Vaikuttavia sanoja

Kuulemme ja puhumme päivittäin satoja, jopa tuhansia sanoja. Kuulemme sanoja radiosta, televisiosta, videoilta jne. Nykyisin puhutaan myös äänisaasteesta, joka on turmellut maanpiirin ja levinnyt  kaikkialle. Ison Kirjan ennustus on toteutunut: ” Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja

lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton. Sen tähden kirous kalvaa maata ja sen asukkaat syystänsä kärsivät ja sen tähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat ja vähän jää ihmisiä jäljelle. Viini murehtii, viiniköynnös kuihtuu, kaikki ihmiset huokaavat. Loppunut on vaskirumpujen riemu, lakannut remuavaisten melu, loppunut kanteleitten riemu   ( Jes 24: 6 – 8 ”).Tämä profeetan n. 2600 vuotta sitten välittämä ennustus on valitettavasti toteutumassa silmiemme edessä.  Mistä sen tiedämme? Siitä, että edellä olevat sanat ovat Jumalan antamia profeetta Jesajan kautta. Sen tähden ne ovat vaikuttavia sanoja ja ne toteutuvat 100 % varmuudella. Oletko ajatellut, että meidän ihmisten lausumat sanat voivat myös olla vaikuttavia sanoja? Viittaan kahteen tärkeään sanaan. Mitä ne sanat ovat? Kiitos ja anteeksi. Väitän, että jos nuo sanat otetaan käyttöön puolisoiden kesken,  perheissä, sukulaisten ja ystävien parissa sekä työtoverien kesken sanojen positiivinen vaikutus heijastuu koko yhteiskuntaan!  Ajattele, millainen yhteiskuntamme olisi, jos noita sanoja käytettäisiin kaikissa ihmissuhteissamme? Uskon. että jokaisella aviomiehellä ja  naisella on syytä tarkistaa asenteitaan puolisoon, lapsiin, omiin vanhempiin  ja isovanhempiin. Voit yllättää puolisosi, vanhempasi tai isovanhempasi puhelinsoitolla. Kiitä häntä rakkaudesta, huolenpidosta, vaivannäöstä, jota hän on sinulle osoittanut. Samalla voit pyytää anteeksi kovia, armottomia sanoja, mitä ehkä olet kiivastuksissasi ja ajattelemattomuudessa sanonut rakkaalle puolisollesi, läheiselle tai jollekin kanssaihmiselle. Pyydä ja anna sinua vastaan rikkoneelle anteeksi kaikki, vaikkei hän ei anteeksipyyntöä esittäkään! Joku ajattelija on osuvasti todennut, ettei nöyrän selkää  voi katkaista! Jeesus, Jumalan Poika on  ihana esikuva nöyryydestä. Sillä ennen kuin hän kuoli ristillä, hän rukoili vainoojiensa puolesta: ” Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Kristuksen viimeiset sanat olivat myös vaikuttavia. Herran ristin vierellä oli myös ristiinnaulittu ryöväri. Hän oli teoillaan ansainnut kuoleman. Aivan elämänsä viimeisillä hetkillä hän rukoili: ” Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Uskon, että nämä sanat, jotka kuoleman ansainnut ryöväri esitti Jeesukselle olivat vaikuttavia sanoja. Ne saivat Taivaalliset voimat liikkeelle. Kuolemaan tuomittu ryöväri sai nöyrtymisen jälkeen  kaikki tekonsa anteeksi sekä ikuisen elämän lahjan, Jeesuksen ristin kuoleman ansion tähden.

Jussi Jokisaari