Aika on aika suhteellista

Albert Einstein v. 1905 kehitti suhteellisuusteorian, jonka mukaan myös aika on suhteellista. Se tarkoittaa sitä, että ajan kuluminen hidastuu, jos havaitsija kulkisi kovalla vauhdilla. Esim jos apostoli Paavali olisi lähtenyt avaruuteen, voisi hän nyt palata takaisin n. 50 -vuotiaana. En mene sen syvemmälle Einsteinin teorioihin, jotka ovat vaikeatajuisia, mutta on hyvä, että Paavali keskittyi kirjoittamaan kirjeitä ja perustamaan seurakuntia, eikä ollut avaruusmiehiä vaikka kävi kolmannessa taivaassa (2 Kor 12:2)

Kun tarkemmin miettii ajan kulkua, huomaa, että tietysti se on suhteellista.  Esimerkiksi kun vaimoni huomauttaa jostakin pienestä tehtävästä kotosalla ja lupaan hoitaa sen ihan kohta, voi siihen kulua kaksi kuukautta. Aika suhteellista vai mitä?

Mutta on se suhteellista toisinkin päin. Kun vaimoni menee hissiin, hänellä on ihastuttava tapa painaa ensin kerrosnappulaa ja heti perään hissinovet sulkevaa nappulaa. Siinä säästyy aikaa noin 0,8 sekuntia kun ovet sulkeutuvat heti, eikä tapahdu turhia viivytyksiä. Mutta sitten kun menemme kauppaan ja vaimoni ostaa itselleen vaatteita, voi toimitus kestää helposti tunteja. Omasta mielestään vaimoni on toiminut ihan vaan pikaisesti ja minusta ostosreissu on kestänyt ainakin yhden ikuisuuden – jollei kaksi. Kuitenkin tässä ei ole kyse suhteellisuusteoriasta, sillä olemme samalla aikavyöhykkeellä ja kellomme käyvät samaan tahtiin.

Aika ei ole suhteellista mutta ajankulu sitä on. Sanotaan, että aika rientää tai elämme kiireistä aikaa. Tai sitten sanotaan, että aika ei riitä. Ihmisillä on kiire, mutta ei ajalla ole mitään tarvetta kiirehtiä.

EU:ssa on nyt saanut kannatusta ajatus, että kellojen siirtely (?) kesästä talveen ja takaisin pitäisi lopettaa. Olen täysin eri mieltä. Minusta on ollut niin hauskaa kotona laittaa kellot kaksi kertaa vuodessa oikeaan aikaan. Lisäksi se on tuonut elämään vaihtelua, kun on saanut laittaa keväällä yhden tunnin säästöön ja syksyllä sen on saanut takaisin. Ei se yksi tunti korkoa ole tuottanut muttei tappiotakaan.

Kun olin nuori n. 20-25 v ajattelin, että 60 vuotias on vanhus. Nyt huomaan, että olin nuorena väärässä. Olen jo ylittänyt tuon rajapyykin tai ainakin passini niin väittää, enkä koe itseani vanhukseksi. Nyt passi on vanhenemassa, vaikka on vasta 9-vuotias. Kun hankin uuden passin, pelkään, että siinä sama syntymäaika kuin nykyisessä. Vain kuva vaihtuu entistä ryppyisemmäksi – siis kuvan kohde.

Myös Raamatussa aika on suhteellinen käsite. Esimerkkinä 2. Piet. 3: 8-10. Se on eräs merkillisimmistä Raamatun kohdista. Sen on kirjoittanut lähes 2000 vuotta sitten oppimaton kalastaja Galileasta. Se kuuluu: ”…yksi päivä on Herran edessä niin kuin 1000 vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä.” Tämän saman kertoi Daavid Psalmeissa, mutta sitten Pietari paljastaa jakeessa 10: ”Herran päivä tulee niin kuin varas yöllä. Silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudessa hajoavat” (UT 1938).

Tuo kalastaja tuntuu olleen hyvin perillä 1800-1900 luvuilla tehdyistä tieteellisistä saavutuksista. Hänen aikansa viisailla ei ollut haisuakaan mitä oikeasti ovat alkuaineet, saati mitä niille kuumuudessa tapahtuu.

Maailma katoaa siksi, että ihminen on sen saastuttanut synnillä. Jumalan luomakunta oli täydellinen ja se oli tarkoitettu pysymään ikuisesti, mutta ihminen turmeli sen. Kun maanpiiri ei enää ole se millaiseksi Jumala sen loi, se tuhoutuu ja luodaan uusi taivas ja uusi maa (2. Piet 3:13, Ilm. 21:1).

Mutta sitä ennen on Jeesuksen toinen tuleminen maan päälle. Se tulee olemaan melkoinen yllätys, toisille järkytys ja toisille ilon päivä.

Yllätys se on myös niille juutalaisille, jotka odottavat ensimmäistä Kristuksen saapumista. On tämä maailma kummallinen paikka. Kristityt odottavat Jeesuksen toista tulemista, ovat jo odottaneet 2000 vuotta, koska Hän sanoi tulevansa pian. Juutalaiset odottavat ensimmäistä tulemista ja ovat odottaneet sitä vielä kauemmin. He eivät tajunneet ensimmäistä Kristuksen käyntiä maan päälle ja niinpä he ovat nyt 2000 vuotta myöhässä. Ja loput ovat kaikkein eniten hukassa – eivät tiedä mitä odottaa. Varmaan lauantain lottoarvontaa, josko siitä löytyisi onnellinen elämä.

Jeesuksen toisen tulemisen ajankohtaa ei ole kerrottu. Ajan merkit viittaavat siihen, ettei se enää ole kaukana. Mutta aikahan on suhteellinen. Jokaisella henkilökohtaisesti. Se on kuitenkin varmaa, että kerran taivaassa aika loppuu ja alkaa ikuisuus: Sen jälkeen on tarpeeksi ”aikaa” miettiä, että minne se katosi.

 

Arto Siitonen


Kallein aarre

Uskon, että jokainen nuori ihminen joutuu pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Miksi elän? Mikä on elämän tarkoitus? Miten käytän rajallisen elämän aikani? Näiden kysymysten eteen jouduin  itse nuoruusvuosinani. Yksi Raamatun jae pysäytti minut. Vapahtaja sanoo: ” Mitä se hyödyttäisi ihmistä, vaikka hän  voittaisi omaksensa  koko maailman, mutta saisi  sielulleen vahingon?” ( Mat 16: 26 ).

