Menestyäkseen seurakunta tarvitsee rukousta ja rahavaroja. Rukous on aika selvä asia, mutta rahauhrista puhuttaessa ollaan jotenkin arkaluontoisella alueella. Varsinkin kun puhe on kymmenyksistä ja uhrin suuruudesta. Tästä blogista ei kenenkään pidä loukkaantua. Pyrin antamaa käytännön ohjeita uhraamisesta ja perustelen myös mielipiteeni havainnollisin esimerkein. Eri mieltäkin saa olla.

Uhraaminen on vapaaehtoinen palvelutehtävä seurakuntalaiselle. Seurakunnan toiminnalle se on välttämätön. Keitä uhraaminen koskee, miten paljon tulee antaa ja mikä on paras tapa? Näitä käsittelen tässä blogissa, jossa etsin konkreettista vastausta otsikon kysymykseen.

Seurakunnan kokouksissa kerätään kolehti koska seurakunnalla ei ole muita merkittäviä tulolähteitä kuin vapaaehtoiset uhrit. Uhrikoppaan laitetaan runsaasti 5,10 ja 20 sentin pikkukolikoita. Koska seurakunnan jatkuvat kulut ovat suuruudeltaan n. sentti sekunnissa, voi jokainen arvioida mikä merkitys pikkukolikoilla on srk:n taloudelle. Koska kyse on vapaaehtoisesta palvelutehtävästä, ei antaminen ole kenellekään pakko, mutta jos antaa, niin sillä tulisi olla myös taloudellinen hyöty seurakunnalle.

Seuraavassa on 3 mahdollista puolustelua laittaa pikkukolikoita kolehtiin ja niihin vastineet.

Puolusteluna pikkukolikoiden antajalla voi olla esim. ”Onhan se kolehdissa lisänä vaikkei suuri olekaan” tai: ”Se on lahja ja sanotaan, että lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa” tai sitten se voi olla vain kokouksissa omaksuttu tapa.

Ensimmäiseen kohtaan vastaan: ”Jos saat itse 5 sentin palkankorotuksen, mietitkö tyytyväisenä, että onhan se lisänä vai ajatteletko, että se on yhtä tyhjän kanssa, turha palkankorotus. Lahja-asiaan voisi kysyä oletko ystävällesi vienyt koskaan 5 sentin kolikkoa lahjana. Tuskinpa, mutta Jumalan seurakuntaan moni tuo sen uhrina. Ja kolmanteen tapaukseen: jos perusteluna on tottumus, kannattaa miettiä sen mielekkyyttä em perusteella.

Miksi sitten jotkut antavat pikkukolikoita? Seuraavassa on 3 syytä (ryhmää) ja niihin jälleen vastineet.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että 5-senttisen antaja on niin vähävarainen, ettei ole antaa enempää.

Tiedän, että kokouksissamme käy myös hyvin vähävaraisia seurakuntalaisia. Heille sanon vapauttavasti, että uhraaminen on vapaaehtoista ja se ei ehkä ole sinun palvelutehtäväsi seurakunnassa. Se on ainut palvelutehtävä, jossa edellytetään rahaa. Jos ei sinulla sitä ole ja haluat jonkin palvelutehtävän, niin tarjoa itseäsi johonkin sopivampaan tehtävään. Esim. minusta olisi joskus hienoa esiintyä seurakunnan yhteislaulujen säestäjänä, mutta kun mokoma en osaa soittaa. Niinpä teen mieluummin sen minkä voin.

