Henki katkolla

Lapsuusvuosiltani on mielessäni eräs tapaus, joka jäi lähtemättömästi mieleeni. Olin silloin 4  vuoden ikäinen, kun tämä tapahtui. Kotini oli maantien lähellä. Jostain syystä tie ja eritoten sillä liikkuvat autot kiinnostivat minua. Tosin autoja ei tuolloin järin paljon ollut. Mutta jonkin verran kuitenkin. Sen verran oli minulle liikennesääntöjä opetettu, että älysin kävellä tien reunassa. Niin tuolloinkin. Oli kaunis kesäpäivä ja tallustelin tien oikeaa reunaa kotiini päin. Kotini oli noin 80 metrin päässä. Tien reunaa kävellessäni kuulin takaa lähestyvän auton voimistuvan äänen. En ymmärrä, mistä sain päähäni ajatuksen hyökätä tien yli. Unohdin lähestyvän  auton tulon. Syöksyin tuulispään tavoin tielle ja juoksuun. Mielessäni oli ajatus  pujahtaa tien toiselle puolelle. Samassa hetkessä kuulin voimakkaan, kirskuvan äänen. Sen aiheutti kuorma – auto, jota valpas kuljettaja jarrutti voimakkaasti. Iso auto pysähtyi kuin seinään. Pääsin tien yli viime hetkellä. Näin pelastuin äkkikuolemalta -tyhmyydestäni  huolimatta. Sydämeni tosin läpätti melko voimakkaasti, kun hiivin vaivihkaa kotini pirttiin. En ehtinyt selostaa äidilleni tapahtunutta. Sillä samalla hetkellä auton kuljettaja tuli sisään. Totta kai hän selosti äidilleni tapahtuneen. Äärimmäisen vakava tilanne oli varmaan järkytys myös autonkuljettajalle. Myöhemmin äitini muisteli, että sisälle tullessaan auton kuljettaja oli ollut kalman kalpea.  Tuona autereisena kesäpäivänä hengen lähtöni oli varmaan kiinni  sekunnin sadasosista. Mutta Jumala varjeli minut ymmärtämättömyydestäni. Rohkenen ajatella, että Hänellä oli jo silloin suunnitelma elämääni varten. Säilyinkö sen ansiosta elävien kirjoissa? Sitä en tiedä. Parasta on kuitenkin, että  saan  nyt vuosikymmeniä  myöhemmin kertoa yliluonnollisesta pelastumisestani lapsilleni ja lastenlapsilleni ja kaikille, joita ehkä sen verran kiinnostaa menneisyyteni, että he vaivautuivat lukemaan tämän varhaislapsuudessani tapahtuneen tarinan, jossa henkeni oli katkolla arvaamattoman ja perin  tyhmän käyttäytymiseni takia.

– Jussi Jokisaari.