Vuosia sitten olin puolisoni kanssa Kela – kuntoutuksessa Turussa. Se oli järjestetty tietyn sairauteen sairastuneille ja heidän puolisoille. Valitut oli lääkärien valitsemia. Seula, jolla kurssilaiset oli seulottu oli tosi tiheä. Ainoastaan tietyt kriteerit täyttäneet olivat saaneet kutsun. Hämmästyimme kutsusta. Päivien aikana oli monenlaista kuntoutusta. Kutsuttujen toivottiin osallistuvan kurssin ohjelmaan. Olimme aktiivisesti mukana kaikessa. Viimeisen päivän iltana oli yhteislaulutilaisuus. Menimme mukaan talon avaraan auditorioon, Tilaisuuden ohjelman vetäjä ilmoitti heti alkuhetkessä, että illan ohjelma koostuu toivomusten mukaiseksi. Hän rohkaisi mukana olevia esittämään itse ohjelmanumeroita. Esimerkiksi lausumaan runon tai laulamaan yksinlaulun tai käyttämään puheenvuoron. Tuossa vaiheessa kuiskasin puolisolleni, että aion käyttää lyhyen puheenvuoron. Varsin mielenkiintoista oli huomata, kuinka paljon ryhmästä löytyi innostusta erilaisten ohjelmanumeroiden esittämiseen. Eläkkeellä oleva miesopettaja oli paikallisia. Ehkä siksi hänet oli valittu tilaisuuden juontajaksi? Ennen tilaisuuden alkua osanottajille jaettiin laulukirjat. Siitä sai kukin etsiä mieleisensä ja valita laulun ja esittää toivomuksen, että kyseinen laulu laulettaisiin. Useita lauluja oli jo toivottu, kunnes eräs mukana oleva esitti laulutoivomuksensa. Mieleeni jäi kyseisen laulun alkusanat: ” Mistä tunnet Sä ystävän?” Ennen kuin laulua ehdittiin aloittaa kävelin tilaisuuden juontajan luo ja tiedustelin saanko käyttää laulun jälkeen lyhyen puheenvuoron. Sain luvan. Laulun viimeisen säkeistön lopulla marssin kadeterille, jotta olisin valmis sanomaan mielessäni olevan asian. Laulun viimeiset sanat kuuluivat ” Kuka vierelles jää ? Kun laulu oli laulettu kerroin Ystävästäni. Kerroin vakavasta sairauskohtauksesta, jonka hiljattain olin saanut. Kerroin 150 kilometriä pitkästä ambulanssimatkastani. Matkan aikana tutkin vakavasti, kuka on nyt vierelläni. Sillä uskoin lähtöni tästä ajasta olevan edessä
Keskussairaalan tutkimuksissa löytyi väsymyksen aiheuttaja. Ruokavalioni muutettiin. Aloin toipua ja voimani palautuivat hiljalleen. Elämä jatkui. Voin sanoa rehellisesti, että elämässäni alkoi kuin uusi aika. Vuosia jatkuneet vatsakipuni ja tuskani loppuivat. Suorastaan riemastuttavaa oli kertoa kurssitovereilleni uskollisesta Ystävästäni Jeesuksesta. Tunsin, että Vapahtaja oli lähellä. Vaikka olin lopen väsynyt.
Hämmästyksekseni aloin toipua sairaskohtauksesta. Elämäni on jatkunut sen jälkeen useita vuosia. Yksi asia on jokaisen ihmisen kohdalla satavarma. Jokaiselle meille tulee lähtö toiseen todellisuuteen ennemmin tai myöhemmin. Pyhään Sanaan on kirjoitettu: ” Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio” ( Hep 9: 27 ). Tämän määräyksen antaja on elämän lahjoittaja, Jumala. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että jokainen ihminen valmistautuu henkilökohtaisesti ikuisuusmatkaa varten. Siitä on kirjoitettu Raamattuun vakava kehotus:” Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus” ( Apostolien teot 17: 30). Parannus eli henkilökohtainen kääntyminen Jeesuksen puoleen on henkilökohtainen asia. Se koskee jokaista ihmisiä. Oletko sinä tehnyt parannuksen?
Muista, että tämä päivä, jota nyt elämme on parannuksen teon ja kääntymisen päivä. Huomispäivää ei Jumala lupaa Sanassaan yhdellekään ihmiselle. Siksi eräs tunnettu filosofi on sanonut: ” Ota vaari tästä päivästä, sillä sen hartioilla lepää ikuisuuden vakavuus.” Tee niin, sillä sitä sinun ei tarvitse koskaan katua!
Jussi Jokisaari