Meneillään oli kevät 1957. Olin silloisen työtoverini kanssa Ylitornion Kantomaanpään kylässä. Majapaikkani oli kylän keskustassa oleva Vilho ja Anja Rousun kaunis koti. Vilho ja Anja olivat tulleet uskoon pari kolme vuotta aiemmin. Vilho oli ex ateisti. Hän oli tarmokas ja aikaansaava nuorimies. Hänen uskoontulonsa oli voimakas, puhutteleva ja paikallistasolla suuri ihmettelyn aihe. Vapahtaja kutsui hänet seuraajakseen yliluonnollisella tavalla. Hän näki yliluonnollisen ilmestyksen, kuten apostoli Paavali alkuseurakunnan aikaan. Yliluonnollinen ihme pysäytti Vilhon kerralla. Kaksi hänen sisarta koki hengellisen uudistuksen pari – kolme vuotta aiemmin. Sisaret olivat kuuluneet lestadiolaisiin. Helluntaikokouksissa sisaret kokivat Pyhän Hengen vaikutusta uudella tavalla. He kävivät uskovien kasteella ja Herra täytti heidät Pyhällä Hengellä. Kokemuksistaan uskossa palavat sisaret kertoivat Ruotsista perheensä kanssa kotiseudulle palanneelle Vilholle . Pitkiä aikoja ei kulunut, kun Vilho joutui henkilökohtaisesti kosketuksiin elämän tärkeimpien asioiden kanssa. Vilho puolisonsa kanssa teki ratkaisun Jeesuksen puolelle. Herra kutsui ja johti Vilhon Ruotsin puolelle kertomaan evankeliumin sanomaa. Hän teki uutterasti ja väsymättömänä evankeliumin työtä länsinaapureiden parissa. Kieliongelmia ei ollut maailman rauhallisimmalla ajalla. Rajan molemmilla puolilla lähes kaikki ruotsalaiset puhuivat ja ymmärsivät suomea. Ruotsalaiset puhuivat ” meän” kieltä. Se oli vanhaa suomea, jota suomalaiset ymmärsivät. Ankara sairaus vei lyhyessä ajassa tarmokkaan, evankeliumin saralla uurastaneen miehen voimat. Herra kutsui uskollisen palvelijansa pyhien lepoon 56 vuoden ikäisenä. Vilhon poismenon jälkeen selvisi, miten laaja ystäväjoukko Vilholla oli. Lähiomaisten toimesta sain kutsun kollegani hautajaisiin. Tehtäväkseni uskottiin Vilhon savimajansa siunaaminen haudan lepoon. Ylitornion luterilaisen seurakunnan suntio kertoi minulle, että lappilaisen evankelistan haudalla oli 1000 saattajaa! Se osoitti kiistatta sen, evankelistalla oli valtaisa ystäväjoukko, joka kunnioitti ja arvosti ikuisuusrajan toiselle puolelle siirtynyttä puurtajaa. Vasta ikuisuudessa selviää kaikki se, mitä kaikkea elämänsä vuosia ikuisuuskutsun saanut Jumalan palvelija ehti tehdä lyhyen elämän aikana Vilho Rousu jätti kaikille hänet tunteneille suurenmoisen esimerkin Jumalalle antautuneesta ihmisestä. Kannustakoon hänen esimerkillinen elämänsä kaikkia kristittyjä tekemään Herralle ja lähimmäiselle kaikki se, mitä tänään on mahdollista tehdä. Vilhon uskollisuus vaikutti osaltaan myös sen, että muutaman kilometrin päässä hänen kodista asui Jehovan todistajiin kuulunut Anna – Liisa. Majapaikkanani oli silloin Anjan ja Vilhon koti. Eräänä päivänä Vilho kysyi: ” Haluatko lähteä tapaamaan Jehovan todistajaa, jonka koti on muutaman kilometrin päässä? Tietysti olin valmis, kuin lukkari sotaan, kuten sanonta kuuluu. Noin 10 minuuttia myöhemmin olimme perillä, totesimme, että isäntäpariskunta oli aterialla. Jo sen aikana keskustelumme alkoi. Anna – Liisa oli halukas juttelemaan. Hänen puolisonsa oli hiljainen, eikä paljon puhellut, Anna – Liisa sen sijaan oli aktiivinen. Hänen kysymyksensä painottuivat hengellisiin asioihin. Hän kyseli, innolla Raamattuun liittyviä asioita. Yhä uudelleen hän luki Raamatun jakeita ja kyseli, miten ymmärrätte tämän Raamatun kohdan? Vilhon kanssa vastasimme aidosti sen mukaan, miten ymmärsimme. Ajatusten vaihto sujui hyvässä ilmapiirissä. Kiistaa, tai riitaa ei syntynyt. Ihmettelin suuresti, sitä henkeä, mikä kaiken aikaa vallitsi. Toki olin aiemminkin Jehovan todistajia tavannut. Mutta en koskaan aiemmin