Raamatunlukuohjelma, osa 1.

Raamattu on jokaisen kristityn perusteos. Se on monessa mielessä erikoinen kirja. Jos vielä jollakin on kirjahyllyssä kirjoja, löytyy sieltä hyvinkin mahdollisesti myös Raamattu. Niitä myydään miljoonittain joka vuosi, ja jotkin järjestöt kuten Gideonit jakava Uutta Testamenttia yli 100.000 kpl joka vuosi.

Tässä ”ylettömän suvaitsevuuden kristillisessä” Suomessa suhtautuminen Raamattuun on kaukana suvaitsevaisuudesta. Jotkut rakastavat Raamattua, mutta on niitä, jotka vihaavat sitä yli kaiken. Suuri joukko on niitäkin, jotka jouluna, jos silloinkaan ottavat sen esille ja pyyhittyään pölyt laittavat sen takaisin kirjahyllyyn odottamaan seuraavaa joulusiivousta.

Suhde Raamattuun on asenteellista. Seuraavassa selvitän joitakin eri asenteita ja tapoja suhtautua siihen. Asenteissa on lukuisia eri vivahteita, mutta mielestäni niitä on ainakin seuraavat kolme keskeistä.

Ensimmäisenä ovat vakaumukselliset ateistit. Voisi kuvitella, että ateistit kieltävät Raamatun eivätkä halua koskea siihen pikkuvarpaallakaan. Mutta se ei ole totta. Perusteelliset ja vakaumukselliset ateistit saattavat tutkia Raamattua paljon keskivertosuomalaista enemmän. Nuorena olin ateisti (tai agnostikko) ja kuvittelin löytäväni Raamatusta virheitä ja epäloogisuuksia.  Ateistilla on kielteinen asenne Jumalaan ja siksi hänen motivaationsa kohdistuu mm. sen osoittamiseen, että Raamattu on täynnä virheitä.

Toisena ryhmänä on liberaaliteologit. He uskovat Jumalaan, mutta heidän lähtökohtansa (lienee) se, että Raamattu on kyllä jumalallinen ilmoitus, mutta tärkeämpää on kirjoituksen ajankohta ja kirjoittajan persoona. Heidän on esim. vaikea uskoa jumalallisiin ihmeisiin ja siksi ne selitetäänkin usein inhimillisenä uskomuksena tai kuvitelmana. Tiedän monien menettäneen uskonsa Jumalaa kohtaan mentyään Yliopiston teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan papiksi. Syy voi olla joidenkin tutkijoiden kriittinen asenne. Tieteellisessä tutkimuksessa kritiikki on toki välttämätön, mutta kun Jumalan aivoitukset ovat korkeammat kuin ihminen, ei tämä Jumalan muovaama savimaja voi ymmärtää kaikkia Jumalan tekoja. Tämän asenteen vika on siinä, että tehty teos (ihminen) tutkiin epäilen tekijäänsä (Jumala). Vaarana on, että ihminen etsiessään totuutta sijoittaa itsensä Jumalan yläpuolelle rajoittaen Jumalan ja Raamatun tutkimuskohteeksi.

Kolmas ja asenteellisesti edellisistä poikkeava ryhmä on ns. ”Fundamentalisti”. Hänelle Raamattu on erehtymätön Jumalan Sana. Hänen asenteensa on etsiä itselleen Jumalan tahtoa. Motivaatio Raamatun lukemiseen on kysellä ja ymmärtää mitä mieltä Jumala on jostakin kiperästä asiasta (Ps 139:24). Raamattu on hänelle väline, jolla Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki ohjaa hänen elämäänsä. Hän tutkii Sanaa kääntääkseen katseensa Jumalan puoleen. Hänelläkin on vaarana erehtyä. Hän voi päätyä farisealaiseen oikeaoppisuuteen, jos unohtaa asemansa palvellessaan Jumalaa ja lähimmäisiään.