Tämän sanan edessä  koin ikään kuin sisäisen ilmestyksen.  Näin silmieni edessä vaa` an. Näin sen kaksi kuppia. Toisessa kupissa oli kaikki maailman aarteet. Maailman kullat – ja hopeat, jalokivet, metsät sekä viljellyt maat ja puutarhat hedelmineen. Toisessa vaakakupissa näin yhden ihmisen. Tuossa hetkessä tajusin –  kuin ilmestyksenä – ,  että yksi ihminen on miljoonia kertoja arvokkaampi, kuin kaikki aarteet, joita Telluksellamme on! Tuo lyhyt hetki muodostui minulle kulminaatio pisteeksi. Pari – kolme vuotta olin miettinyt, miten käytän elämäni? Aavistelin, että Jumala kutsuu minua viemään evankeliumin viestiä heille, jotka eivät tunne Jeesusta. Ratkaisuni ei ollut helppo. Vähän aiemmin olin saanut hyvän työpaikan. Työ oli siistiä, sisätyötä. Palkka oli kohtalainen. Mitään ei puuttunut.  Siitä huolimatta olin tyytymätön. Tuossa tilanteesssa tuli yllättäen noin 70 kilometrin takaa nuori uskova mies. Hän oli raamattukoulutoverini. Hän esitti oudon kysymyksen: ” Lähde evankelistatoverikseni Länsi – Lappiin?” Kysymys vaati ratkaisua. En ollut puhunut sisäisistä kivuistani yhdellekään ihmiselle. Ajattelin, että jos sisäinen poltteeni on  Jumalasta Hän voi puhua niin selvästi, ettei epäilyille jäisi sijaa. Ja Herra puhui. Raamattukoulutoverini oli saanut selvän käskyn tulla luokseni ja pyytää minua toverikseen! En voinut vastata heti. Sanoin, että jos kotiseurakuntani vanhimmat siunaavat minut koe- evankelistaksi, niin lähden. Halusin saada selvyyden oliko sisäinen poltteeni Jumalan vaikuttamaa, vai oliko se mielikuvitukseni tuotetta? Taloudellista tukea seurakunta ei luvannut. Enkä sitä odottanutkaan. Lähdölleni ei ollut esteitä. Ennen kuin irtisanouduin työstäni muistan kuiskanneeni Herralle:” Jos tie, jolle olen lähdössä on suunnittelemasi minua varten, niin auta minua voittamaan yksi ihminen Kristukselle.” Useampaa en uskaltanut pyytää. Sillä  ajattelin:” yksi sielu on arvokkaampi kuin kaikki maailman rikkaudet.” Läksin siis yhtä lähimmäistä etsimään. Sillä tiellä olen yhä. Lähes jatkuvasti on sielussani tunne, että se yksi on vielä hukassa. Parin kuukauden kuluttua tulee 67 vuotta siitä, kun läksin etsimään yhtä kadotusta kohti kulkevaa johtaakseni hänet Jeesuksen luo. Etsintäni jatkuu. Kuinka kauan? Sitä en tiedä. Yhden asian tiedän. Olen saanut elää fantastisen mielenkiintoisen elämän! Kaikki on Jumalan armoa. Aivan kaikesta täyttää sieluni ylitsevuotava, nöyrä kiitos! Jos elämäsi tuntuu kuivalta etsi Jumalaa ja hänen hyvää tahtoaan. Sillä tiellä saat niin rikkaan elämän, ettet ole siitä edes unta nähnyt.

 

Jussi Jokisaari.


Erikoinen ovi

Päivittäin näemme ja kuljemme monenlaisten ovien kautta. Ovi voi avautua sisään, ulos sivulle tai ylös. On myös itsestään avautuvia ovia. Sellaisessa ovessa on sähköinen mekanismi, joka avautuu sitä lähestyttäessä. Varsinkin isoissa liikerakennuksissa näkee varsin  usein sellaisia ovia. Miksi näin? Ilmeisesti siksi, jotta asiakas pääsee mahdollisimman vaivattomasti sisään liikkeeseen. Ehkä kyseessä on viime kädessä se, että  kauppias haluaa saada liikkeeseen uuden asiakkaan. Ja jos mahdollista ostamaan niitä tuotteita, joita hänellä on.. Ja  näin muutettua tuotteensa rahaksi.

Raamatussa puhutaan myös ovesta.  ” Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen, ( Joh 10: 9 , 10).” Pelastuu mistä?  Synnin vallan ja voiman alta sekä ikuisesta kadotuksesta. Näin sanoi Jeesus, maailman Vapahtaja.

Jeesus – oven takana on jokaista varten tarjolla suunnattoman arvokkaita asioita. Ne löytyvät vain Hänen kauttansa. Jeesus on ovi pelastukseen. Hän on ovi  – tai mahdollisuus –  sisäisen rauhan  löytymiseen: `” Rauhan minä jätän teille ( opetuslapsille) – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne  olko levoton, älköönkä peljätkö ” Hän on myös ovi pelastukseen, Hän  on vieläkin ainoa mahdollisuus iloon, onneen ja todelliseen vapauteen. ” Ei ole pelastusta kenessäkään toisessa. sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä annettu, jossa meidän pitäisi pelastua.” Ihminen tarvitsee pelastusta. Miksi tarvitsemme? Siksi, että olemme syntisiä. Ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva eivät uskoneet Jumalan varoittavia sanoja. He toimivat toisin, kuin olisi pitänyt. Tottelemattomuus johti seuraamuksiin. Ihminen sai ansaitsemansa tuomion:  Hän joutui eroon Jumalasta,  Elämän alkulähteestä. Eikä siinä kaikki. Koko ihmissuku, – jokainen yksilö – joutui kokemaan saman kohtalon. Eikö se ollut liian ankara? Ei totisesti. Jumala  sanoi Aadamille: ” Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona  sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.” Varoitus oli selvä, Jos et tottele seuraa rangaistus. Olet kuolemalla kuoleva. Tiedämme, että ihminen teki  toisin, kuin olisi pitänyt. Sillä oli karut seuraukset: kaksinkertainen kuolema. Ensimmäinen kuolema  ero Jumalasta elämän lähteestä. Toinen: ikuinen ero Jumalasta.  eli kadotus. Ihmisen tottelemattomuudesta huolimatta Jumala rakasti luotuaan. Mikä oli Jumalan tarkoitus, kun Hän lähetti Poikansa maailmaan? ” Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” ( 1 Joh. 3: 8 ). Jeesus  teki maan päällä tehtävän, jonka Isä Hänelle antoi. Hän valmisti ristin kuolemassa ja ylösnousemuksessa täydellisen pelastuksen jokaiselle. Hänestä tuli OVI Elämään. Sitä paitsi Hän  on AINOA ovi! Hän sanoi  selkeästi: ” Minä olen ovi, jos joku käy minun kauttani sisään, niin hän pelastuu.  Ellet ole käynyt sisään Jeesuksen kautta sieluasi  kalvaa  nälkä ja jano,  Jos otat Jeesuksen vastaan pelastut” Pelastut mistä? Ikuisesta kadotuksesta, jonne jokainen, joka ei tunne Jeesusta joutuu. HERRA lupasi vielä enemmän:

