1970 – luvun lopulla sain kutsun Raahen helluntaiseurakunnan kokoussarjan puhumaan. Ensimmäinen kokous oli keskiviikkoiltana. Sen kokouksen lopulla joukko ihmisiä tuli salin etuosaan. He toivoivat rukousapua. Seurakunnan vastuullisten kanssa palvelimme heitä. Keskustelimme heidän kanssaan ja rukoilimme heidän puolestaan.
Kun rukouspalvelu loppui luokseni tuli tutunnäköinen vanhempi mies luokseni. Hän ojensi kätensä ja kysyi: ” Tunnetko minut ?” Hämmästyin, kun muistin kuka hän oli. Sanoin: ” Uuno, kuinka sinä olet tullut helluntaiseurakunnan kokoukseen?” Mies oli ex työtoverini, jonka olin oppinut tuntemaan innokkaana Jehovan todistajana. Mieleeni muistui monet lauantait, kun läksimme viikonloppuvapaalle. Lähes joka kerta Uuno tuumi tuossa tilanteessa: ” Täytyy taas huomenna lähteä kentälle – ovelta – ovelle työhön.” Ja nyt Jehovan todistaja seisoi edessäni! Ei ihme, että olin hämmästynyt. Uuno ilmeisesti tajusi, miksi ihmettelin. Hän kertoi: ” Huomasin sanomalehdestä, että Jussi Jokisaari puhuu helluntaiseurakunnassa. Päättelin, ettei helluntailaisilla varmaan ole kahta Jussi Jokisaari – nimistä puhujaa. Siksi tulin”, hän selosti. Emme ehtineet jutella kauemmin, kun eräs sisar tuli tervehtimään ja sanoi: ”Tule meille aterialle huomenna klo 11. Mieheni tulee syömään samaan aikaan, sillä hänen ruokatuntinsa on silloin.” Hän kutsun myös ex työtoverini syömään. Kiittelimme kutsusta. Selvisi, että ateriakutsun esittänyt ja Uuno olivat sukulaisia. Seuraavana päivänä noin 15 minuuttia ennen ruokailuaikaa olimme Uunon kanssa ystäväkodissa, jonne meidät oli kutsuttu. Talon isäntä tuli myös syömään. Heti syötyään hän kiirehti työpaikalleen. Sisar kehotti meitä istumaan olohuoneen puolelle. Myös hän tuli huoneeseen. Kysyin Uunolta: ” Olitko kokenut mitään, kun aina viikonlopulla lähtiessä tuumit: ” Täytyy taas lähteä kentälle.” – En ollut, ” hän sanoi. Jatkoin: ” Jos tahdot kokea, niin polvistu tähän sohvan viereen.” Hän ei miettinyt, vaan polvistui oitis. Polvistuimme hänen viereensä. Rukoilimme Uunon puolesta. Julistimme hänen syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jehovan todistajan elämässä tapahtui muutos. Hänestä tuli Jeesuksen seuraaja ja ikuisen elämän perillinen. Siihen hänellä ei ollut ansioita, eikä niitä tarvitse olla: ” Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi ” (Ef. 2 : 8, 9 ). Tee, kuten Jehovan todistaja vuosia sitten. Jumalan lahja Jeesus kuuluu myös sinulle. Ota se nöyrästi uskomalla vastaan!
”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme,” ( Roo 6: 23). Entinen työtoverini Uuno otti uskon kautta Jumalan lahjan vastaan. Hänestä tuli Jeesuksen seuraaja, joka lähti kilvoittelemaan ikuista elämää kohti. Tee sama ratkaisu. Se, miten suhtaudut Jumalan armolahjaan, Jeesukseen ratkaisee ikuisen kohtalosi.
Jussi Jokisaari