Luonnossa on jälleen tapahtunut merkittävä muutos. Synkin kaaos on ohitettu. Valoisa aika lisääntyy päivittäin useita minuutteja. Valo vaikuttaa meihin positiivisesti. Kun tulin uskoon 17 vuoden ikäisenä. Se oli tietoisen valinnan ja päätöksen tulos.  Koin elämänmuutoksen. Apostoli kuvaa sitä näin: ”… kiitäen Isää, joka on tehnyt  teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä,  mikä pyhillä on valkeudessa häntä, joka on p e l a s t a n u t meidät pimeyden vallasta ja  s i i r t ä n y t meidät rakkaan  Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen” ( Kol 1: 13, 14 ).  Nämä apostoli Paavalin sanat muistuttavat kahdesta valtakunnasta – pimeyden  ja Kristuksen valtakunnasta. Kolossalaiset oli tehneet valinnan. Ja nimenomaan oikean valinnan! He olivat valinneet valon valtakunnan. Sen seurauksena he oli kokeneet voimakkaan muutoksen.  Herra itse oli pelastanut heidät synnin eli pimeyden vallasta ja oli s i i r t ä n y t heidät Poikansa valtakuntaan. Siihen valtakuntaan johtaa VAIN  yksi tie. Millainen tie se on? 1) Se on Elämän tie. Se on myös kaita/ kapea tie. Vapahtaja sanoi: ” Menkää ahtaasta portista sisälle, sillä se portti  on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen ja monta on, jotka siitä sisälle menevät, mutta se portti on ahdas ja t i e  k a p  e ,  joka  v i e   e l ä m ä ä n, ja harvat sen löytävät” ( Matt 7 . 13, 14).

Oikea  t i e  o n valaistu: ” Sinun sanasi on minun  jalkaini  lamppu ja valkeus minun  tielläni ” ( Ps 119: !05). Valaistu tie on t u r v a l l i n e n, sillä  ei kompastu helposti, eikä  siltä eksy. Se  tie on myös s u o r a. Se osoittaa ihmisen syyllisyyden niin kirkkaasti, että jokainen sen satavarmasti ymmärtää. Siitä huolimatta on aina ollut ihmisiä, jotka tietoisesti hylkäävät suoran tien, eivätkä pääse iloitsemaan siitä, että parempaa olisi mahdollista saada. ” He ovat hyljänneet  suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet  Bileamin,  Beorin pojan tietä, hänen, joka  rakasti vääryyden palkkaa ” ( 2 Piet 2: 15 ). Vuosia sitten tapasin vankilassa nuoren, raavaan miehen, joka oli hyljännyt tietoisesti Jumalan sanan  osoittaman ja valaiseman tien.  ( nimi muutettu), Juuso oli tehnyt  väärän valinnan  ja se oli  johtanut hänet ikäävään tilanteeseen  ja vankilaan.  Vapauden menetykseen vuosien ajaksi. Vankilan pienessä, hyvin karun sellin yksinäisyydessä  Juusolla oli aikaa miettiä ja pohtia elettyä elämää. Samaan aikaan kaksi vapaaehtoista vankilalähettiä ilmestyi kuvaan. Vankilapastorin  luvalla he sai aloittaa  Raamattukurssin, johon miehiä kutsuttiin selleistään. Kokoontumisillaksi valikoitui tiistai – ilta. Lähes 10 nuorta tai nuorehkoa miestä ilmoittautui mukaan. Juuso oli yksi heistä. Juuso innostui Raamatun opiskelusta. Opiskelu oli tyystin toisenlainen, mitä Juuso oli olettanut. Jokainen kurssilainen sai oppikirjan. Sen avulla tutustuttiin Raamatun kirjoituksiin. Kenellekään ei tuputettu Raamatun sanomaa. Kurssilla oli tilaisuus kysellä ja kyseenalaistaa. Kurssin ohjaajat rohkaisivat kyselemään. Ohjaajat vakuuttivat, ettei niin tyhmiä kysymyksiä yksikään osaa esittää, etteikö niihin etsittäisi yhdessä vastauksia. Juuso rohkaistui esittämään kysymyksiä, mitkä hänen mieltä askarruttivat. Hänen lisäkseen oli useampia poikia, joilla oli kysymyksiä ohjaajille. Juuso ihmetteli, kun ohjaajat säilyttivät malttinsa, kun yhä uusia kysymyksiä esitettiin. Hiljalleen Juuso tajusi, että kurssi – iltoina käsitellyt asiat alkoi kiinnostaa häntä yhä enemmän. Seuraavaa kurssi – iltaa varten hänellä oli useita uusia kysymyksiä. Kun kurssi oli jatkunut muutamia viikkoja Juuso tuli sisäisesti levottomaksi. Omatunto syytti häntä ja teki elämän tuskalliseksi. Hän päätti, että seuraavana kurssi – iltana hän tekee henkilökohtaisen ratkaisun ja luovuttaa itsensä Kristukselle. Niin myös tapahtui. Raamattukurssin ohjaajat rukoilivat esirukousta pyytäneen Juuson puolesta. Hän koki elämässä suuren muutoksen. Sisäinen levottomuus katosi häneltä. Merkillinen

rauha ikään kuin valui Juuson sydämeen.  Kiitossanat Jumalalalle pulpahteli vuolaan virran tavoin Juuson huulilta.  Hän ihmetteli, mitä hänelle on tapahtunut. Hän  päätti  seuraavana kurssi – iltana kysyä asiaa nuoremmalta ohjaajalta Sakarilta. Niin hän myös teki. Tuskin hän sai kakistettua suustaan ulos kysymyksen, hän sai vastauksen. ”   Juuso Sinä olet tullut uskoon Sakari huudahti oitis,  kun sai kuulla Juuson kysymyksen. Juuso ei itse olisi tapahtunutta ymmärtänyt ellei olisi kysynyt asiaa Sakarilta, Juuso ihmetteli, sitä ettei ollut henkilökohtaista uskoon tuloa käsittänyt, ellei olisi ollut kokeneempia uskovaisia, jotka osasivat johdattaa hänen ja monet hänen kaltaisensa etsijät Vapahtajan, Jeesuksen luo. Juuso koki itsensä ylionnelliseksi päästyään henkilökohtaisesti sisälle Jumalan armoon ja  sisäiseen vapauteen. Hyvä blogin lukija. Oletko sinä sisäistänyt henkilökohtaisesti Jumalan armon omistamisen ja vastaanottamisen? Ehkä koet olevasi näistä lupauksista osaton? Nyt haluan rohkaista sinua Jumalan sanan lupauksista sekä vilpittömään rukoukseen ja Vapahtajan kohtaamiseen. ” Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan, huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on” Jesaja (  55: 6 ).

Juuso teki, kuten Herra sanassaan kehottaa. Tee sinäkin ja saat kokea, miten lupauksen sanat toteutuvat kohdallasi.
Jussi Jokisaari