Tässä on lyhyesti esitetty kolme erilaista asennetta Raamattuun Jumalan sanana.  Asenne määrittää motivaatiot, joita voi olla suuri määrä. Jos esim. pappi tai pastori edustaa liberaalia teologiaa, voi hänen motiivinsa lukea Raamattua olla löytää saarnan aihe. Kun hänen tulisi puhua seurakuntalaisille, mitä Jumalalla on sanottavaa, hän alkaakin omiin juttuihinsa hakea Raamatusta auktoriteettia. Näin hän auktorisoi omaa viestiänsä. Puhun tässä saarnaamisesta, mutta kyllä tämä sama koskee myös blogistia.

Nyt tämä blogi alkaa tulla kohti, joten siirryn vihdoin otsikon aiheeseen.  Raamatunlukuohjelma voidaan laatia monella tavalla. Eräs tapa on valita jokin teema, esim. ahkeruus. Poimitaan ne Raamatunkohdat, joissa tuo sana esiintyy ja luetaan ne. Jos näitä sanoja on 365 kpl, tulevat kaikki tärkeät raamatunkohdat käytyä läpi. Kutsuttakoon tätä teemaperusteiseksi Raamatun lukemiseksi. Toinen tapa on mannalappu tai sormijärjestelmä, jossa otetaan umpimähkään Raamatun paikka ja uskotaan, että Jumala antaa niiden kautta vastauksen. Näitä voi kutsua johdatusmenetelmiksi. Nämä ovat huonoja tapoja, joissa Raamatun perusilmoitus ja eri asioiden liittyminen toisiinsa jää hämäräksi. Vanha tarina kertoo sormipaikan käyttäjästä, jolle tuli Raamatunpaikka ” Matt. 27:5”. Hän pelästyi ja valitsi äkkiä seuraavan sormipaikan, joka oli ”Luuk 10:37”.

Olen lukenut Raamatun läpi monta kertaa perinteisellä tavalla, jossa se luetetaan yksinkertaisesti alusta loppuun. Siinä jää helposti epäselväksi tapahtumien aikajärjestys sekä VT:n ja UT:n keskinäinen yhteys. Niinpä tein itselleni kronologisen Raamatunlukuohjelman. Motiivi on ymmärtää Raamattua vielä syvemmin. VT:n 39 kirjaa ja UT:n 27 kirjaa järjestetään ohjelmassa joko tapahtumien ja aikakauden tai kirjoitusajankohdan perusteella aikajärjestykseen.

Erilaisia Kronologisia Raamattuja ja lukuohjelmia kyllä löytyy netistä.  Sellaista mitä tavoittelen en ole kuitenkaan löytänyt. Lukuohjelmani alkaa viikosta 8. Tarkoitus on lukea sekä vanhaa ja uutta testamenttia. Yllättävän monet VT:n esikuvat ja UT:n vastaavat tapahtumat osuvat samalle ajalle. Esim. sekä VT:n että UT:n pääsiäinen on lukuohjelmassa aikavälillä 10.-13. 4. joka on tänä vuonna pääsiäisaika. Mitä muuta siitä on sanottavaa, kerron seuraavassa blogissa. Julkaisen sen ehkä seuraavassa seurakunnan Siltalehdessä.

 

 

Arto Siitonen


Haluatko tulla rikkaaksi?

