Ohjelman käyttöopas
Ohjelman toinen osa on nimeltään ”Kulmakivet”. Se tarkoittaa, että nyt tullaan Raamatun ytimeen. Tämä osa sisältää Vt:sta 1. Mooseksen kirjan ja Ut.sta keskeisen osan Jeesuksen toiminnasta.
Johdanto-osassa (osa 1) luettiin evankeliumien tekstit siihen asti, kun Jeesus meni kasteelle ja Saatanan kiusattavaksi. Sen jälkeen alkoi Jeesuksen varsinainen toiminta. Tämä toinen osa lukuohjelmaa päättyy Palmusunnuntaihin, jolloin Jeesus ratsastaa Jerusalemiin ja alkaa pääsiäisviikko (osa 3).
Ohjelmassa jatkuu viikkorytmi. Kulmakivet lukuosa kestää 10 viikkoa. Siinä on viikoittain vaihtuva teema. Kullakin viikolla maanantai ja tiistai luetaan Moosesta. Keskiviikkona teemaa tarkastellaan kolmen profetian kautta. Ensimmäinen kuvaa Jeesuksen roolia/luonnetta ja toiset kaksi evankeliumeissa toteutunutta toimintaa tai tapahtumaa. Torstaista sunnuntaihin luetaan jokaisesta evankeliumista teemaan liittyvät raamatunpaikat (2–4 kpl/pv). Matt (to); Mark (pe); Luuk (la); Joh(su)
Onko hyötyä lukea Raamattu näin jaettuna eri teemoihin? On, monella tavalla, esim.
1. Raamatusta ja Jeesuksen toiminnasta saa jäsennellyn ja kattavan käsityksen. Evankeliumien tekstit samoista tapahtumista täydentävät toisiaan.
2. Lukemalla Raamatun tekstejä eri järjestyksessä mihin on tottunut, siitä saa uuden näkökulman.
Uuden näkökulman saa myös kronologisesta Raamatusta sillä erolla, että tässä ohjelmassa ei samaa tapahtumaa lueta useasta evankeliumista samana päivänä vaan peräkkäisinä päivinä
3. Keskiviikon profetiat osoittava, että Jeesus toimi kirjoitusten mukaan. Se vahvistaa uskoa.

Teemojen valinta ja määritys sekä evankeliumien tapahtumien kohdistus niihin tulee tämän ohjelman tekijältä. Lukuohjelman vaatimusten mukaisesti luetaan Raamatun tekstit kokonaan. Evankeliumien teksteistä osa oli johdanto-osassa ja osa tulee vasta seuraavissa lukuohjelman osissa.

Lukuohjelma on tämän blogin liitteenä olevassa taulukossa ”RLO Teema”. Teema ja profetiat on otsikoitu. Olen kirjannut myös Mooseksen kirjasta mielenkiintoisia yhtymäkohtia viikon teeman. On hyvä huomata, että ne eivät kuitenkaan ole Raamatun profetioita.

Teemamenetelmän vaihtoehtona evankeliumit voidaan lukea myös perinteisessä järjestyksessä evankeliumi kerrallaan. Siitä on blogin liitteenä erillinen taulukko ”RLO perinteinen”.
Kulmakivet asettuvat paikoilleen lopullisesti lauantaina viikolla 12. (27.3. 2021) Pääsiäinen Vt:n mukaan käynnistyy, kun Mooses palaa Egyptiin ja Ut:ssa Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Molemmilla on Jumalalta saatu tehtävä vapauttaa orjat, mutta siitä enemmän, kun päästään sinne asti.

Arto Siitonen

RLO perinteinen

RLO Teema

Vankilamaailmaa tuntematon voi luulla, ettei noin kolme metriä korkean muurin ja sähkölangoilla muusta yhteiskunnasta eristetyn vankilan sisällä tarvitse kenenkään pelätä. Mutta totuus on toisenlainen. Kerron esimerkin. Toivottavasti se valaisee vankilaelämästä tietämättömälle vankilaelämän pelisääntöjä. Muurien sisäpuolella on aivan toisenlainen kulttuuri, kuin ulkopuolella olevassa. Toivon mukaan eräs tapaus, minkä kerron valaisee vankilamaailman karua todellisuutta. Esimerkkinä käyttämääni vankia nimitän Taneliksi. ( Nimi muutettu). Uskovaisen vankilapastorin luvalla aloitin vankilassa Alfa – kurssin. Siihen osallistuminen oli vangeille vapaaehtoista. Sillä osastolla, millä kurssi pidettiin oli 12 selliä. Ne olivat muutaman neliön koppeja. Jokaisessa kopissa oli tilaa yhdelle miehelle. Kun Alfa – kurssi alkoi oli tosi hieno todeta, miten ensimmäisestä illasta alkaen mukaan tuli kuusi miestä. Siis 50 % osaston vangeista! Taneli oli yksi heistä. Aivan alussa kerroimme kollegani Sepon kanssa, että jokainen voi kysyä, mitä tahansa, joka liittyy tavalla tai toisella ihmisen uskoontuloon. Korostimme, ettei niin tyhmää kysymystä, kukaan voi esittää, ettemme yhdessä voi etsiä siihen vastausta Raamatusta, Jumalan sanasta. Luultavasti sanamme rohkaisivat kurssilaisia. He rohkaistuivat esittämään monenlaisia kysymyksiä. Mieleeni jäi eräs päivä, kun menin osastolle tapaamaan Tanelia. Hän oli yksi innokkaimmista kurssilaisista. Kun eräänä päivänä menin tapaamaan kurssilaisia hämmästyin, kuultuani, että Taneli on viety rundiin. Tiedustelin vartijalta, miksi hänet on laitettu sinne? Mitä hän on tehnyt, jotta hänet on sinne viety? Mielestäni tutuksi tullut Taneli oli tasapainoinen, miellyttävän ja kiltin oloine mies. Ja nyt hän oli rundissa! Pahat ajatukset syöksähtelivät mieleeni kuin myrskytuuli. Kyselin ystävälliseltä vartijalta mahdollisuutta päästä tapaamaan Tanelia. Ilahduin, kun hän oli heti valmis päästämään minut Tanelin luo. Sanoin vartijalle, että rundi on ainoa paikka koko talossa, missä en ole aiemmin käynyt. Kun vartija kuuli sen, etten ole koskaan rundissa käynyt hän oli halusi saattamaan minut sinne. Hän avasi useita lukittuja ovia ennen kuin olimme rundissa. Rundi oli äärimmäisen karu koppi. Muutaman neliön kokoisessa kopissa ei ollut yhtään huonekalua. Vain massiivisista porakivistä valmistettu punkka. Ei sänkyä, ei lakanoita tai muita vuodevaatteita. Ei myöskään pyyheliinoja tai muita normaalielämään kuuluvia peseytymisvälineitä. Sellaisiin olosuhteisiin Taneli oli halunnut päästä omasta tahdostaan! pyörivät villinä pääkopassani. Ajattelin, että Taneli on kokenut mielenhäiriön, kun on halunnut vapaaehtoisesti päästä sellaiseen murjuun. Olin lähes shokissa kuultuani Tanelin olevan rundissa. Ystävällinen vartija ilahtui kuultuaan, että haluaisin jututtaa Tanelia, jotta saan selville, mitä hänelle on tapahtunut. Hän lupasi tulla avata ovet, jotta pääsen Tanelin luota ulos halutessani. Ihmettelin ja ihailin mielessäni ystävällisen vartijan asennetta työhönsä ja minuun, vapaaehtoiseen vankilalähettiin. Toki ymmärsin, että vartijan työmäärä lisääntyy tähteni, kun halusin päästä kahden kesken juttelemaan Tanelin kanssa. Hänen mysteerinsä alkoi pikku hiljaa selvitä, kun hän kertoi tarinansa. Hän oli kuullut, että sama mies, joka oli houkutellut hänet rikoskeikalle oli siirretty samaan vankilaan, missä Taneli oli lusimassa elämänsä ensimmäistä hairahtumista rikosten poluille. Rikoskumppanin tulo samaan taloon, missä Taneli oli sovittamassa rötöstään. Nyt hän pelkäsi rikoskumppaninsa kostoa. Hän oletti joutuvansa fyysisesti kärsimään ajattelemattomuudessa tekemäänsä rötöstä. Taneli ei ollut niin sanottu taparikollinen, vaan sai kärsiä ajattelemattomuutensa seurauksista. Taneli oli ollut aktiivisesti mukana Alfa – illoissa. Jumalan sana oli tehnyt työtä hänen sydämessä. Nyt hänellä oli yksi toive: päästä ulos rundista! Ehdotin: ”Rukoillaan yhdessä, jotta pääset samalle osastolle, missä Alfa – kurssilaiset kokoontuu.” Hän oli siihen oitis valmis. Ennen rukousta muistutin häntä Raamatun lupauksista. Luin kappaleen Jeesuksen sanoja Matteuksen evankeliumin 18 luvusta : ” Vielä minä sanon teille; jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat. niin he saavat sen minun Isältäni. joka on taivaassa. Sillä missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” ( Matt 18: 19,20 ). Sopimuksemme merkiksi otimme rukouksen ajaksi toisiamme kädestä kiinni. Sanan lupaukseen vedoten rukoilimme ehkä muutamia minuutteja. Oli lauantaipäivänä. Kohta rukouksen jälkeen vartija tuli päästämään minut ulos. Menin suoraan kotiin. Seuraavan viikon tiistai – iltana oli jälleen Alfa – ilta vankilassa. Tapanani oli mennä osastolle lähes puoli tuntia ennen Alfan alkua. Kun tiistai- iltana menin Alfa – iltaan hämmästyin, sillä Taneli oli samalla osastolla! Myöhemmin hän kertoi, miten aivan yllättäen kohta rukouksemme jälkeen vartija oli tullut hänen luokseen sanoen: ” Kerää tavarasi! Nyt pääset takaisin osastolle, josta lähdit rundiin. Ei ollut ihme, että Tanelin ilo pikaisesta rukousvastauksesta oli riemun ja kiitollisuuden täyttämä. Pelkoon ei enää ollut aihetta, koska hän tiesi, ettei joutuisi kohtaamaan rikoskumppaniaan. Ehkä pikainen rukousvastaus oli tarpeen Tanelin orastavalle uskolle, mikä hänen sydämessään oli syntynyt Jumalan Sanan kautta.