Saatuani vakavan sairauskohtauksen joudun vuoden sairauslomalle ja sen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle. Tulevaisuuden näköala katosi kerralla. Miten osaan elää mitään työtä tekemättä? Jo pelkkä ajatus tyhjänpanttina olevasta elämästä tuntui kerta kaikkiaan mahdottomalta. Kahdeksan vuotiaana olin aloittanut työelämän. Ensin tietenkin voimienien mukaisissa tehtävissä. Vuosien saatossa työkuvioni muuttuivat. Sairauskohtaisen saatuani kalenteri oli buukattu täyteen lähes vuodeksi eteenpäin. Täysin yllättäen eteeni avautui  uusi työn ovi. Se tuli olemaan korkean tiilimuurin sisäpuolella vankien parissa. Vankilan johtaja ja pastori olivat anoneet minulle vankilalähetin lupakirjan. Siitä ymmärsin, että Kutsujani haluaa  johtaa minut yhteiskunnasta eristyksessä olevien ihmisten pariin. Työ vankien parissa oli minulle lähes tuntematonta. Pikkuhiljaa  vankilassa vieraillessa aloin ymmärtää,  miten tehtävää on hoidettava, Sain vierailla vankien asunnoissa eli selleissä. Vankien  sellit ovat pieniä muutaman neliön kokoisia koppeja. Sellin raudoitettu ikkuna on  parin metrin korkeudella, katon rajassa. Toki olin vieraillut vankien luona muutaman kerran tapasin vankilassa pastorin. Hän osoitti erräänsellin ovea ja toivoi, että piipahtaisin kyseisessä sellissä olevan luona. Lupasin käydä. Kohta sen jälkeen vartija avasi toivomani sellin oven. Hiljaa, syvissä mietteissä menin sellin asukasta tervehtimään. Ennen sisälle menoa tiedustelin halusiko asukas ottaa vankilalähetin vastaan huoneeseensa.. Kuultuani tervetulotoivotuksen kävin sisään. En aavistanut, mitä tulen kokemaan. Sellin punkassa ( sängyssä) lepäsi äärimmäisen masentunut mies. Hän puhui hiljaa – lähes kuiskaten. Kaukoidässä olevasta kotimaastaan hän oli paennut henkensä kaupalla  ja päätynyt lopulta maahamme. Myöhemmin hän oli saanut perheensä Suomeen. Täällä oli saanut vakituisen työpaikan, kuten vaimonsakin. Kolme heidän lasta kävi koulua kotikaupungissa. Miksi hiljainen, ahkera mies oli joutunut vankilaan? Tietämättömyytensä tähden. Ulkoisesti miehen elämä oli kunnossa. Hän oli joutunut vankilaan, koska ei tuntenut maamme lakeja,  eikä yhteiskunnan pelisääntöjä. Siitä syystä hän oli tehnyt maamme lakien vastaisen teon ja oli joutunut kiven sisään. Kuultuani nuoren miehen tarinan täytti sisimpäni syvä sääli nuorta miestä kohtaan.  Tajusin oitis, ettei kaikkea ole vielä menetetty. Rohkaisin miellyttävän oloista muukalaista kohtaan. Synkkänä ja toivottomana hän lepäsi karussa punkassaan. Keskustelumme alussa hän sanoi nimensä.  Hänen esimiehensä oli antanut pakolaiselle suomalaisen nimen. Kotimaassasi annettu nimesi ei taivu suomalaisen suuhun  ”Tästä lähtien sinä olet Jussi ja vaimosi nimi on Hanna,” oli kaimani esimies tuuminut. Jussin vaimo oli samassa firmassa miehensä kanssa.

” Vaimosi on tämän jälkeen Hannan pomo oli tähdentänyt”.   Jostain syystä ” Jussin ” tarina kosketti minua. Koin tehtäväkseni rohkaista kaimaani. Hän lepäsi yhä punkassaan. Katsoin kaimaanisilmiin ja sanoin: ” Kuule, kaima sinä olet  nuori mies. Maamme lakeja  tuntemattomana  teit teon ja jouduit vankilaan. Tietämättömänä maamme lainsäädännöstä teit teon ja olet nyt sovittamassa. Olet ensi kertaa vankilassa, niin joudut olemaan vankilassa vain puolet siitä, mihin sinut oikeudessa tuomittiin. Sinun ei tarvitse istua vankilassa koko sitä  aikaa, mihin sinut oikeudessa tuomittiin. Kun olet tietyn ajan täällä ollut palvelet hyvin pääset työpaikallesi. Yöt ja viikonloput joudut olemaan vankilassa. Mutta pääset  paljon ennen tuomiosi loppumista koevapauteen. Tähän tapaan rohkaisin kaimaani. Seurasin koko ajan, miten hän reagoi sanoihini. Yhtäkkiä kaimani katse kirkastui. Koko hänen olemuksensa muuttui. .Silmät alkoivat tuikkia iloisesti. Tulevaisuuden toivo valtasi . mielen. Hän tajusi, ettei hän ole menettänyt kaikkea, vaikka on joutunut vankilaan. Muinoin Herra  antoi pakkosiirtolaisuuteen joutunutta Israelia profeetta Jeremian kautta:  ” Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on  teitä kohtaan, sanoo Herra, rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ajatukset. Silloin te huudatte minua avuksenne ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut kun te etsitte minua, kaikesta sydämestänne”  ( Jeremia 29: 10 – 11) : Herra antoi tämän lupauksen pakkosiirtolaisuudessa olevalle Israelin kansalle. Yhtä kaikki sama lupaus on voimassa myös yksilöihmiselle. Sen sai  kaimani omakohtaisesti kokea. Siinä vankilassa, missä Jussi oli  mukana, kun  Alfa – raamattukurssi alkoi. Vangit halusivat osallistua kurssille. Myös Jussi tuli innolla mukaan vankitoveriensa kanssa. Alfassa ei harrastettu pakkosyöttöä toisin sanoen uskon asioita ei tuputettu. Jokainen sai kysyä, mitä tahansa. Yhdessä etsittiin vastauksia osanottajien esittämiin kysymyksiin. Herran sana herätteli monia hengellisille asioille aiemmin vierastaneille. Useampi tahtoi vapaehtoisesti etsiä Jumalaa. Heidän puolestaan rukoiltiin ja heidät opastettiin kaikkien ihmisten Vapahtajan, Jeesuksen tuntemiseen.. Jussi oli yksi heistä. Herra antoi hänen sisimpäänsä tulevaisuuden ja toivon, kuten pakkosiirtolaisuudessa olevalle Israelille vuosituhansia sitten.  Ehkä sinäkin tämän blogin lukija kaipaat tulevaisuuden toivoa elämääsi? Tiedä, että sinä  myös voit saada sen!  Mistä?  Häneltä, joka sen lupasi! Hän on kaikkien ihmisten Vapahtaja, Jeesus Kristus! Käänny nöyrässä rukouksessa Hänen puoleensa. Satavarmasti Hän vastaa rukoukseesi. ja löydät elämän Hänen kauttansa. Olen itse tämän kokenut jo kauan sitten. Tulet kokemaan elämäsi suurimman yllätyksen, kun saat kokea ja nähdä sen omakohtaisesti Voin sydämestäni yhtyä runoilijan sanoihin: ” Se on se tosi on, tää lupaus ihmeellinen!  Sillä maistanut, kokenut olen, SIKSI TIEDÄN TOSI SE ON!”

 Jussi Jokisaari.

Edellisessä blogissani kirjoitin, hyvä lukija, siitä miten Raamattuun suhtaudutaan eri asenteella. Se on totisesti kiistanalainen teos. Uskovalle se on Jumalan Sana, johon haluaa tutustua ja lukea päivittäin.

Kerroin myös, että teen Raamatunlukuohjelmaa, joka on erilainen kuin useimmat muut ohjelmat. Nyt olen ponnistellut asian parissa ja ohjelman alkuosa on valmis julkaistavaksi. Uskallan väittää, että tämä ohjelma on (tai siitä tulee) maailman paras. Tämä on tietenkin vain mielipide, mutta minulla on myös perusteet väitteelleni. On hyvä, että on ohjelmia, jotka auttavat Raamattuun tutustumisessa. Lähteenä minulla on ollut Kronologinen Raamattu (Kirkon keskusrahasto: Data Universum Oy, 2007) sekä Kommentaariraamattu (Raamattu kansalle-käännös; Aikamedia Oy, 2018)

Seuraavassa ohjelman hyvät ominaisuudet:

Ominaisuus nro 4 johtaa siihen, että ohjelman mukainenRaamatunluku alkaa 7 viikkoa ennen pääsiäistä.

Täydellistä ohjelmaa ei olekaan on vain täydellinen Jumalan Sana. Kun liittää ohjelmaan jonkin ominaisuuden, se yleensä verottaa jostain muualta. Kyse on siis aina jostakin kompromissista. Tämä vuonna pääsiäinen on viikoilla 15-16. Ohjelman alku on siis viikolla 8 eli ensi maanantaina.

