Elämän matkalla sattuu kaikenlaista. Aivan tuiki tavallisessa arkielämässä. Tai sitten hengellisen elämän saralla. Vuosikymmeniä sitten olin paimenena eräässä helluntaiseurakunnassa. Tilaisuuksia pidettiin rukoushuoneella, mutta myös ympäristössä. Jos seurakunta aikoo toimia seurakunnan Herran selkeän käskyn mukaan, on lähdettävä ulos tutusta ja turvallisessa seurakuntabunkkerista  siis rukoushuoneesta. Vapahtaja antoi opetuslapsilleen ennen taivaaseen astumistaan selkeän käskyn: ” Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen ” ( Mark 16: 15, 16 ). Tämä käsky ja Sana on niin selkeä, että varmasi ekaluokkalainenkin sen ymmärtää. Mutta jostain kumman syystä on paljon ihmisiä, jotka eivät Vapahtajan käskyä ymmärrä. Päinvastoin, he toimivat aivan toisin kuin Vapahtaja on käskenyt.  Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ensin kastetaan, ja sen jälkeen toivotaan kastetun uskovan. Käsittämätöntä, eikö totta?

Jotta ymmärrät, mitä tarkoitan valaisen asiaa esimerkillä.   Toimin  nuorena miehenä paimenena eräässä seurakunnassa. Seurakunnassa oli eri ikäisiä ihmisiä. Nuoria opiskelijoita, valtaosa seurakunnan jäsenistä oli työikäisiä eri ammattialojen edustajia. Tietenkin seurakunnassa oli myös joukko ikääntyneitä ystäviä. Mielestäni seurakunnan tulisi olla kuin kuva entisaikojen perheestä. Ennen perheissä asui kolme – neljä sukupolvea saman katon alla. Sopu ja harmonia vallitsi.

Kävi niin, että eräälle seurakuntaan kuuluvalle pariskunnalle oli tulossa vauva. Uusi tulokas oli odotettu. Tietenkin vanhemmat toivoivat, että heidän tuleva pienokainen olisi  terve ja, ettei synnytyksessä tapahtuisi mitään vakavaa. Muutama vuorokausi ennen laskettua aikaa odottava äiti hakeutu sairaalaan. Hän toivoi, että kaikki menee hyvin. Kun vauvan syntymisen aika koitti ilmeni synnyttämisessä odottamattomia vaikeuksia. Synnyttäneelle äidille ja vauvalle tuli vaikeuksia. Tilanne oli, jopa niin vakava, että kätilö ja työvuorossa olevat hoitajat suorittivat vauvalle hätäkasteen.  Kun äiti kuuli vauvalle suoritetusta hätäkasteesta hän oli pahoitellut asiaa. Hän oli sanonut hoitajille, että me pienokaisen vanhemmat kuulumme helluntaiseurakuntaan. Meidän seurakunnassamme ei kasteta lapsia, vaan lapset siunataan. Aivan samoin kuin Vapahtaja maan päällä liikkuessaan ja toimiessaan teki. Tämän kuultuaan hoitajat olivat pahoitelleet tekoaan ja he olivat lohduttaneet vauvan äitiä:” Ei se mitään, kyllä se kaste voidaan peruuttaa!”  Sitä, miten peruminen tapahtuu hoitajat eivät kuitenkaan olleet kertoneet.

Kuten alussa mainitsin elämän aikana voi sattua kaikenlaista, jopa täysin yllättävää ja arvaamatonta.  Siksi on äärimmäisen tärkeää toimia niin kuin Jumalan ikuisessa sanassa sanotaan. Kun kukin siirrymme vuorollamme ikuisuuteen, niin siellä ei voi  mitään perua, eikä muuttaa.  Tänään on vielä mahdollisuus kääntyä Herran puoleen. Sillä tämä päivä on armon ja pelastuksen päivä. Huomisesta päivästä kukaan ei tiedä mitään. Huuda siis avuksesi Herran nimeä tänään, jotta voit pelastua ja saada kaikki syntisi anteeksi. Ajan rajan takana se on mahdotonta.

Jussi Jokisaari