Erilaisia joulumuistoja

Joulu tuo mieleemme monenlaisia muistoja. Ikääntyneillä on tietenkin paljon enemmän joulumuistoja palautui mieleeni monenlaisia joulumuistoja. Tässä muutamia.

 

ENSIMMÄINEN JOULU ILMAN ISÄÄ

 

Muistan hyvin ensimmäisen joulun isän kuoleman jälkeen. Talvisota alkoi marraskuun lopulla 1939, kun Neuvostoliiton sotajoukot hyökkäsivät rajan yli Suomen puolelle.  Isäni kuoli ennen talvisodan alkua tammikuun lopulla 1939. Aiemmin minulla ei ollut sodista mitään käsitystä. Mutta pikku hiljaa aloin käsittää, että sota on äärimmäisen kauheaa. Kotiseudulleni tuli iso joukko tuntemattomia ihmisiä. Pian selvisi, että he olivat evakkoja, jotka oli joutuneet lähtemään sotaa pakoon kotiseudultaan  Kuhmosta. Ensimmäinen sotajouluni oli karu ja köyhä. Sähkövirta oli otettu valtion käyttöön. Synkkä ja pimeä syksy oli  jouduttu tulemaan toimeen tuijujen ja kynttilöiden niukassa valossa. Kaupoissa ei ollut mitään joululahjaksi sopivaa  myynnissä. Onneksi parhaan kaverini Veikon äiti ja isä olivat oivaltaneet surkean tilanteeni. He olivat saaneet jostain pienen leikkijunan. Sain sen joululahjaksi. Äidillä oli varmaan työtä enemmän kuin tarpeeksi. Kotitöiden ja karjanhoidon lisäksi hän toimi kotikyläni postitoimistonhoitajana. Ellei Veikon vanhemmat olisi hankkineet minulle puoliorvolle pikkupojalle pientä lahjaa olisin pettynyt rajusti. Pieni joulukuusi tuvassa vaatimattomine koristeineen toi perheeseemme herkkää joulutunnelmaa. Perheemme joulun pohjavireenä oli mieliä kalvava isän ikävä. Luultavasti koin sen voimakkaimmin. Kuten nyt  tiedämme sota kesti useita vuosia. Siitä syystä sotavuosien joulut olivat karuja ja köyhiä. Herralle kiitos maalla asuvat eivät joutuneet viettämään nälkäisinä kristikunnan  suurta juhlaa. Lapsuuskotini jouluruokana oli muusatuista perunoista tuvan uunissa paistettu laatikko  samoin porkkanalaatikko  Joulukinkkua kotonani  ei ollut. Karjalan paisti korvasi ensimmäisenä sotajouluna kinkun. Lisäksi oli perunoita  makaronilaatikkoa ja lanttulaatikkoa, leipää, rieskaa, voita ja maitoa. Jälkiruokana oli ohraryyneistä keitetty puuro. Se paistettiin myös hyvin lämmitetyssä tuvan uunissa. Riisejä ei kaupoissa ollut moneen vuoteen. Kesällä kerätyistä luonnonmarjoista äiti keitti maukkaan sopan joulupöytään. Sodan jatkuessa luovuus kukoisti. Joulukynttilät valmistettiin itse teurastetun eläimen rasvoista. Kaikki eläimet merkittiin heti sodan alettua valtion kirjoihin. Onneksi lehmät poikivat uusia vasikoita. Jokaista vasikkaa ei ilmoitettu kansanhuollon kirjoihin. vaan joku kasvatettiin niin sanotusti ” pimeänä”. Yksikään perheessämme ei ollut silloin uskossa. Siksi näin voitiin toimia.

Tietenkin sotavuodet oli erilasia. Radio- ohjelmat, samoin kirjeet ja postikortit sensuroitiin. Joskus sotavuosina ilmestyi siviilissä – ei kotipaikkakunnallani – suomea puhuvia miehiä. He oli itänaapurista tulleita vakoojia, jotka tutkailivat suomalaisten mielialoja ja kaikkea mahdollista, mitä maassamme tuolloin ajateltiin ja puhuttiin. Mieleeni jäi isot pahvijulisteet, joihin oli tekstattu isoilla kirjaimilla sanat:” VAROKAA TEITÄ KUUNNELLAAN. Juliste muistutti kotirintamalla olevia siitä, ettei sovi puhua isolla äänellä arkaluontoisia asioita, jottei  viholliset niitä kuulisi.