Ohjelman alku, viikot 8-30 julkaistaan seuraavassa seurakunnan Silta-lehdessä. Se on jaossa viikosta 12 eteenpäin. Jotta halukkaat voivat aloittaa tämän mukaisen Raamatun lukemisen, julkaisen tässä viikkojen 8-12 ohjelman.

Taulukko: Raamatunluku viikoille 8.-12. (17.2.- 22.3. 2020)

Viikot 12-30 näytetään Siltalehdessä, joka ilmestyy 15. 3. 2020.Keskiviikko on viikoilla 8-12 välipäivä.

Toivotan hyviä hetkiä Raamatun parissa. Otan mielelläni vastaan kommentteja. Ohjelmaa on tarkoitus kehittää edelleen.

Arto Siitonen

Raamattu on jokaisen kristityn perusteos. Se on monessa mielessä erikoinen kirja. Jos vielä jollakin on kirjahyllyssä kirjoja, löytyy sieltä hyvinkin mahdollisesti myös Raamattu. Niitä myydään miljoonittain joka vuosi, ja jotkin järjestöt kuten Gideonit jakava Uutta Testamenttia yli 100.000 kpl joka vuosi.

Tässä ”ylettömän suvaitsevuuden kristillisessä” Suomessa suhtautuminen Raamattuun on kaukana suvaitsevaisuudesta. Jotkut rakastavat Raamattua, mutta on niitä, jotka vihaavat sitä yli kaiken. Suuri joukko on niitäkin, jotka jouluna, jos silloinkaan ottavat sen esille ja pyyhittyään pölyt laittavat sen takaisin kirjahyllyyn odottamaan seuraavaa joulusiivousta.

Suhde Raamattuun on asenteellista. Seuraavassa selvitän joitakin eri asenteita ja tapoja suhtautua siihen. Asenteissa on lukuisia eri vivahteita, mutta mielestäni niitä on ainakin seuraavat kolme keskeistä.

Ensimmäisenä ovat vakaumukselliset ateistit. Voisi kuvitella, että ateistit kieltävät Raamatun eivätkä halua koskea siihen pikkuvarpaallakaan. Mutta se ei ole totta. Perusteelliset ja vakaumukselliset ateistit saattavat tutkia Raamattua paljon keskivertosuomalaista enemmän. Nuorena olin ateisti (tai agnostikko) ja kuvittelin löytäväni Raamatusta virheitä ja epäloogisuuksia.  Ateistilla on kielteinen asenne Jumalaan ja siksi hänen motivaationsa kohdistuu mm. sen osoittamiseen, että Raamattu on täynnä virheitä.

Toisena ryhmänä on liberaaliteologit. He uskovat Jumalaan, mutta heidän lähtökohtansa (lienee) se, että Raamattu on kyllä jumalallinen ilmoitus, mutta tärkeämpää on kirjoituksen ajankohta ja kirjoittajan persoona. Heidän on esim. vaikea uskoa jumalallisiin ihmeisiin ja siksi ne selitetäänkin usein inhimillisenä uskomuksena tai kuvitelmana. Tiedän monien menettäneen uskonsa Jumalaa kohtaan mentyään Yliopiston teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan papiksi. Syy voi olla joidenkin tutkijoiden kriittinen asenne. Tieteellisessä tutkimuksessa kritiikki on toki välttämätön, mutta kun Jumalan aivoitukset ovat korkeammat kuin ihminen, ei tämä Jumalan muovaama savimaja voi ymmärtää kaikkia Jumalan tekoja. Tämän asenteen vika on siinä, että tehty teos (ihminen) tutkiin epäilen tekijäänsä (Jumala). Vaarana on, että ihminen etsiessään totuutta sijoittaa itsensä Jumalan yläpuolelle rajoittaen Jumalan ja Raamatun tutkimuskohteeksi.

Kolmas ja asenteellisesti edellisistä poikkeava ryhmä on ns. ”Fundamentalisti”. Hänelle Raamattu on erehtymätön Jumalan Sana. Hänen asenteensa on etsiä itselleen Jumalan tahtoa. Motivaatio Raamatun lukemiseen on kysellä ja ymmärtää mitä mieltä Jumala on jostakin kiperästä asiasta (Ps 139:24). Raamattu on hänelle väline, jolla Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki ohjaa hänen elämäänsä. Hän tutkii Sanaa kääntääkseen katseensa Jumalan puoleen. Hänelläkin on vaarana erehtyä. Hän voi päätyä farisealaiseen oikeaoppisuuteen, jos unohtaa asemansa palvellessaan Jumalaa ja lähimmäisiään.

Tässä on lyhyesti esitetty kolme erilaista asennetta Raamattuun Jumalan sanana.  Asenne määrittää motivaatiot, joita voi olla suuri määrä. Jos esim. pappi tai pastori edustaa liberaalia teologiaa, voi hänen motiivinsa lukea Raamattua olla löytää saarnan aihe. Kun hänen tulisi puhua seurakuntalaisille, mitä Jumalalla on sanottavaa, hän alkaakin omiin juttuihinsa hakea Raamatusta auktoriteettia. Näin hän auktorisoi omaa viestiänsä. Puhun tässä saarnaamisesta, mutta kyllä tämä sama koskee myös blogistia.

Nyt tämä blogi alkaa tulla kohti, joten siirryn vihdoin otsikon aiheeseen.  Raamatunlukuohjelma voidaan laatia monella tavalla. Eräs tapa on valita jokin teema, esim. ahkeruus. Poimitaan ne Raamatunkohdat, joissa tuo sana esiintyy ja luetaan ne. Jos näitä sanoja on 365 kpl, tulevat kaikki tärkeät raamatunkohdat käytyä läpi. Kutsuttakoon tätä teemaperusteiseksi Raamatun lukemiseksi. Toinen tapa on mannalappu tai sormijärjestelmä, jossa otetaan umpimähkään Raamatun paikka ja uskotaan, että Jumala antaa niiden kautta vastauksen. Näitä voi kutsua johdatusmenetelmiksi. Nämä ovat huonoja tapoja, joissa Raamatun perusilmoitus ja eri asioiden liittyminen toisiinsa jää hämäräksi. Vanha tarina kertoo sormipaikan käyttäjästä, jolle tuli Raamatunpaikka ” Matt. 27:5”. Hän pelästyi ja valitsi äkkiä seuraavan sormipaikan, joka oli ”Luuk 10:37”.

Olen lukenut Raamatun läpi monta kertaa perinteisellä tavalla, jossa se luetetaan yksinkertaisesti alusta loppuun. Siinä jää helposti epäselväksi tapahtumien aikajärjestys sekä VT:n ja UT:n keskinäinen yhteys. Niinpä tein itselleni kronologisen Raamatunlukuohjelman. Motiivi on ymmärtää Raamattua vielä syvemmin. VT:n 39 kirjaa ja UT:n 27 kirjaa järjestetään ohjelmassa joko tapahtumien ja aikakauden tai kirjoitusajankohdan perusteella aikajärjestykseen.

Erilaisia Kronologisia Raamattuja ja lukuohjelmia kyllä löytyy netistä.  Sellaista mitä tavoittelen en ole kuitenkaan löytänyt. Lukuohjelmani alkaa viikosta 8. Tarkoitus on lukea sekä vanhaa ja uutta testamenttia. Yllättävän monet VT:n esikuvat ja UT:n vastaavat tapahtumat osuvat samalle ajalle. Esim. sekä VT:n että UT:n pääsiäinen on lukuohjelmassa aikavälillä 10.-13. 4. joka on tänä vuonna pääsiäisaika. Mitä muuta siitä on sanottavaa, kerron seuraavassa blogissa. Julkaisen sen ehkä seuraavassa seurakunnan Siltalehdessä.