Otsikon kysymys saattaa tuntua vähintään oudolta. Uskon, että valtaosa suomalaisista haluaisi  olla rikas tai taloudellisesti omavarainen. Toisaalta on täysin selvää, ettei taloudellinen vauraus tuo tyydytystä, eikä takaa onnellista  elämää. Pikemminkin päinvastoin. On lukematon joukko ihmisiä, jotka ovat ahdistuneita ja turhautuneita varallisuutensa ja hyvinvointinsa keskellä. Tätä kirjoittaessani nousi mieleni kätköistä eräs surullinen tapaus vuosien takaa läntisestä naapurimaastamme Ruotsista. Kollegani kanssa olin julistusmatkalla Ruotsissa. Oli kevättalvi ja tilaisuuden alkamisaika lähestyi. Kollegani kanssa ihmettelimme, että tilaisuuteen näytti tulevan vähän kuulijoita. Mietimme, mistä kuulijain pieni määrä johtui. Kun tilaisuuden alkuun oli  muutama minuutti tuli uusia ihmisiä iso joukko.                                                                                       Hetkeä ennen tilaisuuteen alkua joku kertoi kuulijain vähäisyyden syyn: Paikkakunnan rikkain mies oli päättänyt elämänsä oman käden kautta. Tieto oli vavahduttava. Tietenkin se kosketti myös meitä, jotka emme häntä tunteneet. Joskus myöhemminkin on tämä  surullinen tapaus noussut mieleeni. Mikä oli asia, joka johti rikkaan miehen niin epätoivoiseen tekoon? Luulen, että suurin tekijä oli toivottomuus. Uskosta osattomalla ei ole tulevaisuuden toivoa, eikä myöskään kirkasta näköalaa ikuisuuteen. Kristittyinä tiedämme, että yksin Jeesus voi antaa meille rauhattomille ja toivottomille rauhan ja tulevaisuuden  toivon, kuten Hän lupasi Joh 14: 27) opetuslapsilleen: ” Rauhan minä jätän teille minun  rauhani  -sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö”(  Raamattu Kansalle 1999 ) Toisin sanoen. ihmisen, joka tuntee Kristuksen ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, ei kuolemaa, eikä ikuisuutta! Tässä mielessä Herraan uskova on rikas. Eikö totta? Voiko joku omistaa vielä enemmän? Kyllä voi!

Vuosia sitten olin potilaana isossa keskussairaalassa. Huoneessa oli kahdeksan potilasta. Vierastunti oli päättynyt, mutta hoitotoimenpiteet eivät vielä alkaneet. Huoneessa oli aivan hiljaista. Se jatkui useita minuutteja. Lopulta katkaisin  hiljaisuuden ja tiedustelin potilastovereiltani: ” Millainen ihminen on teidän mielestänne rikas?” Hiljaisuus jatkui kotvan aikaa. Lopulta maakunnasta oleva iäkäs  potilas vastasi: ” Minun mielestäni sellainen ihminen on  rikas, joka on tyytyväinen elämäänsä.” Kommentoin isännän vastusta.. Mielestäni isännän vastaus oli hyvä. Annoin siitä tunnustuksen  hänelle.  Toiset potilastoverit olivat hiljaa. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Tarkoituksella halusin saada keskustelun syntymään. Siksi sanoin: ” Minun mielestäni sellainen ihminen on rikas, jolta ei puutu mitään.” Vieläkään ei syntynyt ajatusten vaihtoa. Hämmästelin sitä. Lopulta korotin ääneni ja toin esille oman mielipiteeni. Niinpä sanoin. ””Haluan kertoa, että tällä vuoteella lepää nyt rikas mies!” Jatkoin: ” Ei minulla ole paljon rahaa, eikä metsää, eikä muutakaan omaisuutta. Siitä huolimatta väitän olevani rikas, sillä minulta ei puutu mitään.” Kaikkea, mitä tarvitsen on tarpeeksi. Mitään ei ole liikaa. Mutta toisaalta minulta ei puutu mitään! Enkö olekin rikas? kyselin potilastovereiltani. Lopulta paljastin heille  rikkauteni lähteen.  Luin Psalmin 23: ensimmäisen jakeen:” HERRA ON MINUN PAIMENENI, EI MINULTA MITÄÄN PUUTU.”

Luultavasti potilastoverini ymmärsivät, mikä oli tehnyt elämäni rikkaaksi. Ainoatakaan vastalausetta ei esitetty. Vuoteeni kohdalla käytävän toisella puolella oleva  potilastoverini oivalsi, mitä tarkoitin. Hän alkoi sättiä naapuriaan tähän tapaan: ”Se sanoo olevansa uskovainen. Siitä huolimatta hän on äärimmäisen ahne. Hän  hamuaa ja kerää mammonaa niin paljon kuin ehtii . Näin” potilastoverini valisti minua tietämätöntä. Valitettavasti keskustelu päättyi  henkilökunnan saapuessa huoneeseen. Siihen päättyi myös potilaiden juttutuokio.

