Marraskuisena, synkkänä aamuna heräsin sängyssäni. Se, että heräsin, ei sinänsä ole harvinaista ja siinä, että huomasin olevani sängyssäni ei myöskään ole mitään outoa.

Oikeastaan jokainen uusi päivä on Jumalan lahja. Tuona aamuna en kuitenkaan kokenut erityistä innostusta saamastani lahjasta. Mielikuvissani tuona aamuna löysin useita syitä masennukseen.

En pidä marraskuusta. Sen nimikin heijastelee mädäntymistä ja kuolemaa. Päivät lyhenevät ja sen lyhyenkin ajan aurinko on piilossa pilvien takana. Tuntuu kuin Suomi olisi jossain ”Jumalan selän takana”. Koin myös tuona aamuna itseni Jumalan selän taakse unohtuneeksi kummajaiseksi.

Vielä puolittain unessa ja henkisesti harhaillen jossain horroksen ja valvetilan välimaastossa raahasin itseni kylppäriin. Nojasin lavuaariin ja nostin hiukan päätäni.

Säpsähdin !

Kuka on tuo vanhentunut, puoliuninen tyyppi, joka tuijottaa minua suoraan silmiin.

Hei, sehän on oma peilikuva. Tuollaisenako muut näkevät minut? Vai valehteleeko tuo peili? Kyllä se valehtelee. Kun heilutan oikeaa kättäni, peilikuva heiluttaa vasenta kättä. Ei minua niin helposti huijata.

Toivoin, että peilikuva valehtelisi enemmän kuin vain vaihtamalla vasemman ja oikean keskenään. Olisin halunnut, että kuva olisi näyttänyt siltä onnelliselta nuorelta kaverilta, joka katsoi minua peilistä syyskuun 11 päivä vuonna 1986. Siitä on yli 32 vuotta. Minusta ja vastavihitystä vaimostani otettiin tuona päivänä valokuvia, jotka todistavat, etten aiheetta kehu tuota kaveria onnelliseksi. Hän ei sinä päivänä ajatellut, että syksyyn kuuluu myös marraskuu. Hän ei myöskään tiennyt, että sinä talvena tammikuussa elohopeamittari jäätyy -34 asteeseen. Eikä hän osannut aavistaa sitäkään, että tulevina vuosia hänen perheeseensä syntyy 2 lasta marraskuussa mielentilaa piristämään (ja fyysistä kuntoa testaamaan).

—-

Nykyaikana panostetaan paljon ihmisen ulkoiseen habitukseen. Se on aika erikoista, koska luulisi, että taloudellisen hyvinvoinnin kohentuminen johtaisi ihmiset etsimään syvempiä henkisiä ja hengellisiä arvoja materialismin tilalle. Vaan suunta näyttää johtavan päinvastoin yhä enemmän materian ja ulkonäön korostamiseen.

Mutta tämä ilmiö ei koske vain meidän aikaamme. Päinvastoin. Jeesus moitti fariseuksia aikoinaan ulkokultaisuudesta:” …te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä.” (Matt. 23:25). Ja Pietari neuvoo: Älköön kaunistuksenne (komistuksenne) olko ulkonaista…  Huom, Lisäsin sanan ”komistus”, jota Raamatussa ei ole, sillä tämä opetus sopii myös miehille.

Miksi meidän tulisi kuitenkin olla kiinnostuneempia sisäisestä tilasta kuin ulkoisista puitteista?

• Tärkeintä elämässä on pelastus. Ja pelastusta eivät ratkaise ulkoiset asiat vaan sisin.
• Jumalaa kiinnostaa sisin. Ulkoisesti voi pettää sekä toiset että itsensä, mutta ei Jumalaa
• Kolmas on tuottavuus. Kun sijoittaa sisimpään, tuotto kasvaa korkoa korolle, mutta jos sijoittaa ulkoiseen kauneuteen sen arvo vain laskee ja lopulta omaisuuden menettää.

—

Mutta palatakseni takaisin tuohon synkkään marraskuun aamuun. Ennen töihin lähtöä hoidin tavalliset aamutoimet ja suuntasin kulkuni bussipysäkille. Päivä alkoi jo sarastaa. Kello oli jo yli kahdeksan.

Juuri ennen bussin saapumista raikas syystuuli puhalsi. Aurinko kurkkasi pilven takaa n. 15 sekunnin ajan. Se sai hymykuopan ilmestymisen oikeaan suupieleen. En tarkistanut asiaa peilistä. Se olisi kuitenkin väittänyt hymykuopan ilmestyneen vasemmalle puolelle…

Arto Siitonen