Luultavasti jokainen, joka on saanut uskon Jeesukseen muistaa uskoontulonsa hetken. Se oli kokemus, joka muutti elämäni täysin. Muistan sen hetken yhtä kirkkaana kuin se olisi tapahtunut eilen. Ilta oli joulukuun 26. päivä . Siitä on kulunut vuosikymmeniä! Tapasin vähän aiemmin  parhaan poikakaverini. Hän kertoi lainanneensa kotikylässäni asuneilta Helsingin Saalem – seurakuntaan kuuluneilta nuorilta naisevankelistoilta hengellisiä nuorten kirjoja. Sillä matkalla, palauttaessaan kirjoja, hän oli tullut uskoon! Kokemuksestaan hän innoissaan kertoi. Hän myös kertoi evankelistain asunnolla illalla olevasta nuorten illasta. Hän houkutteli minua sinne. Aluksi vastustin kaveriani rajusti. Mutta Veikko ei antanut periksi. Hän suostutteli ja rohkaisi. Lopulta lupasin lähteä, kun paras kaverini tosissaan pyysi. Vaitonaisena kävelin tuon runsaan kilometrin matkan kaverini kanssa evankelistain asunnolle. Kun menimme sisälle huomasin oitis, että paikalla oli joukko nuoria. Osa oli tuttuja, osa tuntemattomia. He lauloivat joululauluja kitaroilla säestäen. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Koko nuorten ryhmä polvistui rukoukseen! Se oli uusi, ennen näkemätön hetki! Koin oloni tukalaksi. Mietin hädissäni, mitä teen? Lähdenkö pois ovet paukkuen, vai istua jökötänkö sen aikaa, kun porukka rukoilee? Kolmas vaihtoehto oli jäljellä. Tajusin, että voisin polvistua rukoukseen, kuten koko nuorten joukko. Mietin  hetken ennen kuin polvistuin. Lähes heti povistuttuani kuulin, miten vasemmalle puolelleni tuli joku. Raotin silmiäni ja katsahdin viereeni ilmestynyttä. Huomasin, että hän on  komea, tuntematon , nuorimies. Hän laski oikean kätensä hartioilleni kysyen: ” Haluatko tulla uskoon?” Vastaukseni paljastaa tietämättömyyteni, kun sanoin:” Kyllä minä haluaisin, mutta en tiedä, miten siihen pääsee!” Huomaat, että olin  tosi tietämätön, kun en ymmärtänyt, miten voin päästä uskoon! Onnekseni tuntematon kaveri tiesi.  Hän avasi kädessään olleen Raamatun. Hän luki siitä kaksi kohtaa. Ensin Matteuksen evankeliumista. Sitten Roomalaiskirjeen 10. luvusta. Sen jälkeen hän kysyi: – Saanko rukoilla puolestasi?” Annoin luvan. Hän rukoili, ja siunasi minua Herran nimessä. En kokenut  mitään. Hän avasi uudelleen Raamattunsa Johanneksen evankeliumin 6. luvun kohdalta ja luki:” Kaikki minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee minä en heitä ulos.”( jae 37). Sitten hän sanoi: ” Sinähän halusit äsken tulla Jeesuksen tykö.” Vastasin: ” Niin halusin.” Hän kysyi. ”Mitä sinulle tämän Raamatun kohdan mukaan tapahtui?” Vastasin: ” Jeesus ei heittänyt minua pois.” Seurasi kysymys: ”Kenen oma sinä nyt olet.” Mietin ehkä kymmenen sekuntia ennen kuin vastasin. Tajusin, että koska Jeesus ei heitä pois Hänen luoksensa tulevaa, niin Hän otti minut vastaan. Kaveri kysyi vielä: ” Kenen oma sinä nyt olet?” Mietin hetken, kunnes vastasin:” Jeesuksen.” SILLOIN SE  TAPAHTUI! Näin sisäisin silmin ristin ja sillä riippuvan Jeesuksen. Se näky mursi sisimpäni. Itkin. Silmäni täyttyi kyynelistä. Niin kului ehkä 7- 10 minuuttia. Otin taskustani puhtaan nenäliinan. Kuivasin sillä silmäni ja poskipääni. Sitten yllättäen pulpahti spontaanisti suustani kaksi sanaa: ” Kiitos Jeesus!” Sanat olivat outoja. Aiemmin ei suustani ollut sellaisia sanoja kuultu. Tajusin, että ne annettiin. Herraa ylistäviä sanoja suorastaan pulppuili suustani vuolaana kuin keväinen puro. Huoneessa olleet nuoret tulivat onnittelemaan minua siitä, että olin tullut uskoon! Myöhemmin illalla huomasin, miten koko luomakunta näytti toisenlaiselta. Pikku hiljaa ymmärsin olevani uskossa Jeesukseen. Sen seurauksena elämäni muuttui. Uskovat tulivat tärkeiksi, kokoukset niin ikään. Tästä toisen joulupäivän illasta on kulunut vuosikymmeniä. Mutta elämäni käännekohta on yhä kirkkaana mielessäni. Se päivä oli muutoksen päivä parhaalle kaverilleni sekä yhdelle 15 vuotiaalle kotikylän tytölle  ja minulle. Haluan korostaa, että myös sinä, tämän tarinan lukija voit kokea saman siunauksen, minkä itse koin vuosikymmeniä sitten. Sydämestäni pulppuaa yhä kiitos uskon alkajalle, Jeesukselle siitä, että Hän lahjoitti minulle sisäisesti ylen rikkaan elämän armosta ja lahjana. Osakseni jäi vain vastaanottaa Jumalan armolahja.  Raamattu sanoo: ” Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme” ( Room 6: 23 ). Vielä tänään voit vastaanottaa uskon kautta Jumalan armolahjan. Mutta jos hylkäät sen, saat palkan synneistäsi. Se on kuolema eli ikuinen ero Jumalasta ja Kristuksen vastaanottaneista.  Kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Kumman valitset: Elämän vai kuoleman?

– Jussi Jokisaari