 

Lopuksi muutama sana. Jos haluat tulla rikkaaksi, sinulla siihen  on mahdollisuus: Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa Herra Jeesus vastaan! Jos luovutat elämäsi ohjat Kristukselle, Hän antaa sinulle todella rikkaan, jännittävän ja mielenkiintoisen elämän! Nyt puhun kokemuksistani. Pitkän elämäni aikana en ole tarvinnut tupakkaa, kaljaa, alkoholia, huumeita enkä mitään muita huumaavia tuotteita. Kaikki edellä mainitut ovat korvikkeita, tai vastikkeita. Sitä paitsi kaikki edellä mainitut nautintoaineet ovat terveydelle vaarallisia. Mielestäni on järjetöntä turvautua korvikkeisiin, jos aitoa on tarjolla!  Ja vieläpä ilmaiseksi ja lahjaksi!

 

Mieti hetki kannattaako sinun jatkaa sisäisen janosi sammuttamista korvikkeita nauttien. Sillä Jeesus haluaa  antaa lupauksensa mukaan sinulle yltäkylläisen elämän jokaiselle, sitä etsivälle ” Minä olen ovi, jos joku   minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei tule  muuta kuin  varastamaan, tappamaan ja  tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä ( kaikilla ihmisillä )olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys” ( Johannes 10:  9, 10 ).Joulun Lapsi Jeesus, on paras joululahja sinulle ja jokaiselle ihmiselle! Lahja on vain otettava vastaan. Kun niin teet saat arvokkaimman lahjan,  sen kautta saat sisäisesti  rikkaan elämän, eikä sinulta puutu mitään!  – Jussi Jokisaari


Identiteetti, minäkuva ja itsetunto

Aloitetaan määrittelemällä nämä kolme termiä, jotka helposti sekoitetaan toisiinsa. Olen kerännyt määritelmät psykologian oppiaineistosta soveltaen siihen insinöörilogiikkaa. Jos ette ymmärtäneet tätä lausetta ei haittaa: en minäkään sitä ymmärtänyt. Se kuulostaa vaan niin kivalta. Seuraavassa selviää (toivottavasti) mitä sillä tarkoitan.
Identiteettini on kehys eli se ryhmä, johon kuulun. Esim. sukupuoli, ammatti tai poliittinen/uskonnollinen vakaumus. Jussi Viisteensaari kirjoitti Siltalehteen hyvän kirjoituksen uskovan ”Kristus-identiteetistä”.
Minäkuva vastaa kysymykseen millaiseksi itseni koen. Siinä on tärkeää persoonalliset piirteet ja luonteen laatu, esim. ujous, rohkeus, viisaus, uskollisuus jne. Se kehittyy koko elämän ajan ja siihen vaikuttaa mm. lähimmiltä ihmisiltä saatu palaute.
Itsetunto liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Itsetunto kuvaa sitä, miten arvostat itseäsi. Se on itsensä hyväksymistä ja omiin mahdollisuuksiin uskomista.
Otan vielä esimerkin, joka havainnollistaa näitä termejä. Minulla on seurakunnassa blogistin identiteetti. Tässä tehtävässä minäkuvani on rohkea ja haastan lukijoita pohtimaan ja olemaan kriittisiä, mutta pitäytymään Jumalan pyhässä sanassa. Lisäksi ainakin yritän viljellä huumoria. Itsetunto on sitä, että en yli- tai aliarvioi tehtävääni.