Arto Siitonen

Otsikon kysymys saattaa tuntua vähintään oudolta. Uskon, että valtaosa suomalaisista haluaisi  olla rikas tai taloudellisesti omavarainen. Toisaalta on täysin selvää, ettei taloudellinen vauraus tuo tyydytystä, eikä takaa onnellista  elämää. Pikemminkin päinvastoin. On lukematon joukko ihmisiä, jotka ovat ahdistuneita ja turhautuneita varallisuutensa ja hyvinvointinsa keskellä. Tätä kirjoittaessani nousi mieleni kätköistä eräs surullinen tapaus vuosien takaa läntisestä naapurimaastamme Ruotsista. Kollegani kanssa olin julistusmatkalla Ruotsissa. Oli kevättalvi ja tilaisuuden alkamisaika lähestyi. Kollegani kanssa ihmettelimme, että tilaisuuteen näytti tulevan vähän kuulijoita. Mietimme, mistä kuulijain pieni määrä johtui. Kun tilaisuuden alkuun oli  muutama minuutti tuli uusia ihmisiä iso joukko.                                                                                       Hetkeä ennen tilaisuuteen alkua joku kertoi kuulijain vähäisyyden syyn: Paikkakunnan rikkain mies oli päättänyt elämänsä oman käden kautta. Tieto oli vavahduttava. Tietenkin se kosketti myös meitä, jotka emme häntä tunteneet. Joskus myöhemminkin on tämä  surullinen tapaus noussut mieleeni. Mikä oli asia, joka johti rikkaan miehen niin epätoivoiseen tekoon? Luulen, että suurin tekijä oli toivottomuus. Uskosta osattomalla ei ole tulevaisuuden toivoa, eikä myöskään kirkasta näköalaa ikuisuuteen. Kristittyinä tiedämme, että yksin Jeesus voi antaa meille rauhattomille ja toivottomille rauhan ja tulevaisuuden  toivon, kuten Hän lupasi Joh 14: 27) opetuslapsilleen: ” Rauhan minä jätän teille minun  rauhani  -sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö”(  Raamattu Kansalle 1999 ) Toisin sanoen. ihmisen, joka tuntee Kristuksen ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, ei kuolemaa, eikä ikuisuutta! Tässä mielessä Herraan uskova on rikas. Eikö totta? Voiko joku omistaa vielä enemmän? Kyllä voi!

Vuosia sitten olin potilaana isossa keskussairaalassa. Huoneessa oli kahdeksan potilasta. Vierastunti oli päättynyt, mutta hoitotoimenpiteet eivät vielä alkaneet. Huoneessa oli aivan hiljaista. Se jatkui useita minuutteja. Lopulta katkaisin  hiljaisuuden ja tiedustelin potilastovereiltani: ” Millainen ihminen on teidän mielestänne rikas?” Hiljaisuus jatkui kotvan aikaa. Lopulta maakunnasta oleva iäkäs  potilas vastasi: ” Minun mielestäni sellainen ihminen on  rikas, joka on tyytyväinen elämäänsä.” Kommentoin isännän vastusta.. Mielestäni isännän vastaus oli hyvä. Annoin siitä tunnustuksen  hänelle.  Toiset potilastoverit olivat hiljaa. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Tarkoituksella halusin saada keskustelun syntymään. Siksi sanoin: ” Minun mielestäni sellainen ihminen on rikas, jolta ei puutu mitään.” Vieläkään ei syntynyt ajatusten vaihtoa. Hämmästelin sitä. Lopulta korotin ääneni ja toin esille oman mielipiteeni. Niinpä sanoin. ””Haluan kertoa, että tällä vuoteella lepää nyt rikas mies!” Jatkoin: ” Ei minulla ole paljon rahaa, eikä metsää, eikä muutakaan omaisuutta. Siitä huolimatta väitän olevani rikas, sillä minulta ei puutu mitään.” Kaikkea, mitä tarvitsen on tarpeeksi. Mitään ei ole liikaa. Mutta toisaalta minulta ei puutu mitään! Enkö olekin rikas? kyselin potilastovereiltani. Lopulta paljastin heille  rikkauteni lähteen.  Luin Psalmin 23: ensimmäisen jakeen:” HERRA ON MINUN PAIMENENI, EI MINULTA MITÄÄN PUUTU.”

Luultavasti potilastoverini ymmärsivät, mikä oli tehnyt elämäni rikkaaksi. Ainoatakaan vastalausetta ei esitetty. Vuoteeni kohdalla käytävän toisella puolella oleva  potilastoverini oivalsi, mitä tarkoitin. Hän alkoi sättiä naapuriaan tähän tapaan: ”Se sanoo olevansa uskovainen. Siitä huolimatta hän on äärimmäisen ahne. Hän  hamuaa ja kerää mammonaa niin paljon kuin ehtii . Näin” potilastoverini valisti minua tietämätöntä. Valitettavasti keskustelu päättyi  henkilökunnan saapuessa huoneeseen. Siihen päättyi myös potilaiden juttutuokio.

Lopuksi muutama sana. Jos haluat tulla rikkaaksi, sinulla siihen  on mahdollisuus: Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa Herra Jeesus vastaan! Jos luovutat elämäsi ohjat Kristukselle, Hän antaa sinulle todella rikkaan, jännittävän ja mielenkiintoisen elämän! Nyt puhun kokemuksistani. Pitkän elämäni aikana en ole tarvinnut tupakkaa, kaljaa, alkoholia, huumeita enkä mitään muita huumaavia tuotteita. Kaikki edellä mainitut ovat korvikkeita, tai vastikkeita. Sitä paitsi kaikki edellä mainitut nautintoaineet ovat terveydelle vaarallisia. Mielestäni on järjetöntä turvautua korvikkeisiin, jos aitoa on tarjolla!  Ja vieläpä ilmaiseksi ja lahjaksi!

Mieti hetki kannattaako sinun jatkaa sisäisen janosi sammuttamista korvikkeita nauttien. Sillä Jeesus haluaa  antaa lupauksensa mukaan sinulle yltäkylläisen elämän jokaiselle, sitä etsivälle ” Minä olen ovi, jos joku   minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei tule  muuta kuin  varastamaan, tappamaan ja  tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä ( kaikilla ihmisillä )olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys” ( Johannes 10:  9, 10 ).Joulun Lapsi Jeesus, on paras joululahja sinulle ja jokaiselle ihmiselle! Lahja on vain otettava vastaan. Kun niin teet saat arvokkaimman lahjan,  sen kautta saat sisäisesti  rikkaan elämän, eikä sinulta puutu mitään!  – Jussi Jokisaari

Aloitetaan määrittelemällä nämä kolme termiä, jotka helposti sekoitetaan toisiinsa. Olen kerännyt määritelmät psykologian oppiaineistosta soveltaen siihen insinöörilogiikkaa. Jos ette ymmärtäneet tätä lausetta ei haittaa: en minäkään sitä ymmärtänyt. Se kuulostaa vaan niin kivalta. Seuraavassa selviää (toivottavasti) mitä sillä tarkoitan.
Identiteettini on kehys eli se ryhmä, johon kuulun. Esim. sukupuoli, ammatti tai poliittinen/uskonnollinen vakaumus. Jussi Viisteensaari kirjoitti Siltalehteen hyvän kirjoituksen uskovan ”Kristus-identiteetistä”.
Minäkuva vastaa kysymykseen millaiseksi itseni koen. Siinä on tärkeää persoonalliset piirteet ja luonteen laatu, esim. ujous, rohkeus, viisaus, uskollisuus jne. Se kehittyy koko elämän ajan ja siihen vaikuttaa mm. lähimmiltä ihmisiltä saatu palaute.
Itsetunto liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Itsetunto kuvaa sitä, miten arvostat itseäsi. Se on itsensä hyväksymistä ja omiin mahdollisuuksiin uskomista.
Otan vielä esimerkin, joka havainnollistaa näitä termejä. Minulla on seurakunnassa blogistin identiteetti. Tässä tehtävässä minäkuvani on rohkea ja haastan lukijoita pohtimaan ja olemaan kriittisiä, mutta pitäytymään Jumalan pyhässä sanassa. Lisäksi ainakin yritän viljellä huumoria. Itsetunto on sitä, että en yli- tai aliarvioi tehtävääni.

