Oli huhtikuun alkupuoli vuosia sitten ja kuukauden ensimmäinen sunnuntai.  Kuukauden ensimmäinen sunnuntai on vuosikymmenien kuluessa muodostunut helluntaiseurakunnissa Ehtoollisjuhlapäiväksi. Myös kotipaikkakuntani helluntaiseurakunta kokoontui Kristuksen kuoleman muistojuhlaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Seurakunnalla ei vielä tuolloin ollut omaa rukoushuonetta, vaan se kokoontui kodeissa. Lapsuuskotiini kokoontui seurakunta  tuona päivänä muistelemaan Herran kärsimyksiä ja kuolemaa. Kotini oli joen rannalla. Huhtikuun alkupuoli oli yleensä jäiden lähtöaikaa. Muutama satametriä kotini alapuolella oli joessa saari. Sen vuoksi joki oli siltä kohdalta kapeampi kuin muualta. Saaren kohdalle muodostui lähes joka vuosi jäiden lähtiessä mahtavia patoja. Jostain syystä jääpadot kiinnostivat erityisesti poikia. Niin myös tuona sunnuntaina. Joukko joen alajuoksulla olevien kotien poikia oli kokoontunut seuraamaan jokakeväistä luonnonnäytelmää. Jääpato ikään kuin lumosi poikajoukon. Lähes heti rohkeimmat pojat alkoivat  hyppien jäälautalta toiselle ylittää jokea. Varttuneemmat varoittelivat leikkiviä poikia. He ymmärsivät, että jääpadon ylittäminen jäälautalta toiselle on äärimmäisen vaarallista. Kaksi – kolme yli 10 vuoden ikäisille  pojille jääpadolla leikkiminen oli  huippujännittävää. Risto oli yksi leikkivistä. Hän oli uhkarohkein kaikista. Ensimmäisenä hän lähti ylittämään  jokea. Ylitys onnistui. Toista rantaa kohti pomppiva Risto rohkaisi kavereitaan tähän tapaan: ” Seuratkaa minua.” ”Tulkaa yli!” ”Näettehän, ettei  tässä ole mitään vaaraa.” Kaverit empivät. Kukaan ei uskaltanut seurata Riston esimerkkiä. Hetken aikaa Risto odotti kavereita toisella rannalla. Kun kukaan ei halunnut lähteä Risto lähti itse paluumatkalle. Taitavasti hän pomppi jäälaudalta toiselle. Kaverit seurasivat jännittyneenä rannalla Riston  joen ylitystä. Hän oli ylittänyt jo joen keskikohdan. Voimakkaasti virtaava vesi oli haurastuttanut jäälautat. Lautta  hajosi yhtäkkiä Riston alla. Poika katosi tummaan veteen. Silloin kavereille tuli hätä. He juoksivat pitkin joen rantaa apua huutaen. Huudot kuultiin lähitalossa. Sieltä kiiruhti muutamia apuun. Riston kaverit ja lähitalon miehet yrittivät löytää veteen vajonneen Riston. Mutta häntä ei löytynyt. Poikien uhkarohkea leikki päättyi reippaan Riston ennen aikaiseen kuolemaan. Tämä  järkyttävä onnettomuus muistutti kyläläisiä, miten ajattelemattomasti Risto käyttäytyi. Jokaista ihmistä synti houkuttaa ja  kiehtoo. Synti on  kuin magneetti. Se vetää nuoria ja ikääntyneitä puoleensa yhtä houkuttelevana kuin jäälautta poikia. Synnin kanssa ei kenenkään pitäisi leikkiä. Se on yhtä lumoava ja houkutteleva kuin jäälautta pojille. He saivat jäälautoilla leikkimisestä hetken ilon. Mutta ajattelematon leikki johti Riston kuolemaan. Se oli vakava muistutus myös pojille elämän hauraudesta. Synti lumoaa, vetää ja houkuttaa kaikkia. Synnin lumoama ihminen unohtaa helposti  vaarat. Raamatun mukaan ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Siksi jokainen ihminen tarvitsee syntisten ystävää, Jeesusta. Älä ole yhtä uhkarohkea, kuin Risto, vaan ota  nyt varoituksista vaari. Huuda avuksesi syntisten Vapahtajaa, Jeesusta. Hän on kaikkien ihmisten Vapahtaja! Huuda Häntä  avuksesi, jotta et huku ikuiseen pimeyteen! Herra kuulee avunhuutosi ja pelastaa sinut ikuisesta onnettomuudesta. Sillä nyt on otollinen aika ja pelastuksen päivä.

Jussi Jokisaari.