin, jos sinä, joka osaat rukoilla, muistat rukouksissasi häntä ja muita uskoon tulleita  vankeja, jotta he pääsevät sijoittumaan yhteiskuntaan ja voisivat  omalla työllä hankkia elannon itselleen ja perheväelleen.

Tiedän, ettei vuosia vankilassa olleen ole aivan helppoa sijoittua  yhteiskuntaan. Mutta tiedän myös sen, että läpikotaisin elämänsä sotkenut ihminen voi vielä tänään saada pysyvän avun maailman Vapahtajalta, Jeesukselta Kristukselta.  Hän on vielä tänään kaikkien elämän harhapoluille eksyneiden toivo! Sitä paitsi  elämän Herra ei tunne toivottomia tapauksia. Kaikki on mahdollista, sille joka uskoo Jeesukseen!

– Jussi Jokisaari

Elämäni matkalla on sattunut monenlaista. Yksi varsin erikoinen tapaus sattui 1970 – luvun loppupuolella.  Silloin melko yleisesti tiedettiin, että UKK. terveyden tila ei

ole kunnossa. Hän oli toki edelleen presidentti, mutta hänen terveydellinen tilansa ei ollut enää  oikealla tolalla. Kansalta tämä tieto salattiin. Meneillään oli kesän 1979 heinäkuu. Perheenä olimme jälleen Hattulan Katinalassa raamattuopistolla  lomaviikolla. Tapasin siellä useita lomalaisia. He olivat tulleet tutuiksi aiempina kesinä. Eräs heistä oli espoolainen uskovainen  sisar. Häneen olin aiempina kesinä tutustunut. Kyseinen sisar tuli eräänä päivänä juttusilleni. Hän kertoi, että  lomaviikolla on eräs  helsinkiläinen hoitajasisar. Hänen lomansa oli loppumassa ja hän oli palaamassa kotiin, ja työelämään. Espoolainen sisar kertoi hoitajasisaren olevan yksi kuudesta presidentti  UKK. n hoitajista. Opiston luentosalin kulmassa oli kaksi huonetta. Ne tunnettiin opettajain huoneina. Toivototin sisaret tervetulleiksi huoneeseemme. Pian huoneemme oveen koputettiin. Ovi avautui ja tuttu espoolainen sisar tuli sisään ehkä n. 30 – 35 vuotiaan naisen kanssa. Tervehtiessämme espoolainen sisar esitteli kumppaninsa.  Hän kertoi, hoitajasisaren olevan  kunnioitetun  maan isän hoitajina on kuusi hoitoalan ammattilaista. Kuulimme, että yksi hoitaja valvoo presidentin huoneessa aina. Espoolainen sisar tiedusteli voimmeko siunata presidentin  hoitajaa. Tietysti se sopi minulle. Ennen kuin rukoilimme Herran lupauksen teimme liiton, jotta rukoilemme sopimusrukouksen UKK:n  puolesta.  Toimimme, kuten Vapahtaja kehotti opetuslastensa tekemään. Luimme Raamatusta:” Vielä minä sanon teille; jos kaksi teistä ( Jeesuksen opetuslasta) maan päällä keskenään sopii, mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat minun Isältäni, joka on taivaissa he saavat sen. Sillä missä kaksi,  tai kolme on kokoontunut minun nimeeni,  siinä minä olen heidän keskellänsä.” ( Matteus 18: 19, 20).  Teimme KIRJAIMELLISESTI NIIN KUIN VAPAHTAJAMME NEUVOI. Annoimme toisillemme kättä –  sopimuksen  merkiksi.  Tukeudumme tähän Herran antamaan lupaukseen, sillä sisar anoimme rukouksessa yhteisessä rukouksessa  anomaan Urho Kaleva Kekkoselle sitä armoa, jotta hän ymmärtäisi vastaanottaa Jumalan armon vastaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Pian rukoushetken jälkeen helsinkiläinen sisar lähti kotimatkalle. Jo useamman vuoden aikana olin esirukouksissani huokaillut Kekkosen uskoon tulon takia.  Kekkonen ei sen jälkeen elänyt enää kauan.   Varmalta taholta sain myöhemmin  tiedon, että UKK. sairastama muistisairaus oli hetkeksi jättänyt hänet. Kekkosen kirkas äly oli palannut joksikin aikaa. Ilmeisesti että kyseinen hoitaja oli saanut opastaa  iäkkään presidentti Kekkosen Kristuksen luo! Näin Herran antama lupaus toteutui: ” Vielä minä sanon teille. jos  kaksi teistä ( Herran opetuslapsista) maan päällä keskenään sopii, mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat sen minun Isältäni, joka on taivaissa” ( Matteus 18: 19, 20 ). Myös apostoli Johanneksen kautta annettu lupaus oli toteutunut: ”Myöhemmin kuulin, että    UKK  oli vastaanottanut omakohtaisesti Jumalan armon Jeesuksen Kristuksen kautta.. Puhelinviestissä tuli ilmi myös se, että helsinkiläinen kristitty hoitajasisar, jota yhdessä espoolaisen sisaren kanssa  siunasimme oli saanut armon olla opastamassa   kunnioitetun presidentti Kekkosen kaikkien ihmisten Vapahtajan luo. Yleisesti tiedettiin jo aiemmin, että UKK. vanhemmat olivat olleet kristittyjä. Kekkosen  isä oli adventisti ja äiti lestadiolaisiin kuuluva uskova. Uskon, että UKK: n vanhemmat olivat rukoilleet poikansa puolesta. Jumalan lupauksiin kuuluu, että Herra kuulee rukoukset ja vastaa niihin ajallaan. ” Herran veljen  Jaakobin sanat on taltioitu Jumalan Sanan lehdille  Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” ( Jaak. 5 : 16 ). Tiedämme, että presidentti Urho Kaleva Kekkosen vanhemmat olivat kristittyjä, niin on lupa uskoa, jotta he rukoilivat paljon poikansa puolesta. Jumala vastasi heidän rukouksiinsa Hän  veti iäkkään presidentin parannuksen paikalle ja myös Jumalan armon osallisuuteen. Henkilökohtaisesti minun on helppo uskoa, että UKK. uskoontulo oli vastaus Jumalan rukouksiin. Tiedän satavarmasti, ettei presidentti Kekkosen ainoita esirukoilijoita olleet  vain hänen omat vanhempansa, vaan hänen puolesta  rukoilijoita oli todennäköisesti satoja tai kenties tuhansia suomalalaisia.

