Tämä kehotuksen olet varmasti kuullut monesti. Toki sen kuulee muilta ihmisisiltä mutta vielä useammin itseltään. Urheilija, joka tavoittelee voittoa voi kokea sietämätöntä tuskaa. Kropassa jylläävät maitohapot ja aivot käskevät jo lopettamaan, mutta saadakseen voittopalkinnon olisi vielä jaksettava.

Kuinka on sitten elämän arkitilanteissa. Tee sitä, tee tätä, mene sinne, tule tänne. Ja sitten tuntuu , ettei mikään riitä. Olen blogeissani jakanut neuvoja, ohjeita ja viisauksia, jotka olen löytänyt Raamatusta ja omaa sekä toisten uskonelämää seuraamalla sekä siitä, miten Jumala on minua ja toisia kohdannut. Olen saanut kirjoittaa blogeja seurakunnan nettisivustoon ja sadat tai tuhannet ihmiset ovat niitä lukeneet. Palaute on ollut positiivista. Ehkä he, jotka eivät niistä pidä, ovat viisaita ja vaikenevat. Tai sitten eivät lue niitä.

Tämä on ollut suuri etuoikeus, mutta myös vastuullinen tehtävä. Joku on saattanut kuvitella, että tuolla kirjoittajalla on sana hallussa. Toki yritän kaikkeni, mutta useimmin koen, että minun blogistina tulisi olla  Sanan hallussa. Olen armahdettu syntinen vaeltaja.

Kehotukset ja opetukset, joilla Jumala haluaa meitä ohjata, eivät toteudu elämässämme, koska olemme niin hitaita kuulemaan ja nopeita kieltäytymään Herran tahdosta. Jos ne eivät meitä miellytä, me poikkeamme niistä, kuka minkäkin tekosyyn varjolla.

Mistä sitten puristaa ja miksi ajattelemme itsestämme enemmän kuin sopii? Me suhtaudumme helposti omiin synteihimme vähättelevästi, mutta heti katse tarkentuu, kun huomaamme toisissa vikoja tai puutteita. Tämä ei koske ainoastaan hengellisyyttä vaan koko elämää.

Teeskentelemme toisille olevamme synnittömämpiä ja hurskaampia kuin olemme. Kun sitten tarkkailemme joidenkin todellista tai kuviteltua edistymistä hengellisellä rintamalla, huomaamme, ettei meidän hurskautemme riitäkään. Vertaamme itseämme toisiin ja rima nousee yhä korkeammalle. Yritämme teeskennellä yhä enemmän. Oma yrittäminen vain lisääntyy ja lopulta emme enää jaksaisi.  Väsytämme itsemme. Vaikka uskomme Jumalaan ja tiedämme, että Hänellä on kaikki valta, yritämme peittää totuuden. Olemmeko niin tyhmiä. Peittelemme toisiltamme totuutta, vaikka tiedämme, että Jumalalta ei mikään jää piiloon. Kuitenkin tulevaisuutemme on Jumalan käsissä ja Hänen tuomiostaan ei ole valitusoikeutta. Ja niin näännytämme itsemme loppuun turhan takia.

Kuinka Jeesus opetti? Käskikö Hän yrittää enemmän? Ei. Hän käski rakastaa ja uskoa enemmän. Opetuslapsiaan hän moitti uskon puutteesta. Mutta onko meillä uskoa senkään vertaa? Pietari lähti myrskyssä veneestä kävelemään veden päällä kohti Jeesusta. Me vähän hymähdämme sille, että Pietarin usko ei riittänyt, mutta kuinka monen usko olisi riittänyt yrittämään myrskyssä veden päällä kävelyä. Raamatun mukaan opetuslapsista Pietari oli ainoa rohkea. Mitä itse olisit tehnyt, jos olisit ollut myrskyävällä merellä siinä veneessä? Matt. 14: 22-33

Olen toisinaan miettinyt , mitä Pietarilla mahtoi olla mielessä lähtiessään yrittämään veden päällä kävelyä kohti Jeesusta. Hän astui veneen laidan yli. Alkuun kaikki sujui hyvin .Varmasti katse oli tiukasti Jeesuksessa, jotta suunta olisi tarkasti oikea. Sitten taisi tulla hiukan isompi aalto. Ehkä vettä pärskähti kasvoille. Tätä ei Raamatussa kerrota, mutta voin hyvin kuvitella veneestä jonkun huutaneen : ”Varo tuota isoa aaltoa.” tai ”Mitä sä oikein meinaat”  Pietari aina ensin sanoi, sitten teki ja vasta kolmanneksi ajatteli. Esim. Tää on magee mesta, börjataa bygata tähä koijaa. (Matt. 17: 1-8) tai ”Vaikka kaikki kieltäisivät MINÄ en Sinua kiellä” Matt. 26: 33-35.

Kun Pietari siis käänsi katseensa pois Kristuksesta, pelästyi hän aaltoja ja alkoi vajota.

Jokaiselle meistä tulee vastaan aaltoja, ja voi näyttää siltä, että hukumme. Kunpa muistaisimme tuolloin, että ratkaisu selviämiseen ei ole pinnistelyn ja teeskentelyn lisääminen vaan katseen suuntaaminen  Kristukseen. Se on paras ja joskus ainoa selviämiskeino. 1. Kor. 10 :13

Arto Siitonen