– Jussi Jokisaari.

Arto Siitonen:

Viime tammikuussa kerroin tällä blogisivulla suunnittelevani maailman parasta Raamatunlukuohjelmaa. Se on suuri tehtävä. Jumala on ihmeellisellä tavalla auttanut minua suoriutumaan tästä haasteesta.
Raamattu on Jumalan sana Se ei ole vain yksi kirja vaan 66 kirjan pienoiskirjasto, jonka teksti voidaan lukea usealla tavalla ja eri järjestyksessä. Siihen ei ole yhtä ainoaa oikeaa menetelmää. En kuitenkaan suosittele ”sormipaikka-” tai ”aakkosjärjestys”-menetelmiä, koska ensimmäinen on umpimähkäinen ja toisessa lukeminen alkaa Aamoksen kirjasta. Se ei ole hyvä vaihtoehto.
Yksinkertaisin ja luonnollisin on ns. ”kannesta kanteen” -menetelmä. (jatkossa KK). Siksi suurin osa lukuohjelmista käyttää sitä sekä Vanhaan (Vt) että Uuteen testamenttiin (Ut). Tekstin ymmärtämisen kannalta se ei ole selkein tapa lukea Raamattua, koska Raamatussa asiat eivät ole aikajärjestyksessä. Tähän Kronologinen Raamattu (Krono) tarjoaa ratkaisun, mutta siinäkin lukuohjelmassa on ongelmia. Siksi olen suunnitellut uuden lukuohjelman: Sen nimi on: ”Jeesuksen tarina Raamatussa” (lyh. JTR). Siinä on useita hyviä ominaisuuksia, joita ei löydy muista lukuohjelmissa. JTR:n muoto on tarina.
Tarina on kertomus siitä, miten alkutilanteesta tiettyjen vaiheiden kautta päädytään uuteen tilanteeseen.
Joitakin Raamatun kohtia on vaikea ymmärtää. Syy voi olla väärä asenne tai tiedonpuute (Joh 3:3–16; Jes 55:9; 2. Piet 3:16). JTR:n tavoite on helpottaa ymmärtämistä. Siksi tekstien järjestystä on muutettu. JTR myös kirkastaa Kristusta Raamatun keskiössä. Tämä on toinen tavoite. Tämän voi kiteyttää siten, että peruskysymys ei ole mitä Vanhassa ja Uudessa testamentissa lukee vaan mitä ne kertovat Jeesuksesta.
Raamatun jakeiden sisältöä en ole muuttanut enkä niitä selittele. JTR:ssä on paljon hyviä ominaisuuksia. Seuraavassa esitän JTR:n neljä keskeistä hyvää ominaisuutta.
1. JTR- lukuohjelman rakenne ei ole kategorinen eikä kronologinen vaan tarina.
Koko Raamatun lukuohjelmana tämä on ainutlaatuinen. Asiaa valaisee seuraava esimerkki.
JTR:n lukuohjelma alkaa 22.12. Vt:n lopusta – (Mal 3:23–24), jolloin ensimmäisenä luetaan Johannes Kastajan syntymästä profetia ja sen toteutuminen

2. Kristilliset juhlapyhät
KK-lukuohjelmassa Jeesus syntyy tammi – toukokuussa 4 kertaa ja kuolee eri päivinä 4 kertaa.
Kronon lukuohjelmassa Jeesus syntyy 7.tammikuuta. Ja kuolee ristillä 8. kesäkuuta 4 kertaa.
KK-menetelmän lukuohjelmassa 24.12. luetaan yleensä Sefanjan kirja ja Ilmestyskirjan 15. luku. Ne eivät ole kovin jouluisia
JTR:ssä on tämä asia huomioitu täysin eri tavalla. Jeesus syntyy jouluna ja kuolee pääsiäisenä. Jouluaattona JTR:ssä luetaan ensin Vt:n ja sitten Ut:n jouluevankeliumi.
Pääsiäisenä sekä Vt että Ut luetaan oikean aikaan. Palmusunnuntaina Mooses menee Egyptiin ja Jeesus Jerusalemiin. Kummatkin päästääkseen orjat vapaiksi, jota tulee juhlan nimi: ”Pääsiäinen”.

3. Messiasprofetiat todistavat, että Jeesus on Messias. Niitä on Raamatussa n. 300 ja JTR:ssä yli 70. Esim. Matteuksen evankeliumissa yhden vuorokauden aikana torstai-illasta pitkäperjantai-iltaan toteutui 25–30 Vt:n messiasprofetiaa.

4. Teemat evankeliumeista
Evankeliuminen tekstit on jaettu viiteen pääteemaan, jotka ovat: Jeesus ja opetuslapset/ Ihmisten ja Jumalan säännöt/ Tunnusteot/ Saarnat sekä Vertaukset ja profetiat.

JTR alkaa 22.12.2020 ja päättyy 15.12.2021. Koko Raamattu luetaan vuodessa (51 vk). Jeesuksen tarina on tarkkaan mietitty älyohjelma. Lukuohjelmassa on kuusi osaa, joiden nimet ja sisällöt ovat seuraavat:
1. Johdanto (J. Kastajan syntymästä Jeesuksen kasteeseen), 2. Kulmakivet (1. Moos ja evankeliumit), 3. Kliimaksi eli huipennus (Pääsiäinen), 4. Laki ja Pyhän Hengen odotus (2.–5. Moos ja Helluntai) 5.Seuraukset (kuninkaat, profeetat ja kirjeet) ja 6. Tulevaisuus (Ilmestyskirja).

JTR- Raamatunlukuohjelman johdanto-osa julkaistaan Malmin Saalem-srk:n Silta-lehdessä 13.12 2020. Tarinan johdanto-osa päättyy 17:1.2021. Toinen osa julkaistaan tammikuussa 2021 tällä blogisivulla tai jossain toisessa mediassa.

