Edellisessä blogissani kirjoitin siitä, miten selvitäkseen hankalasta tai kiusallisesta tilanteesta turvaudutaan valheisiin. Nyt käyn pohtimaan sitä, onko totuus muuttunut ja mitä siitä seuraa.

En ajattele mielensä pahoittajan tavoin, että kaikki oli ennen paremmin. Ei ennen kaikki ollut paremmin, mutta mielestäni ainakin totuuden ja rehellisyyden arvostus on vähentynyt koko yhteiskunnassa.

Tätä valaisevat parhaiten esimerkit.

Muistan hyvin, kuinka USA:n presidentit R. Nixon ja B. Clinton joutuivat eroamaan tehtävästään kesken toimikauden. Molempien syynä oli se, että he olivat tehneet väärin ja valehtelivat tilanteesta selvitäkseen. Yksi valhe ja presidentti sai lähteä valkoisesta talosta. Nykyinen presidentti jää toistuvasti kiinni valheesta. Hän syyttää lehdistöä valeuutisista ja jatkaa virassaan. Melkoinen muutos on tapahtunut.

Toinen esimerkki. Tietotekniikan avulla ihmisten välisen yhteydenpidon ja tiedonkulun tehostamiseen keksittiin sosiaalinen media. Sen piti taata jokaiselle sananvapaus ja avoimuus. Ajateltiin, että some toimii sorron, kiusaamisen ja panettelun poistajana, koska kaikki väärinkäytökset nyt tulisivat vihdoin ilmi. Ihmiset olisivat onnellisia ja tasapainoisia. Demokratia toimisi paremmin. Kukaan ei enää uskaltaisi olla epärehellinen. Aika heikosti ovat ylväät tavoitteet toteutuneet.

Kaikilla yhteiskunnan ja kulttuurin alueilla on hämärtynyt käsitys siitä mikä on totta ja mikä valhetta. Sen on syrjäyttänyt moniarvoinen erilaisten väitteiden ja mielipiteiden suvaitseminen ja tasa-arvo.

Kohtalokasta tämä perikato on uskon ja uskonnon kohdalla. Jumala on auktoriteetti ja järjestyksen Jumala. Totuuden kadottaminen tekee tilaa ekumenialle ja yrityksille löytää maailman uskontojen synteesi. Tämä ajatus viehättää monia ihmisiä. Siinä suvaitaan kaikki uskonnot yhtä arvokkaina ja tasavertaisina. Se tunkee kristinuskoon sisälle, kun sielunvihollinen uskottelee, että jokainen saa aina syntinsä anteeksi ja jokaisella on oma usko Jumalaan ja Jeesukseen.

Eikö tuo sitten muka olekaan totta. Tietysti synnit saa anteeksi ja tietysti usko on oma, mutta Jumalan tahto on, että ihminen rakastaa Jumalaa ja pelkää Hänen tuomiotaan niin paljon, että tunnustaa syntinsä, pyytää anteeksi ja tekee parannuksen. Usko on jokaisella henkilökohtainen ja oma, mutta se on lahja Jumalalta. Jumalan tahto on, että jokainen uskoisi Jumalaa ja että jokainen uskovainen on Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Huomaa, että tässä on kaksi sanaa: opetus on asenne ja lapsi on asema. Ja nämä Jeesuksessa. Hyvin suosittu harhaoppinen ”totuus” perustuu ajatukseen, että Jumala hyväksyy synnin ja uskoon riittäisi se, että täyttää uskonnolliset normit. Nykyisin jos varoittaa lähimmäistä synnin teosta, saa helposti vastaansa syytöksen: ”Älä tuomitse”

On hyvä, että ihmisiä ei pakoteta mihinkään uskoon tai uskomukseen, niin kuin joskus aikoinaan on tapahtunut, mutta on tultu siihen, että kaikki auktoriteetit kyseenalaistetaan. Uskonto nimeltään individualismi eli yksilökeskeisuus kasvaa. Siinä uskonnossa suvaitsevaisuus on Vapahtaja. Totuus on tämän uskonnon vihollinen. Suvaitsevaisuus ei hyväksy, että on vain yksi totuus.

Tämä uskonto hyväksyy kaiken muun paitsi suvaitsemattomuuden. Totuuden sisällön määrittelee jokaisen oma mielipide. Mutta mielipide ei ole totuus. Totuus on persoona. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh.14:6)

Mutta tähän totuuteen ei tarvitse sokeasti uskoa, sillä Jeesus sanoo: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen [Jumalan] tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” (Joh.7:17) Totuuden voi siis testata. Ja se ei ole pelkkä tuntemus, tai tunnekokemus tai perustu toisten mielipiteisiin vaan varmaan tietoisuuteen siitä, että ollaan Totuuden kanssa tekemisissä.

Arto Siitonen