Häntä etsivälle.” hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen”. Mistä laitumesta Mestari puhui? Hän lupasi antaa luokseen tulevalle täydellisen sisäisen tyydytyksen. Jos et  ole käynyt Jeesus ovesta sisälle, et ole pelastunut. Tai sinä, joka olet käynyt sisälle pelastukseen, mutta et ole sen jälkeen käynyt ulos olet sisäisesti nälkäinen ja tyytymätön. Mistä tyytymättömyytesi johtuu? Juuri siitä, kun et ole käynyt ovesta ulos. Se tarkoittaa sitä, ettet ole kertonut Elämän Antajasta, Jeesuksesta toisille ihmiselle! Kun kerrot Jeesuksesta,  lähimmäisille löydät  sisäisesti rikkaan elämän. Saat taivaallista ravintoa. Sisimpäsi ei ole enää  nälkäinen, eikä janoinen. Tulet sisäisesti ravituksi. Pääset näin siihen onnelliseen tilaan, josta edesmennyt Herran palvelija todisti: ” Olen tyydytetty tyydyttämällä tyydytyksellä!” Ovi tähän rikkaaseen elämään on auki myös sinulle – vielä tänään.

 

JussiJokisaari


Seuraavalla kerralla

Elämä on äärimmäisen hauras.  Näemme siitä esimerkkejä lähes päivittäin. Kun joku läheinen temmataan  ikuisuuteen. Hän oli hiukan  yli  40 vuotias  perheenäiti ja kahden lapsen äiti. Mies oli vastuullisessa tehtävässä paikallisessa  firmassa. Hän oli rakentanut puolisonsa kanssa upean omakotitalon.  Heidän  paikkakunnalle saapui marraskuulla kaksi nuorta miestä. Pian selvisi, keitä nuo miehet olivat. He olivat evankelistoja, jotka julistivat  evankeliumia. Paikkauntalaisia kiinnosti sanoma, jota julistettiin. Aiemmin oli totuttu, että evankeliumin julistajat ovat ikämiehiä. Ehkä se, että evankeliumia julisti kaksi  hiukan yli 20 vuotiasta miestä. Niin tai näin. Ihmisiä kiinnosti sanoma, jota  miehet puhuivat. Isommat ja pienemmät huoneistot täyttyivät kuulijoista. Myös laulut, jota tilaisuuksissa laulettiin koskettivat kuulijoita.  Kaikki oli aivan uutta ja ihmeellistä. Myös se  ilmapiiri, joka tilaisuuksissa vallitsi. Sitä ei aiemmin oltu koettu. Kuulijoita kiinnosti myös se, mitä  puhuttiin. Moni pohti vakavasti elämän tarkoitusta. Sitä mikä ja mitä tapahtuu, kun elämä päättyy? Yksi heistä oli alussa mainittu keski – ikäinen perheenäiti. Hän oli tullut muutaman viikon aikana evankelistoille tutuksi. Useita kertoja hän oli ollut  tilaisuuksissa, kuten – moni muukin- murtuneena ja itkien. Se oli merkki siitä, että  Herra kutsui häntä luokseen. Talvi oli kääntynyt kevääseen. Talven aikana evankelistat olivat käyneet parissa naapurikunnassa.  Huhtikuun loppupuolella he lähtivät kotiseudulleen. Evankelistat  sanoivat palaavansa paikkakunnalle muutaman viikon jälkeen. He olivat varanneet junaan liput etelään menevään junaan. Viimeisenä päivänä perheen äiti kutsui evankelistat kotiinsa. ennen junan lähtöä. Hän halusi tarjota kotimatkalle lähteville kahvit.  Sovittuun aikaan evankelistat tulivat. Kahvipöytä oli katettu valmiiksi. Kahvia nautittaessa keskusteltiin. Evankelistat muistuttivat, että etsikkoaikana tulisi luovuttaa elämä Herralle ja ettei Jumala kutsu kauan. Evankelistat kehottivat häntä vakavasti vastaanottamaan Jeesuksen. Kyyneleet vuosivat vuolaina perheen äidin silmistä. Hän teki valinnan ja sanoi: En minä vielä tee ratkaisua. Mutta kun te palaatte, silloin luovutan elämäni Herralle. Raskain mielin evankelistat lähtivät asemalle. Juna tuli aikataulun mukaan ajoissa. Evankelistat nousivat siihen. Muutaman tunnin kuluttua he olivat kotona. Kotitalon kevättyöt olivat alkaneet. Nuoruuden innolla pojat tarttuivat töihin. Kumpikin tahollaan. Muutama päivä myöhemmin kiiri suruviesti evankelistoille. Pelastuskutsun edessä ollut perheenäiti oli  kuollut. Se yllätti  puolison. Hän oli palannut työpäivän jälkeen kotiin, kuten lukemattomia kertoja ennen. Kotona ollut puoliso oli sairastunut. heikossa kunnossa. Hän pyysi miestään tilaamaan taksin. Mies tilasi  sen. Se saapui muutaman minuutin kuluttua. Mies saattoi puolisonsa autoon. Mies lähti mukaan. Auto lähti heti kohti sairaalaa.  Matkaa oli muutama kilometri  Matkalla puoliso kaatui kuolleena miehensä syliin.

Se tieto oli shokeeraava  evankelistoille. He joutivat itsetutkiskeluun: Yhä uudelleen he miettivät. Teinkö kaiken, mitä olisi pitänyt? Jäikö joku tärkeä sana sanomatta? Olisiko pitänyt vielä vakavammin muistuttaa  elämän hauraudesta ja ikuisuuden todellisuudesta? Kysymyksiä  toisensa jälkeen. Nyt ne olivat turhia. Lopullisesti. Peruuttamattomasti. Vähän aiemmin perheenäiti lupasi : ” Kun te tulette seuraavan  kerran, silloin  teen parannuksen ja luovutan elämäni Jeesukselle. Mutta seuraavaa kertaa ei tullut koskaan! Eihän sinulle käy niin? ”Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä älkää paaduttako sydäntänne…” (  Hep 3:  7, 8 ). Kukaan ihminen ei voi paaduttaa sydäntäsi Herran kutsun edessä. Mitä sinä aiot tehdä? Otatko sen vastaan, vai hylkäätkö sen kenties ikuisesti?

