Parikymmentä vuotta sitten kesäaikana saattoi eri puolilla maata nähdä isoja ja pienempiä valkoisia telttoja pystytettyinä kaupunkien ja maaseutupitäjien kirkonkylissä. Olemassaolollaan ne muistuttivat ihmisiä elämän tärkeimmästä asiasta: Ihmisen syntisyydestä, Jumalan ikuisesta armosta ja rakkaudesta sekä iänkaikkisesta elämästä, minkä Jumala lupaa kaikille Häntä etsiville.
Kaupungin keskustassa oli seurakunnan n. 1000 hengen teltta pystytetty . Eri – ikäiset ihmiset kokoontuivat telttaan ilta illan jälkeen Hyvän Sanoman äärelle. Kuulijain joukossa oli myös nuorukainen, jota en tuntenut. Toki olin hänet nähnyt aiemmin ympäristökokouksissa hänen kotikylässään, noin 30 kilometrin päässä kaupungista. Ilahduin nähdessäni hänet teltassa kuulijain joukossa. Kokoussarja kesti useita päiviä. Muistelen, että torstai-illan kokouksessa nuorukainen teki uskon ratkaisun ja lähti seuraamaan elämän Herraa. Muutama päivä myöhemmin kuulin, että Kaarlo ( nimi muutettu) oli mennyt poliisilaitokselle ja tunnustanut 27 tekemäänsä murtoa! Poliisit oli ihmetelleet, että ” sinäkö senkin olet tehnyt. Tutkimme, mutta emme saaneet rötösten tekijää selville. Ja nyt sinä tulit ja tunnustit vapaaehtoisesti pahat tekosi. meille poliisit oli ihmetelleet. Mikä sai Kaarlon tunnustamaan rikoksensa? Uskon, että Pyhä Henki. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä: ” Mutta kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.” Nuoren Kaarlon. omatunto heräsi. Pyhä Henki puhui hänelle” Olet syntinen. Tiesi johtaa kadotukseen, ikuiseen perikatoon. Tee parannus, tunnusta syntisi ja pahat tekosi, jotta saat syntisi anteeksi.” Tähän tapaan Pyhä Henki muistutti i Kaarloa.. Syyttävä omatunto riisti Kaarlolta rauhan, ilon ja elämästä sekä tulevaisuuden toivon. Sisäinen levottomuus ikään kuin pakotti Kaarlon hakeutumaan teltalle, kuten talvella kotikylän hengellisiin kokouksiin. Kesällä kaupungin keskustassa oli hengellisiä telttakokouksia. Kaarlo meni niihin uudelleen ja uudelleen. Tuli torstai – ilta ja Kaarlo istui jälleen teltassa.. Hän seurasi kuulijoita ja heidän ilmeitään. Mielessään hän päätteli kuulijain ilmeistä, kuka on uskovainen ja kuka ei ole. Yhtäkkiä Kaarlo havahtui. Tilaisuus oli lopullaan. Puhuja rohkaisi kuulijoita tulemaan teltan etuosaan, jossa voi keskustella sielunhoitoavustajan kanssa. Kaarlo päätti: nyt tai ei koskaan! Seurakunnan nuori evankelista tuli hänen luokseen. Nuoret keskustelivat pitkään. Keskustelun tuloksena Kaarlo teki uskon ratkaisun. Seuraavana aamuna hän kiiruhti viranomaisten pakeille. Hän tunnusti omaatuntoa painaneet synnit. Kaarlo koki, miten Raamatun lupaus toteutui hänen kohdallaan: ” Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla, mutta joka sydämensä paaduttaa se onnettomuuteen lankeaa” ( San 28; 14). Tuona heinäkuun iltana Kaarlon elämässä toteutui Raamatun ihana lupaus. Tuo heinäkuun ilta tuli käännekohta Kaarlon elämään. Rikostoverit hylkäsivät hänet. Hän sai uusia, luotettava ystäviä seurakunnan nuorista. Kotimme oli Kaarlolle alkuaikoina ikään kuin korvikekoti Kaarlolle. Pojastamme ja Kaarlosta tuli ystäviä. Vuosia, jopa vuosikymmeniä on kulunut Kaarlon elämänmuutoksesta. Mitä hänelle kuuluu tänään? On ilo todeta, että hänelle kuuluu hyvää. Pian uskoon tulon jälkeen hän perusti firman, alalle, mihin oli kouluttautunut. Tänään Kaarlon firmassa on n. 200 työntekijää. Kaarlon uskoon tulon jälkeen ihailin hänen tinkimätöntä rehellisyyttä. Mitään vilppiä hän ei hyväksynyt omassa, eikä muiden elämässä. Raamattuun on kirjoitettu tämä lupaus” Herran siunaus on se, joka rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää” ( Sananlaskut 10:22 ). Se siunaus on ollut runsas myös Kaarlon osana vuosikymmenien ajan.
Jos tunnet sydämesi tyhjäksi ja elämäsi tarkoituksettomaksi etsi Herraa, kuten Kaarlo kauan sitten.
– Jussi Jokissaari