Mainitsen vielä sen, että Jumalan  edessä KAIKKI IHMISET OVAT SYNTISIÄ :” Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (  Roo 3: 23). Yhteiskunnallisella asemalla ei Jumalan edessä mitään merkitystä. Presidentti ja tavallinen tallaaja  on samalla viivalla  eli me  olemme syntisiä. Siksi Kristuksen uhrikuolemaa

ja usko siihen ja Jumalan armo kuuluu kaikille. Se lahja on JOKAISEN OTETTAVA HENKILÖKOHTAISESTI VASTAAN! Muutoin se ei hyödytä ketään.

Kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä yhtä arvokkaita, sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus lunasti Golgatan ristillä  verellään kaikki ihmiset vapaaksi synnin, kuoleman ja Paholaisen vallasta. Mieti lukijani vakavasti sitä oletko uskon kautta päässyt sisälle Jumalan armoon? Vai oletko yhä vielä Jumalan armon ulkopuolella  ? Se on asia, joka jokaisen on selvitettävä ensi tilassa. Huokea ajatus on, että kerran  Suuren valtaistuimen äärelle on kokoontunut valtaisa kansanjoukko. Se koostuu kaikista kansoista, kielistä ja kansanheimoista. Tulla valtavalla kansanjoukolla on yhteinen kiitoslaulu. Se kuuluu kaikkien lunastettujen suusta: ” Ja he huusivat suurella äänellä sanoen”   AAMEN”!

Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja väkevyys meidän Jumalalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!  ( Ilmestyskirja 7: 10- 12.)

