Eräs tapaus vuosikymmenien takaa nousi mieleeni. Elokuu oli kääntynyt loppupuolelle. Naapurimme kauppiasrouva oli pyytänyt äitiäni toveriksi marja – ja sienien poimintaretkelle. Äiti toivoi, että lähtisin mukaan. Tietenkin olin innokas lähtemään. Olin muutaman vuoden ikäinen, enkä ollut aiemmin liikkunut metsässä. Oli sunnuntaipäivä kello oli  n. 13 kieppeillä, kun läksimme. Pari kilometriä kävelimme tiellä. Sitten käännyimme metsään. Ennen kuin sinne pääsimme kuljimme  lehmien laitumena olleen luonnonlaitumen läpi.   Muistan kristallinkirkkaasti sen mieltäni kiihottaneen tunteen, kun poikkesimme metsään. En osannut pelätä, sillä oletin, että äiti ja kauppiasrouva osaavat kotiin. Mutta toisin kävi. Yli kaksi tuntia olimme keränneet mustikoita ja ruoaksi kelpaavia sieniä. Tuon metsä retken aikana syttyi sielussani rakkaus luontoon ja luonnossa liikkumiseen. Sienet ei aiemmin olleet kotiseutuni ruokavalioon kuuluneet. Kauppiaspariskunta oli muuttanut Hämeestä kotiseudulleni. Rouva tunsi ruokasienet ja opasti meitä tuntemaan niitä. Olimme viipyneet metsän siimeksessä lähes kolme  tuntia. Tuli kotiinlähdön aika. Silloin selvisi, ettei äitini tai kauppiasrouva tiennyt miten osaisimme pois! Teitä etsien vailla päämäärää löysin kapean polun. Se ilahdutti. Polku antoi sieluuni toivonkipinän, ehkä osaamme kotiin! Kuljettuamme tasaista polkua hetken putkahti näkökenttäämme mökki. Arvasimme, että olimme tulleet vanhan pariskunnan,  Antin ja Annan mökin pihaan. Menimme sisään. Äitini ja kauppiasrouva kertoivat eksymisestämme. Anna osoittautui ystävälliseksi. Hän laittoi oitis  korvikepannun liedelle, sillä kahvi oli kaupoista loppunut vuosia aiemmin. Mieleeni jäi, miten maukkaalle korvike maistui metsässä harhailleille! Viivyimme hetken Antin ja Annan luona. Silloin tapahtui toinen positiivinen yllätys, sillä Antti lupasi opastaa meidät kylään johtavalle polulle. Antin lupaus ilahdutti minua pikkupoikaa. Sisäisestä  maailmastani pulppuili ilo, riemu ja onni, kun tiesin  pääseväni varmasti kotiin! Tämä seikkailu sai kauniin lopun. Antti opasti meidät korpeen eksyneet kotitielle. Noin tuntia myöhemmin olin kotona väsyneenä, mutta sangen tyytyväisenä ja onnellisena!

Toivon, että  tämä varhaislapsuuteni tarina rohkaisisi sinua. Ehkä koet, että olet eksynyt, kuten me eksyimme, vailla päämäärä ja toivoa kotitien löytymisestä. Tiedätkö, että haluaisin olla ikään kuin Antti joka opasti meidät eksyksissä  olleet kotitielle. Aivan samoin Vapahtaja haluaa opastaa sinut oikealle tielle, josta psalmilaulaja Psalmin 23jae 3 sanoo: ” Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Elämän Herra ohjaa takuuvarmasti myös sinut oikealle tielle, kun nöyrästi sitä rukouksessa pyydät.

– Jussi Jokisaari.