Puhelin tai nykyisin kännykkä on lähes jokaisen suomalaisen käytössä lähes päivittäin. Joskus junassa istuessani olen huvikseni seurannut kanssamatkustajien touhuja. Lähes täydessä vaunussa saattaa olla useita kymmeniä matkustajia. Kaikki seuraavat kännykän ruutua hievahtamatta. Olen saanut sen vaikutelman, ettei noilla tuijottajilla ole harmaata aavistusta, mitä ympärillä tapahtuu. Onneksi on pieni ryhmä niitä, jotka eivät  tuijota tai joilla ei ole kännykkää. Se lohduttaa minua, jolla ei ole tuota ihmeellistä aparaattia, jota sanotaan älypuhelimeksi. Tosin lapsenlapseni ovat muutamia kertoja varsin painokkaasti sanoneet, ” että vaarille  on hommattava älypuhelin.” Olen väittänyt pontevasti vastaan, ettei älytön mies tarvitse älypuhelinta!”.  En ole satavarma onko vastaväitteeni saanut aikaan sen, että olen varjeltunut tuosta kummallisesta rakkineesta   älypuhelimesta! Seniori kännykkä minulla on ollut  kauan. Mutta se mokoma teki muutama päivä sitten tenän ja sanoi irti vuosia jatkuneesta kitkattomasta yhteistyön. Ei ihme, että minulla on ollut  jonkin aikaa outo olo!  En osaa diagnosoida  vaivaani, mutta sen tunnustan, ettei tällainen tila ole kadehdittava! Eräs asia sisintäni on toki lohduttanut. Se, että Jumalan puhelinlinja on  yhä kunnossa ja toimii  100% varmuudella! Yksi asia on erittäin muistaa. Se, että muistaa jokaisena päivänä   taivaallisen oikean numeron! Jos et sitä muista, niin muistutan.  että Jumalan puhelinnumero on : Psalmi  50: 15. Siinä on tärkeä viesti. Se kuuluu: ” Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin  minä autan sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. ” Vain sellainen, joka on joskus ollut vaarallisessa tilanteessa ymmärtää täysin, mitä aito hätä tarkoittaa. Mieleeni nousee lapsuudesta eräs tilanne, jossa olin äärimmäisessä hädässä. Olin silloin 4 tai viiden vuoden ikäinen, kun tapahtui  järkyttävä ja pelottava tilanne. Oli lämmin kaunis kesäpäivä tai ilta. Joukko  lapsia oli kokoontunut tutun lammen rantaan. Itse olin myös rannalla. Muutama lapsi pulikoi rantavedessä. He olivat vielä  niin pieniä, etteivät uskaltaneet mennä syvemmälle veteen. Rannassa seisten he seurasivat uimapaikan tapahtumia. Olin siinä joukossa. Seurasin niin  kiinteästi  uimapaikan tapahtumia, etten  oikein tajunnut muuta. Sen huomasin, että rantaan tuli myös joukko täysi – ikäisiä miehiä.  Yhtäkkiä säikähdin, kun tajusin kieppuvani ilmassa! Tunsin,  että uimarannan lähellä  olevan talon nuorimies Heikki pyöritti minua korkealla ilmassa! Kolme neljä kierroksen ajan kiepuin hänen käsissään  Sitten  yhtäkkiä hän heitti minut ehkä kahden tai kolmen metrin päähän veteen. Muistan  yhä vuosikymmenien jälkeen sen kaamean tunteen, mikä tuossa hetkessä valtasi mieleni, kun ymmärsin, että joudun syvään veteen, enkä osaa uida! Pelko ja kauhu syöksyivät mieleeni kuin väkevä virta. En siinä hetkessä älynnyt edes huutaa apua. Vaistomaisesti jaloillani poljin vettä, etten painunut lammen pohjaan kuin kivi. Joku rannalla ollut isompi kaveri huomasi hätäni. Hän ui reippaasti lähelle, koppasi minut – sairaan pojan rääpäleen otteeseensa- ja toi minut rantaan. Jälkeenpäin ymmärsin, että hän pelasti minut hukkumiselta. Tietysti olin ylen kiitollinen pelastajalleni! Heikin vanhemmat muuttivat perheensä kanssa myöhemmin toiselle paikkakunnalle, enkä tavannut Heikkiä lähes 10 vuoden aikana     Rakastin jo silloin ja yhä vieläkin isänmaatani. Suoritin asevelvollisuuteni omantunnon syistä siviilipalveluksessa  eräässä valtion sairaalassa täällä Helsingissä. Lisäksi kävin aktiivisesti eräässä seurakunnassa. Osallistun useiden asevelvollisuuttaan suorittavien kaverieni kanssa myös seurakunnan monipuoliseen toimintaan.  Kuului seurakuntakuoroon, sekakuoroon sekä sairaalakuoroon. Ja ympäristössä pidettyihin tilaisuuksiin. Eräänä kesälauantai – iltana kuoro, missä olin mukana oli lähdössä eräällä valtion isolle työmaalla pitämään iltahartautta. Läksin mukaan. Tuossa iltahartaudessa tapasin yllättäen saman Heikin, joka kerran heitti minut uimataidottoman, pikkupojan syvään veteen. Tilaisuuden päätyttää halusin tavata Heikin. Muutaman sanan vaihdettuani selvisi, ettei Heikin ” pullat olleet hyvin uunissa”, kuten sanotaan. Heikki  kertoi olevansa tällä  työleirillä lusimassa rattijuoppoudesta saamaansa tuomiota. Heikin tarina oli karua kuultavaa. Säälin häntä. Ymmärsin, että jos hän ymmärtäisi oman parhaansa, hän luovuttaisi elämänsä Kristukselle. Niin hän saisi lahjaksi sisäisesti rikkaan ja mielenkiintoisen elämän, ettei hänen tarvitsisi etsiä  sisäiseen janoonsa alkoholia, eikä muitakaan korvikkeita.  Iltahartaudessa oli painotettu sitä, että uutta elämää kaipaava voi saada rukouksen puhelimella yhteyden Herraan, joka antaa sisäisesti rikkaan elämän jokaiselle Häntä etsivälle!  Jumalan puhelinnumeron viestissä sanotaan. ” Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin  minä autan sinua ja sinun pitää kunnioittamaan minua.” Paina visusti mieleesi tämä Jumalan puhelinnumero Psalmi 50: 15   Siihen voit soittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Siellä valvotaan aina. Ja positiivinen vastaus on satavarma jokaiselle apua tarvitsevalle! Siitä syystä pidän virkaani kunniassa, kun saan kertoa tästä  lähimmäisilleni Ihmeellisestä Auttajasta, Herrasta Jeesuksesta..                                               

Jussi Jokisaari