Raamatun lupaus Matteuksen evankeliumissa on  totta. Jeesus sanoi: ” Anokaa, niin teille annetaan;  etsikää, niin te löydätte: kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan” (Matt 7: 7, 8 ). Tämä on lupaus  – jokaiselle! Se tuli todistetuksi omassa, luonnollisessa elämässäni vuosia sitten. Lokakuisena iltana tulin ystäväni Eeron kanssa isoon lappilaiseen maalaistaloon. Talonväki oli ennestään minulle tuttua. Isännän olin tuntenut jo vuosia, ja emäntä oli hengellinen tyttäreni. Isäntä oli muurannut avaraan pirttiin luonnonkivistä avotakan. Hän kertoi pienimpien kivien painaneen  50 kiloa! Muurausasioista tietämätönkin ymmärtää, ettei niin isoista kivistä pysty pientä takkaa muuraamaan. Joka tapauksessa isäntä lastasi takkaan ison kasan kuivia puita ja sytytti tulen. Päivänselvää on, että iso roihu kulutti pirtistä runsaasti happea. Käsitin oitis, että huoneeseen  on saatava nopeasti happea. Hieman hätääntyneenä silmäilin ympärilleni. Pirtin joen puoleisella seinällä oli useita tuuletusluukkuja hapen saantia varten. Mutta jokainen luukku oli visusti kiinni. Tuli roihusi takassa pari tuntia. ja totta kai se kulutti happivarannon vähiin. Kuten edellä mainitsin tunsin isäntäväen. Nyt  olin yöpymässä heidän kodissa ensi kertaa. Olin sen verran hienotunteinen, jotten puhunut lisähapen tarpeesta mitään. Iltamyöhällä  menimme  huoneessa oleville vuoteille Eeron kanssa nukkumaan. Ennen  nukkumaan menoa kävin  suihkussa. Kello 23.00 sammutin valot. Eero oli jo sikeässä unessa. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin heräsin kauheaan tunteeseen: luulin tukehtuvani. Tajusin olevani tosi huonossa hapessa. Nousin ja avasin lähimpänä olevan tuuletusluukun. Menin vuoteelle ja ihmettelin tilannetta. Yritin rukoilla, mutten saanut sanaa suustani. En ymmärtänyt tapahtunutta. Valvoin ehkä 20 – 30 minuuttia. Kävin sulkemassa tuuletusluukun. Menin vuoteelle ja ilmeisesti nukahdin heti. Aamulla n. 6. 30 heräsin ja pukeuduin. Eero heräsi samaan aikaan. Toivotin hänelle hyvää huomenta. Hän kysyi hätkähtäen: ”Mi, mitä sinä sanoit?” Ymmärsin oitis, etten pysty puhumaan ymmärrettävästi.” Se oli uusi hämmästelyn ja ihmettelyn aihe. Isäntä oli keittiössä aamiaista valmistamassa. ( Sillä talon emäntä oli vierailemassa  synnyinseudullaan Varsinais – Suomessa). Ilmeisesti hän tajusi sanailumme ja kyseli  tarkemmin tapahtunutta. Eero ja isäntä olivat sitä mieltä, että  heti syötyämme menemme Terveyskeskukseen. Aamupalan söimme ripeästi sillä oli TK: n lähdön aika. Autoni oli pihalla. Menimme siihen,itse istuin kuljettajan paikalle. Kaverini takapenkille. Matka oli 40 – 50 kilometriä. Tajusin, ettei autolla ajo luultavasti ole aivan viisasta. Ajettuani n. 20 km. kysyin mongertaen kavereiltani: ” Pelottaako teitä? Vastaus kajahti reippaasti  ” EI PELOTA!:” ”AJA VAIN MENEMÄÄN!.” Luvan saatuani ajattelin: jäljellä oleva matka on niin lyhyt, että ajan sen vaikka nukkuessa. Työni vuoksi ajoin siihen aikaan tosi paljon kotimaassa ja Ruotsissa. Terveyskeskuksen matka onnistui hyvin. Pysäköityäni auton, marssimme sisään. Majoittajamme paikallisena kertoi vastaanotossa asian, miksi olemme tulleet. Pääsin kaikkien tutkimusvuoroa odottavien ohi lääkärin tutkittavaksi. Tietämättäni lääkäri oli tilannut ambulanssin. Tajusin heti, että tilanteeni on ilmeisesti vakava. Keskussairaalaan oli 150 km matka. Sen aikana tein lopputilin elämästäni. Uskoin, että ennen keskussairaalaan tuloa olen siirtynyt toiseen todellisuuteen eli ikuisuuteen. Niin ei

kuitenkaan tapahtunut. Ihmettelin, kun ambulanssi kääntyi keskussairaalan pihaan ja olin vielä elossa. Kaksi ambulanssimiestä kantoi minut paareilla vastaanottoaulaan. Heistä toinen oli sairaanhoitaja. Hän seurasi koko matkan ajan vointiani laitteista, joihin olin kytketty. Kun ambulanssihoitajat luovuttivat minut eteisaulan hoitajille he lähtivät heti paluumatkalle. Yksi hoitaja sanoi kollegoilleen: ” Tämä mies viedään osasto kolmelle huoneeseen 13,”  Hoitaja lähti heti työntämään paareja annettuun osoitteeseen. Hän työnsi paarejani kohti kyseistä osasoitetta. Kun paarit olivat 6- 7 metrin etäisyydellä  sain sisäiseen maailmaani lyhyen viestin: ” Siellä huoneessa on ihminen, jolle sinä voit olla avuksi.” Siinä hetkessä ymmärsin, ettei lähtöni ikuisuuteen ole vielä, koska työni on kesken. Hoitaja työnsi paarit huoneeseeni, niin jo ovella huomasin huoneen oikealla reunalla oli 3 vuodetta. Jokaisella sängyllä lepäsi mies. Oma paikkani oli huoneen vasemmalla reunalla. Kello oli tuolloin noin 16, 40. Välittömästi aloin mielessäni kysellä, kuka  kolmesta potilaasta on se, minkä  takia minut tuotiin sairaalaan? Asia ei selvinnyt heti. Sitä paitsi en olisi voinut opastaa ketään Herran luo, koska en kyennyt puhumaan! Nukuin seuraavan yön hyvin. Aamulla huomasin puhekykyni palanneen. Aamupalan ja -aamutoimien jälkeen ykkösvuoteen potilaan puoliso tuli tapaamaan miestään.  