Lähdeaineistona JTR:n teossa ovat olleet Raamatun (1992) lisäksi
Kronologinen Raamattu
– Jori Brander; Data Universum Oy 2007
ja
Sana Elämään, Kommentaariraamattu
– Aikamedia 2018

Meneillään oli kevät 1957. Olin silloisen työtoverini kanssa Ylitornion Kantomaanpään kylässä. Majapaikkani oli kylän keskustassa oleva Vilho ja Anja Rousun kaunis koti. Vilho ja Anja olivat tulleet uskoon pari kolme vuotta aiemmin. Vilho oli ex ateisti. Hän oli tarmokas ja aikaansaava nuorimies. Hänen uskoontulonsa oli voimakas, puhutteleva ja paikallistasolla suuri ihmettelyn aihe. Vapahtaja kutsui hänet seuraajakseen yliluonnollisella tavalla. Hän näki yliluonnollisen ilmestyksen, kuten apostoli Paavali alkuseurakunnan aikaan. Yliluonnollinen ihme pysäytti Vilhon kerralla. Kaksi hänen sisarta koki hengellisen uudistuksen pari – kolme vuotta aiemmin. Sisaret olivat kuuluneet lestadiolaisiin. Helluntaikokouksissa sisaret kokivat Pyhän Hengen vaikutusta uudella tavalla. He kävivät uskovien kasteella ja Herra täytti heidät Pyhällä Hengellä. Kokemuksistaan uskossa palavat sisaret kertoivat Ruotsista perheensä kanssa kotiseudulle palanneelle Vilholle . Pitkiä aikoja ei kulunut, kun Vilho joutui henkilökohtaisesti kosketuksiin elämän tärkeimpien asioiden kanssa. Vilho puolisonsa kanssa teki ratkaisun Jeesuksen puolelle. Herra kutsui ja johti Vilhon Ruotsin puolelle kertomaan evankeliumin sanomaa. Hän teki uutterasti ja väsymättömänä evankeliumin työtä länsinaapureiden parissa. Kieliongelmia ei ollut maailman rauhallisimmalla ajalla. Rajan molemmilla puolilla lähes kaikki ruotsalaiset puhuivat ja ymmärsivät suomea. Ruotsalaiset puhuivat ” meän” kieltä. Se oli vanhaa suomea, jota suomalaiset ymmärsivät. Ankara sairaus vei lyhyessä ajassa tarmokkaan, evankeliumin saralla uurastaneen miehen voimat. Herra kutsui uskollisen palvelijansa pyhien lepoon 56 vuoden ikäisenä. Vilhon poismenon jälkeen selvisi, miten laaja ystäväjoukko Vilholla oli. Lähiomaisten toimesta sain kutsun kollegani hautajaisiin. Tehtäväkseni uskottiin Vilhon savimajansa siunaaminen haudan lepoon. Ylitornion luterilaisen seurakunnan suntio kertoi minulle, että lappilaisen evankelistan haudalla oli 1000 saattajaa! Se osoitti kiistatta sen, evankelistalla oli valtaisa ystäväjoukko, joka kunnioitti ja arvosti ikuisuusrajan toiselle puolelle siirtynyttä puurtajaa. Vasta ikuisuudessa selviää kaikki se, mitä kaikkea elämänsä vuosia ikuisuuskutsun saanut Jumalan palvelija ehti tehdä lyhyen elämän aikana Vilho Rousu jätti kaikille hänet tunteneille suurenmoisen esimerkin Jumalalle antautuneesta ihmisestä. Kannustakoon hänen esimerkillinen elämänsä kaikkia kristittyjä tekemään Herralle ja lähimmäiselle kaikki se, mitä tänään on mahdollista tehdä. Vilhon uskollisuus vaikutti osaltaan myös sen, että muutaman kilometrin päässä hänen kodista asui Jehovan todistajiin kuulunut Anna – Liisa. Majapaikkanani oli silloin Anjan ja Vilhon koti. Eräänä päivänä Vilho kysyi: ” Haluatko lähteä tapaamaan Jehovan todistajaa, jonka koti on muutaman kilometrin päässä? Tietysti olin valmis, kuin lukkari sotaan, kuten sanonta kuuluu. Noin 10 minuuttia myöhemmin olimme perillä, totesimme, että isäntäpariskunta oli aterialla. Jo sen aikana keskustelumme alkoi. Anna – Liisa oli halukas juttelemaan. Hänen puolisonsa oli hiljainen, eikä paljon puhellut, Anna – Liisa sen sijaan oli aktiivinen. Hänen kysymyksensä painottuivat hengellisiin asioihin. Hän kyseli, innolla Raamattuun liittyviä asioita. Yhä uudelleen hän luki Raamatun jakeita ja kyseli, miten ymmärrätte tämän Raamatun kohdan? Vilhon kanssa vastasimme aidosti sen mukaan, miten ymmärsimme. Ajatusten vaihto sujui hyvässä ilmapiirissä. Kiistaa, tai riitaa ei syntynyt. Ihmettelin suuresti, sitä henkeä, mikä kaiken aikaa vallitsi. Toki olin aiemminkin Jehovan todistajia tavannut. Mutta en koskaan aiemmin ollut tavannut Anna – Liisan kaltaista todistajaa. Keskustelun lomassa Anna – Liisa keitti kahvit. Hän tarjosi sitä kahvileipien kera myös meille. Kevätilta kului leppoisissa merkeissä ja tuli lähdön aika. Lähtiessä kiittelimme talon isäntäparia. Vilhon moottoripyörä oli ulkona pihassa. Vilho otti sen ja käänsi tielle. Tiellä kapusin pyörän päälle. Asetuin istumaan Vilhon selän taakse. Lähtiessämme hämmästelin Anna – Liisan rauhallista asennetta keskusteluihin. Totesin, etten koskaan aikaisemmin ollut tavannut yhtä asiallista Jehovan todistajaa, kuin Anna – Liisa oli. Paljon emme ehtineet matkalla jutella Vilhon kanssa, kun olimme Vilhon ja Anjan kotona. Ilmeisesti Anna – Liisa oli kuullut kyläläisiltä meistä helluntaipojista aiemmin. Myöhemmin selvisi se, että rukouskokouksissa Esko ja Jussi opettavat uskoville vieraita kieliä! Siten he muka sanovat kielillä puhuvan niiden, joille helluntaipojat olivat vieraita kieliä opettaneet. Totuus oli toisenlainen. Kumpikaan emme opettaneet mitään kieliä. Kielten opettamisen tarina ei suinkaan ollut ainoa valhetarina joita meistä levitettiin. Jätimme valhejutut omaan arvoonsa. Ajan myötä pötyä olleet tarinat loppuivat kokonaan. Luultavasti myös Anna – Liisan korviin nuo tarinat oli kiirineet. Silti yllätyin suuresti, kun hän pujahti rukouskoukseen Ylitornion Kantomaanpäässä erääseen kotiin. Rukouskokousten ohjelma oli ulkoisesti perin vaatimaton. Tilaisuuden alussa laulettiin yleensä yhdessä 2- 3 hengellistä laulua. Sen jälkeen toinen evankelista luki muutamia Raamatun jakeita, luetun johdolla sanoi jotakin. Valtaosa ajasta käytettiin polvirukoukseen. Heti rukoushetken alkaessa koin olemuksessani voimakkaan Pyhän Hengen vaikutuksen. Puhuin kotvan aikaa kielillä. Jo kielillä puhuessa ymmärsin, että Herra haluaa puhua jollekin tilaisuudessa olevalle. Siitä, mitä puhuin kielillä minulla ei ollut aavistustakaan. Aistin vain sen, että Pyhän Hengen läsnäolo oli erikoisen voimakas. Vierasta kieltä puhuttuani sain suomenkielisen selityksen. En tiennyt silloin, enkä yleensä koskaan kenelle profetia tuli. Ymmärsin ainoastaan sen, että Jumalalla on erikoista asiaa jollekin huoneessa olevalle. Myöhemmin kuulin, että Anna – Liisa oli navetan puhdistettuaan polvistunut lehmien ruokintapöydälle. Siinä hetkessä hän oli esittänyt Herralle vaatimuksen, että jos Jokisaarella on profetoimisen armolahja hänen on puhuttava rukouksessa tästä ja tästä asiasta. Hän oli asettanut pitkän litanian sanoja, jotka Jokisaaren on puhuttava. Itselläni eikä kenelläkään muulla ollut hajuakaan siitä, minkä haasteen Anna – Liisa oli omassa rukoushetkessä Jumalan eteen vaatimuksena asettanut. Myöhemmin hän kertoi minulle, että kun selitit suomenkielellä kaikki ne asiat, joihin olin Jumalalta pyytänyt selvää vastausta, ettei epäilyksilleni jäisi pienintäkään sijaa. Kun profetiaan tuli suomenkielinen selitys, niin siinä hetkessä tuntui. kuin tuoli, minkä päällä istuin hajoaisi allani.” Anna – Liisa kertoi myöhemmin kokemaansa. Heti kesällä hän oli ottanut kasteen Kristukseen ja liittyi toisten kasteella käyneiden kanssa helluntaiseurakuntaan. Valitettavasti en päässyt Anna – Liisan kastetilaisuuteen. Oli estynyt. Jehovan todistajista evankeliumin totuuden valoon tien löytänyt Anna – Liisa elää vielä ja kuuluu kotipaikkakuntansa Ylitornion helluntaiseurakuntaan.