 

Jussi Jokisaari


Olet työkyvytön!

Työ on uskoakseni  kaikille tärkeää. Kotimassamme on valitettavasti vuosien ajan ollut kymmeniä tuhansia  työttömiä. Uskon, että suurin osa työttömistä haluaisi tehdä työtä ja ansaita elannon itselleen ja perheelleen. Työttömän elämä on näköalatonta. Tulevaisuuden toivoa  ei ole. Ei  perustaa, jolle voi tulevaisuutta rakentaa. Pitkäaikainen yöttömyys  on johtanut liian monta epätoivoisiin tekoihin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pahin työttömyyskausi  on ohitettu. Se on suuri yhteinen ilon aihe..

Työ tuli  syntiinlankeemuksen seurauksena. Jumala tuomitsi kaksi ensimmäistä ihmistä heidän tottelemattomuutensa tähden: ” Ja vaimolle hän sanoi ” Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia, , mutta mieheesi on sinun halusi oleva ja hän on sinua vallitseva. Ja Aadamille hän sanoi: ” Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä: Älä syö siitä, niin kirottu olkoon maa  sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää  elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi. ” orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä ole otettu. ” Tuskin Aadam ja Eeva ymmärsivät, miten kauaskantoiset seuraukset heidän tottelemattomuudella tuli olemaan. Ihmisen osaksi tuli kuolema. Eikä siinä  kaikki. Se tuli jokaisen osaksi. Silti jokainen kantaa sisällään  –  tietoisesti tai tietämättä – kaipausta  Luojan yhteyteen. Siksi tuhannet ja taas tuhannet ovat läpi ihmiskunnan historian pyrkineet tekojen kautta elämän alkulähteelle  – yhteyteen Jumalan kanssa. Kaikki epäonnistuivat.  Jumala näki ihmisen epäonnistuvan yhä uudelleen. Siksi Hän avasi meille uuden mahdollisuuden Poikansa kautta. Mutta ennen kuin  ihminen ymmärtää käyttää tätä hyväkseen, hänen täytyy väsyä omiin yrityksiinsä. Siksi Jeesus sanoi:” Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Mat11:28 ). Omat yritykset on lopetettava.  On tultava Jumalan edessä työkyvyttömäksi! Kenenkään ei tarvitse tehdä mitään! Tätä on ehkä vaikea ymmärtää. Itse opin sen raskaan kokemuksen kautta.  Olin sairaalassa toista vuorokautta- Sitten minut siirrettiin silloisen kotikaupunkini sairaalaan.  Viiden vuorokauden jälkeen pääsin kotiin ja sairauslomalle. Kuulin, että loma kestää vuoden. Tieto tuli yllätyksenä. Vuosi kului.  Tuli lopputarkastuksen aika. Neurologi tutki minua ja  papereitani. Hetken kuluttua hän sanoi: ” Nyt on työt tehty.” Sanat shokeerasivat. Järkytykseni oli melkoinen. Tajusin, olevani työkyvytön, epäkelpo!  Rakastin työtäni. Olin saanut toteuttaa kutsumustani. Kalenterini oli buukattu täyteen noin 10 kuukaudeksi eteenpäin. Nyt olisi kaikki ohi  lopullisesti. En voinut mitään sille, että kyyneleet tulivat silmiini. Ymmärsin olevani työkyvytön, epäkelpo. Luultavasti lääkäri huomasi paljastaessaan synkän tulevaisuuskuvani. Hän lohdutti ja rohkaisi. Hiljalleen sisäistin tulevaisuuteni. Käsitin työurani olevan ohi. Samalla selvisi merkillinen asia. Ilmeisesti Pyhä Henki osoitti uuden tehtävän: Sinä voit kirjoittaa, kun et pysty puhumaan.” Ilahduin. Totesin, että vaikka puhekykyni on heikentynyt voin kirjoittaa! Se oli lohdullinen oivallus. Kirjoittaminen on ollut minulle mieluista vuosikymmeniä. Olen kirjoittanut lehtiin sekä blogeja. Sydämeni sykkii ilosta, kun saan vielä  viestiä evankeliumia. Sitä haluan kertoa niin kauan, kuin elämää ja voimia annetaan.

Jussi Jokisaari


Kotimökki

Vuosia sitten sain vakavan sairauskohtauksen.  Heti sen jälkeen jouduin vuoden sairauslomalle. Sen päätyttyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Sairauskohtaukseni tuli yllättäen. äkkiarvaamatta. En ollut vuosikymmeniin ollut päivääkään sairauslomalla. Vakava sairaskohtaus oli henkisesti raju kokemus. Kun lääkäri vuoden kuluttua ilmoitti, että työsi on nyt tehty. Se oli melkoinen järkytys. Sillä rakastin työtäni syvästi. Suoranainen ihme, että selvisin järisyttävästä kokemuksesta melko nopeasti. Tuntui  tosi oudolta jäädä kotiin  –  kuin lennosta. Kalenterini oli

aiemmin buukattu täyteen lähes vuodeksii. Nyt jouduin heittämään kalenterini merkintöineen roskakoriin.  Työkiireeni loppuivat kuin seinään. Kerralla ja lopullisesti!  Sekin vaihe oli elettävä. Pikku hiljaa aloin ymmärtää, ettei ehkä kaikki ole lopussa. Kun varsinainen työni päättyi koin, että kutsujani avaisi uuden oven: vankilamaailmaan. Sen oven takana avautui täysin toisenlainen maailma, mihin olin tottunut. Se Kenttä oli karu useita metrejä  korkean kivimuurin sisällä. Toki olin vankilassa aiemminkin käynyt. Vuosien saatossa olin vieraillut useita kertoja  vankilan kirkossa. Kotiseurakuntani oli huolehtinut vuosikymmenien ajan jouluaaton vankilajumalanpalveluksista. Nyt edessäni oli uusi tilanne. Aivan yllättäen sain Vankeinhoitolaitoksen myöntämän vankilalähetin lupakirjan kahdeksi vuodeksi. Vaikka en tehnyt lupakirjan saamiseksi mitään! Vähäisellä ymmärrykselläni käsitin, että kutsujani oli avannut eteeni oven: Ilosanoman viemiseen muurien sisäpuolelle  joutuneille lähimmäisille. Vankilassa oli vallalla erilainen kulttuuri, kieli ja hierarkia. Kaikki toisenlaista, mihin oli tottunut. Pari vuotta kului ennen kuin pääsin sisälle uuteen todellisuuteen. Myöhemmin piipahdin vankilassa useita kertoja viikossa. Sydäntä riipaisevaa oli karussa  sellissä kuunnella pettyneiden miesten tarinoita.  Useimpien kohdalla alkoholi oli syynä siihen, että elämän parasta aikaa elävä nuori aviomies oli joutunut eroon perheestä, omaisista ja koko yhteiskunnasta. Ajan myötä sain työtoverini kanssa vankilapastorin luvalla käynnistää Alfa – raamattukurssin vankilassa. Ilahduttavaa oli havaita, miten osa vangeista halusi päästä mukaan vapaaehtoiselle kurssille. Ja mikä parasta: usea tahtoi löytää elämälle uuden suunnan. Se löytyi Raamatun sanaan ja Vapahtajaan tutustumisen kautta! Herra lahjoitti monelle  itseensä ja elämäänsä pettyneelle tulevaisuuden ja toivon! Moni sai vankilassa  uskon Kristukseen. Ja elämisen arvoisen elämän. Tunnen  useita ex – vankeja, jotka ovat