Kello oli noin 9.30. Potilastoverini puoliso oli reipasotteinen ja – puheinen. Voimakkaalla äänellä hän selosti miehensä sairastumista. Edellisenä syksynä mies oli ollut huonossa kunnossa. Lääkäri sanoi,  ettei mies  tulisi koskaan kävelemään. Tuskin lääkärin sanat kovin paljon sairasta lohduttivat?  Rouva kuuli miehensä sairauden olevan niin vakava, ettei mies pysty koskaan kävelemään. Potilastoverini puolison puhetyyli oli  värikästä. Kuultuaan miehensä tilanteen heikoksi rouva tuumi: ” Minä otin isännän kotiin. Ajattelin hoitaa hänet kotona rouva selosti.” Ja hän jatkoi: ” Kun sain isännän kotiin komensin häntä. ”Sanoin, että ylös siitä sängystä! Ei meillä kaiket päivää sängyssä maata!” Rouva selosti kovalla äänellä. Hänen kertoman mukaan miehen olemuksessa tapahtui ihme. Ensiksi miehen varpaat oli liikkuneet. Ajan myötä mies oli noussut istumaan ja liikuttamaan jalkojaan sänkynsä reunalla istuen. Eräänä päivänä isäntä oli noussut seisomaan. Vähän myöhemmin isäntä oli ottanut muutamia askeleita. Tavatessani hänet sairaalassa hän käveli kerralla useita metrejä. Kävellessä hänellä oli  oikeassa kädessä kolmihaarainen kävelykeppi. Siihen tukeutuen hän liikkui varsin reippaasti. Miehen tervehtymisen oli ilmeinen ihme lääkärille. Seuraavana päivänä klo 16.30 hoitaja ilmoitti: ”te, jotka saatte liikkua voitte tulla klo  17.00 seinän takana olevaan huoneeseen. Ruokailu tapahtuu siellä, hoitaja informoi” Seurasimme saatuja ohjeita. Kello 17. menimme ruokailuhuoneeseen. Me kolme: ykkös- ja kakkosvuoteen miehet lisäkseni siirryimme ruokailemaan.  Kolmannessa sängyssä oleva potilas oli liikuntakyvytön, joten hän sai aterian sänkyynsä. Ykkösvuoteen mies söi vähän nopeammin kuin minä. Kävelimme huoneeseemme perättäin. Sisään päästyä ykkösvuoteen potilas laskeutui sänkyyn pitkäkseen. Hänen puolisonsa seisoi miehensä sängyn päädyssä ja sanoi: ” Taas on yksi päivä mennyt, eikä huomisesta tarvitse välittää”. Edellä olevia sanoja lausuessa olin rouvan selän takana kävelin sänkyäni kohti ja totesin: ” Niinhän se Raamattu sanoo: ” Älkää murehtiko huomisesta päivästä, sillä kukin päivä pitää huolen itsestään.” Sanani kuultuaan vuoteella lepäävä mies parahti: ” Voi, kun  minä haluaisin elää Raamatun mukaan.” Vuoteen  päässä  takin nappeja kiinni laittava  rouva sanoi: ” Niin  tämä minun mieheni on jo monta vuotta etsinyt tien päätä, muttei ole vielä löytänyt.” Niin sanottuaan hän toivotti meille sairaalaan jääville hyvää yötä ja lähti. Silloin ymmärsin, miksi minut oli tuotu juuri siihen huoneeseen. Nousin ylös sängystäni. Kävelin miehen luo. Kysyin haluatko, että rukoilen puolestasi? Mies oli siihen täysin valmis . Rukoilin hänen puolesta. Julistin hänen syntinsä anteeksi Jeesuksen nimen ja veren kautta. Välittömästi sen jälkeen vuoteella lepäävän miehen suusta alkoi pulppuilla spontaani kiitos ja ylistys Herralle. Se oli varma merkki siitä, että kauan etsinyt mies oli löytänyt tien uuden elämän antajan Jeesuksen luo.  Seuraavana päivänä minut siirrettiin silloisen kotikaupunkini Vaasan keskussairaalaan. Viikko myöhemmin pääsin kotiin. Sen jälkeen kirjoitin uskon tien löytäneelle potilastoverilleni Tapanille. Kehotin häntä etsimään kotikaupungistaan sellaisen seurakunnan, missä hän saisi neuvoja ja opastusta Taivas tiellä vaeltamiseen.  Tiedä, että myös sinä voit löytää tien ikuiseen  elämään, jos vilpittömästi sitä etsit, kuten Tapani. Annoin hänelle neuvoja ja opastusta, miten Taivaan tietä tulee Raamatun ohjeiden mukaan vaeltaa.  Lue Raamatustasi Johanneksen evankeliumista esimerkiksi 14 luku. Uskon, saat Raamatusta riittävän selkeitä neuvoja Taivaan tiellä vaeltamiseen.
Jussi Jokisaari.