Tapanin löytö sairasvuoteella
Huomasin huone 13. ovella, että oikealla seinustalla on kolme sänkyä. Jokaisessa sängyssä oli potilas lepäämässä. Ymmärsin, että jonkun takia minut tuotiin huoneeseen. En kyennyt puhumaan selvästi. Rukoilin hiljaa. Huokailin Herralle. Pyysin, että Hän tavalla tai toisella ilmaisee minulle, kuka heistä apua tarvitsee. Vasta myöhemmin huomasin, etten lähes puhekykyni menettäneenä olisi pystynyt ketään auttamaan, vaikka olisin saanut selville, kenen takia minut oli huoneeseen tuotu. Kello oli noin 14, kun minut tuotiin huoneeseen. Vastausta en pyyntöihini saanut. Epäselvän puheeni takia keskusteluyhteyttä potilastovereihin ei syntynyt. Ruokailu oli klo 17. Aikani kuluksi lueskelin lehtiä, joita löysin. Hoitajien vuoronvaihto tapahtui kello 21. Kohta sen jälkeen yöhoitaja siirsi sänkyni viereiseen toimenpidehuoneeseen. Päättelin, että siellä on rauhallisempaa. Toivoin saavani kunnon unet, koska olin tosi väsynyt. Toiveeni toteutui. Nukuin yön hyvin. Noin kello 5. aikaan heräsin virkeänä. En muistanut edellisenä päivänä lääkärin antamaa liikkumiskieltoa. Marssin yöhoitajan pakeille. Pyysin hoitajalta paperin ja kynän, koska minulla ei ollut kirjoitusvälineitä mukana. Saatuani paperin ja kynän palasin huoneeseen, jossa olin nukkunut. Huoneen päätyikkunan edessä oli pöytä. Istuin sen viereen tuolille. Kynä alkoi liikkua heti paperilla. Tuntui kuin joku olisi liikuttanut kättäni. Huomasin, että paperille oli syntymässä kiitosruno. Se kohdistui kahdelle taholle: Jumalalle ja sairaalan henkilökunnalle. Ensi kerran tajusin, miten hyvin maassamme sairaista huolehditaan.
Yli 40 vuotta oli kulunut siitä, kun olin edellisen kerran sairaalassa. Silloin olin Tilkan sotilassairaalassa pari kolme vuorokautta angiinan takia. Nyt sairaalan toimenpidehuoneen pöydän äärellä syntyi kiitosruno rakkaasta isänmaasta Jumalalle sairaalan henkilökunnalle. Kirjoittamiseen kului ehkä 2- 3 minuuttia. Sen jälkeen palautin paperin ja kynän yöhoitajalle. Palasin huoneeseen lepäämään. Vuoro vaihtui kello seitsemän aikaan. Päivähoitaja siirsi minut huone 13. Aamupalan jälkeen teki lääkäri kierroksensa. Hän kävi huoneessa, jossa olin. Lääkäri kävi jokaisen potilaan luona. Hän tuli myös luokseni. Tuolloin huomasin, että kansiossa näkyi yllätyksekseni aiemmin kirjoittamani runo. Lääkärin kierroksen jälkeen päivärutiinit alkoivat. Henkilökunta hoiti päivän kuluessa tehtäviään. Noin 10. aikaan tuli ykköspetillä olevan miehen puoliso tapaamaan miestään. Rouva puhui kovalla äänellä miehensä sairastumisesta edellisenä syksynä. Päivällä pariskunta häipyi huoneesta pitkäksi aikaa. Oletin heidän käyneen kanttiinissa kahvilla. 16.30 hoitaja ilmoitti, että ne potilaat, jotka saavat liikkua voivat tulla seinän takana olevaan aulaan ruokailuun. Olin saanut lääkäriltä liikkumisluvan. Kolmannessa sängyssä lepäävä potilas oli liikuntakyvytön. Me kolme potilasta läksimme ennen 17 ruokailuhuoneeseen. Ykkösvuoteen potilas söi vähän nopeammin kuin minä. Ruokailun jälkeen hän lähti huoneeseemme. Kävelin hänen takanaan parin metrin päässä. Huoneeseen päästyämme toverini meni sänkyynsä lepäämään. Potilaan rouva napitti miehensä vuoteen päässä päällystakkiaan. Hän totesi: ” Taas on yksi päivä mennyt ja huomisesta ei tarvitse välittää. ” Kävelin juuri rouvan selän takana vuodettani kohti ja jatkoin: ” Niinhän Raamattu sanoo. Älkää murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa” Samalla laskeuduin vuoteelleni. Heti sanojeni jälkeen vuoteella lepäävä potilastoverini parahti: ” Voi, kuinka minä haluaisin elää Raamatun mukaan ”: Rouva kääntyi minuun päin ja osoitti vuoteella lepäävä miestään ja sanoi: ” Niin tämä minun mieheni on etsinyt monta vuotta tien päätä. Mutta ei ole vielä löytänyt. ” Heti sen jälkeen hän toivotti meille hyvää yötä ja lähti.
Päivän aikana olin huokaillut Jumalan puoleen, jotta hän osoittaisi kuka kolmesta potilastovereistani tarvitsee apua. Nyt minun ei tarvinnut enää kysellä. Nousin vuoteeltani ja kävelin potilastoveri luo huoneen toiselle puolelle. Ei tarvittu pitkiä liturgioita. Kului ehkä pari minuuttia jutellessa. Sitten kysyin: ” Haluatko sinä tulla uskoon?” Hän oli täysin valmis ratkaisuun. Rukoilin hänen puolestaan. Laskin käteni hänen päälleen ja julistin anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja veressä. Mies lepäsi vuoteella selällään. Kädet olivat ristissä rinnalla. Miehen suusta pulppusi spontaani kiitos Herralle! Se oli hetki, joka varmaan noteerattiin myös kirkkauden maassa. Uudestisyntymisen varma tunnusmerkki on Jeesuksen nimen kiittäminen. Psalmilaulaja totesi kauan sitten: ” Elävät, elävät sinua ( Herraa ) kiittävät niin kuin minä tänä päivänä”. Tapani oli 57 vuotta täyttänyt rovaniemeläinen perheenisä. Tuona iltana Tapanin vuosien etsintä päättyi Vapahtajan löytämisen iloon. Seuraavana päivänä minut siirrettiin kotikaupunkini Vaasan keskussairaalaan. Kun pääsin vakavan sairauskohtauksen jälkeen kotiini kirjoitin Tapanille. Kehotin häntä etsimään kotikaupungista seurakunnan, jotta hän voisi kasvaa toisten kristittyjen kanssa Jumalan armossa Hänen Sanansa ja Pyhän Hengen kautta.
Jussi Jokisaari