Itsetunto on tämän blogin varsinainen aihe ja näkökulma. Seuraavassa pohdintaa siitä.
Meitä loukataan ja me loukkaannumme useita kertoja elämän aikana. Meitä loukkaavat ihmiset tekevät sen vahingossa, ilkeyttään, huumorin varjolla tai muusta syystä. Mitä heikompi itsetunto meillä on, sitä syvemmälle loukkaus uppoaa meihin. Seurauksena on joko katkeruus tai anteeksianto. Jos loukkaaminen jatkuu, voi itsetunto saada pahoja vaurioita. Tällöin on kyse kiusaamisesta. Se on toisen ihmisen hyödyntämistä omiin itsekkäisiin tavoitteisiin tai pelkkää ilkeyttä. Voi olla, ettei kiusaaja ymmärrä mitä vahinkoa on aiheuttamassa. Tällöin siihen olisi puututtava, mutta valitettavasti lähipiiristä ei aina löydy tarpeeksi viisasta ja vahvaa ihmistä, joka puuttuisi asiaan ja saisi kiusaamisen loppumaan.
Anteeksipyytäminen on paikallaan silloin kun ymmärtää tehneensä väärin toista ihmistä kohtaan. Erityisesti vakavissa tapauksissa se ei ole mikään rutiinisuoritus, jossa sanotaan: ”Sori”, vaan loukkaus tulee käsitellä.
Loukkaannummeko liian helposti, jos joku sanoo meille ikävästi? Onko meillä heikko itsetunto ja yliherkkä omatunto. Meillä on Kristus-identiteetti, mutta millainen on minäkuvasi?
Kun olin pieni poikanen ja pahoitin mieleni jostakin loukkauksesta, sanoi isäni: ”Ei haukku haavaa tee”. Ehkä hän ei ollut maailman paras kasvatuspsykologi, mutta näin jälkeenpäin ajatellen sodankäyneellä veteraanilla oli tervettä järkeä enemmän kuin nykyään monella oppineella tekoviisaalla.
Entäs vahva itsetunto? Supervahva itsetunto ei koskaan pyydä anteeksi tekojaan tai sanojaan. Se ei myöskään välitä lähimmäisen loukkaamisesta eikä siitä, että toisellakin on lupa esittää mielipiteensä. Se ei tunne armoa, eikä rakkautta. Se on sairastunut narsistinen tila. Se ei myönnä virheitään edes silloin kun huomaa olleensa väärässä. Se haluaa olla vain minä itse. Se on kuin panssari eikä sitä läpäise mikään.
Ylivahva tai heikko itsetunto voi johtaa juoruiluun. Jos huomaa jossakin ihmisessä tai ilmiössä (omasta mielestään) puutteen tai virheen, juoruilijan on kerrottava siitä osoittaakseen omaa erinomaisuuttaan. Jos itsetunto on ylivahva, menee hän paljastamaan sen asianomaiselle henkilölle, mutta oman virheellisen käsityksen mahdollisuutta hän ei suostu edes harkitsemaan. Heikon itsetunnon omistaja vie myös asiaa eteenpäin, mutta hän- ei tietenkään- mene kertomaan löytöään virheen tekijälle vaan kaikille muille. Tällaista ”lihankasvatusta” tapahtuu joka puolella ihmissuhteissa. Mikä auttaisi sen välttämisessä?
Millainen sitten on hyvä itsetunto? Heikko murenee vähäisestäkin vastoinkäymisestä ja loukkauksista ja vahva taas ei näe koskaan omia virheitään. Torjutaan kaikki faktat, jotka eivät mahdu omaan maailmaan.
Vahvuus – heikkous on itsetunnolle mielestäni väärä mittari. Jeesus on tässäkin meille hyvä esikuva. Hän kärsi syyttömänä, häntä pilkattiin ja lopulta häpeällisesti ristiinnaulittiin. Hän olisi voinut välttää tämän häpäisyn, mutta Jeesuksella oli missio. Hän täytti sen. Hän ei jäänyt hautaan vaan nousi ylös kuolleista. Huolimatta kärsimyksistä Hän ei edes Pietaria syyttänyt pettämisestä. Jeesuksen itsetunto oli terve.
Oikea kysymys ei olekaan, onko itsetuntosi heikko vai vahva vaan miten terve on sinun (ja minun) itsetunto.
Meillä, joilla on Kristus-identiteetti, ymmärrämme, että olemme ” valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa” (1. Piet 2:9) mutta ilman omia ansioita (Ef. 2:8). Tämä on mielestäni paras perusta terveelle itsetunnolle.

Ps. Tämä blogi itsetunnosta piti julkaista jo marraskuussa, mutta jokin esti. Kun luin Jussi Viisteensaaren kirjoituksen, tajusin, mikä se jokin oli. Blogin sisältö meni uusiksi.