Tukholman helluntaiseurakunnan suomenkielinen ryhmä lahjoitti upouuden kokousteltan Suomen ja Ruotsin evankelioimistyötä varten. Teltta vihittiin käyttöön Kolarin Sieppijärvellä juhannusviikolla 1957. Sitä käytettiin kesäisin pitkään evankeliumin julistuspaikkana sekä Suomen että Ruotsin puolella.

– Jussi Jokisaari.

Raamatun lupaus Matteuksen evankeliumissa on  totta. Jeesus sanoi: ” Anokaa, niin teille annetaan;  etsikää, niin te löydätte: kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan” (Matt 7: 7, 8 ). Tämä on lupaus  – jokaiselle! Se tuli todistetuksi omassa, luonnollisessa elämässäni vuosia sitten. Lokakuisena iltana tulin ystäväni Eeron kanssa isoon lappilaiseen maalaistaloon. Talonväki oli ennestään minulle tuttua. Isännän olin tuntenut jo vuosia, ja emäntä oli hengellinen tyttäreni. Isäntä oli muurannut avaraan pirttiin luonnonkivistä avotakan. Hän kertoi pienimpien kivien painaneen  50 kiloa! Muurausasioista tietämätönkin ymmärtää, ettei niin isoista kivistä pysty pientä takkaa muuraamaan. Joka tapauksessa isäntä lastasi takkaan ison kasan kuivia puita ja sytytti tulen. Päivänselvää on, että iso roihu kulutti pirtistä runsaasti happea. Käsitin oitis, että huoneeseen  on saatava nopeasti happea. Hieman hätääntyneenä silmäilin ympärilleni. Pirtin joen puoleisella seinällä oli useita tuuletusluukkuja hapen saantia varten. Mutta jokainen luukku oli visusti kiinni. Tuli roihusi takassa pari tuntia. ja totta kai se kulutti happivarannon vähiin. Kuten edellä mainitsin tunsin isäntäväen. Nyt  olin yöpymässä heidän kodissa ensi kertaa. Olin sen verran hienotunteinen, jotten puhunut lisähapen tarpeesta mitään. Iltamyöhällä  menimme  huoneessa oleville vuoteille Eeron kanssa nukkumaan. Ennen  nukkumaan menoa kävin  suihkussa. Kello 23.00 sammutin valot. Eero oli jo sikeässä unessa. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin heräsin kauheaan tunteeseen: luulin tukehtuvani. Tajusin olevani tosi huonossa hapessa. Nousin ja avasin lähimpänä olevan tuuletusluukun. Menin vuoteelle ja ihmettelin tilannetta. Yritin rukoilla, mutten saanut sanaa suustani. En ymmärtänyt tapahtunutta. Valvoin ehkä 20 – 30 minuuttia. Kävin sulkemassa tuuletusluukun. Menin vuoteelle ja ilmeisesti nukahdin heti. Aamulla n. 6. 30 heräsin ja pukeuduin. Eero heräsi samaan aikaan. Toivotin hänelle hyvää huomenta. Hän kysyi hätkähtäen: ”Mi, mitä sinä sanoit?” Ymmärsin oitis, etten pysty puhumaan ymmärrettävästi.” Se oli uusi hämmästelyn ja ihmettelyn aihe. Isäntä oli keittiössä aamiaista valmistamassa. ( Sillä talon emäntä oli vierailemassa  synnyinseudullaan Varsinais – Suomessa). Ilmeisesti hän tajusi sanailumme ja kyseli  tarkemmin tapahtunutta. Eero ja isäntä olivat sitä mieltä, että  heti syötyämme menemme Terveyskeskukseen. Aamupalan söimme ripeästi sillä oli TK: n lähdön aika. Autoni oli pihalla. Menimme siihen,itse istuin kuljettajan paikalle. Kaverini takapenkille. Matka oli 40 – 50 kilometriä. Tajusin, ettei autolla ajo luultavasti ole aivan viisasta. Ajettuani n. 20 km. kysyin mongertaen kavereiltani: ” Pelottaako teitä? Vastaus kajahti reippaasti  ” EI PELOTA!:” ”AJA VAIN MENEMÄÄN!.” Luvan saatuani ajattelin: jäljellä oleva matka on niin lyhyt, että ajan sen vaikka nukkuessa. Työni vuoksi ajoin siihen aikaan tosi paljon kotimaassa ja Ruotsissa. Terveyskeskuksen matka onnistui hyvin. Pysäköityäni auton, marssimme sisään. Majoittajamme paikallisena kertoi vastaanotossa asian, miksi olemme tulleet. Pääsin kaikkien tutkimusvuoroa odottavien ohi lääkärin tutkittavaksi. Tietämättäni lääkäri oli tilannut ambulanssin. Tajusin heti, että tilanteeni on ilmeisesti vakava. Keskussairaalaan oli 150 km matka. Sen aikana tein lopputilin elämästäni. Uskoin, että ennen keskussairaalaan tuloa olen siirtynyt toiseen todellisuuteen eli ikuisuuteen. Niin ei

