Osallistutko jumalanpalveluksiin? Sunnuntaikokouksissa käy karkean arvioni mukaan seurakunnan jäsenistä säännöllisesti noin 25 %, epäsäännöllisesti 15 % ja hiukan yli puolet ei juuri koskaan. Jako kolmeen kävijäryhmään ja % -luvut eivät perustu mihinkään tutkimuksiin eikä niillä ole sen suurempaa akateemista merkitystä. Tämä käsitys perustuu siihen, kun olen vahtimestarina sunnuntaina ollut vastaanottamassa kokoukseen saapuvia. Sen arvion voinee varmuudella tehdä, että säännöllisiä kävijöitä on paljon, mutta vähemmistö seurakunnan jäsenistä.

Lukumäärien sijasta on mielenkiintoisempaa pohtia syitä. Miksi osallistun / en osallistu yhteiseen kokoontumiseen? Oletko koskaan miettinyt tätä asiaa? On hyvä tiedostaa tekemisensä motiivit.

Jumalanpalveluksissa suuri huoli paimenilla kohdistuu niihin lampaisin, jotka ovat ”eksyneet tarhasta ulos” (Matt 18: 12-14).  Se on tietysti oikein. Voidaan pohtia, miksi niin monet etääntyvät seurakunnasta. Jotkut kävijät saattavat miettiä miksi monet jättävät yhteisen kokoontumisemme. On varmasti inhimillisesti ymmärrettäviä ja perusteltuja syitä jäädä pois kokouksista, mutta jos jatkuvasti syynä on haluttomuus ja olet seurakunnan jäsen, niin on syytä ainakin tarkistaa asennetta uskoon ja seurakuntaan. Vihollinen voi eksyttää monet ulkopuolelle jääneet. Tässä blogissani pohdin otsikon mukaisesti kuitenkin asian toista puolta.

Siis miksi käyn kokouksissa? Mikä on oma motiivini – syy? Seurakunnan perustus ja Raamatun kehotus on tärkein syy. ( Matt 16:18 ; Hebr 10:25 ). Mutta jos tämä olisi ainut syy, olisi kyseessä lakiuskonto. Motivaation täytyy olla henkilökohtaisempi ja perustua elävään uskoon – ei pakkoon eikä velvollisuuteen.

Mieleen tulee ainakin seuraavia hiukan heikompia syitä osallistumiseen: omavanhurskauden (itsensä) korostaminen muiden nähden, ilmainen kahvitarjoilu, totuttu tapa, virkistäytyminen, mielenkiintoinen puhuja, hyvä musiikki, yhteislaulut, kavereiden tapaaminen, toisiin seurakuntalaisiin tutustuminen. Nämä ovat kaikki aika pinnallisia syitä. Ensimmäisinä ovat listassa heikoimmat motiivit lähtien itsekkyydestä päätyen sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Edellisiä parempia motiiveja käydä kokouksissa ovat mm Jumalan kohtaaminen, yhteisen rukouselämän vahvistaminen, saarnan vaikutus (uskon)elämään, sielunhoitoon hakeutuminen, palvelutyöhön osallistuminen, uskon tai hengellisen uudistumisen hakeminen. Miksi nämä motiivit ovat edellisiä parempia? Ne vahvistavat uskonelämää, jolloin Hengen hedelmä kasvaa osaksi omaa elämää (Gal 5:22-26). Jumalan tahto on myös, että annamme itsemme Hänen käyttöönsä ja luovumme itsekkyydestä. Tässä kukin tarvitsemme toistemme tukea (Room 12:1)

Tarkastellaanpa yhtä motiivia tarkemmin. Se on ”totuttu tapa”. Tämä syy ei ole huono itsessään. On erittäin hyvä jos ihminen jo nuorena tai lapsena tulee uskoon, käy kasteella, liittyy seurakuntaan ja tottuu säännöllisesti käymään kokouksissa ja noudattaa tapaa koko elämänsä ajan. Se miksi liitän tämän heikoimpien motivaatioiden joukkoon, johtuu siitä, että osallistumista kymmeniä vuosia kokouksiin saattaa seurata puutuminen. Tällä tarkoitan paitsi takapuolen niin ennen kaikkea henkisen ja hengellisen elämän puutumista.   Näin tapahtuu, mikäli totutusta tavasta tulee ensin tärkein ja lopulta ainoa motivaatio osallistua kokouksiin. Tulee kriittiseksi kaikille muutoksille – myös Jumalan tarjoamalle johdatukselle. Mikään ei enää kolahda. Alkaa suhtautua kaikkiin uudistuksiin kriittisesti, eikä huomaakaan, että Jumalalla saattaisi olla vielä jopa minulle jotain uutta annettavaa. Ensirakkaus haihtuu ja seurakunnasta tulee ”laodikealainen” (Ilm 3:15-18)

Seurakunnan yhteiseen kokoukseen tulisi valmistautua aivan kuten esim. työpaikalla kokouksiin. Tavoitteellisesti. Sunnuntaiaamulla ja jo ennen sitä voi rukoilla kokouksen onnistumisen puolesta. Itselle tulisi pyytää Jumalalta kuulevia korvia, koska meitä on vastassa vihollinen, jolla on pahat mielessä. Saatana ei iloitse seurakunnan kokouksista. Niihin tulee lähteä avoimella, uteliaalla ja odottavalla lapsenmielellä. Joka kerta.