Lapsi- ja varkki työ

Pyhäkoulu

Pyhäkoulu on lasten oma jumalanpalvelus, joka pidetään sunnuntaisin jumalanpalvelusten aikana noin klo 11:30 sekä latinokokouksessa iltapäivällä. Opetus tapahtuu kahdessa eri tasoryhmässä, karitsat 3–6-vuotiaat ja leijonat 7–vuotiaista ylöspäin. Pyhäkoulussa opimme tuntemaan Jeesusta, seikkailemme Raamatun maailmassa. Saamme kavereita, laulamme, rukoilemme, askartelemme ja leikimme. Jeesus sanoo: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä”.

Koululaisten illat

Koululaisten illat kokoavat Malmin Saalemiin kerran kuussa perjantaisin kouluikäisiä lapsia ja nuoria oppimaan Jeesuksesta ja kohtamaan Jumalaa.
Iltojen tarkoituksena on koota yhteen kesäleiriläiset ja muutkin kouluikäiset säännöllisesti talven aikana yhteiseen jumalanpalvelukseen. Rakenteeltaan ilta muistuttaa leirin iltakokousta:
  • Alkurukous, lauluja ja todistuksia
  • Yleensä raamattuaiheinen draama, joka tukee illan aihetta
  • Opetus, jonka tarkoituksena on rakentaa ja vahvistaa yhteistä uskoamme
  • Rukousrinki, jossa siunaamme toisiamme
  • Sielunhoito- ja keskustelumahdollisuus
  • Iltapala ja karkkikioski
  • Loppuekstra, jossa on kuorokisa, tietovisa tai leirikuvia ja -videoita
  • Isä meidän –rukous
Koululaisten illat järjestetään kerran kuussa perjantaina klo 18:30–21:00.
Seurakunnan nettisivuilla ja ilmoitustaululla ilmoitamme tarkat päivämäärät.
 

Lastenleiri

Malmin Saalem järjestää kesäisin lastenleirin 7-13 -vuotiaille. Leirillä opitaan Raamatusta, lauletaan, rukoillaan, pelataan, leikitään ja iloitaan yhdessäolosta kesäisessä luonnossa.

 

Poikakerho

Malmin Saalemin poikakerho on pyörinyt syksystä 2021 lähtien reippaalla mielellä. Kerhon toiminta on monenlaista: välillä urheilemme itsemme hikeen, joskus pelaamme erilaisia lautapelejä. Olemme olleet myös lätkimässä minigolfia, tutustuneet Suomenlinnaan ja SuperParkiin sekä yöpyneet Nuuksiossa.
Kerho tarkoitettu alakouluikäisille. Suurin osa pojista osallistuu Malmin Saalemin muuhun toimintaan. Poikakerhoon voi kuitenkin tulla kuka tahansa.
Jokaisessa kerhossa on hengellinen osuus, jossa pureudumme raamatulliseen teemaan. Jeesus on opetuksen keskiössä. Rukoilemme myös esille tuotujen rukousaiheiden puolesta.
Kerhossa on kolme periaatetta: 1) Kunnioitetaan muita 2) Kuunnellaan ohjaajia 3) Ei kiusata ketään.
Tervetuloa mukaan!
T: Poikakerhon ohjaajat

Kevään 2023 poikakerhon vuorot:
Pe 20.1 klo 17-19 sali kristillisellä koululla
Pe 3.2 klo 16-18 seurakunnalla ennen koululaisten iltaa
Pe 17.2 klo 17-19 sali kristillisellä koululla
Pe 3.3 klo 16-18 seurakunnalla ennen koululaisten iltaa
Pe 17.3 klo 17-19 sali kristillisellä koululla
Pe 31.3. klo 16-18 seurakunnalla ennen koululaisten iltaa
Pe 14.4 klo 17-19 sali kristillisellä koululla
Pe 28.4 klo 17-19 (?) seurakunnalla erikoisilta (aika vielä auki)
Pe-la 12.5-13.5 Telttayö Nuuksiossa (tarkempi ohjelma myöhemmin)
Pe 26.5 17-19 (?) futista ulkona. Kevätkauden päättäjäiset (tarkempi ohjelma myöhemmin)
Oskari Viisteensaari oskari.viisteensaari(at)gmail.com     Petri Kankkunen kankkunen.petri (at)gmail.com