Kuten aiemmin kerroin päivän rutiinit alkoivat 7. jälkeen. Ensiksi potilaiden ruumiinlämpö mitattiin. Lääkkeet, ja aamukahvi tee tykötarpeineen potilaille. Kohta sen jälkeen lääkäri teki kierroksen hoitajien kanssa. Sen jälkeen oli lyhyt  hiljainen hetki. Noin 10. tienoilla tuli ykkösvuoteen miehen puolisoan tapaamaan, Hän oli voimakasääninen nainen. Avoimesti, voimakkaalla äänellä hän kertoi miehensä tilaa edellisenä syksynä. Mies oli ollut liikuntakyvytön. Lääkärit olivat vakuuttaneet, ettei mies koskaan tule kävelemään. Kuultuaan sen emäntä oli ottanut puolisonsa kotiin. Kun mies oli päässyt kotiin emäntä kertoi komentaneensa miestä: ” Nouse ylös! Ei tässä maata kaiken aikaa!” Vähitellen miehen varpaat olivat alkaneet liikkua. Sen jälkeen miehen jalat oli alkaneet liikkua. Emännän mukaan mies oli eräänä päivänä noussut istumaan vuoteen reunalle! Seuraava vaihe oli, että mies oli ottanut ensimmäiset askeleensa. Näin omin silmin, miten hän käveli sairaalan käytävällä. Oikeassa kädessä hänellä oli alaosasta kolmihaarainen kävelykeppi. Siihen tukeutuen hän liikkui melko reipasta vauhtia. Tuohon aikaan isännän piti mennä lääkäriin ilmeisesti johonkin kontrolliin. Lääkäri oli saanut lähes shokin, kun mies käveli hänen vastaanotolleen! Päivän aikana pariskunta oli jonkin aikaa ulkopuolella. Oletin heidän käyneen kanttiinissa kahvilla. 16. tienolla hoitaja ilmoitti, että ruokailu alkaa tunnin kuluttua seinän takana aulassa. Ne, joilla on lupa liikkua voi tulla syömään. Kolmannessa vuoteessa  oleva mies oli liikuntakyvytön. Itse sain lääkäriltä luvan liikkumiseen aamukierroksen aikaan. Kun ruoka – aika lähestyi me kolme potilasta siirryimme ruokailuhuoneeseen. Ykkösvuoteen potilas oli hiukan minua nopeampi aterioija.  Syötyään hän lähti  heti  huoneeseemme. Niin tein itsekin. Seurasin potilastoveriani parin metrin etäisyydellä. Huoneeseen tultua toverini puoliso napitti päällystakkiaan. Hän totesi: ” Taas on yksi päivä mennyt ja huomisesta ei tarvitse välittää.” Kävelin juuri hänen selkänsä takana sänkyäni kohti ja jatkoin: ” Niinhän se Raamattu sanoo: ” Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään” ( Mat 6: 34 ). Nuo sanat sanottuani potilastoverini parahti: ” VOI, KUINKA MINÄ HALUAISIN ELÄÄ RAAMATUN MUKAAN!” . Miehen puoliso osoitti minulle miestään ja totesi: ” Niin, tämä minun mieheni on etsinyt monta vuotta tien päätä, muttei ole vielä löytänyt.” Sen sanottuaan rouva sai päällystakkinsa viimeisen napin kiinni ja lähti. Lähtiessään hän toivotti meille hyvää yötä. ( Toisen vuoteen mies oli vielä ruokailureissulla).  Näin sain selville, kuka oli se henkilö, jonka takia minut sairaalaan tuotiin. Nousin vuoteeltani. Kävelin potilastoverini vuoteen vierelle ja. kysyin: ” Haluatko sinä tulla uskoon?”  Hän oli täysin valmis uskon ratkaisuun. Kysyin: ”Saanko rukoilla puolestasi?” Sain luvan. Rukoilin ja siunasin potilastoverini Jeesuksen nimessä. Samalla julistin hänelle syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimen  ja veren kautta.  Siinä hetkessä se tapahtui! Huomasin sen siitä, että potilastoverini makasi vuoteessa selällään. Miehen kädet  oli ristissä  rinnan päällä. Miehen suusta pulppusi spontaani kiitos Jeesukselle! Miehen pitkä etsintä päättyi löytämisen iloon ja riemuun. Jumalan Sanan lupaus toteutui: ” Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.” Koetko sisimmässäsi merkillistä tyhjyyttä? Ehkä ihmettelet, mistä se johtuu? Ehkä se johtuu  samasta syystä, kuin potilastoverillanikin?

Jos etsit vilpittömällä mielellä Herraa, saat myös takuuvarmasti Hänet löytää. Eräs maailmankuulu kirkkoisä on sanonut: ” Meidän sielumme on rauhaton ja levoton niin kauan, kun se löytää yhteyden sinun kanssasi oi, Jumala.”  Heti seuraavana päivänä minut siirrettiin Vaasan keskussairaan. ( Asuimme tuolloin Vaasassa kaikkiaan yli 20 vuotta). Päästyäni Vaasan keskussairaalasta kirjoitin uskoon tulleelle Tapanille rohkaisun ja kehotuksen sanoja. Kehotin Tapania etsimään kotikaupungistaan seurakunnan, jossa hän kokee uskovien yhteyttä ja saa Raamatun mukaista opetusta kasvaakseen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Valitettavasti en saanut vastausta. En tiedä elääkö Tapani vielä. Yhden asian tiedän. Potilastoverini Tapanin

hengellinen etsintä päättyi. Siitä on varmana todistuksena se, että hän kiitti ja ylisti onnellisena Herraa, kuten kuningas Hiskia  kauan sitten: ” Elävät, elävät sinua ( Herraa) kiittävät, niin kuin minä tänä päivänä ( Jesaja 38: 18 ).

Jussi Jokisaari