vapauduttuaan löytäneet henkilökohtaisen uskon Kristuksen. Tunnen myös useita , jotka ovat eläneet vuosia vapaina yhteiskunnassa. He ovat löytäneet kotiseurakunnan, elämäntoverin, työpaikan  ja perustaneet perheen. Mikä on saanut aikaan radikaalin elämänmuutoksen? Vastauksena on yksi sana: JEESUS!

Tätä kirjoittaessani palautui mieleeni keväinen päivä vankilan sellistä. Taas kerran olin sellivierilulla. Vankilan käytävällä tapasin vankilapastorin. Hän kertoi pulmansa. Hänellä oli  ylen runsaasti työtehtäviä hoidettavana talon ulkopuolella. Samaan aikaan hänen piti olla pitämässä vankilan luokassa opetustunti päihdekuntoutuskurssilaisille. Pastori kysyi voinko pitää tunnin. Kuulin, että  sen ohjelmaan kuului videon katsominen. Sen katsomisen jälkeen oli keskustelutuokio videon sisällöstä. Tehtävä ei tuntunut ylivoimaisen vaikealta. Lupasin pitää tunnin. Jo hyvissä  ennen tunnin alkua olin odottamassa luokassa kurssilaisia. Video laitettiin miesten tultua oitis pyörimään. Lähes heti selvisi että video on kuvattu samasta vankilasta, jossa olimme. Eräs kurssilainen – sanokamme häntä Hanskiksi – tajusi, että  videolla näkyy tuttu vankila – alue. Spontaanisti  hänen suusta kajahti lämminsävyinen sana: ” KOTIMÖKKI !” Sen kuultuaan porukka räjähti nauruun. Naurutuokio kesti tovin. Video pyöri loppuun nopeasti. Sen päätyttyä syntyi  keskustelu videon sisällöstä. Hanskin huudahdus pisti  videokuvat nähneet syviin mietteisiin. Eihän ole tavallista, että joku vankilassa oleva ilahtuu näkemästään. Ja  sanoo vankilaa koimökikseen!

Myöhemmin selvisi, että vankila oli tosiaan ollut Hanskin lapsuusvuosina ikään kuin hänen koti. Muurien sisällä oli samaan aikaan ollut Hanskin vanhemmat ja kaikki sisaret. Hanskin isoveli ja muita hänen läheisiään pääsi myöhemmin  tuntemaan Jeesuksen : Hänen rakkautensa ja armonsa. Se kokemus oli niin väkevä, ettei Herran löytäneiden tarvinnut sen jälkeen palata vankilaan. Mikä muutoksen sai aikaan? Ei yksikään pysty siihen. Mutta Jeesukselle ei mikään ole mahdotonta. Hän ei tunne yhtään toivotonta tapausta. Sinä ongelmien keskellä huokaileva lähimmäiseni  käänny  turvallisin mielin Jeesuksen puoleen. Hän voi selvittää  vaikeimmat pulmasi. Herra on antanut suurenmoisen lupauksen ongelmiensa keskellä kipuilevalle ihmisille:” Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,  niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua” ( Psalmi 50: 15 ). Jos et pääse vapaaksi siteistäsi rukoile ja  pyydä Jeesusta  avuksesi. Silloin tapahtuu  takuuvarmasti, kuten hengellinen runoilija sanoo: ” Missä syntinen Jeesusta huutaa, siellä Taivaasta vastataan”.

Jussi Jokisaari


Elämää suurempi asia?

Oletko kuullut sanonnan: ”Se on elämää suurempi asia”? Olen miettinyt tätä kysymystä. Eikö elämä ole kaikkein suurin ja tärkein asia? Tuon sanonnan täytyy olla mahtipontista liioittelua, eikö vain?

Tänä kesänä meistä monien, varsinkin miesten suuri siunaus (ja naisten mielestä kirous) on ollut jalkapallon MM-kisat Venäjällä. Kun seurasin otteluita kotisohvaltani, huomasin selostajan käyttävän jalkapallosta tuota sanontaa

Onkohan niin, että näin ajattelevalla ihmisellä elämä on pieni asia. Joskus nuoret sanovat katsellessaan vanhempiensa muka tylsää elämää: ”hanki oma elämä.” Tämäkin sanonta on mielenkiintoinen, koska jokaisella on se yksi ja ainoa elämä. Sen on Jumalalta lahjaksi saanut ja se kerran otetaan pois.

Seurasin ottelua Englannin ja Ruotsin välillä. Läntinen naapurimme on osallistunut monta kertaa jalkapallon lopputurnaukseen, mutta Suomen joukkueelta se on yhä kokematta. Ottelussa tapahtui mielenkiintoinen käänne, kun Englanti teki maalin. TV:ssä näytettiin kuvaa Lontoossa, jossa katsojat seurasivat jättikokoiselta näytöltä ottelua. Suuri joukko ihmisiä repesi valtavaan riemuun ja juhlintaan, kun englantilaishyökkääjä puski nahkakuulan verkoilla varustettuun häkkiin. Tietysti myös englantilaispelaajat tuulettivat kentällä näyttävästi. Katselin sitä iloa.

Silloin tuli mieleeni Raamatun sanat ”…samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen”, siis  pelastuu. Luuk. 15:7. Ilo on kreikan kielellä tässä kohtaa ”khara”, joka mainitaan Uudessa Testamentissa substantiivina tai verbinä yli 130 kertaa (Novum). UT onkin hyvin iloinen kirja. On hyvä muistaa, että Evankeliumi on ilosanoma (ei mikään Eevan keljumi).

Seurakunnassa on myös riemu ja ilo syntisestä parannuksentekijästä, mutta se näyttää kovin vaatimattomalta verrattuna yllä kertomaani euforiseen jalkapalloriemuun ja hurmioon. Taivaassa on – uskoisin – ilo täydellinen niin kuin taivaassa on kaikki muukin täydellistä. Seurakunnassa ollaan hillittyjä, ettei vahingossakaan näytetä iloa liikaa.

