Kallein aarre

Uskon, että jokainen nuori ihminen joutuu pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Miksi elän? Mikä on elämän tarkoitus? Miten käytän rajallisen elämän aikani? Näiden kysymysten eteen jouduin  itse nuoruusvuosinani. Yksi Raamatun jae pysäytti minut. Vapahtaja sanoo: ” Mitä se hyödyttäisi ihmistä, vaikka hän  voittaisi omaksensa  koko maailman, mutta saisi  sielulleen vahingon?” ( Mat 16: 26 ).

Tämän sanan edessä  koin ikään kuin sisäisen ilmestyksen.  Näin silmieni edessä vaa` an. Näin sen kaksi kuppia. Toisessa kupissa oli kaikki maailman aarteet. Maailman kullat – ja hopeat, jalokivet, metsät sekä viljellyt maat ja puutarhat hedelmineen. Toisessa vaakakupissa näin yhden ihmisen. Tuossa hetkessä tajusin –  kuin ilmestyksenä – ,  että yksi ihminen on miljoonia kertoja arvokkaampi, kuin kaikki aarteet, joita Telluksellamme on! Tuo lyhyt hetki muodostui minulle kulminaatio pisteeksi. Pari – kolme vuotta olin miettinyt, miten käytän elämäni? Aavistelin, että Jumala kutsuu minua viemään evankeliumin viestiä heille, jotka eivät tunne Jeesusta. Ratkaisuni ei ollut helppo. Vähän aiemmin olin saanut hyvän työpaikan. Työ oli siistiä, sisätyötä. Palkka oli kohtalainen. Mitään ei puuttunut.  Siitä huolimatta olin tyytymätön. Tuossa tilanteesssa tuli yllättäen noin 70 kilometrin takaa nuori uskova mies. Hän oli raamattukoulutoverini. Hän esitti oudon kysymyksen: ” Lähde evankelistatoverikseni Länsi – Lappiin?” Kysymys vaati ratkaisua. En ollut puhunut sisäisistä kivuistani yhdellekään ihmiselle. Ajattelin, että jos sisäinen poltteeni on  Jumalasta Hän voi puhua niin selvästi, ettei epäilyille jäisi sijaa. Ja Herra puhui. Raamattukoulutoverini oli saanut selvän käskyn tulla luokseni ja pyytää minua toverikseen! En voinut vastata heti. Sanoin, että jos kotiseurakuntani vanhimmat siunaavat minut koe- evankelistaksi, niin lähden. Halusin saada selvyyden oliko sisäinen poltteeni Jumalan vaikuttamaa, vai oliko se mielikuvitukseni tuotetta? Taloudellista tukea seurakunta ei luvannut. Enkä sitä odottanutkaan. Lähdölleni ei ollut esteitä. Ennen kuin irtisanouduin työstäni muistan kuiskanneeni Herralle:” Jos tie, jolle olen lähdössä on suunnittelemasi minua varten, niin auta minua voittamaan yksi ihminen Kristukselle.” Useampaa en uskaltanut pyytää. Sillä  ajattelin:” yksi sielu on arvokkaampi kuin kaikki maailman rikkaudet.” Läksin siis yhtä lähimmäistä etsimään. Sillä tiellä olen yhä. Lähes jatkuvasti on sielussani tunne, että se yksi on vielä hukassa. Parin kuukauden kuluttua tulee 67 vuotta siitä, kun läksin etsimään yhtä kadotusta kohti kulkevaa johtaakseni hänet Jeesuksen luo. Etsintäni jatkuu. Kuinka kauan? Sitä en tiedä. Yhden asian tiedän. Olen saanut elää fantastisen mielenkiintoisen elämän! Kaikki on Jumalan armoa. Aivan kaikesta täyttää sieluni ylitsevuotava, nöyrä kiitos! Jos elämäsi tuntuu kuivalta etsi Jumalaa ja hänen hyvää tahtoaan. Sillä tiellä saat niin rikkaan elämän, ettet ole siitä edes unta nähnyt.

 

Jussi Jokisaari.