kuitenkaan tapahtunut. Ihmettelin, kun ambulanssi kääntyi keskussairaalan pihaan ja olin vielä elossa. Kaksi ambulanssimiestä kantoi minut paareilla vastaanottoaulaan. Heistä toinen oli sairaanhoitaja. Hän seurasi koko matkan ajan vointiani laitteista, joihin olin kytketty. Kun ambulanssihoitajat luovuttivat minut eteisaulan hoitajille he lähtivät heti paluumatkalle. Yksi hoitaja sanoi kollegoilleen: ” Tämä mies viedään osasto kolmelle huoneeseen 13,”  Hoitaja lähti heti työntämään paareja annettuun osoitteeseen. Hän työnsi paarejani kohti kyseistä osasoitetta. Kun paarit olivat 6- 7 metrin etäisyydellä  sain sisäiseen maailmaani lyhyen viestin: ” Siellä huoneessa on ihminen, jolle sinä voit olla avuksi.” Siinä hetkessä ymmärsin, ettei lähtöni ikuisuuteen ole vielä, koska työni on kesken. Hoitaja työnsi paarit huoneeseeni, niin jo ovella huomasin huoneen oikealla reunalla oli 3 vuodetta. Jokaisella sängyllä lepäsi mies. Oma paikkani oli huoneen vasemmalla reunalla. Kello oli tuolloin noin 16, 40. Välittömästi aloin mielessäni kysellä, kuka  kolmesta potilaasta on se, minkä  takia minut tuotiin sairaalaan? Asia ei selvinnyt heti. Sitä paitsi en olisi voinut opastaa ketään Herran luo, koska en kyennyt puhumaan! Nukuin seuraavan yön hyvin. Aamulla huomasin puhekykyni palanneen. Aamupalan ja -aamutoimien jälkeen ykkösvuoteen potilaan puoliso tuli tapaamaan miestään.  Kello oli noin 9.30. Potilastoverini puoliso oli reipasotteinen ja – puheinen. Voimakkaalla äänellä hän selosti miehensä sairastumista. Edellisenä syksynä mies oli ollut huonossa kunnossa. Lääkäri sanoi,  ettei mies  tulisi koskaan kävelemään. Tuskin lääkärin sanat kovin paljon sairasta lohduttivat?  Rouva kuuli miehensä sairauden olevan niin vakava, ettei mies pysty koskaan kävelemään. Potilastoverini puolison puhetyyli oli  värikästä. Kuultuaan miehensä tilanteen heikoksi rouva tuumi: ” Minä otin isännän kotiin. Ajattelin hoitaa hänet kotona rouva selosti.” Ja hän jatkoi: ” Kun sain isännän kotiin komensin häntä. ”Sanoin, että ylös siitä sängystä! Ei meillä kaiket päivää sängyssä maata!” Rouva selosti kovalla äänellä. Hänen kertoman mukaan miehen olemuksessa tapahtui ihme. Ensiksi miehen varpaat oli liikkuneet. Ajan myötä mies oli noussut istumaan ja liikuttamaan jalkojaan sänkynsä reunalla istuen. Eräänä päivänä isäntä oli noussut seisomaan. Vähän myöhemmin isäntä oli ottanut muutamia askeleita. Tavatessani hänet sairaalassa hän käveli kerralla useita metrejä. Kävellessä hänellä oli  oikeassa kädessä kolmihaarainen kävelykeppi. Siihen tukeutuen hän liikkui varsin reippaasti. Miehen tervehtymisen oli ilmeinen ihme lääkärille. Seuraavana päivänä klo 16.30 hoitaja ilmoitti: ”te, jotka saatte liikkua voitte tulla klo  17.00 seinän takana olevaan huoneeseen. Ruokailu tapahtuu siellä, hoitaja informoi” Seurasimme saatuja ohjeita. Kello 17. menimme ruokailuhuoneeseen. Me kolme: ykkös- ja kakkosvuoteen miehet lisäkseni siirryimme ruokailemaan.  Kolmannessa sängyssä oleva potilas oli liikuntakyvytön, joten hän sai aterian sänkyynsä. Ykkösvuoteen mies söi vähän nopeammin kuin minä. Kävelimme huoneeseemme perättäin. Sisään päästyä ykkösvuoteen potilas laskeutui sänkyyn pitkäkseen. Hänen puolisonsa seisoi miehensä sängyn päädyssä ja sanoi: ” Taas on yksi päivä mennyt, eikä huomisesta tarvitse välittää”. Edellä olevia sanoja lausuessa olin rouvan selän takana kävelin sänkyäni kohti ja totesin: ” Niinhän se Raamattu sanoo: ” Älkää murehtiko huomisesta päivästä, sillä kukin päivä pitää huolen itsestään.” Sanani kuultuaan vuoteella lepäävä mies parahti: ” Voi, kun  minä haluaisin elää Raamatun mukaan.” Vuoteen  päässä  takin nappeja kiinni laittava  rouva sanoi: ” Niin  tämä minun mieheni on jo monta vuotta etsinyt tien päätä, muttei ole vielä löytänyt.” Niin sanottuaan hän toivotti meille sairaalaan jääville hyvää yötä ja lähti. Silloin ymmärsin, miksi minut oli tuotu juuri siihen huoneeseen. Nousin ylös sängystäni. Kävelin miehen luo. Kysyin haluatko, että rukoilen puolestasi? Mies oli siihen täysin valmis . Rukoilin hänen puolesta. Julistin hänen syntinsä anteeksi Jeesuksen nimen ja veren kautta. Välittömästi sen jälkeen vuoteella lepäävän miehen suusta alkoi pulppuilla spontaani kiitos ja ylistys Herralle. Se oli varma merkki siitä, että kauan etsinyt mies oli löytänyt tien uuden elämän antajan Jeesuksen luo.  Seuraavana päivänä minut siirrettiin silloisen kotikaupunkini Vaasan keskussairaalaan. Viikko myöhemmin pääsin kotiin. Sen jälkeen kirjoitin uskon tien löytäneelle potilastoverilleni Tapanille. Kehotin häntä etsimään kotikaupungistaan sellaisen seurakunnan, missä hän saisi neuvoja ja opastusta Taivas tiellä vaeltamiseen.  Tiedä, että myös sinä voit löytää tien ikuiseen  elämään, jos vilpittömästi sitä etsit, kuten Tapani. Annoin hänelle neuvoja ja opastusta, miten Taivaan tietä tulee Raamatun ohjeiden mukaan vaeltaa.  Lue Raamatustasi Johanneksen evankeliumista esimerkiksi 14 luku. Uskon, saat Raamatusta riittävän selkeitä neuvoja Taivaan tiellä vaeltamiseen.
Jussi Jokisaari.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomen kristityt heräsivät auttamaan pientä sukulaiskansaamme 1990 -luvun alkuvuosina. Myös silloisesta kotiseurakunnastamme löytyi joukko uskovia, jotka näkivät naapurikansamme taloudellisen ja henkisen ahdingon, mikä pienen sukulaiskansamme keskellä oli.  Hetkessä syntyi ryhmä, joka lähti auttamaan ahdingossa olevaa sukulaiskansaamme. Mieleeni palautui yksi hengellinen tilaisuus pienessä maaseutu kunnassa. Olin Viron matkalla ystäväni Jorman kanssa. Pienellä seurakunnalla ei ollut palkattua paimenta. Vastuullisena työntekijä oli rakennusmestari, suomea puhuva rehti nuorimies. Hän oli avioliitossa venäläisen naisen kanssa. Hän ei puhunut suomea, joten hän jäi sen takia etäiseksi. Vaikka seurakunnan toiminta oli ulkoisesti perin vaatimaton, oli sillä yksi, mielestäni tosi kaunis tapa, joka minua puhutteli. Ehkä sen takia tuo ulkoisista puutteista  huolimatta kelpaisi esimerkiksi, vaikka suomalaisille seurakunnille. Tuo keväisen arki – illan tilaisuus oli äärimmäisen ankeissa ulkoisessa mielessä sangen vaatimaton. Rakennusmestari veli aloitti tilaisuuden. Sen jälkeen Jorma puhui. Tietenkin välillä oli ryhmän laulamia sekä yksinlauluja että yhteisiä lauluja! Oli tosi hienoa, kun sai livenä kuulla upeaa eestiläistä laulua! Siinä oli voimaa ja paloa. Se osui ja upposi!  Tehtäväkseni oli uskottu tilaisuuden päätöspuheen pito. Kuulijakunta ei ollut järin iso. Mutta kokemuksesta tiedämme, ettei Herra halveksi pieniäkään tilaisuuksia. Maan päällä vaeltaessaan Hän saatto pitää tilaisuuden, jopa yhdelle ihmiselle. Siitä yhtenä esimerkkinä Herramme puhe samarialaiselle naiselle Jaakobin kaivon äärellä. Tuolla yhdelle ihmiselle pidetyllä kokouksella oli mahtavat seuraukset. Lähes kaikki kaupungin asukkaat kokivat hengellisen heräämisen. Monesta kaupungin asukkaasta tuli Herran seuraaja. Meidän kokouksemme näkyvät tulokset jäivät peräti vaatimattomiksi. Eivät sentään ihan nolla tasolle. Johtaessani tilaisuuden loppuun kysyin tahtooko joku luovuttaa elämänsä Jeesukselle? Mieleeni jäi, että yksi nuori ihminen teki myönteisen päätöksen liittyä Jeesuksen seuraajien joukkoon. Sitä ei tarvinnut hehkuttaa. Ilmeisesti kyseinen nuori henkilö oli pohtinut uskon ratkaisua jo aikaisemmin. Sitten se kaunis tapa, tuli julki tuossa tilanteessa. Rakennusmestari seurakunnan edustajana luovutti uskoon tulleelle Jumalan sanan, Raamatun. Tuo pieni ele puhutteli. Se kosketti sisintäni. Vuosikymmeniä seurakuntatyössä toimiessani ei maamme seurakuntakulttuurissamme noin kaunista tapaa oltu otettu jostain syystä, tai ymmärretty ottaa käyttöön. Eestiläiset olivat joutuneet elämään useita vuosikymmeniä ateistisen järjestelmän alaisina. Luultavasti heidän tietämättömyytensä ihmisen elämän tärkeimmistä asioista oli vielä vähäisempi, kuin suomalaisten. Millainen lienee tänään keskivertosuomalaisen tietämys elämän tärkeimmistä  asioista? Epäilen, että se on tänään sangen ohut ja vähäinen. Suomi on tänä päivänä pakanamaa. Mieleeni pompahti edesmenneen armoitetun  sananjulistajan. Veikko Mannisen kertoma tapaus. Veikko oli ollut seurakunnan paimenena tuolloin Espoossa. Hän oli tullut kotipihalleen. Joukko poikia oli ollut samaan aikaan pihalla. Välittömään tapaansa Veikko oli esittänyt kavereille kysymyksen: ” Tunnetteko pojat Jeesuksen? Hiljaisuus oli vallannut poikajoukon. Hetken kuluttua eräs poika oli vastannut: ” Ei se ainakaan tässä talossa asu! ”  Hyvä blogini lukija. Teen sinulle saman kysymyksen: ” Tunnetko sinä Jeesuksen?” Se on elämän ja kuoleman kysymys. Mitä vastaat, se ratkaisee kerran ikuisuus kohtalosi.