Onkohan meillä asioiden tärkeysarvot vinksallaan. Ruohokentällä 20 huippulahjakasta (ja huippupalkattua) Kroisosta kirmaa pelivälineen perässä. Täysi kymmenikkö nuorukaisia yrittää käsiä käyttämättä lykkiä pelivälinettä toiseen häkkiin ja toinen mokoma yhtä äveriäitä nuoria miehiä yrittää samaa temppua vastakkaiseen häkkiin. Joukkueiden jäsenet on valittu edustamansa kansallisuuden perusteella. Jotta homma ei olisi liian helppoa, on kai jännityksen lisäämiseksi kummallakin joukkueella häkin suulla tolppien välissä yhdestoista pelaaja, jolla on lupa käyttää käsiään estääkseen palloa menemästä hänen vahtimaansa häkkiin. Kun sitten pallo kuitenkin sinne lipsahtaa ja ylittää kalkkiviivan, ei pelaajien ja katsojien riemulla ole rajoja. Paitsi tietysti se toinen suuri ihmisjoukko Tukholmassa, joka painoi murheellisena päänsä alas silmien alkaessa kostua.

Kisat maailman parhaasta joukkueesta käydään neljän vuoden välein. Vuonna 2022 on taas uudet kisat ja silloin nykyisestä valtavasta riemusta (ja suunnattomasta murheesta) on vain muisto jäljellä.

Kun ihminen pelastuu, on kyse siitä, että kuolemaan tuomittu saa uuden elämän, koska Jeesus on sovittanut hänen, eikä vain hänen, vaan kaikkien muidenkin ihmisten synnit. Tämä ilo on ikuista.

Olisikohan syytä ratketa riemuun tällaisessa tapauksessa? Tässä on kyse elämää – ja rohkenisinko todeta – jopa jalkapalloa suuremmasta asiasta.

 

Arto Siitonen

Ps. Ranskahan se voitti finaalin ja Eiffel-tornin juurella yli 1.000.000 ihmistä hyppi villinä riemusta. Englanti jäi neljänneksi ja Lontoossa riemua riitti vain neljälle päivälle.


Oletko perillinen?

Perintöasiat koskettavat jokaista. Muistan kauan sitten kuulemani erikoisen perinnönjakotarinan. Vauraassa pohjalaistalossa oli kaksi poikaa, Ville ja Heikki. He elivät lapsuuskodissaan sulassa sovussa vuosien ajan. Kumpikin teki työtä ahkerasti  yhteisen kodin hyväksi. Veljesten vanhemmat huolehtivat  talouden johtamisesta. Epäsopu oli tuntematon tuon esimerkillisen perheen keskellä.  Vuosien ajan elämä soljui eteenpäin. Talvea seurasi kevät. Kevään jälkeen kesä ja sen jälkeen syksy ja talvi. Maalaistalon toiminta sujui vuodesta toiseen vuodenaikojen mukaan. Veljeksille kaikki oli perin tuttua . Mutta täällä ajassa mikään ei oli ikuista. Jokainen ihminen vanhenee päivittäin halusi tai ei. Se on laki, joka koskee jokaista. Myös mainitun vauraan talon isäntäväki vanheni samaan tahtiin. Eräänä päivänä talon isännän elämä päättyi. Isännän lähtö yllätti lähiomaiset. Ahkeran ja tarmokkaan  miehen sydän petti kerralla. Puolison kuolema oli järkytys talon emännälle. Kaikki ison talon huolet ikään kuin kaatuivat emännän päälle Siihen asti talon työt ja käytännön huolet isäntäväki oli kantanut yhdessä vuosikymmenien ajan. Nyt emäntä joutui tekemään tärkeät  ratkaisut  yksin. Taakka oli liian painava jo ikääntyneelle emännälle. Emännän kannettavaksi lankesivat myös huoli talon johtamisesta. Taakka oli enemmän kuin  hän jaksoi kantaa. Hänen terveytensä alkoi horjua. Hän sairastui ylirasituksesta. Se johti hänet kuolemaan. Veljekset olivat uuden tilanteen edessä. He olivat perustaneet perheen. He totesivat, että on viisainta suorittaa perinnönjako. Mutta miten se tapahtuisi? He olivat eläneet vuosia kotona sulassa sovussa. Erimielisyyksiä poikien välillä ei aiemmin oltu nähty. Miten  pitäisi toimia? Sitä veljekset yhdessä pohtivat. Yksi asia päivänselvä: Perinnönjakoa ei saisi aiheuttaa riitaa. Niin he yksituumaisesti  päättivät. He olivat nähneet liian monta perinnönjakoa, joiden seurauksena sisarusten välit oli säröilleet, jopa katkenneet. Sitä Ville ja Heikki  ei halunneet. Asiaa hetken mietittyään nuorempi veli, Heikki, sai sangen erikoisen oivalluksen: minä jaan omaisuuden kahteen osaan! Sen jälkeen Ville  voi valita kumman osan hän valitsee. Heikki kertoi Villelle ajatuksensa. Ville hyväksyi oitis Heikin idean. Heikki jakoi viljelysmaat ja metsät rakennukset ja irtaimiston kahteen, mielestään saman arvoiseen osaan. Vanhempana Ville sai valita ensin. Hetken mietittyään hän teki valintansa. Tämä perinnönjako oli paikkakunnalla ainutlaatuinen. Sen seurauksena jäi  paikallisten keskellä kuvaava sanonta: ” Heikki jakoi ja Ville valitsi”. Myöhemminkään ei veljesten, eikä heidän perheiden kesken ollut epäsopua tai riitaa. Veljekset  asuivat perheineen melko lähellä toisiaan elämän loppuun asti.  Oli ilo tuntea nämä veljekset. He olivat riittävän viisaita, kun eivät riidelleet perinnön takia, kuten valitettavan usein on tässä maassa  tapahtunut. Jumala, Taivaallinen Isämme – on jättänyt kaikille lapsilleen perinnön. Millainen se on? Siitä apostoli kirjoittaa: ”… turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katomattomaan perintöön, joka taivaissa  on säilytettynä teitä varten…”( 1 Pt 1:  4). Kenelle  tämä taivaallinen perintö kuuluu? Se kuuluu vain Jumalan lapsille:” Mutta jos olemme Jumalan lapsia olemme myöskin perillisiä, Jumalan ja Kristuksen kanssaperillisiä ” ( Roo 8:17).” Sinun on äärimmäisen tärkeää tietää oletko Jumalan lapsi. Miten sen voi tietää, vai voiko sitä ylipäätään tietää? Onneksi siihen voi  saada varmuuden. Jumala antaa tähän kysymykseen 100 %  varmuudella totuudenmukaisen vastauksen: ” Mutta kaikille, jotka ottivat hänet ( Jeesuksen ) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi niille, jotka uskovat hänen nimeensä ”( Joh 1: 12). Kaikki Jeesuksen vastaanottaneet saivat ja –  saavat Jumalan lapsioikeuden. Oletko sinä vastaanottanut Jeesuksen elämäsi ohjaajaksi? Jos olet, silloin o l e t Jumalan lapsi. Jos  e t  o l e, s i l l o i n  e  t  o l e Jumalan l a p s i, etkä  v o i periä Jumalan lapselle kuuluvaa perintöä.  O n kirjoitettu: ” Mutta j o s  o l e m m e lapsia, niin o l emme myös  p e r i l l i s i  ä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä kärsimme hänen kanssaan, että me myös kirkastuisimme ” ( Roo 8: 17).

