Vuosia sitten jouduin sairauden takia jättämään työelämän. Olen kiitollinen, etten joutunut kokonaan sivuun ” telakalle”. Sillä  pian sairastumiseni jälkeen eteeni avautui uusi työn ovi – vankilamaailmaan. Se oli tietenkin vapaaehtoisen kenttä. Koin, että ovi on kutsujani avaama. Toki olin käynyt seurakuntatyössä ollessani aika usein vankilassa kuoron kera Kristuksen evankeliumia kertomassa. Silloin en voinut viipyä vankilassa pidempään. Kun sovitut tilaisuudet oli pidetty oli poislähdön aika. Mutta sen jälkeen, kun sain virallisen vankilalähetin lupakirjan avautui mahdollisuus vierailla vankien ”asunnoissa ”eli selleissä useammin. Noissa kahdenkeskisissä tapaamisissa sain kuulla useita koskettavia tarinoita. Eräs kertoja oli etelä Suomesta oleva Juuso – niminen  ( nimi muutettu) raavas mies. Hänen tarinaansa en kerro muilta osin kuin sen, että  hän oli vaalea, pitkä ja komea nuorimies. Tutustuin häneen lähemmin Alfa –raamattukurssilla. Sain aloittaa sen kollegani Sepon kanssa. Yllätyimme positiivisesti, kun huomasimme, että kurssi kiinnosti vankilan ” poikia”. Juuso oli yksi Alfa – kurssista kiinnostuneista. Vankilavirkailijain kanssa käydyissä neuvotteluissa selvisi, mikä ilta oli  vankilan ohjelmaan sopivin ilta. Suorastaan riemullista oli havaita, miten vangit halusivat mielellään tulla mukaan kurssille. Toisten kurssilaisten tavoin myös Juuso oli aina mukana. Keskitalvi oli jo ohitettu ja pääsiäisviikko oli alkamassa. Pastorin kanssa sovimme päivän ja kelloajan, milloin voimme tulla kurssilaisia tapaamaan. Hän  kertoi, että pääsiäisen aatto eli lauantai sopisi vierailumme ajaksi. Juuso oli esittänyt oman toivomuksensa Sepolle ja minulle. Juuso toivoi, että tulisimme pääsiäisaattona – siis lauantaina- tapaamaan häntä. Sovimme myös kelloajan tapaamiselle. Ennalta sovittuun aikaan olimme Sepon kanssa tutuksi tulleen osaston eteisaulassa odottamassa selleissä olevia ” poikia.” Hämmästyimme, kun huomasimme sellien ovien olevan auki! Yleensä sellien ovet olivat visusti kiinni. Otaksuin, että pääsiäisaaton takia ovet olivat tällä kertaa lukitsematta. Tietysti sellien asukkaat käyttivät tilaisuuden hyväkseen. He tulivat tyytyväisen näköisenä ahtaista selleistä avarampaan eteisaulaan. Juuso oli yksi tyytyväisistä. Kun lyhyt pääsiäisaaton tilaisuus päättyi Juuso toivoi keskustelutuokiota kanssamme. Tilaisuus siihen järjestyi. Sen aikana tai ehkä jo sitä ennen Juuso oli päättänyt, että hän tahtoo liittyä pääsiäisen Herran, Kristuksen seuraajien joukkoon. Kollegani kanssa olimme ylen onnellisia, kun saimme opastaa Juuson syntisten ystävän, Jeesuksen tuntemiseen. Siitä pääsiäislauantaista tuli Juusolle kirjaimellisesti pääsiäinen. Nuori, raavas mies koki sydämessään pääsiäisen iloa ja riemua: hän vapautui raskaista synnin kahleista Jeesuksen veren kautta. Synnin aiheuttamat omantunnon tuskat otettiin pois hänen tunnoltaan. Juuso koki, miten hänen sisimpäänsä laskeutui ihmeellinen rauha. Hän  siirtyi Jumalan armosta uuteen olotilaan; Jumalan lasten kirkkauden vapauteen! Tunnetko hyvä lukijani, miten syntitottumusten siteet ja kahleet painavat sisintäsi raskaan taakan tavoin? Suosittelen, että teet saman jalon päätöksen, minkä Juuso vuosia sitten teki. Melko pian uskon ratkaisunsa jälkeen Juuso vapautui vankilasta. Siviilissä hän on ollut jo useita vuosia. Hänen elämässä on tapahtunut paljon. Vankilasta vapauduttuaan hän löysi sopivan avun, aviopuolison Mirjan.  (nimi muutettu). Juuso on opiskellut ja valmistunut ammattiin ja toimii nykyisin vapaa – aikana vankilalähettinä kertomassa muurin sisäpuolella oleville vapauden ja toivon sanomaa syntisten ystävästä, Kristuksesta. Puolisonsa kanssa hän hankki omakotilon, missä he kiitollisina palvelevat Vapahtajaa. Juuso on myös saanut vankilalähetin lupakirjan. Nyt hän voi vapaa – aikana vierailla vankilassa kertomassa toivon sanomaa lähimmäisilleen, jotka on  suljettu korkeiden vankilamuurien sisäpuolelle. Uskon Kristukseen löydettyään Juuso sai sydämeensä  elävän toivon. Siitä Pyhä Kirja sanoo : ” Se toivo on meille ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun ajan ja ikuisuuden välillä olevaan   sisäpuolelle asti”. ( Hep 6: 19). Onnellinen on se, joka omakohtaisesti pääsee omistamaan tuon elävän toivon. Juuso löysi sen vasta vankilan selliin jouduttuaan. Itselleni ovat juhlahetkiä ne hetket, kun Juuso tulee yksin tai puolisonsa kanssa kotiimme puolisoani ja minua tervehtimään. Niistä hetkistä olen onnellinen ja kiitollinen.

 Jussi Jokisaari