Jussi Jokisaari

Oli huhtikuun alkupuoli vuosia sitten ja kuukauden ensimmäinen sunnuntai.  Kuukauden ensimmäinen sunnuntai on vuosikymmenien kuluessa muodostunut helluntaiseurakunnissa Ehtoollisjuhlapäiväksi. Myös kotipaikkakuntani helluntaiseurakunta kokoontui Kristuksen kuoleman muistojuhlaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Seurakunnalla ei vielä tuolloin ollut omaa rukoushuonetta, vaan se kokoontui kodeissa. Lapsuuskotiini kokoontui seurakunta  tuona päivänä muistelemaan Herran kärsimyksiä ja kuolemaa. Kotini oli joen rannalla. Huhtikuun alkupuoli oli yleensä jäiden lähtöaikaa. Muutama satametriä kotini alapuolella oli joessa saari. Sen vuoksi joki oli siltä kohdalta kapeampi kuin muualta. Saaren kohdalle muodostui lähes joka vuosi jäiden lähtiessä mahtavia patoja. Jostain syystä jääpadot kiinnostivat erityisesti poikia. Niin myös tuona sunnuntaina. Joukko joen alajuoksulla olevien kotien poikia oli kokoontunut seuraamaan jokakeväistä luonnonnäytelmää. Jääpato ikään kuin lumosi poikajoukon. Lähes heti rohkeimmat pojat alkoivat  hyppien jäälautalta toiselle ylittää jokea. Varttuneemmat varoittelivat leikkiviä poikia. He ymmärsivät, että jääpadon ylittäminen jäälautalta toiselle on äärimmäisen vaarallista. Kaksi – kolme yli 10 vuoden ikäisille  pojille jääpadolla leikkiminen oli  huippujännittävää. Risto oli yksi leikkivistä. Hän oli uhkarohkein kaikista. Ensimmäisenä hän lähti ylittämään  jokea. Ylitys onnistui. Toista rantaa kohti pomppiva Risto rohkaisi kavereitaan tähän tapaan: ” Seuratkaa minua.” ”Tulkaa yli!” ”Näettehän, ettei  tässä ole mitään vaaraa.” Kaverit empivät. Kukaan ei uskaltanut seurata Riston esimerkkiä. Hetken aikaa Risto odotti kavereita toisella rannalla. Kun kukaan ei halunnut lähteä Risto lähti itse paluumatkalle. Taitavasti hän pomppi jäälaudalta toiselle. Kaverit seurasivat jännittyneenä rannalla Riston  joen ylitystä. Hän oli ylittänyt jo joen keskikohdan. Voimakkaasti virtaava vesi oli haurastuttanut jäälautat. Lautta  hajosi yhtäkkiä Riston alla. Poika katosi tummaan veteen. Silloin kavereille tuli hätä. He juoksivat pitkin joen rantaa apua huutaen. Huudot kuultiin lähitalossa. Sieltä kiiruhti muutamia apuun. Riston kaverit ja lähitalon miehet yrittivät löytää veteen vajonneen Riston. Mutta häntä ei löytynyt. Poikien uhkarohkea leikki päättyi reippaan Riston ennen aikaiseen kuolemaan. Tämä  järkyttävä onnettomuus muistutti kyläläisiä, miten ajattelemattomasti Risto käyttäytyi. Jokaista ihmistä synti houkuttaa ja  kiehtoo. Synti on  kuin magneetti. Se vetää nuoria ja ikääntyneitä puoleensa yhtä houkuttelevana kuin jäälautta poikia. Synnin kanssa ei kenenkään pitäisi leikkiä. Se on yhtä lumoava ja houkutteleva kuin jäälautta pojille. He saivat jäälautoilla leikkimisestä hetken ilon. Mutta ajattelematon leikki johti Riston kuolemaan. Se oli vakava muistutus myös pojille elämän hauraudesta. Synti lumoaa, vetää ja houkuttaa kaikkia. Synnin lumoama ihminen unohtaa helposti  vaarat. Raamatun mukaan ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Siksi jokainen ihminen tarvitsee syntisten ystävää, Jeesusta. Älä ole yhtä uhkarohkea, kuin Risto, vaan ota  nyt varoituksista vaari. Huuda avuksesi syntisten Vapahtajaa, Jeesusta. Hän on kaikkien ihmisten Vapahtaja! Huuda Häntä  avuksesi, jotta et huku ikuiseen pimeyteen! Herra kuulee avunhuutosi ja pelastaa sinut ikuisesta onnettomuudesta. Sillä nyt on otollinen aika ja pelastuksen päivä.

Jussi Jokisaari.

Matteus 14:26-32

“Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: ”Se on aave”, ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö. Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.” Hän sanoi: ”Tule.” Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ”Herra, auta minua.”
Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ”Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?”
Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.”

Sain tästä Raamatun paikasta selkeän kuvan mieleeni, kuvan, joka kuvastaa meidän uskovaisten elämää aika ajoittain. Pietari uskalsi aluksi ottaa uskon askeleen ja pyytää Jeesukselta mahdottoman kuuloista pyyntöä: “Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten”. Jeesus vastasi pyyntöön ja sanoi “Tule”.

Kuvassa, mikä juolahti mieleeni tätä paikkaa lukiessani, Pietarin (uskon) askel veden päälle kuvasti meidän uskovaisten luottamusta ja uskoa Jumalan sanaan ja Hänen lupauksiin. Huomaamme, että Pietari tosiaan seisoi veden päällä. Sehän on kaikin tavoin mahdotonta! Mutta kaikki on Jumalalle mahdollista. Jopa fysiikan lait notkuvat Jumalan sanan alla. Pietari kuitenkin nopeasti alkoi katsomaan ympärilleen ja hän huomasi kuinka merellä tuuli kovasti ja hän varmasti myös sinä hetkenä ymmärsi (vaikkei Raamatussa suoraan näin ilmoitetakkaan) ettei veden päällä käveleminen oikeastaan ole luonnollista ja täten mahdollista. Juuri tämän kohtauksen jälkeen hän alkoi vaipua.