Tänään kutsun sinua evankeliumin kautta Herran Jeesuksen luo. Kun otat hänet vastaan sydämeesi syntien anteeksiantajana.   Heti, kun se on tapahtunut olet oikeutettu taivaalliseen,  ikuisen,  perintöön. Ajallisen perintöön ovat oikeutettuja vain ne, jotka ovat syntyneet perinnön antajan lapsiksi. Tähän ikuiseen perintöön ovat oikeutettuja ne, jotka ovat syntyneet perinnön antajan, Taivaallisen Isän lapsiksi. Millä perusteella syntinen ihminen pääsee Taivaallisen perintöön oikeutetuksi? Siihen löytyy vastaus Jumalan Sanasta:” Mutta kaikille, jotka ottivat hänet

 ( Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä  Vastaanota siis Jeesus uskon kautta Jumalan lahjana tarjoama syntien anteeksiantamus ja perintöoikeus Jeesuksen Kristuksen lunastustyön perusteella.

 

Jussi Jokisaari


Jumalan kosketus

Milloin olet viimeksi kokenut voimakkaasti: ”Nyt Jumala on läsnä”? Toki tiedät, että Hän on aina lähelläsi. Kun tulit uskoon, Hän ympäröi sinut rakkaudella ja tunsit sen. Sitten on kulunut vuosia ja tuntuu, että Hän on etääntynyt. En tiedä sinusta mutta minulle ainakin on käynyt näin.

Sitä lukee Raamattua, mutta kaikki on jotenkin niin rutinoitunutta. Kaipaa Jumalan voimakasta läsnäoloa. Seurakunnassa on hyvä ilmapiiri, mutta siihenkin on jo tottunut. Rukoilee muiden ja itsensä puolesta, mutta mitään todella rajua ei vain tapahdu. Tuntuu siltä, että onkohan Jumala minut jotenkin unohtanut.

Minulla on ollut jonkin aikaa tällainen tunnetila. Kuin Jumala olisi hoitamassa muita, muttei minua.

Sitten tapahtuu jotain aivan poikkeuksellista. Yllättäen syntyy tilanne, jota ei voi selittää mikään muu kuin Jumalan kosketus. Kaiken keskellä. Minulle se tapahtui matkalla eräässä suurkaupungissa.

Se tapahtui näin:

Lauantaina 19.5. 2018 meitä oli 8 hengen ryhmä suomalaisia kaupungin metrossa. Nousimme täyteen ahdettuun metrojunaan matkustaaksemme yhden asemavälin, joka kestäisi n. 2 min. Tarkoitus oli kaikkien mennä samasta ovesta sisälle. Totesimme, ettemme taida mahtua junaan ja niinpä kiirehdimme seuraavalle ovelle.

Metrojunan ovet ovat auki n. 20 sekuntia, joten tiesimme, että meidän on kiireesti ahtauduttava sisälle tai muuten porukka hajaantuu kahteen ryhmään. Se ei olisi toivottu tilanne. Meidän lisäksemme junaan oli tietysti tunkemassa muitakin, lähinnä paikallista väestöä. Siinä tungoksessa se tapahtui.

Kun siis tunkeuduimme metroon, oli tilanteessa melkoista tönimistä. Vaikka oli lauantaiaamu, metrojuna oli tupaten täynnä. Heti kun ovet sulkeutuivat, sain aavistuksen, että taskut on tarkastettava.

Uskon, että tämä päähän pälkähtänyt ajatus oli Jumalan ensimmäinen puuttuminen asiaan. Huomasin, että kummassakaan taskussa ei ole enää lompakkoa, jonka olin muutama sekunti aikaisemmin vielä omistanut.

Toisen kerran Jumala puuttui tilanteeseen, kun aloin möykkäämään asiasta. Aikaa tilanteen selvittämiseen oli vain hetki, enkä tiennyt mitä tehdä. Kuulin, että kaveriltani oli myös viety lompakko. Aloin toimia nopeasti. Tämä ei ole minulle tyypillistä. Sairastan vakavaa tautia ja sen seurauksena toimintakykyni on hidastunut. Nyt metrossa toimin täysin odotuksista poiketen.

Ensin syytin takanani olevaa henkilöä, mutta hän vaikutti ulkopuoliselta. Sen jälkeen Jumala puutui kolmannen kerran tapahtumiin. Näin edessäni selkä minuun päin kaksi henkilöä ja Jumalalta sain ohjeen: ”katso tuon toisen kättä.” Minulla ei ole erityisen tarkka näkö, ei huomiokyky, eikä muutenkaan edellytyksiä paljastaa taskuvarkaiden silmänkääntötemppuja, mutta nyt näin kuinka vasemmalla puolella olevan käsi kävi kohti oikeanpuolimmaista ja todella nopeasti tapahtui jotain epämääräistä, aivan kuin musta esine olisi siirtynyt kädestä toiseen. En usko, että sattumalta juuri oikealla hetkellä sain ajatuksen katsoa tuon henkilön kättä. Ajoitus ja ohje olivat täydellisiä.

Neljäs epätavallinen tapahtuma oli, kun Jumala rohkaisi minua koputtamaan tuon miehen olkapäätä ja sanoin suomeksi: ”Hei sä veit mun lompakon” Tämäkin oli todellinen ihme, koska tuo mies oli isokokoinen, enkä ollut varma asiasta. Järjellisesti ajatellen se oli hulluutta. Ensinnäkin lompakon takaisin saaminen oli hyvin epätodennäköistä. Toiseksi, paljon todennäköisempää oli, että tuo tyyppi olisi ollut väkivaltainen tai jopa aseistautunut. Jälkeenpäin vasta tajusin mitä olisi voinut tapahtua. Olisi voinut käydä huonostikin.