Itsetunto on tämän blogin varsinainen aihe ja näkökulma. Seuraavassa pohdintaa siitä.
Meitä loukataan ja me loukkaannumme useita kertoja elämän aikana. Meitä loukkaavat ihmiset tekevät sen vahingossa, ilkeyttään, huumorin varjolla tai muusta syystä. Mitä heikompi itsetunto meillä on, sitä syvemmälle loukkaus uppoaa meihin. Seurauksena on joko katkeruus tai anteeksianto. Jos loukkaaminen jatkuu, voi itsetunto saada pahoja vaurioita. Tällöin on kyse kiusaamisesta. Se on toisen ihmisen hyödyntämistä omiin itsekkäisiin tavoitteisiin tai pelkkää ilkeyttä. Voi olla, ettei kiusaaja ymmärrä mitä vahinkoa on aiheuttamassa. Tällöin siihen olisi puututtava, mutta valitettavasti lähipiiristä ei aina löydy tarpeeksi viisasta ja vahvaa ihmistä, joka puuttuisi asiaan ja saisi kiusaamisen loppumaan.
Anteeksipyytäminen on paikallaan silloin kun ymmärtää tehneensä väärin toista ihmistä kohtaan. Erityisesti vakavissa tapauksissa se ei ole mikään rutiinisuoritus, jossa sanotaan: ”Sori”, vaan loukkaus tulee käsitellä.
Loukkaannummeko liian helposti, jos joku sanoo meille ikävästi? Onko meillä heikko itsetunto ja yliherkkä omatunto. Meillä on Kristus-identiteetti, mutta millainen on minäkuvasi?
Kun olin pieni poikanen ja pahoitin mieleni jostakin loukkauksesta, sanoi isäni: ”Ei haukku haavaa tee”. Ehkä hän ei ollut maailman paras kasvatuspsykologi, mutta näin jälkeenpäin ajatellen sodankäyneellä veteraanilla oli tervettä järkeä enemmän kuin nykyään monella oppineella tekoviisaalla.
Entäs vahva itsetunto? Supervahva itsetunto ei koskaan pyydä anteeksi tekojaan tai sanojaan. Se ei myöskään välitä lähimmäisen loukkaamisesta eikä siitä, että toisellakin on lupa esittää mielipiteensä. Se ei tunne armoa, eikä rakkautta. Se on sairastunut narsistinen tila. Se ei myönnä virheitään edes silloin kun huomaa olleensa väärässä. Se haluaa olla vain minä itse. Se on kuin panssari eikä sitä läpäise mikään.
Ylivahva tai heikko itsetunto voi johtaa juoruiluun. Jos huomaa jossakin ihmisessä tai ilmiössä (omasta mielestään) puutteen tai virheen, juoruilijan on kerrottava siitä osoittaakseen omaa erinomaisuuttaan. Jos itsetunto on ylivahva, menee hän paljastamaan sen asianomaiselle henkilölle, mutta oman virheellisen käsityksen mahdollisuutta hän ei suostu edes harkitsemaan. Heikon itsetunnon omistaja vie myös asiaa eteenpäin, mutta hän- ei tietenkään- mene kertomaan löytöään virheen tekijälle vaan kaikille muille. Tällaista ”lihankasvatusta” tapahtuu joka puolella ihmissuhteissa. Mikä auttaisi sen välttämisessä?
Millainen sitten on hyvä itsetunto? Heikko murenee vähäisestäkin vastoinkäymisestä ja loukkauksista ja vahva taas ei näe koskaan omia virheitään. Torjutaan kaikki faktat, jotka eivät mahdu omaan maailmaan.
Vahvuus – heikkous on itsetunnolle mielestäni väärä mittari. Jeesus on tässäkin meille hyvä esikuva. Hän kärsi syyttömänä, häntä pilkattiin ja lopulta häpeällisesti ristiinnaulittiin. Hän olisi voinut välttää tämän häpäisyn, mutta Jeesuksella oli missio. Hän täytti sen. Hän ei jäänyt hautaan vaan nousi ylös kuolleista. Huolimatta kärsimyksistä Hän ei edes Pietaria syyttänyt pettämisestä. Jeesuksen itsetunto oli terve.
Oikea kysymys ei olekaan, onko itsetuntosi heikko vai vahva vaan miten terve on sinun (ja minun) itsetunto.
Meillä, joilla on Kristus-identiteetti, ymmärrämme, että olemme ” valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa” (1. Piet 2:9) mutta ilman omia ansioita (Ef. 2:8). Tämä on mielestäni paras perusta terveelle itsetunnolle.

Ps. Tämä blogi itsetunnosta piti julkaista jo marraskuussa, mutta jokin esti. Kun luin Jussi Viisteensaaren kirjoituksen, tajusin, mikä se jokin oli. Blogin sisältö meni uusiksi.

Arto Siitonen

Oli joulukuu vuosikymmeniä sitten eräässä kaupungissa. Olin toiminut kyseisessä kaupungissa useita vuosia seurakunnan paimenena. Nyt olin siirtymässä vuoden vaihteessa erääseen etelä Suomen kaupunkiin. Alkaisin siellä seurakuntatyön  seuraavan vuoden  alussa.  Olin viimeisiä päiviä Pohjanmaalla. Hoitelin asioita kaupungin keskustassa. Yhtäkkiä totesin, että minun täytyy käydä parturissa, sillä hiuskuontaloni on kasvanut liian pitkäksi. Usean vuoden ajan olin ollut asiakkaana tietyssä parturiliikkeessä. Kaija nimisestä ( nimi muutettu) parturista oli vuosien myötä tullut ” hoviparturini.” Mielestäni hän osasi leikata jäykät hiukseni paremmin kuin toiset parturit, joiden asiakkaana olin ollut. Niinpä poikkesin taas Kaijan liikkeeseen. Vuosien saatossa olin pannut merkille, että hänellä on runsaasti asiakkaita. Muistin, miten joskus lauantaipäivänä jouduin odottamaan pitkän tovin vuoroani. Heti liikkeeseen sisään mentyäni oivalsin, että nyt olen liikkeellä oikeana päivänä. Liikkeessä ei ollut yhtään asiakasta vuoroaan odottamassa. Siksi pääsin heti istumaan parturin tuolille!

Kaija kävi oitis hiuskuontaloni kimppuun. Ammatti – ihmisenä hän tajusi sanomattakin, miksi olen tullut. Kaijan aloitettua työn keskustelumme virisi. Kaija tiesi, että olen helluntaiseurakunnan paimen. Sen verran olin yli 20 vuoden aikana hengellisen työn tekijänä oppinut, ettei ole viisasta suu vaahdossa saarnata ihmisille, joilla ei ole mitään tietoa hengellisistä  asioista. Mutta, jos joku  itse alkaa kysellä hengellisistä asioista, silloin on oikea aika opastaa hänet Herran luo. Totta kai oli aiemmin Kaijallekin kertonut uskon asioista, kun olin istunut hänen  asiakkaana parturin tuolilla. Taas kerran  Kaija oli työnsä tehnyt.  Nostin naulakosta päällystakkini ylleni. Sitä napittaessani Kaija purskahti yllättäen äänekkääseen itkuun! Hämmästyneenä sain kysyttyä, miksi hän itkee? Silloin hän itkien ilmaisi kyyneltensä syyn. ” Minä haluan tulla uskoon, ” hän sopersi. Riisuin päällystakkini ja laitoin sen  naulakkoon. Palasin Kaijan työhuoneeseen voidakseni vaihtaa muutaman sanan Kaijan kanssa. Pitkiä puheita ei tarvittu. Totesin, että  parturini on täysin valmis tekemään ratkaisun Herran puolelle. Kysyin häneltä voimmeko rukoilla? Hän oli siihen valmis. Hänen työhuoneen vieressä oli pieni kahvihuone. Siellä oli pari tuolia. Siirryimme kahvihuoneen puolelle. Polvistuin  tuolin viereen. Myös Kaija polvistui. Rukoilin hänen puolestaan ja siunasin häntä Herran Jeesuksen nimessä ja julistin  syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimen ja veren kautta. Tuona synkkänä myöhäissyksyn pilvisenä päivänä parturi Kaija luovutti elämän ohjat Kristukselle! Uskon, että se ratkaisu noteerattiin myös Taivaassa, Jumalan luona.

