Marsalkka Mannerheim tuli uskoon!

1990  vuoden alkupuolella  toimin herätysliikkeemme sisälähetyssihteerinä – Työalueenani  oli Suomen helluntaiseurkunnat sekä Ruotsin suomenkieliset helluntaiseurakunnat. Seurakuntavierailuja tehdessäni  sain tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Tehtäviini kuului tukea, rohkaista, kannustaa sekä tarpeen tullen sielunhoidollisissa pulmissa auttaa kipuilevia  evankelistoja. Vierailin lähes kaikissa maamme helluntaiseurakunnissaseurakunnissa. Kahteen pieneen seurakuntaan ei vierailuni sopinut. Maakuntakierrosten järjestäjinä oli  maakuntien valitsemat yhteyshenkilöt. He sopivat tilaisuuteni kuhunkin seurakuntaan. Se oli minulle  suuri helpotus. Saatoin keskittyä varsinaiseen työhöni.

Eräänä keväänä kiersin Etelä Hämeen seurakuntia. Sunnuntaipäivänä  vierailin Vääksyn helluntaiseurakunnan Temppelissä. Iltatilaisuus oli  järjestynyt Kuhmoisiin. Tilaisuuksien välillä oli muutaman tunnin väliaika. Vääksyn seurakunnan paimen oli järjestänyt vapaa- ajalle majoitukseni Helluntaitemppelin lähellä olevaan kotiin. Tuossa  kauniissa kodissa asui kaksi eläkkeelle siirtynyttä sisarta. Toinen heistä oli tehnyt elämäntyönsä opettajana. Toinen  sairaiden parissa,  ison  helsinkiläisen  sairaalan ylihoitajana. Ruokailun jälkeen ylihoitajatar kertoi varsin erikoisen ja mielenkiintoisen tarinan edesmenneestä marsalkka Mannerheimista. Marskin kuolemasta oli jo kulunut yli 30 vuotta. Ylihoitajatar oli asunut Mannerheimin kuoleman  aikaan Helsingissä. Silloin hän oli  nähnyt ihmeellisen uni – ilmestyksen edesmenneestä Mannerheimista. Näkemässään uni  – ilmestyksessä hän oli mennyt silloiseen Suurkirkkoon marsalkka Mannerheimin hautaustilaisuuteen. Nykyisin kirkko tunnetaan Tuomiokirkon nimellä. Sisään tultuaan  hän oli havainnut, että kirkko on täpötäynnä  saattoväkeä. Viimeisen penkin päässä oli ollut yksi paikka vapaana. Hän oli istahtanut siihen. Silmäiltyään hetken ympärilleen sisar oli havainnut kirkkosalin etuosassa marsalkan arkun. Kunniavartiona  oli  joukko kenraaleja. He olivat seisoneet ryhdikkäinä arkun ympärillä. Täpötäydessä kirkossa oli hiiren hiljaista. Siunaustilaisuuden piti juuri alkaa. Yhtäkkiä valtaisa saattojoukko  hätkähti, sillä  marsalkan ruumisarkun kansi alkoi hiljalleen kohota . Kunniavartioston kenraaliryhmän asento oli terävöitynyt. Hitaasti ja arvokkaasti marski oli nostanut jalkansa arkun reunan ulkopuolelle ja noussut seisomaan. Välittömästi  hän oli marssinut  kirkon keskikäytävää kirkon perälle, pysähtynyt viimeisessä penkissä istuvan nuoren uskovan sairaanhoitajattaren eteen.  Marsalkka oli  katsonut häntä silmiin ja sanonut selkeästi : ” ME TAPAAMME ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA!” Muuta marski ei ollut sanonut. Edellä olevat sanat sanottuaan hän oli marssinut kirkon etuosassa olevan arkun viereen, laskeutunut arvokkaasti arkkuun ja vetänyt kannen paikalleen. Kuulemani erikoisen episodin jälkeen siunaustilaisuus oli alkanut.

 

Erikoisen tapahtuman jälkeen päätin selvittää, jos mahdollista  Mannerheimin elämän loppuvaiheita.  Runsas viikko tämän jälkeen alkoi  Hattulan raamattuopistolla herätysliikkeemme eläkkeelle siirtyneiden sananjulistajien ja lähetystyöntekijäin virkistyspäivät. Tiesin, että  hiljattain eläkkeelle siirtynyt lähetyssaarnaaja – kirjailija Jukka Rokka tulee myös kyseisille päiville.  Tiesin myöskin sen, että Rokka oli ennen uskoon tuloaan palvellut armeijan musiikkijoukoissa.  Otaksuin, että hän mahdollisesti tietäisi enemmän marsalkka Mannerheimin elämän vaiheista  kuin keskiverto suomalainen..

Lähes heti opistolle saavuttuani hakeuduin Rokan juttusille. Tein Rokalle kysymyksen marsalkka Mannerheimin  elämän loppuvaiheisiin liittyen. Tiedustelin oliko Rokka opastanut marskin Kristuksen luo tai oliko hänellä muuta tietoa hänen uskoon tulosta. Rokka kertoi mielenkiintoisia asioita marsalkan elämän loppuhetkiin liittyen. Rokka  teki heti  selväksi sen, ettei hänellä ole  mitään osuutta Mannerheimin uskoon tuloon.  Rokan kertoman mukaan marski oli löytänyt sveitsiläisessä  sairaalassa  tien Vapahtajan luo,  ruotsalaisen lähetyssaarnaajan opastamana. Rokan selostuksen kuultuani minun oli helppo uskoa, että nuoren hoitajan kertoma ihmeellinen  tarina on totta.

Tästä nousi mieleeni se valtaisa kuva, mikä Raamatussa kerrotaan kerran tapahtuvan. Kristittyjen lukematon joukko kokoontuu kerran Jumalan kirkkauden valtaistuimen eteen ja yhtyy tähän mahtavaan ylistysvirteen: ” Tämän jälkeen minä näin, ja katso  oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut laskea, kaikista sukukunnista, ja kansoista ja kielistä seisovan valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä  puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen:”  Pelastus tulee  meidän  Jumalaltamme ja Karitsalta ”

(  Ilmestyskirja  7: 9 – 10). Uskon, että tuo päivä on valtavien yllätysten päivä. Luultavasti suurimmalle osalle se on oleva pettymyksen  ja järkytyksen hetki.  Mutta millainen se on sinulle, joka et ole luovuttanut elämääsi Jeesukselle? Mutta niille jotka uskolla ovat omistaneet Kristuksen valmistaman pelastavan armon se on oleva ikuisen ilon, riemun ja toiveiden täyttymyksen hetki. Elämäsi ehdottomasti tärkein asia on se, missä joukossa seisot silloin, kun usko Jeesukseen vaihtuu näkemiseen  ikuiseen iloon, lepoon ja rauhaan.

 

– Jussi Jokisaari