Jussi Jokisaari

Puhelin tai nykyisin kännykkä on lähes jokaisen suomalaisen käytössä lähes päivittäin. Joskus junassa istuessani olen huvikseni seurannut kanssamatkustajien touhuja. Lähes täydessä vaunussa saattaa olla useita kymmeniä matkustajia. Kaikki seuraavat kännykän ruutua hievahtamatta. Olen saanut sen vaikutelman, ettei noilla tuijottajilla ole harmaata aavistusta, mitä ympärillä tapahtuu. Onneksi on pieni ryhmä niitä, jotka eivät  tuijota tai joilla ei ole kännykkää. Se lohduttaa minua, jolla ei ole tuota ihmeellistä aparaattia, jota sanotaan älypuhelimeksi. Tosin lapsenlapseni ovat muutamia kertoja varsin painokkaasti sanoneet, ” että vaarille  on hommattava älypuhelin.” Olen väittänyt pontevasti vastaan, ettei älytön mies tarvitse älypuhelinta!”.  En ole satavarma onko vastaväitteeni saanut aikaan sen, että olen varjeltunut tuosta kummallisesta rakkineesta   älypuhelimesta! Seniori kännykkä minulla on ollut  kauan. Mutta se mokoma teki muutama päivä sitten tenän ja sanoi irti vuosia jatkuneesta kitkattomasta yhteistyön. Ei ihme, että minulla on ollut  jonkin aikaa outo olo!  En osaa diagnosoida  vaivaani, mutta sen tunnustan, ettei tällainen tila ole kadehdittava! Eräs asia sisintäni on toki lohduttanut. Se, että Jumalan puhelinlinja on  yhä kunnossa ja toimii  100% varmuudella! Yksi asia on erittäin muistaa. Se, että muistaa jokaisena päivänä   taivaallisen oikean numeron! Jos et sitä muista, niin muistutan.  että Jumalan puhelinnumero on : Psalmi  50: 15. Siinä on tärkeä viesti. Se kuuluu: ” Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin  minä autan sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. ” Vain sellainen, joka on joskus ollut vaarallisessa tilanteessa ymmärtää täysin, mitä aito hätä tarkoittaa. Mieleeni nousee lapsuudesta eräs tilanne, jossa olin äärimmäisessä hädässä. Olin silloin 4 tai viiden vuoden ikäinen, kun tapahtui  järkyttävä ja pelottava tilanne. Oli lämmin kaunis kesäpäivä tai ilta. Joukko  lapsia oli kokoontunut tutun lammen rantaan. Itse olin myös rannalla. Muutama lapsi pulikoi rantavedessä. He olivat vielä  niin pieniä, etteivät uskaltaneet mennä syvemmälle veteen. Rannassa seisten he seurasivat uimapaikan tapahtumia. Olin siinä joukossa. Seurasin niin  kiinteästi  uimapaikan tapahtumia, etten  oikein tajunnut muuta. Sen huomasin, että rantaan tuli myös joukko täysi – ikäisiä miehiä.  Yhtäkkiä säikähdin, kun tajusin kieppuvani ilmassa! Tunsin,  että uimarannan lähellä  olevan talon nuorimies Heikki pyöritti minua korkealla ilmassa! Kolme neljä kierroksen ajan kiepuin hänen käsissään  Sitten  yhtäkkiä hän heitti minut ehkä kahden tai kolmen metrin päähän veteen. Muistan  yhä vuosikymmenien jälkeen sen kaamean tunteen, mikä tuossa hetkessä valtasi mieleni, kun ymmärsin, että joudun syvään veteen, enkä osaa uida! Pelko ja kauhu syöksyivät mieleeni kuin väkevä virta. En siinä hetkessä älynnyt edes huutaa apua. Vaistomaisesti jaloillani poljin vettä, etten painunut lammen pohjaan kuin kivi. Joku rannalla ollut isompi kaveri huomasi hätäni. Hän ui reippaasti lähelle, koppasi minut – sairaan pojan rääpäleen otteeseensa- ja toi minut rantaan. Jälkeenpäin ymmärsin, että hän pelasti minut hukkumiselta. Tietysti olin ylen kiitollinen pelastajalleni! Heikin vanhemmat muuttivat perheensä kanssa myöhemmin toiselle paikkakunnalle, enkä tavannut Heikkiä lähes 10 vuoden aikana     Rakastin jo silloin ja yhä vieläkin isänmaatani. Suoritin asevelvollisuuteni omantunnon syistä siviilipalveluksessa  eräässä valtion sairaalassa täällä Helsingissä. Lisäksi kävin aktiivisesti eräässä seurakunnassa. Osallistun useiden asevelvollisuuttaan suorittavien kaverieni kanssa myös seurakunnan monipuoliseen toimintaan.  Kuului seurakuntakuoroon, sekakuoroon sekä sairaalakuoroon. Ja ympäristössä pidettyihin tilaisuuksiin. Eräänä kesälauantai – iltana kuoro, missä olin mukana oli lähdössä eräällä valtion isolle työmaalla pitämään iltahartautta. Läksin mukaan. Tuossa iltahartaudessa tapasin yllättäen saman Heikin, joka kerran heitti minut uimataidottoman, pikkupojan syvään veteen. Tilaisuuden päätyttää halusin tavata Heikin. Muutaman sanan vaihdettuani selvisi, ettei Heikin ” pullat olleet hyvin uunissa”, kuten sanotaan. Heikki  kertoi olevansa tällä  työleirillä lusimassa rattijuoppoudesta saamaansa tuomiota. Heikin tarina oli karua kuultavaa. Säälin häntä. Ymmärsin, että jos hän ymmärtäisi oman parhaansa, hän luovuttaisi elämänsä Kristukselle. Niin hän saisi lahjaksi sisäisesti rikkaan ja mielenkiintoisen elämän, ettei hänen tarvitsisi etsiä  sisäiseen janoonsa alkoholia, eikä muitakaan korvikkeita.  Iltahartaudessa oli painotettu sitä, että uutta elämää kaipaava voi saada rukouksen puhelimella yhteyden Herraan, joka antaa sisäisesti rikkaan elämän jokaiselle Häntä etsivälle!  Jumalan puhelinnumeron viestissä sanotaan. ” Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin  minä autan sinua ja sinun pitää kunnioittamaan minua.” Paina visusti mieleesi tämä Jumalan puhelinnumero Psalmi 50: 15   Siihen voit soittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Siellä valvotaan aina. Ja positiivinen vastaus on satavarma jokaiselle apua tarvitsevalle! Siitä syystä pidän virkaani kunniassa, kun saan kertoa tästä  lähimmäisilleni Ihmeellisestä Auttajasta, Herrasta Jeesuksesta..                                               