Ennen kuin läksin pois Kaijan liikkeestä annoin hänelle  matkaevääksi muutamia Raamatun jakeita. Kerroin hänelle, että  olen muuttamassa perheeni kanssa etelään, missä aloitan työn helluntaiseurakunnassa vuoden 1979 alusta. Kehotin Kaijaa menemään helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin. Ymmärsin, että seurakuntayhteys on vasta uskoon tulleelle erittäin tärkeää, jotta hän voisi varjeltua Taivaan tiellä. Tiesin kokemuksesta sen, että Jumalan seurakunnassa nuori uskova saa kuulla puhdasta ja raitista Jumalan Sanan opetusta. Siten uskoon tullut voi ajan myötä kasvaa hiljalleen Jumalan  armossa ja Jeesuksen tuntemisessa. Näin hänestä tulee – tavalla tai toisella – Jumalan pelastuksen sanoman  eteenpäin viestijä. Kaijan myöhemmistä elämän vaiheista minulla ei ole tarkempia tietoja. Uskon kuitenkin Raamattuni tuntevana, että Jeesus on voimallinen ja valmis auttamaan jokaista Hänen luoksensa tulevaa, kuten apostoli kirjoitti: ” Varmasti luottaen siihen, että hän ( Jeesus), joka on alkanut teissä hyvän työn on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” ( Filippiläiskirje 1: 6 ).

Vuodet, jopa  vuosikymmenet ovat vierineet Kaijan uskoon tulon jälkeen. En tiedä, elääkö hän vielä, vai onko saanut vaihtaa uskon Herran Jeesuksen näkemisen. Siinä todellisuudessa, minne Herramme lähti valmistamaan omille lapsilleen tilaa, kuten Hän lupasi ( Johannes. 14: 1- 6.).

Jussi Jokisaari

Joulu tuo mieleemme monenlaisia muistoja. Ikääntyneillä on tietenkin paljon enemmän joulumuistoja palautui mieleeni monenlaisia joulumuistoja. Tässä muutamia.

ENSIMMÄINEN JOULU ILMAN ISÄÄ

Muistan hyvin ensimmäisen joulun isän kuoleman jälkeen. Talvisota alkoi marraskuun lopulla 1939, kun Neuvostoliiton sotajoukot hyökkäsivät rajan yli Suomen puolelle.  Isäni kuoli ennen talvisodan alkua tammikuun lopulla 1939. Aiemmin minulla ei ollut sodista mitään käsitystä. Mutta pikku hiljaa aloin käsittää, että sota on äärimmäisen kauheaa. Kotiseudulleni tuli iso joukko tuntemattomia ihmisiä. Pian selvisi, että he olivat evakkoja, jotka oli joutuneet lähtemään sotaa pakoon kotiseudultaan  Kuhmosta. Ensimmäinen sotajouluni oli karu ja köyhä. Sähkövirta oli otettu valtion käyttöön. Synkkä ja pimeä syksy oli  jouduttu tulemaan toimeen tuijujen ja kynttilöiden niukassa valossa. Kaupoissa ei ollut mitään joululahjaksi sopivaa  myynnissä. Onneksi parhaan kaverini Veikon äiti ja isä olivat oivaltaneet surkean tilanteeni. He olivat saaneet jostain pienen leikkijunan. Sain sen joululahjaksi. Äidillä oli varmaan työtä enemmän kuin tarpeeksi. Kotitöiden ja karjanhoidon lisäksi hän toimi kotikyläni postitoimistonhoitajana. Ellei Veikon vanhemmat olisi hankkineet minulle puoliorvolle pikkupojalle pientä lahjaa olisin pettynyt rajusti. Pieni joulukuusi tuvassa vaatimattomine koristeineen toi perheeseemme herkkää joulutunnelmaa. Perheemme joulun pohjavireenä oli mieliä kalvava isän ikävä. Luultavasti koin sen voimakkaimmin. Kuten nyt  tiedämme sota kesti useita vuosia. Siitä syystä sotavuosien joulut olivat karuja ja köyhiä. Herralle kiitos maalla asuvat eivät joutuneet viettämään nälkäisinä kristikunnan  suurta juhlaa. Lapsuuskotini jouluruokana oli muusatuista perunoista tuvan uunissa paistettu laatikko  samoin porkkanalaatikko  Joulukinkkua kotonani  ei ollut. Karjalan paisti korvasi ensimmäisenä sotajouluna kinkun. Lisäksi oli perunoita  makaronilaatikkoa ja lanttulaatikkoa, leipää, rieskaa, voita ja maitoa. Jälkiruokana oli ohraryyneistä keitetty puuro. Se paistettiin myös hyvin lämmitetyssä tuvan uunissa. Riisejä ei kaupoissa ollut moneen vuoteen. Kesällä kerätyistä luonnonmarjoista äiti keitti maukkaan sopan joulupöytään. Sodan jatkuessa luovuus kukoisti. Joulukynttilät valmistettiin itse teurastetun eläimen rasvoista. Kaikki eläimet merkittiin heti sodan alettua valtion kirjoihin. Onneksi lehmät poikivat uusia vasikoita. Jokaista vasikkaa ei ilmoitettu kansanhuollon kirjoihin. vaan joku kasvatettiin niin sanotusti ” pimeänä”. Yksikään perheessämme ei ollut silloin uskossa. Siksi näin voitiin toimia.

Tietenkin sotavuodet oli erilasia. Radio- ohjelmat, samoin kirjeet ja postikortit sensuroitiin. Joskus sotavuosina ilmestyi siviilissä – ei kotipaikkakunnallani – suomea puhuvia miehiä. He oli itänaapurista tulleita vakoojia, jotka tutkailivat suomalaisten mielialoja ja kaikkea mahdollista, mitä maassamme tuolloin ajateltiin ja puhuttiin. Mieleeni jäi isot pahvijulisteet, joihin oli tekstattu isoilla kirjaimilla sanat:” VAROKAA TEITÄ KUUNNELLAAN. Juliste muistutti kotirintamalla olevia siitä, ettei sovi puhua isolla äänellä arkaluontoisia asioita, jottei  viholliset niitä kuulisi.

Sotavuosien joulut olivat kotonani hiljaisia siitä syystä, että vietin äitini ja veljeni kanssa ne kahdestaan. Vanhin veljeni oli -muistini mukaan–kaikki sotajoulut  ”siellä jossakin”. Kahtena jouluaattona: 1942 ja 1943 tapahtui iloinen yllätys. Sitä ei voi unohtaa. Jouluaattoiltana ja uudenvuoden aattona rävähti sähköt yhtäkkiä päälle. Se oli unohtumaton kokemus, kun täysin yllättäen kirkkaat valot valaisivat pienen kotimme sekä  navetan! Voit uskoa, että  sähkövalot loivat hetkessä juhlatunnelman vaatimattomaan kotiini. Sotatalvet olivat järkyttävän kylmiä. Pakkaslukemat nousivat yli 40 useana talvena. Sotatalvena 1943 hyvä naapurimme kutsui äitini ja meidät kaksi poikaa joulusaunaan. Eräs talon  Olga – emännän ystävä oli saanut myös kutsun joulusaunaan. Tuo jouluaatto jäi mieleeni ehkä siksi, että vietimme aattoillan poikkeuksellisesti naapurin avarassa pirtissä. Myös se jäi mieleeni, että nautimme saunan jälkeen maukkaan jouluaterian.

