Seuraavalla kerralla

Elämä on äärimmäisen hauras.  Näemme siitä esimerkkejä lähes päivittäin. Kun joku läheinen temmataan  ikuisuuteen. Hän oli hiukan  yli  40 vuotias  perheenäiti ja kahden lapsen äiti. Mies oli vastuullisessa tehtävässä paikallisessa  firmassa. Hän oli rakentanut puolisonsa kanssa upean omakotitalon.  Heidän  paikkakunnalle saapui marraskuulla kaksi nuorta miestä. Pian selvisi, keitä nuo miehet olivat. He olivat evankelistoja, jotka julistivat  evankeliumia. Paikkauntalaisia kiinnosti sanoma, jota julistettiin. Aiemmin oli totuttu, että evankeliumin julistajat ovat ikämiehiä. Ehkä se, että evankeliumia julisti kaksi  hiukan yli 20 vuotiasta miestä. Niin tai näin. Ihmisiä kiinnosti sanoma, jota  miehet puhuivat. Isommat ja pienemmät huoneistot täyttyivät kuulijoista. Myös laulut, jota tilaisuuksissa laulettiin koskettivat kuulijoita.  Kaikki oli aivan uutta ja ihmeellistä. Myös se  ilmapiiri, joka tilaisuuksissa vallitsi. Sitä ei aiemmin oltu koettu. Kuulijoita kiinnosti myös se, mitä  puhuttiin. Moni pohti vakavasti elämän tarkoitusta. Sitä mikä ja mitä tapahtuu, kun elämä päättyy? Yksi heistä oli alussa mainittu keski – ikäinen perheenäiti. Hän oli tullut muutaman viikon aikana evankelistoille tutuksi. Useita kertoja hän oli ollut  tilaisuuksissa, kuten – moni muukin- murtuneena ja itkien. Se oli merkki siitä, että  Herra kutsui häntä luokseen. Talvi oli kääntynyt kevääseen. Talven aikana evankelistat olivat käyneet parissa naapurikunnassa.  Huhtikuun loppupuolella he lähtivät kotiseudulleen. Evankelistat  sanoivat palaavansa paikkakunnalle muutaman viikon jälkeen. He olivat varanneet junaan liput etelään menevään junaan. Viimeisenä päivänä perheen äiti kutsui evankelistat kotiinsa. ennen junan lähtöä. Hän halusi tarjota kotimatkalle lähteville kahvit.  Sovittuun aikaan evankelistat tulivat. Kahvipöytä oli katettu valmiiksi. Kahvia nautittaessa keskusteltiin. Evankelistat muistuttivat, että etsikkoaikana tulisi luovuttaa elämä Herralle ja ettei Jumala kutsu kauan. Evankelistat kehottivat häntä vakavasti vastaanottamaan Jeesuksen. Kyyneleet vuosivat vuolaina perheen äidin silmistä. Hän teki valinnan ja sanoi: En minä vielä tee ratkaisua. Mutta kun te palaatte, silloin luovutan elämäni Herralle. Raskain mielin evankelistat lähtivät asemalle. Juna tuli aikataulun mukaan ajoissa. Evankelistat nousivat siihen. Muutaman tunnin kuluttua he olivat kotona. Kotitalon kevättyöt olivat alkaneet. Nuoruuden innolla pojat tarttuivat töihin. Kumpikin tahollaan. Muutama päivä myöhemmin kiiri suruviesti evankelistoille. Pelastuskutsun edessä ollut perheenäiti oli  kuollut. Se yllätti  puolison. Hän oli palannut työpäivän jälkeen kotiin, kuten lukemattomia kertoja ennen. Kotona ollut puoliso oli sairastunut. heikossa kunnossa. Hän pyysi miestään tilaamaan taksin. Mies tilasi  sen. Se saapui muutaman minuutin kuluttua. Mies saattoi puolisonsa autoon. Mies lähti mukaan. Auto lähti heti kohti sairaalaa.  Matkaa oli muutama kilometri  Matkalla puoliso kaatui kuolleena miehensä syliin.

Se tieto oli shokeeraava  evankelistoille. He joutivat itsetutkiskeluun: Yhä uudelleen he miettivät. Teinkö kaiken, mitä olisi pitänyt? Jäikö joku tärkeä sana sanomatta? Olisiko pitänyt vielä vakavammin muistuttaa  elämän hauraudesta ja ikuisuuden todellisuudesta? Kysymyksiä  toisensa jälkeen. Nyt ne olivat turhia. Lopullisesti. Peruuttamattomasti. Vähän aiemmin perheenäiti lupasi : ” Kun te tulette seuraavan  kerran, silloin  teen parannuksen ja luovutan elämäni Jeesukselle. Mutta seuraavaa kertaa ei tullut koskaan! Eihän sinulle käy niin? ”Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä älkää paaduttako sydäntänne…” (  Hep 3:  7, 8 ). Kukaan ihminen ei voi paaduttaa sydäntäsi Herran kutsun edessä. Mitä sinä aiot tehdä? Otatko sen vastaan, vai hylkäätkö sen kenties ikuisesti?

 

Jussi Jokisaari