Jussi Jokisaari

Elämä koostuu sekunneista, minuuteista, tunneista, vuorokausista, viikoista, kuukausista ja vuosista.  Valtaosa päivistä kuluu kuin huomaamatta askareissa ja tehtävissä, joita tehtäväksemme on uskottu. Vuosien saatossa luultavasti useampi huomaa, ettei elämässä sittenkään ole järin monia asioita, jotka jää mieleen. Onneksi joskus on sellaisiakin päiviä, jotka jää mieleen vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi. Tällainen päivä tuli eteeni vuosikymmeniä sitten. Seuraavassa taustoja kyseisen päivän mieleeni jääneistä tapahtumista.

Sukulaisperheemme oli palannut vuosien jälkeen kotiin Afrikan Keniasta, missä he olivat opastaneet kansallisen uskovaisen miehen ja neitosen suomalaisten rakentaman orpokodin  vastuutehtäviin. Afrikan vuosien aikana perhe oli kasvanut yhdellä terhakalla Urho – pojalla.  Poika oli oppinut puhumaan  vuosien aikana suomea. Mutta englannin kieli tuppasi häiritsemään pojan suomenkielen oppimista. Joulu oli ovella, kun perhe oli päässyt kotimaahan. Tietenkin sukulaiset ja ystävät olivat muistaneet kotimaahan saapuneita monin lahjoin ja tervehdyksin.  Erikoisen runsaasti ystävät olivat muistaneet perhettä  kotimaisella herkullisella suklaalla! Avaamattomia suklaalevyjä oli  olohuoneen pöydällä. Urho – poika oli saanut ilmeisesti äidiltään suklaalevyn. Sohvalla istuva poika oli innoissaan. Saatuaan avattua suklaalevyn hän taittoi levystä kappaleen.  Hän nosti sen suuhunsa ja totesi  – kuin itsekseen: ” On se vain ihmeellistä, kun Herra siunaa.”  Luultavasti pikkumies ymmärsi, että kaikki hyvä tulee Jumalalta, Taivaalliselta Isältämme. Pikku Urhon sanat ovat linjassa Jumalan sanan kanssa:

Sillä Herran veli Jaakob sanoo:  ” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä valkeuksien Isältä, jonka luona ei ole  muutosta , ei vaihdu valo varjoksi ”( Jaakobin kirje 1: 17 ).

Pikku Urho oli oikeassa sanoessaan ” On se vain ihmeellistä, että Herra siunaa”. Jumala haluaa siunata kaikkia ihmisiä. Hänellä ei ole lempilapsia! Hän rakastaa jokaista luotuaan tasapuolisesti. Siksi Hän lähetti ainoan Poikansa Jeesuksen  tänne ihmisten keskelle. Herra neuvoo myös meille tien siunausten lähteelle: ” Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän  lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen” ( Apt 3: 19, 20 ). Oletko aiemmin tiennyt, että Jumala lähetti Poikansa myös sinun tähtesi ?  Ellet sitä tiennyt, nyt tiedät sen satavarmasti! Tehtäväksesi jää vain se, että teet parannuksen eli käännyt rukouksessa Herran puoleen, tunnustat Hänelle syntisi: ” Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”  Roomalaiskirje 3: 23 ). Kun teet vilpittömästi niin  tulet kokemamaan pikku Urhon tavoin: On se vain ihmeellistä!”   Ja mikä parasta: Kaikki ihmiset, jotka toimivat Jumalan Sanan ohjeiden mukaan toteavat kerran: ” On se vain ihmeellistä!” Sen Jumala lupaa ikuisessa totuuden Sanassa: ”…mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut,  mikä ei ole ihmisen sydämeen  noussut  ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka

häntä rakastavat”  ( 1 Kor  2.  9 ).  Tahdotko olla siinä joukossa, jotka pääsevät tämän lupauksen omistajiksi ikuisiksi ajoiksi? Se osa on oleva iankaikkisen ilon ja riemun aihe. Uskotko sen? Jos uskot, niin toimi sen mukaan! –

Jussi Jokisaari