Raamatunlukuohjelma, osa 2

Edellisessä blogissani kirjoitin, hyvä lukija, siitä miten Raamattuun suhtaudutaan eri asenteella. Se on totisesti kiistanalainen teos. Uskovalle se on Jumalan Sana, johon haluaa tutustua ja lukea päivittäin.

Kerroin myös, että teen Raamatunlukuohjelmaa, joka on erilainen kuin useimmat muut ohjelmat. Nyt olen ponnistellut asian parissa ja ohjelman alkuosa on valmis julkaistavaksi. Uskallan väittää, että tämä ohjelma on (tai siitä tulee) maailman paras. Tämä on tietenkin vain mielipide, mutta minulla on myös perusteet väitteelleni. On hyvä, että on ohjelmia, jotka auttavat Raamattuun tutustumisessa. Lähteenä minulla on ollut Kronologinen Raamattu (Kirkon keskusrahasto: Data Universum Oy, 2007) sekä Kommentaariraamattu (Raamattu kansalle-käännös; Aikamedia Oy, 2018)

Seuraavassa ohjelman hyvät ominaisuudet:

1. Ohjelma perustuu viikkorytmiin. Se mahdollistaa useita mielenkiintoisia ominaisuuksia.
2. Pohjana on kronologinen Raamattu. Siinä on Raamatun tapahtumat ovat aikajärjestyksessä.
3. Lukuohjelmaa voi soveltaa helposti myös perinteiseenRaamattuun, koska kronologisuus on kirja- ja lukutasolla. Olen pyrkinyt välttämään runsasta jakeiden tason kronologisointia, joka tarkoittaisi jatkuvaa sivujen kääntelyä.
4. Evankeliumit ovat hankala kohta kronologisessa Raamatussa, jos sitä luetaan ”kannesta kanteen” menetelmällä. Esim. sellaiset kohdat kuten 5000 miehen ruokkiminen, josta kaikki evankeliumitkertovat, tulee krono-Raamatussa 4 kertaa peräkkäin ja muodostavat yhden päivän lukuosuuden. Tämä on tietysti mielipidekysymys, mutta mielestäni tämä ei ole krono-Raamatun parhaita ominaisuuksia. Krono-Raamattu on toki ollut erittäin tarpeellinen lähde ohjelmani teossa.
5. Pääsisäisen ajoitus sekä VT:ssä, että UT:ssa.
6. Ohjelma on joustava ja monipuolinen. Alla olevaa taulukkoa voi käyttää myös sarakesuunnassa. (Tämä koskee evankeliumeja). Jos haluaa voi lukea siis kunkin evankeliumin vuorollaan. Tällöin tosin menettää väljästi kronologisen taulukossa olevan erikoispiirteen, että siinä samalla viikolla luetaan Jeesuksen toiminnasta sama vaihe (Esim. Syntymä ja toiminnan alku).
7. Useissa Raamatunlukuohjelmissa VT ja UT on jaettu 365:en osaan. Se on kätevää., mutta tekstistä tällöin VT:n osuus on yli 2 kertaa enemmän. Tässä lukuohjelmassa VT luetaan vuodessa kerran ja UT 2 kertaa. Tähänkin voi suhteellisen helposti tehdä muutoksen, jossa tekstin määrä voidaan tuplata tai puolittaa.

Ominaisuus nro 4 johtaa siihen, että ohjelman mukainenRaamatunluku alkaa 7 viikkoa ennen pääsiäistä.

Täydellistä ohjelmaa ei olekaan on vain täydellinen Jumalan Sana. Kun liittää ohjelmaan jonkin ominaisuuden, se yleensä verottaa jostain muualta. Kyse on siis aina jostakin kompromissista. Tämä vuonna pääsiäinen on viikoilla 15-16. Ohjelman alku on siis viikolla 8 eli ensi maanantaina.

Ohjelman alku, viikot 8-30 julkaistaan seuraavassa seurakunnan Silta-lehdessä. Se on jaossa viikosta 12 eteenpäin. Jotta halukkaat voivat aloittaa tämän mukaisen Raamatun lukemisen, julkaisen tässä viikkojen 8-12 ohjelman.

Taulukko: Raamatunluku viikoille 8.-12. (17.2.- 22.3. 2020)

Viikko

Maanantai

Tiistai

Torstai

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

8

1. Moos 1-2

1. Moos 3-5

Matt 1-4

Mark 1-3

Luuk 1-4

Joh.1:1-18

9

1. Ms 6-8

1. Ms 9-11

Matt 5-9

Mark 4-5

Luuk 5-6

Joh.1:19-2

10

1. Ms 12-14

1. Ms 15-17

Matt 10-12

Mark 6-8

Luuk 10

Joh.6-8; 10

11

1. Ms 16-19

1. Ms 20-23

Matt 13:1-53

Mark 11

Luuk 11-13

Joh. 3-4; 17

12

1. Ms 24-26

1. Ms 27-30

Matt 14-18

Mark 12

Luuk 7-9

Joh. 5

 

Viikot 12-30 näytetään Siltalehdessä, joka ilmestyy 15. 3. 2020.Keskiviikko on viikoilla 8-12 välipäivä.

Toivotan hyviä hetkiä Raamatun parissa. Otan mielelläni vastaan kommentteja. Ohjelmaa on tarkoitus kehittää edelleen.

 

Arto Siitonen