ollut tavannut Anna – Liisan kaltaista todistajaa. Keskustelun lomassa Anna – Liisa keitti kahvit. Hän tarjosi sitä kahvileipien kera myös meille. Kevätilta kului leppoisissa merkeissä ja tuli lähdön aika. Lähtiessä kiittelimme talon isäntäparia. Vilhon moottoripyörä oli ulkona pihassa. Vilho otti sen ja käänsi tielle. Tiellä kapusin pyörän päälle. Asetuin istumaan Vilhon selän taakse. Lähtiessämme hämmästelin Anna – Liisan rauhallista asennetta keskusteluihin. Totesin, etten koskaan aikaisemmin ollut tavannut yhtä asiallista Jehovan todistajaa, kuin Anna – Liisa oli. Paljon emme ehtineet matkalla jutella Vilhon kanssa, kun olimme Vilhon ja Anjan kotona. Ilmeisesti Anna – Liisa oli kuullut kyläläisiltä meistä helluntaipojista aiemmin. Myöhemmin selvisi se, että rukouskokouksissa Esko ja Jussi opettavat uskoville vieraita kieliä! Siten he muka sanovat kielillä puhuvan niiden, joille helluntaipojat olivat vieraita kieliä opettaneet. Totuus oli toisenlainen. Kumpikaan emme opettaneet mitään kieliä. Kielten opettamisen tarina ei suinkaan ollut ainoa valhetarina joita meistä levitettiin. Jätimme valhejutut omaan arvoonsa. Ajan myötä pötyä olleet tarinat loppuivat kokonaan. Luultavasti myös Anna – Liisan korviin nuo tarinat oli kiirineet. Silti yllätyin suuresti, kun hän pujahti rukouskoukseen Ylitornion Kantomaanpäässä erääseen kotiin. Rukouskokousten ohjelma oli ulkoisesti perin vaatimaton. Tilaisuuden alussa laulettiin yleensä yhdessä 2- 3 hengellistä laulua. Sen jälkeen toinen evankelista luki muutamia Raamatun jakeita, luetun johdolla sanoi jotakin. Valtaosa ajasta käytettiin polvirukoukseen. Heti rukoushetken alkaessa koin olemuksessani voimakkaan Pyhän Hengen vaikutuksen. Puhuin kotvan aikaa kielillä. Jo kielillä puhuessa ymmärsin, että Herra haluaa puhua jollekin tilaisuudessa olevalle. Siitä, mitä puhuin kielillä minulla ei ollut aavistustakaan. Aistin vain sen, että Pyhän Hengen läsnäolo oli erikoisen voimakas. Vierasta kieltä puhuttuani sain suomenkielisen selityksen. En tiennyt silloin, enkä yleensä koskaan kenelle profetia tuli. Ymmärsin ainoastaan sen, että Jumalalla on erikoista asiaa jollekin huoneessa olevalle. Myöhemmin kuulin, että Anna – Liisa oli navetan puhdistettuaan polvistunut lehmien ruokintapöydälle. Siinä hetkessä hän oli esittänyt Herralle vaatimuksen, että jos Jokisaarella on profetoimisen armolahja hänen on puhuttava rukouksessa tästä ja tästä asiasta. Hän oli asettanut pitkän litanian sanoja, jotka Jokisaaren on puhuttava. Itselläni eikä kenelläkään muulla ollut hajuakaan siitä, minkä haasteen Anna – Liisa oli omassa rukoushetkessä Jumalan eteen vaatimuksena asettanut. Myöhemmin hän kertoi minulle, että kun selitit suomenkielellä kaikki ne asiat, joihin olin Jumalalta pyytänyt selvää vastausta, ettei epäilyksilleni jäisi pienintäkään sijaa. Kun profetiaan tuli suomenkielinen selitys, niin siinä hetkessä tuntui. kuin tuoli, minkä päällä istuin hajoaisi allani.” Anna – Liisa kertoi myöhemmin kokemaansa. Heti kesällä hän oli ottanut kasteen Kristukseen ja liittyi toisten kasteella käyneiden kanssa helluntaiseurakuntaan. Valitettavasti en päässyt Anna – Liisan kastetilaisuuteen. Oli estynyt. Jehovan todistajista evankeliumin totuuden valoon tien löytänyt Anna – Liisa elää vielä ja kuuluu kotipaikkakuntansa Ylitornion helluntaiseurakuntaan.

Tukholman helluntaiseurakunnan suomenkielinen ryhmä lahjoitti upouuden kokousteltan Suomen ja Ruotsin evankelioimistyötä varten. Teltta vihittiin käyttöön Kolarin Sieppijärvellä juhannusviikolla 1957. Sitä käytettiin kesäisin pitkään evankeliumin julistuspaikkana sekä Suomen että Ruotsin puolella.

– Jussi Jokisaari.