Laku on lasten itse keksimä nimi seurakuntamme lapsikuorolle (lapsi =la, kuoro =ku). Kuoro tarjoaa lapsille ja varhaisnuorille mahdollisuuden iloiseen ja hengellisesti antoisaan toimintaan yhdessä toisten saman ikäisten kanssa. Kuoro harjoittelee säännöllisesti tiistaisin klo 17.45 – 19.00 parittomilla viikoilla. Se myös esiintyy vuorollaan seurakunnassa ja osallistuu Jippii-kuorojen levytyksiin ja yhteiskonsertteihin. Tärkeimpänä tavoitteena on, että lapset voisivat löytää henkilökohtaisen jumalasuhteen ja tiensä seurakunnan yhteyteen.
Maranata-kuoro (”Tule Herra”) on palvellut päiväseuroissa alusta alkaen. Laulajat ovat koko- tai osa-aikaisia eläkeläisiä. Kuoro laulaa silloin tällöin myös muissa seurakuntamme tilaisuuksissa ja teemme jonkin verran vierailuja muualle. Kuorolaisten lauluäänet soivat kauniisti, taito ei katoa iän myötä. On ollut ilo palvella kuoronjohtajana tätä uskollista ryhmää. Laulujen sisältö on evankeliumia.
MM-KUORO = Malmin miehet palvelee seurakuntaa musiikin avulla, pääsääntöisesti perinteisillä hengellisillä lauluilla. Haluamme avata kuulijoiden sydämet Jumalan läsnäoloon ja olla rakentamassa siltaa julistukselle. Meillä on yleensä harjoitukset aina 1,5 tuntia ennen laulamista.
Kuoroa vetää Veijo Kähkönen, 040-0692930,
kahkonenveijo(at)gmail.com
Saalem-kuoro
Saalem-kuorolla on pitkät, vuosikymmenten perinteet seurakuntamusiikissa jumalanpalveluksissa.
Olemme neliääninen kuoro, joka kokoontuu harjoituksiinsa Malmin Saalemiin joka toinen torstai parillisilla viikoilla kello 18.
Esiinnymme Malmin Saalemin jumalanpalveluksissa sunnuntaiaamuisin sovittuina ajankohtina. Vierailemme mielellämme kutsusta myös muissa seurakunnissa.
Kaipaamme riveihimme lisää erityisesti miesääniä, mutta myös sopraanoja tarvitaan.
Johtajanamme toimii Virpi Lyytikäinen ja säestäjänä Tommi Jalo.
Jos haluat palvella seurakuntaa musiikin lahjoillasi, varaa aika koelauluun Virpiltä