Joulunpyhät vietin kotona sanomalehtiä ja jotain kirjaa lukien. Nobel palkinnon saanut kirjailija FE Sillanpään pakina  oli useana jouluna mukavaa kuunneltavaa radiosta. En muista, että olisin ollut yhtenäkään jouluna joulukirkossa. Ehkä n. 12 – 13 kilometrin matka kirkkoon oli siihen osasyynä.  Joulun jumalanpalveluksen kuuntelimme radiosta.

Muutama vuosi sodan jälkeen kotipaikkakunnallemme tulivat helluntailaiset. Kotikylälleni oli tullut asumaan kaksi nuorta Helsingin Saalemseurakuntaan kuuluvaa nuorta naisevankelistaa: Ilona Littunen, myöh. Hyytinen sekä Saara Pynnönen, myöh. Pietola asuivat vuokra – asunnossa vanhassa pienessä mökissä. He tekivät ahkerasti evankeliumin työtä kotipaikkakunnallani sekä lähipitäjien alueella. Sodan jälkeen vietimme joulunpyhät kotona äitini ja kahden. vanhemman veljeni kanssa. Isästäni en paljon muista, sillä hän kuoli ennen ensimmäisen kouluvuoteni alkua. Joulukirkossa emme käyneet. Ehkä se johtui osittain siitä syystä, että äitini oli ennen sotavuosia tullut uskoon helluntaiherätykseen kuuluneen kuopiolaisen  sananjulistajan, Lauri Kauhasen kokouksissa kotipitäjässä. En muista Lauri Kauhasta, sillä hän on kaatunut rintamalla. Mutta hänen Anni – nimisen leskensä tulin tuntemaan vieraillessani myöhemmin useita kertoja Kuopiossa. Myös Lauri Kauhasen , Paavo- veljen tulin tuntemaan paljon sotavuosien jälkeen. Hän oli saarnaaja joka palveli vuosien aikana useita helluntaiseurakuntia. Vaimoni kanssa oli ainakin kerran tilaisuus tarjota Paavolle majapaikka kodissamme. Helluntaisaarnaajat ja evankelista t ovat kautta aikain olleet kovia saunamiehiä. Myös Paavo oli innokas saunoja ja varsin  kova löylymies. Muistan, että lämpömittari näytti saunan seinällä reilusti yli 100 C + astetta, kun heitin lisää löylyvettä tulikuumalle kiukaalle. Paavo oli saanut Herralta lahjaksi mahtavan bassoäänen. Useita hänen laulamiaan lauluja myös äänitettiin Prisman studiossa. Viimeinen seurakunta, missä Paavo toimi paimenena oli Pyhäsalmen helluntaiseurakunta. Muistelen, että melko pian eläkkeelle siirtymisensä jälkeen Elon Herra kutsui palvelijansa Paavo Kauhasen  luokseen ikuisen joulun maahan.

–  Jussi Jokisaari

Kansanedustaja Päivi Räsänen on joutunut hankalaan tilanteeseen, jolla voi olla laajat yhteiskunnalliset seuraukset. Häntä tutkitaan 2004 kirjoitetusta pamfletista. Syyte on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että hän on ”vain” tulkinnut Raamattua.

Asiassa on monta näkökulmaa. On kyse siitä saako uskoa harjoittaa ja vedota Raamattuun sanan- ja uskononvapauden perusteella. Missä kulkee raja uskonnollisen mielipiteen ilmaisun, sananvapauden ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen välillä.

Kaksi hyvää periaatetta on vastakkain. Laki on hyvä. Lähimmäisen panettelu esim. sukupuolen, uskonnon tai rodun perusteella on lain mukaan kielletty. Myös Jumala kieltää sen. Israelilaisten piti kohdella keskuudessaan asuvia muukalaisia hyvin. (3. Moos 19:33). Sana ”muukalainen” on mainittu Raamatussa n. 40 kertaa, eikä yhdessäkään kohdassa ole lupa kohdella häntä huonosti, kunhan hän ei viettele israelilaisia epäjumalanpalvelukseen. Sitä Jumala ei suvaitse.

Perustuslaki takaa jokaiselle vapauden mielipiteeseen sekä uskonnonvapauden. Suomea on pidetty kristittynä maana. Enemmistö kuuluu kirkkoon tai seurakuntiin. Mutta maa ei ole kristitty vaan sen asukkaista osa on ja osa ei ole. Kristitty haluaa kertoa pelastuksesta ja siitä ilosanomasta (=evankeliumi), jonka on itse kokenut. Hän tietää, että Jumala rakastaa jokaista ja Kristus on sovittanut jokaisen synnit. Hän uskoo, että vain luottamalla Kristukseen voi pelastua synnin seurauksista (Apt. 4:12). Ei ole mitään muuta tietä pelastukseen (Joh.14:6). Siksi hän varoittaa lähimmäisiään (Joh.3:16). Mutta kaikki ihmiset eivät ajattele samalla tavalla. Joillekin ihmisille puhe Kristuksesta on pahennus. He luulevat kristitty pitää itseään muita parempana ja tuomitsee heidät. Mutta tuomiovalta kuuluu ainoastaan Jumalalle.

Kun Räsänen siteerasi Raamatusta, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, kokivat jotkut sen loukkaukseksi. Kirjeessä roomalaisille Paavali kyllä tuomitsee …piip… harjoittamisen (Room. 1:26-27). On hyvä kuitenkin huomata, että tässä kohdassa keskeinen sanoma ei ole, että ”piip…taipumus on ainoa synti, joka estää pääsyn taivaaseen”.  Mitä siinä sanotaan? Teksti alkaa jo jakeesta 18: ” Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan…Sitten jakeissa 19-21 sanotaan, että he ovat tunteneet Jumalan, mutta ovat tietoisesti kääntäneet hänelle selkänsä ja ryhtyneet palvomaan epäjumalia. He ovat hyljänneet Jumalan ja siksi Jumala on hyljännyt heidät (jakeet 22-25). Huomaa myös, että jakeissa 29-31 on pitkä luettelo siitä, millaiseen syntiin tämä johtaa. Oletko koskaan lukenut oikein ajatuksella mitä kaikkea tästä voi seurata? Tiedätkö, montako eri syntitaipumusta tässä luettelossa on? Niitä on 21. Yllätyitkö? Jos Jumalalle kääntää selkänsä ei välttämättä lankea piip…suhteeseen. Kyllä heteroillekin riittää vaihtoehtoja. (Korostukset ja piippaukset ovat selvennykseksi ja turvakseni)

Mielipiteen esittämisessä tärkeää on asenne. Mikä on asenteesi Jumalan Sanaan ja lähimmäisiisi?  Joidenkin ateistien asenne Raamattuun on mielenkiintoinen. He etsivät siitä todisteita Jumalaa vastaan.  Mutta Raamattu on elämän oppikirja. Siinä tekijä (Jumala) kertoo miten hänen tekemänsä ihminen (sinä) toimii. Jos auton ohjekirjassa lukee, että moottori toimii bensiinillä, tankkiin ei pidä laittaa dieseliä. Se on valmistajan ohje. Sanan ja rukouksen kautta Jumala voi puhua ihmiselle, jolla on avoin asenne.  Pyhä Henki antaa siihen viisautta. (Snl. 2:6) Kaikkea emme kykene ymmärtämään. Osa jää uskon varaan, koska Jumalan ajatukset ovat paljon korkeammat kuin ihmisen ajatukset (Jes. 55:9). Ei autoilijankaan tarvitse ymmärtää moottorin toimintaa tehdäkseen oikein.