Tässä yhteydessä haluan oikaista usein väärin ymmärretyn Raamatun tapahtuman lesken rovosta. Mark 12:41. Ensinnäkin Jeesus ei ylistänyt häntä siitä, että hän laittoi niin vähän vaan siitä, että hän laittoi koko elämisensä. Toiseksi rahan vastaavuus euroissa ei Raamatusta suoraan selviä, koska rahayksiköt ovat vieraita. V. 1938 raamatunkäännöksessä on maininta ”muutamia pennejä” mutta tämä lisäys harhauttaa. Määrä, 2 ropoa oli 1/40 denaaria eli päiväpalkkaa. (Raamatun sanasto; Pipliaseura). Se vastaa nykysuomessa 2-3 euroa. On todella köyhä, jos elämä on siitä kiinni. Tuskin kenenkään elämä olisikaan kiinni 5 tai10 sentistä.

Toinen pikkukolikoita uhraava ryhmä on ”kolikkokukkaron tyhjentäjät”

Jos maksaa kaupassa ostokset käteisellä, useimmat antavat kassalle setelin. Tällöin vaihtorahana saa pikkukolikoita, jotka voi kokea riesaksi – turhaksi painolastiksi. Syntyy ehkä ajatus: ” Laitanpa nämä riesakolikot srk:n uhrikoppaan niin tulee hoidettua uhri ja samalla pääsee turhista kolikoista eroon”. Asia on tietysti OK muuten, mutta käyköhän siinä niin, että uhraaja pääsee eroon riesakolikoista ja ne siirtyvät srk:n ”riesaksi”. Tässä on vaara, että uhraamisen palveluajatus katoaa. Siksi voi olla parempi viedä kolikot pankin kolikkopisteeseen ja hoitaa uhraaminen muulla tavoin.

Kolmas pikkukolikoita antava ryhmä on pihit

On ihmisiä, joilla rahaa on runsaasti, mutta silti he antavat vain 5 tai 10 senttiä, koska he eivät ymmärrä uhraamisen merkitystä. Vaikka antaminen on vapaaehtoista ja Jumalan suosiota ei rahalla voi ostaa, on Herramme luvannut siunata ne, jotka antavat omastaan. Anteliaisuus on myös osa Jumalan luonnetta.

Minulle sattui vuosia sitten seuraava tilanne. Olin tottunut aina laittamaan kolehtiin jonkun pikkukolikon. Eräässä kokouksessa näin, kun minua lähestyi kolehtihaavi. Ajattelin taas antaa jonkun pienen kolikon. Avatessani lompakon, huomasin, ettei siellä ollut yhtään kolikkoa. Kaivoin taskujani – ei muuta kuin avaimet ja nenäliina. Ajattelin, no annetaan jokin pikkuseteli. Kauhukseni huomasin, että minulla olin vain 50 markan seteli. Kolehtihaavi oli jo kohdallani. Laitoin setelin siihen ja otin sen takaisin. Laitoin sen uudestaan ja ajattelin, että menköön. Summa ei olisi nykyisin kovin merkittävä, mutta silloin se vastasi opiskelijalle viikon ruokamenoja. Mielenkiintoista on, että tämä tapaus muutti suhtautumistani rahaan. Koin vapautuneeni aiheettomasta kitsastelusta suhteessani seurakunnan tarpeisiin. Minulle kirkastui, että pysyvän aarteen voi koota vain taivaaseen. Matt. 6: 20-24.

Seurakunnassa otetaan tietenkin vastaan kaikki käypä raha. Mielestäni ainoa kunnon peruste laittaa uhrikoppaan 5 senttiä on kun pienelle lapselle haluaa opettaa uhraamisen periaatetta. Lapsella ei ole ymmärrystä rahan suuruudesta eikä tuloja.

Ps. Paras tapa hoitaa kymmenykset/srk:n uhrit on käyttää kuukausittain automaattista maksupalvelua. Useimmilla meistä on kk-palkka tai kk-eläke, joka tulee tilille kuukausittain tiettynä päivänä. Olen huomannut käteväksi tavan laittaa maksu seurakunnan tilille 2-3 pv palkanmaksupäivän jälkeen. Tällöin tilillä on riittäväsi varoja, eikä asia unohdu. Tiedän, että tämän hyvän tavan ovat omaksuneet usean muutkin srk:n jäsenet.