 

Sotavuosien joulut olivat kotonani hiljaisia siitä syystä, että vietin äitini ja veljeni kanssa ne kahdestaan. Vanhin veljeni oli -muistini mukaan–kaikki sotajoulut  ”siellä jossakin”. Kahtena jouluaattona: 1942 ja 1943 tapahtui iloinen yllätys. Sitä ei voi unohtaa. Jouluaattoiltana ja uudenvuoden aattona rävähti sähköt yhtäkkiä päälle. Se oli unohtumaton kokemus, kun täysin yllättäen kirkkaat valot valaisivat pienen kotimme sekä  navetan! Voit uskoa, että  sähkövalot loivat hetkessä juhlatunnelman vaatimattomaan kotiini. Sotatalvet olivat järkyttävän kylmiä. Pakkaslukemat nousivat yli 40 useana talvena. Sotatalvena 1943 hyvä naapurimme kutsui äitini ja meidät kaksi poikaa joulusaunaan. Eräs talon  Olga – emännän ystävä oli saanut myös kutsun joulusaunaan. Tuo jouluaatto jäi mieleeni ehkä siksi, että vietimme aattoillan poikkeuksellisesti naapurin avarassa pirtissä. Myös se jäi mieleeni, että nautimme saunan jälkeen maukkaan jouluaterian.

Joulunpyhät vietin kotona sanomalehtiä ja jotain kirjaa lukien. Nobel palkinnon saanut kirjailija FE Sillanpään pakina  oli useana jouluna mukavaa kuunneltavaa radiosta. En muista, että olisin ollut yhtenäkään jouluna joulukirkossa. Ehkä n. 12 – 13 kilometrin matka kirkkoon oli siihen osasyynä.  Joulun jumalanpalveluksen kuuntelimme radiosta.

Muutama vuosi sodan jälkeen kotipaikkakunnallemme tulivat helluntailaiset. Kotikylälleni oli tullut asumaan kaksi nuorta Helsingin Saalemseurakuntaan kuuluvaa nuorta naisevankelistaa: Ilona Littunen, myöh. Hyytinen sekä Saara Pynnönen, myöh. Pietola asuivat vuokra – asunnossa vanhassa pienessä mökissä. He tekivät ahkerasti evankeliumin työtä kotipaikkakunnallani sekä lähipitäjien alueella. Sodan jälkeen vietimme joulunpyhät kotona äitini ja kahden. vanhemman veljeni kanssa. Isästäni en paljon muista, sillä hän kuoli ennen ensimmäisen kouluvuoteni alkua. Joulukirkossa emme käyneet. Ehkä se johtui osittain siitä syystä, että äitini oli ennen sotavuosia tullut uskoon helluntaiherätykseen kuuluneen kuopiolaisen  sananjulistajan, Lauri Kauhasen kokouksissa kotipitäjässä. En muista Lauri Kauhasta, sillä hän on kaatunut rintamalla. Mutta hänen Anni – nimisen leskensä tulin tuntemaan vieraillessani myöhemmin useita kertoja Kuopiossa. Myös Lauri Kauhasen , Paavo- veljen tulin tuntemaan paljon sotavuosien jälkeen. Hän oli saarnaaja joka palveli vuosien aikana useita helluntaiseurakuntia. Vaimoni kanssa oli ainakin kerran tilaisuus tarjota Paavolle majapaikka kodissamme. Helluntaisaarnaajat ja evankelista t ovat kautta aikain olleet kovia saunamiehiä. Myös Paavo oli innokas saunoja ja varsin  kova löylymies. Muistan, että lämpömittari näytti saunan seinällä reilusti yli 100 C + astetta, kun heitin lisää löylyvettä tulikuumalle kiukaalle. Paavo oli saanut Herralta lahjaksi mahtavan bassoäänen. Useita hänen laulamiaan lauluja myös äänitettiin Prisman studiossa. Viimeinen seurakunta, missä Paavo toimi paimenena oli Pyhäsalmen helluntaiseurakunta. Muistelen, että melko pian eläkkeelle siirtymisensä jälkeen Elon Herra kutsui palvelijansa Paavo Kauhasen  luokseen ikuisen joulun maahan.

 

–  Jussi Jokisaari