Asenteen lisäksi tarvitaan myös argumentointi. Siten perustelet omaa näkemystäsi.  Argumentointi antaa mielipiteellesi pohjan. Nettikeskusteluissa ei usein välitetä toisen perusteluista. Se on huonoa vuorovaikutusta.

Minun ihanneyhteiskunnassani on laaja sananvapaus, mutta myös vastuu. Mielipide on perusteltava. Hyvä on, jos sen pystyy osoittamaan käytännössä toimivaksi. Jeesus oli tällainen. Hän perusteli tehtävänsä täyttämällä Vanhan testamentin profetiat ja todisti toimivuuden lukusilla tunnusteoillaan. Hän koetteli myös sananvapautta ja maksoi siitä kovan hinnan. Kun Golgatalla kaikki näytti kääntyvän tappioksi, ylösnousemuksessa Hän osoitti, että tämä olikin lopullinen voitto ja tie on auki.

Kristitylle Raamattu on Auktoriteetti. Hänellä on Jumalan Sanaan kunnioittava Asenne. Hän Argumentoi asiat Raamatun perusteella. Hän Ajattelee Jumalan rakastavan ja Armahtavan ihmisiä. Hän haluaa Auttaa lähimmäistään, joka katuessaan saa Jumalalta synnit Anteeksi. (Tämä on seitsemän A:n ohjelma)

Päivi Räsäsen tapauksessa punnitaan sananvapauden asemaa Suomessa. Erityisesti: ” Saako mielipiteen pelkäämättä kertoa.”  Monet eivät uskalla vaan vaikenevat. Olisi harmi, jos tätä oikeutta rajoitetaan.

TEHTÄVÄ: Lue 1.Kor:18-31. Mieti, miten siinä näkyvät edellä esitetty 7 A:n ohjelma ja Sananvapaus.

Loppuun lisään vielä mietelmän sananvapaudesta, mielipiteestä ja rakkaudesta.

Sananvapaus on enemmän toisen ihmisen mielipiteen suvaitsemista

kuin hyväksymisen vaatimus omalle mielipiteelle.

Tällöin siitä seuraa kansanryhmän kiihottaminen rakkauteen.

Arto Siitonen

Vuosia sitten olin kollegani kanssa Lapissa. Lapin kesä oli kauneimmillaan. Matkustimme linja – autolla. Sen katolla oli evankelioimisteltta. Olimme pakanneet sen hyvin. Linja – auto pysähtyi eräällä rautatieasemalla.  Sieltä autoon nousi  n.10 hengen seurue. Vieressäni oli vapaapaikka. Siihen istui n.40 – 50 vuotias nainen. Kun auto oli edennyt n.10 kilometriä kyseinen seurue alkoi laulaa tuttua hengellistä laulua” Kun Jeesus on omana mulla, niin kirkastuu myrskyinen sää.” Jostain syystä laulu ei oikein luistanut. Muistin, että kollegallani on voimakas ääni ja erittäin tarkka sävelkorva. Siksi kuiskasin hänelle: ” Yhdytään tuohon lauluun.” Yhdyimme lauluun niin se alkoi sujua. Vaikka olin heikko laulaja uskalsin yhtyä siihen hiljaisella äänellä. Kun viimeinen säkeistö tuli laulettua viereeni tullut nainen kysyi: ” Oletteko tekin uskomassa?” Vastasin: ” Kyllä minä Jumalan armosta olen uskossa.” Nainen kysyi heti: ” Ette kai te    ole vain niitä helluntailaisia? ” Vastasin: ” Kyllä minä kuulun helluntaiseurakuntaan.” Nainen parahti”: Voi, voi,  ja olette jo noin nuorena, niin väärään joutunut:”( Olin hiukan yli 20 vuotias).  Muka hämmästyneenä totesin: ” Niinkö? En tiennytkään, että olen joutunut väärään. ” Samalla otin salkustani Raamatun. Ojensin sen hänelle.  Rohkaisin häntä ja huomautin: ” Tässä on Raamattu.” Osoittakaa tästä, mistä asiasta minun pitää tehdä parannus.” Taas oli minun vuoroni hämmästyä, kun nainen vastasi: ” En minä osaa teitä Raamatulla neuvoa, sillä ei minulla ole aikaa lukea Raamattua, mutta minä toivon, että tapaisitte jonkun vanhan saarnaajan, he kyllä osaisivat neuvoa teitä.” Vastasin: ” Niin sillä kylällä, minne olemme menossa on Väinö niminen saarnaaja ( mainitsin hänen sukunimensä) Sen kuultuaan vierustoverini parahti: ” EI, EI! Väinö on  joutunut  aivan väärään, kun on  luopunut meistä vanhoista.” Siinä oli taas minulle poika poloisella uusi ihmettelyn aihe. Kuulin olevani väärässä ja Väinö oli AIVAN väärässä! Vierelläni istuvalla naisella oli ilmeisesti suuri hätä Väinön ja minun ikuisesta kohtalosta. Tätä asiaa pähkäilin  hetken mielessäni. Yhtäkkiä havahduin siihen, että viereeni oli tullut toinen matkustaja. Arvioin, että hän oli n. 70 – 80 vuotias mies.  Hän alkoi oitis puhua paatoksella evankelista Filippuksen ja etiopialaisen Kandagen hoviherran kohtaamisesta Gassan tiellä. Hyppysiäni alkoi ikään kuin syyhytä, sillä kyseinen Raamatun kertomus Apostolien teoissa 8 – luvussa. Se kohtaaminen johti etiopialaisen hoviherran  kääntymykseen ja kasteen ottamiseen evankelista kastoi uskoon tulleen hoviherran. Raamattu kertoo, että Kristuksen kohdannut ja kasteen saanut hoviherra ” jatkoi matkaansa iloiten”. ( Lue: Apostolien teot 8: 26 – 39 ). Tässä Raamatun kertomuksessa on useita tärkeitä asioita. Ehkä tärkeimpänä se, että Jumala johti ihmeellisellä tavalla etiopialaisen hoviherran henkilökohtaiseen Kristuksen  tuntemiseen. Kenties olet sisäisesti tyhjä ja köyhä.  Tunnet, että elämästäsi puuttuu jotain. Mutta mitä, sitä et itse tiedä. Todennäköistä on, että myös hoviherran sisäinen maailma oli ollut tyhjä. Ehkä sen takia hän lähti pitkälle matkalle Etiopiasta Jerusalemiin hengellisille juhlille. Vasta paluumatkalla hoviherra  sai  etsintäänsä vastauksen, kun hän löysi Jeesuksen.  Vakuutan kokemukseni perusteella, että Raamatun lupaukset ovat yhä voimassa, kuten Vapahtaja lupasi:  ” .Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä  j o k a i n e n  anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle  avataan ” ( Matteus 7: 7, 8).

Palaan linja – auto matkaamme. Olin poistumassa linja– autosta. Vain askel ja olisin ulkopuolelle. Ikämies hätääntyi ja kajautti sanat: ” Kyllä se on ystävä sillä lailla, että jos et tee parannusta, niin helevetin peräseinällä heräät viimeisenä päivänä.” Sanoissa ei ollut vähäisintä armon häivää. Se tehtiin minulle selväksi kerralla. Toinen  Raamatun sana singahti mieleeni kuin ohjus: ” Sen tähden sinä oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa  kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset teet samoja tekoja”  ( Room 2:  1). En kuitenkaan sanonut noita sanoja ikämiehelle, vaan poistuin autosta, sillä se saapui matkan päätöspiteeseen.  Tunsin Raamattuni sen verran hyvin, että tiesin tuomiovallan olevan  yksin Jumalalalla. Siksi ikämiehen sanat eivät minuun mitään vaikuttaneet. Siksi tärkeintä on, että vastaanotat Jumalan armon henkilökohtaisesti tänään, kun sitä kaikille tarjotaan.

 Jussi Jokisaari