Tämä epäilysten sekä epävarmuuden seurauksena tapahtunut välitön uppoaminen kuvasti minulle sitä, kuinka vihollisen, ihmisten sekä omien ajatustemme ja epävarmuutemme on helppo hukuttaa meidät valheisiin, koska juuri tällaisessa tilanteessa (missä keskitymme peloissamme ennemmin ulkoisiin asioihin kuin Jeesukseen) olemme kaikkein heikoimmillamme. Vaikka vihollisen agendana on aina yrittää pitää meidät erossa Jumalasta, niin totuus on se, että hän onnistuu parhaiten siinä silloin kun katseemme ei ole enää Kristuksessa, silloin kun katsomme pois Jeesuksen puhtaista ja selkeistä sanoista. Valheiden ja päättömien ajatusten on tällöin paljon helpompi jäädä kytemään epävarmuuden ja valheen täyttämiin sydämiin.

Siksi usein, kun otamme katseemme pois Kristuksesta, Hänen sanoistaan ja lupauksistaan, koemme kaiken yhtäkkiä turhaksi ja vaikeaksi ja usein silloin myös uppoamme myös hengellisessä elämässämme. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu aina, mutta usein syynä meidän “uppoamisille” on heikkoudessamme vihollisen tai muiden ihmisten hyökkäykset, jotka suistavat meidät oikealta raiteeltamme pois. Kuitenkin meillä on toivoa. Tässäkin näemme kuinka Jeesus heti tarttui Pietarin käteen ja auttoi hänet takaisin ylös. Jeesus olisi halunnut Pietarin ennemmin uskovan Häneen (tilanteista huolimatta) kuin antautuvan ympäristön olosuhteisiin. Jeesus ei olisi koskaan antanut Pietarin hukkua, mutta Pietari oli se joka pelkäsi pahinta. Uskon, että tänäänkin Jumala haluaa hellästi muistuttaa meitä siitä, kuinka kaikista olosuhteista riippumatta Hän haluaisi meidän pitävän katseemme Hänessä, koska vain se auttaa meitä pysymään pinnalla. Vain Jeesus voi auttaa meitä. Jos sinusta tuntuu siltä, että olet uppoamassa tällä hetkellä, niin muista tämä kertomus Pietarista ja Jeesuksesta merellä. Nosta pääsi ympäriltäsi ja suuntaa katseesi takaisin Jeesukseen, missä se alunperinkin oli. Ja ole rauhassa ja tiedä, että Jeesus ojentaa aina kätensä sinua kohti, pelastamaan sinut alloista. (Jesaja 59:1) Hän ei anna sinun hukkua. Jeesus rakastaa sinua enemmän kuin kukaan muu kenet tunnet!

Hyvää alkavaa kesäkuuta ja kesää !

Joadan Sabure

Vuosia sitten jouduin sairauden takia jättämään työelämän. Olen kiitollinen, etten joutunut kokonaan sivuun ” telakalle”. Sillä  pian sairastumiseni jälkeen eteeni avautui uusi työn ovi – vankilamaailmaan. Se oli tietenkin vapaaehtoisen kenttä. Koin, että ovi on kutsujani avaama. Toki olin käynyt seurakuntatyössä ollessani aika usein vankilassa kuoron kera Kristuksen evankeliumia kertomassa. Silloin en voinut viipyä vankilassa pidempään. Kun sovitut tilaisuudet oli pidetty oli poislähdön aika. Mutta sen jälkeen, kun sain virallisen vankilalähetin lupakirjan avautui mahdollisuus vierailla vankien ”asunnoissa ”eli selleissä useammin. Noissa kahdenkeskisissä tapaamisissa sain kuulla useita koskettavia tarinoita. Eräs kertoja oli etelä Suomesta oleva Juuso – niminen  ( nimi muutettu) raavas mies. Hänen tarinaansa en kerro muilta osin kuin sen, että  hän oli vaalea, pitkä ja komea nuorimies. Tutustuin häneen lähemmin Alfa –raamattukurssilla. Sain aloittaa sen kollegani Sepon kanssa. Yllätyimme positiivisesti, kun huomasimme, että kurssi kiinnosti vankilan ” poikia”. Juuso oli yksi Alfa – kurssista kiinnostuneista. Vankilavirkailijain kanssa käydyissä neuvotteluissa selvisi, mikä ilta oli  vankilan ohjelmaan sopivin ilta. Suorastaan riemullista oli havaita, miten vangit halusivat mielellään tulla mukaan kurssille. Toisten kurssilaisten tavoin myös Juuso oli aina mukana. Keskitalvi oli jo ohitettu ja pääsiäisviikko oli alkamassa. Pastorin kanssa sovimme päivän ja kelloajan, milloin voimme tulla kurssilaisia tapaamaan. Hän  kertoi, että pääsiäisen aatto eli lauantai sopisi vierailumme ajaksi. Juuso oli esittänyt oman toivomuksensa Sepolle ja minulle. Juuso toivoi, että tulisimme pääsiäisaattona – siis lauantaina- tapaamaan häntä. Sovimme myös kelloajan tapaamiselle. Ennalta sovittuun aikaan olimme Sepon kanssa tutuksi tulleen osaston eteisaulassa odottamassa selleissä olevia ” poikia.” Hämmästyimme, kun huomasimme sellien ovien olevan auki! Yleensä sellien ovet olivat visusti kiinni. Otaksuin, että pääsiäisaaton takia ovet olivat tällä kertaa lukitsematta. Tietysti sellien asukkaat käyttivät tilaisuuden hyväkseen. He tulivat tyytyväisen näköisenä ahtaista selleistä avarampaan eteisaulaan. Juuso oli yksi tyytyväisistä. Kun lyhyt pääsiäisaaton tilaisuus päättyi Juuso toivoi keskustelutuokiota kanssamme. Tilaisuus siihen järjestyi. Sen aikana tai ehkä jo sitä ennen Juuso oli päättänyt, että hän tahtoo liittyä pääsiäisen Herran, Kristuksen seuraajien joukkoon. Kollegani kanssa olimme ylen onnellisia, kun saimme opastaa Juuson syntisten ystävän, Jeesuksen tuntemiseen. Siitä pääsiäislauantaista tuli Juusolle kirjaimellisesti pääsiäinen. Nuori, raavas mies koki sydämessään pääsiäisen iloa ja riemua: hän vapautui raskaista synnin kahleista Jeesuksen veren kautta. Synnin aiheuttamat omantunnon tuskat otettiin pois hänen tunnoltaan. Juuso koki, miten hänen sisimpäänsä laskeutui ihmeellinen rauha. Hän  siirtyi Jumalan armosta uuteen olotilaan; Jumalan lasten kirkkauden vapauteen! Tunnetko hyvä lukijani, miten syntitottumusten siteet ja kahleet painavat sisintäsi raskaan taakan tavoin? Suosittelen, että teet saman jalon päätöksen, minkä Juuso vuosia sitten teki. Melko pian uskon ratkaisunsa jälkeen Juuso vapautui vankilasta. Siviilissä hän on ollut jo useita vuosia. Hänen elämässä on tapahtunut paljon. Vankilasta vapauduttuaan hän löysi sopivan avun, aviopuolison Mirjan.  (nimi muutettu). Juuso on opiskellut ja valmistunut ammattiin ja toimii nykyisin vapaa – aikana vankilalähettinä kertomassa muurin sisäpuolella oleville vapauden ja toivon sanomaa syntisten ystävästä, Kristuksesta. Puolisonsa kanssa hän hankki omakotilon, missä he kiitollisina palvelevat Vapahtajaa. Juuso on myös saanut vankilalähetin lupakirjan. Nyt hän voi vapaa – aikana vierailla vankilassa kertomassa toivon sanomaa lähimmäisilleen, jotka on  suljettu korkeiden vankilamuurien sisäpuolelle. Uskon Kristukseen löydettyään Juuso sai sydämeensä  elävän toivon. Siitä Pyhä Kirja sanoo : ” Se toivo on meille ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun ajan ja ikuisuuden välillä olevaan   sisäpuolelle asti”. ( Hep 6: 19). Onnellinen on se, joka omakohtaisesti pääsee omistamaan tuon elävän toivon. Juuso löysi sen vasta vankilan selliin jouduttuaan. Itselleni ovat juhlahetkiä ne hetket, kun Juuso tulee yksin tai puolisonsa kanssa kotiimme puolisoani ja minua tervehtimään. Niistä hetkistä olen onnellinen ja kiitollinen.

