Miksi sairaat eivät parane ?

Tämä on monen sairastavan uskovan kipeä kysymys. Miksi? Tiedät, että rakastava Jumala on olemassa. Tiedät ja uskot, että Hän on kaikkivaltias. Mikään ei ole Hänelle mahdotonta. Olet Raamatusta lukenut lupaukset parantumisesta. Olet vedonnut niihin rukouksissasi. Toisetkin ovat rukoilleet puolestasi, tai ainakin ovat luvanneet sen tehdä. Sinua on voideltu raamatullisesti öljyllä, joka on Pyhän Hengen vertauskuva. Olet käynyt ”parantumiskokouksissa”. Niissä ”parantaja” on pannut käden päällesi ja olet jopa tuntenut jotain kehossasi.

Olet kuullut miten samanlaisesta tai jopa pahemmasta sairaudesta on joku toinen parantunut. Silti tauti nakertaa voimiasi päivittäin ja yhä pahemmin. Et voi ymmärtää, missä mättää.

Olet käynyt hengellisissä ”uskon-pumppaus-kokouksissa”. Enää et jaksa, koska niissä täynnä intoa ja menestystä saarnaavat puhujat vakuuttavat sinulle, että ”terveys on vain otettava vastaa”.  Sitten jälkikokouksessa hiukan epäillen, mutta uskoen niin kovasti kuin kykenet, menet rukousjonoon. Ja taas sydämessäsi syttyy toivon kipinä: ”Jospa nyt olisi minun vuoroni ja parantuisin”.

Ja tulos on sama. ”Et osannut ottaa terveyttä vastaan”. Tai et ole rukoillut tarpeeksi. Tai epäilet Jumalan tahtoa parantaa. Tai olet peräti tehnyt jotain salaista syntiä. Joku ”viisas” kertoo sinulle, ettet ole edes uskossa. Alat ehkä lopulta itsekin epäillä sitä.

Huomaatko, että koskaan syy ei ole näissä ”parantajissa”. Heillä on meriittiä siitä, että Jumala on antanut heille parantamisen armolahjan. Sinun annetaan ymmärtää, että Jumalan palvelijan kykyä käyttää lahjaansa ei saa epäillä.

Usein pelastuminen ja parantuminen yhdistetään toisiinsa. Jopa väitetään, että pelastuneille uskoville kuuluu parantuminen. Itse sairastan tautia, joka etenee ja heikentää fyysistä toimintakykyä. Henkisen toimintakyvyn jokainen lukija voi arvioida esim. tämän ja muiden blogieni perusteella. Toivon kuitenkin, että pidätte arvionne tästä omana salaisuutenanne.

Entä sitten, jos paranisin, rakentaisiko se minun uskonelämääni? Tulisiko minusta vakaampi ja ahkerampi todistaja? Rukoilisinko ja lukisinko Raamattua enemmän? Olisiko se merkki työpaikalla ja kaveripiirissä, että Jeesus elää ja toimii? Tulisiko ihmisiä uskoon? Alkaisiko uusi herätyksen aika? Tuskin. Vaikka kaipaamme jumalallisia ihmeitä, ei meidän uskomme ole niistä kiinni. Mooses teki paljon Jumalan aikaansaamia ihmeitä ja Jeesus teki vielä enemmän tunnustekoja ja silti useimmat eivät uskoneet.         

Miksi kaikki sairaat eivät parane? Joku harva kokee ns. jumalallisen ihmeen ja parantuu, mutta suurin osa ei. Tämä on mysteeri. Jos odotit, että kerron salaisuuden tässä blogissani, joudun tuottamaan pettymyksen. En osaa vastata. Mutta ei osaa vastata kukaan muukaan. Olisihan se kiva, jos joku minua viisaampi kertoisi vastauksen. Sen tietää vain Jumala.

Miksi toisen Jumala parantaa ja toisia ei? Raamatusta löytyy joitakin esimerkkejä mahdollisista syistä. Asiasta ei ole mitään tilastollista faktaa, mutta eräiden tuntemieni esimerkkien valossa näyttää siltä, että Jumala parantaa sairaita, jotka eivät meidän muiden mielestä ole niitä kaikkein hurskaampia ja toisaalta sairauksiin menehtyy uskovia, jotka ovat esimerkillisiä seurakunnan tukipilareita tai pienten lasten vanhempia. Myöskään rukoilijoiden määrällä tai parannuksenteon aitoudella tai aina edes sairastavan uskonelämän laadulla (ulkopuolisen silmin) ei näytä olevan paljon tekemistä asian kanssa.

Vaikuttaa siltä, että Jumala on nähnyt hyväksi pitää tämän asia mysteerinä. Miksi ? Olen pohtinut asiaa. Olisikohan eräs syy siinä, että Jumala kaipaa yhteyttä omiin lapsiinsa eikä siksi tarjoa mitään mallia, joka toimisi aina tai lähes aina kuten apteekista tautiin ostettu pilleri. Ei ole metodia: tee näin ja noin niin paranet.

Raamatusta löytyy kuitenkin eräs metodi, joka toimii erehtymättömästi ja aina. Se kuuluu seuraavasti:

”Ota Jeesus vastaan. Anna hänen puhdistaa syntisi – niin pelastut”. Ja eräänä päivänä myös paranet. Et ehkä tässä hetken kestävässä ahdistuksessa vaan tulevassa ihanassa ikuisuudessa, vrt. Joh. 1:12, Ilm 21: 3-4.         

 

 

Arto Siitonen