Olin jo varma, että lompakkoni on mennyttä, mutta sitten viidennen kerran Jumala puuttui asiaan. Saavuimme seuraavalle asemalle ja metron ovet avautuivat. Kaikki poistuimme ja silloin varas pudotti (tai häneltä putosivat) lompakot metron lattialle. Mitään ei ollut viety. Todennäköisempää olisi ollut, että varkaat olisivat vain pitäneet varastamansa ja poistuneet metrosta kadoten väkijoukkoon. Lompakoissa oli luottokortit ja huomattava summa rahaa.

Nytkin näillä varkailla ei ollut mitään syytä heittää lompakoita metron lattialle, sillä minäkin olin jo luopunut toivostani saada sitä takaisin. Kuitenkin kaverini huomasi lompakot ja niin tilanne päättyi onnellisesti.

Vain noin kahden minuutin aikana ehti tapahtua monta ihmettä.

Olen varma, että Jumala ohjasi tapahtumia. Tuo lyhyt hetki sisälsi niin monta epätodennäköistä vaihetta. Jumalalla on kaikki valta. Hän voi auttaa tilanteissa, jotka inhimillisesti ovat toivottomia. Niin tässäkin.

Sain kaipaamani Jumalan kosketuksen ja uskolleni vahvistuksen.

 

Arto Siitonen


Tunnetko kuoleman isoäidin?

Uskon, että lähes jokainen alakouluiän ohittanut joutuu ennen pitkää ajattelemaan kuolemaa. Se  johtuu siitä, että lähes jokainen lapsi joutuu näkemään, miten kuolema tulee lähelle. Itse jouduin tämän kysymyksen eteen ennen ensimmäisen kouluvuoden alkua. Muistan hyvin sen kuulaan tammikuisen päivän, kun isäni kuoli. Mietin, mitä  hänelle tapahtui? Hän makasi vuoteella silmät suljettuina.  Ihmettelin tapahtunutta. Rakkaan isäni vuoteen vierellä  oudot  pelottavat ajatukset vyöryivät  mieleeni.  En ymmärtänyt, että olin menettänyt isäni  – lopullisesti. Sen sisäistin myöhemmin. Eilen illalla sain puhelinviestin. Soittaja kertoi veljensä kuolleen. Hän oli  tuupertunut kotipihalla maahan kuolleena. Luulen, että Jokainen joutuu vastaavassa  tilanteessa pohtimaan, mitä kuolemassa tapahtuu? Päättyykö siihen kaikki? Vai onko rajan toisella puolen toinen todellisuus? Kuoleman olemus ja merkitys häiritsee luultavasi jokaista ihmistä. Uskon, ettei kukaan voi sivuuttaa kuoleman ehdottomuutta välinpitämättömänä. Kuolema on lahjomaton. Rahalla tai materialla ei ole kuoleman tullen mitään merkitystä. Vaikka joku olisi hankkinut viisi tohtorin hattua, kuolema  ei niitä arvosta. Myöskään omaisuudella ei kuoleman tullen ole mitään arvoa. Tiedotusvälineet kertoivat hiljattain, erään maailman rikkaimman ihmisen kuolleen. Hän oli ruotsalainen,  Kamrat. Hänet tunnettiin Ikea – konsernin perustajana ja omistajana. On hyvä muistaa, että monimiljonääri siirtyi rajan taa yhtä köyhänä kuin Tukholman katuojan rutiköyhä pummi! Kumpikaan ei vie äyriäkään ikuisuusrajan toiselle puolelle!  Ehkä se, että menetin isäni  varhain vaikutti, että murrosikäisenä pohdin paljon  kuoleman ongelmaa. Jo  tuolloin kuolema askarrutti.  17 vuotiaana tulin uskoon. Pääsin silloin tuntemaan kuoleman Voittajan, Jeesuksen Kristuksen. Elämässäni tapahtui valtava muutos. Tulevaisuuden ja kuoleman pelko väistyi  sisimmästäni. Se oli ehkä suurin ihme, joka uskoon tullossa tapahtui. Jumalan Sana ilmoittaa: ” Koska siis lapsilla oli veri ja liha, tuli hänkin ( Jeesus) niistä osalliseksi.”  Vaikea pulma on  otsikon kysymys: Kuka on kuoleman isoäiti?.  Kuolema – kysymys  on ratkaisematon.  Ehkä kuoleman isoäitiä – koskeva  kysymys on vielä vaikeampi? Onneksi tähän löytyy vastaus Raamatusta: ” Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko:” Jumala minua kiusaa; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan  j o k a i s t a kiusaa hänen o m a himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman ”( Jaak 1: 13- 15 ). Herran veljeltä Jaakobilta löytyy 100% oikea vastaus.  Kuoleman isoäiti on h i m o. Kun / jos h i m o tulee raskaaksi se s y n n y t t ä ä  kuoleman. Kuoleman isoäiti  – h i m o  on suistanut kaikki ihmiset kuoleman tielle. ” Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ”  ( Room 3: 23) On suurenmoista tietää, että täällä  kuoleman laaksossa voi löytää kuoleman Voittajan, Jeesuksen Kristuksen. Tunnetko Hänet? Kenties et tiedä, miten hänet voi löytää? Hänet löytää Raamatusta! Sana kertoo, että Hän otti päällensä synnin rangaistuksen, kuoleman. Hän oli synnitön, puhdas ja täydellinen. Kristus kuoli, jotta  – minä ja sinä  – uskoessamme häneen. Saamme elää aina ja ikuisesti! Jeesus on ainoa, joka on  voittanut kuoleman! Hän nousi myös kuolleista kolmantena päivänä, kuten Raamattuun on kirjoitettu. Ota siis Jeesus uskoen vastaan. Kun aikasi täällä  päättyy pääset Hänen ristin kuolemansa ansion tähden ikuiseen elämään. Sillä Jeesus kukisti kuoleman ja toi valoon elämän. Kuinka se oli mahdollista? Jeesus ei ainoastaan voittanut kuolemaa. Hän kukisti myös kuoleman isoäidin eli himon. Sen ansiosta ihminen pystyy voittamaan kuoleman isoäidin, himon. Jeesus on väkevä auttaja jokaiselle, joka Häntä avuksi huutaa: Mikä on salaisuus, että kiusauksissa oleva  saa avun Häneltä? Se, että Kristus on itse ollut kiusattu, kuten mekin. Jeesus voitti kaikki kiusauksensa, siksi Hän voi meitä kiusattuja auttaa!

                                                                       – Jussi Jokisaari