 Jussi Jokisaari

Taivastiellä on monenlaisia kilvoittelijoita. Eräs heistä oli Elsa – niminen ( nimi muutettu)nuori rouva Lapista. Kun kaksi nuorta evankelistaa saapui hänen kotikyläänsä, Elsa puolisonsa Kalevin ( nimi muutettu) kanssa tarjosi heille majapaikan uudehkossa kodissaan. Evankelistat olivat ensimmäisen kerran paikkakunnalla. Ensimmäinen väkirikas tilaisuus isossa maalaispirtissä oli päättynyt. Nuorilla evankelistoilla ei ollut majapaikkaa, vaikka ilta oli jo myöhäinen. Elsa keskusteli puolisonsa kanssa, josko evankelistat voisivat tulla kotiimme. Kukaan ei aavistanut, miten kauaskantoiset seuraukset sillä olisi. Vuosien saatossa se koti tuli tärkeäksi tukikohdaksi paikkakunnan evankelioimistyölle. Kun evankelistat saivat ensimmäisen yöpaikan nuorenparin kodissa sen seurauksena useita paikkakuntalaisia tuli uskoon pari -kolme kuukautta myöhemmin. Kesän tultua saman pitäjän alueella järjestettiin kolme uskovien  kastetilaisuutta. Jumalan valtakunnan työ juurtui ja laajeni paikkakunnalla. Elsa – puoliso oli keskeinen vaikuttaja evankeliumin sanoman levittämisessä. Elsa oli äärimmäisen vilpitön ja rohkea kilvoittelija elämän tiellä. Missään tilanteessa hän ei hävennyt Jeesusta. Päinvastoin, hän oli aina valmis kertomaan Jeesuksesta ja Hänen rakkaudestaan jokaiselle. Elsa rakasti Raamattua, Jumalan sanaa. Sitä kuvastaa hänen lähtönsä ruokaostoksille. Hän yleensä sujautti Raamattunsa käsilaukkuun. Hän tiesi, että kaupan asiakkaiden ja hiljattain uskoon tulleiden välille voi sukeutua ajatusten vaihtoa. Elsan tapa ei ollut kinastella hengellisistä asioista. Hän oli siinä mielessä esimerkillinen kristitty. Joskus kävi niin, ettei uskon asioista keskustelu aina ollut hillittyä puheen sorinaa, vaan se saattoi muuttua  huutamiseksi. Hiljainen ja rauhallinen Elsa tapasi silloin sanoa: ” Katsotaan, mitä Raamatussa tästä sanotaan!” Elsan sanolla oli rauhoittava vaikutus. Lähes huutamalla käyty keskustelu hiljeni tasapainoiseksi rauhalliseksi tarinoinniksi. Elsan ja hänen puolisonsa kodista tuli evankelistoille hyvä, rauhallinen mieluinen majapaikka. Jouluaika lähestyi. Jouluun oli aikaa runsas viikko. Evankelistat valmistautuivat kotimatkalle lähtöä varten. Useiden viikkojen ajan pojat olivat lähikylillä kokouksia pitäneet. Kuulijoita oli ollut runsaasti. ” Pojilla” eli evankelistoilla oli selkeä päätös: menemme jouluksi kotiin ja palaamme joulun jälkeen tutuksi tulleille palkisille kertomaan ilosanomaa kaikkien ihmisten Vapahtajasta, Jeesuksesta. Torstaiaamuna varhain he pakkasivat laukkunsa kotimatkaa varten. Eino, oli evankelistoista vanhempi ja kokeneempi. Hänen sisarensa oli puolisonsa kanssa myymälänhoitajana poikien reitin varrella olevassa Pohjolan kylässä. Eino ehdotti, että he ajaisivat polkupyörällä kairan poikki hänen sisarensa perheen luo. Matkaa olisi kairan poikki ”vain”. 25 kilometriä. Se ei ollut poikien mielestä juuri mitään. He olivat tottuneet liikkumaan polkupyörillä ja suksilla pitkiä matkoja. Laukut oli pakattuina ja kiinnitetty pyörän takatelineelle lähtöä varten. Ennen lähtöä pojat kävivät kiittämässä ja hyvästelemään Elsan ja hänen puolisonsa.  He vaihtoivat muutaman sanan majoittajiensa kanssa. Kädestä puristaen he kiittivät ja Hyvää joulua toivottaen, ystäviksi tulleita majoittajia. Tuossa jäähyväishetkessä Kaarlo ojensi kätensä kummallekin pojalle ja laski poikien kouraan jotain. Ulkona pojat tajusivat, että Kaarlo oli sujauttanut heidän kouraansa setelirahan! Evankelistat olivat silmät ymmyrkäisinä. He olivat yöpyneet ystäväkodissa useana yönä ja kaiken kukkuraksi talon isäntä antoi heille setelirahan! Se oli todistus Taivaan Isän huolenpidosta. Kokemusta hämmästellen pojat nousivat pyörien päälle ja lähtivät ajamaan. Vajaa 10 kilometriä ajettuaan heidän piti kääntyä auratulta valtatieltä kairan poikki johtavalle pienemmälle tielle. Kohta käännyttyään pojat hätkähtivät, sillä tie oli auraamaton! Tie oli täysin tukossa. Sitä oli kerta kaikkiaan mahdotonta ajaa. Apein mielin pojat lähtivät kävellen työntämään pyöriään, joiden takatuupparilla oli täyteen pakattu iso matkalaukku ja pienempi raamattulaukku. Einolla lisäksi kitara! Muutama satametriä pyöriä työntävät puskivat sisukkaasti eteenpäin. Pikku hiljaa hiipi poikien takin sisään epäilys. Mitä meille tapahtuu? Jaksammeko työntää umpihangessa pyöriä kairan poikki? Entä, jos emme jaksa?  He tiesivät kokemuksesta, että Lapin korkeudella joulukuinen päivä on lyhyt. Valoisaa aikaa ei ole paria tuntia enempää. Pilvisen sään aikaan on vain kaksi hämärää tuokiota. Mitä enemmän he ajattelivat, sen alakuloisemmaksi kaverien ajatukset muuttuivat. Mutta juuri silloin, kun  tilanne näytti synkimmältä alkoi takaapäin kuulua hiljaista moottorin surinaa. Sitä kaverukset pysähtyivät ihmettelemään. Vähitellen alkoi synkän hämärän keskeltä kuulua moottorin ääni:- Auto se on!  Sanaakaan he eivät vaihtaneet. He ymmärsivät oitis, että nyt on siirryttävä sivuun tieuralta. Umpihankeen he työnsivät pyöränsä laukkuineen. Hitaasti, kuin tunnustellen auto lähestyi, Kun se  tuli 30 – 40 metrin päähän, he nostivat kätensä vaaka  asentoon. Auto pysähtyi poikien kohdalle. Eino ehti ensin kuljettajan juttusille. Hän kertoi pulman ja tiedusteli onko mahdollista päästä kyytiin? Se luvattiin. Pyörät ripustettiin  auton takaosaan laitettuihin koukkuihin ylösalaisin. Pojat työntyivät laukkuineen sisälle autoon. Kuljettaja lähti heti liikkeelle. Hiljaisina sydän kiitosta pulpahdellen pojat istuivat kiitollisina – ihmetellen jälleen – Taivaallisen kutsujan käsittämättömän tarkkaa huolenpitoa. He ymmärsivät selvemmin, että tuskin me olisimme jaksaneet työntää raskaassa lastissa olevaa pyörää umpihangessa kairan poikki. Entä sitten? Mitä meille olisi tapahtunut, jos olisimme väsähtäneet ja joutuneet yöksi lumiseen ja pimeään kairaan?  He miettivät. Nyt on kaikki hyvin. Majapaikan isäntä oli ehkä tietämättä ollut Jumalan asialla antaessaan setelin. Sille löytyi heti kohde: pääsimme autossa kairan  poikki. Eikä meidän tarvinnut nääntyä synkkään korpeen, evankelistapojat miettivät kiitollisina. Nostalgisissa mietteissä, Jussi Jokisaari.