 

Arto Siitonen


Parturi tuli uskoon työpaikallaan

Oli joulukuu vuosikymmeniä sitten eräässä kaupungissa. Olin toiminut kyseisessä kaupungissa useita vuosia seurakunnan paimenena. Nyt olin siirtymässä vuoden vaihteessa erääseen etelä Suomen kaupunkiin. Alkaisin siellä seurakuntatyön  seuraavan vuoden  alussa.  Olin viimeisiä päiviä Pohjanmaalla. Hoitelin asioita kaupungin keskustassa. Yhtäkkiä totesin, että minun täytyy käydä parturissa, sillä hiuskuontaloni on kasvanut liian pitkäksi. Usean vuoden ajan olin ollut asiakkaana tietyssä parturiliikkeessä. Kaija nimisestä ( nimi muutettu) parturista oli vuosien myötä tullut ” hoviparturini.” Mielestäni hän osasi leikata jäykät hiukseni paremmin kuin toiset parturit, joiden asiakkaana olin ollut. Niinpä poikkesin taas Kaijan liikkeeseen. Vuosien saatossa olin pannut merkille, että hänellä on runsaasti asiakkaita. Muistin, miten joskus lauantaipäivänä jouduin odottamaan pitkän tovin vuoroani. Heti liikkeeseen sisään mentyäni oivalsin, että nyt olen liikkeellä oikeana päivänä. Liikkeessä ei ollut yhtään asiakasta vuoroaan odottamassa. Siksi pääsin heti istumaan parturin tuolille!

Kaija kävi oitis hiuskuontaloni kimppuun. Ammatti – ihmisenä hän tajusi sanomattakin, miksi olen tullut. Kaijan aloitettua työn keskustelumme virisi. Kaija tiesi, että olen helluntaiseurakunnan paimen. Sen verran olin yli 20 vuoden aikana hengellisen työn tekijänä oppinut, ettei ole viisasta suu vaahdossa saarnata ihmisille, joilla ei ole mitään tietoa hengellisistä  asioista. Mutta, jos joku  itse alkaa kysellä hengellisistä asioista, silloin on oikea aika opastaa hänet Herran luo. Totta kai oli aiemmin Kaijallekin kertonut uskon asioista, kun olin istunut hänen  asiakkaana parturin tuolilla. Taas kerran  Kaija oli työnsä tehnyt.  Nostin naulakosta päällystakkini ylleni. Sitä napittaessani Kaija purskahti yllättäen äänekkääseen itkuun! Hämmästyneenä sain kysyttyä, miksi hän itkee? Silloin hän itkien ilmaisi kyyneltensä syyn. ” Minä haluan tulla uskoon, ” hän sopersi. Riisuin päällystakkini ja laitoin sen  naulakkoon. Palasin Kaijan työhuoneeseen voidakseni vaihtaa muutaman sanan Kaijan kanssa. Pitkiä puheita ei tarvittu. Totesin, että  parturini on täysin valmis tekemään ratkaisun Herran puolelle. Kysyin häneltä voimmeko rukoilla? Hän oli siihen valmis. Hänen työhuoneen vieressä oli pieni kahvihuone. Siellä oli pari tuolia. Siirryimme kahvihuoneen puolelle. Polvistuin  tuolin viereen. Myös Kaija polvistui. Rukoilin hänen puolestaan ja siunasin häntä Herran Jeesuksen nimessä ja julistin  syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimen ja veren kautta. Tuona synkkänä myöhäissyksyn pilvisenä päivänä parturi Kaija luovutti elämän ohjat Kristukselle! Uskon, että se ratkaisu noteerattiin myös Taivaassa, Jumalan luona.

Ennen kuin läksin pois Kaijan liikkeestä annoin hänelle  matkaevääksi muutamia Raamatun jakeita. Kerroin hänelle, että  olen muuttamassa perheeni kanssa etelään, missä aloitan työn helluntaiseurakunnassa vuoden 1979 alusta. Kehotin Kaijaa menemään helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin. Ymmärsin, että seurakuntayhteys on vasta uskoon tulleelle erittäin tärkeää, jotta hän voisi varjeltua Taivaan tiellä. Tiesin kokemuksesta sen, että Jumalan seurakunnassa nuori uskova saa kuulla puhdasta ja raitista Jumalan Sanan opetusta. Siten uskoon tullut voi ajan myötä kasvaa hiljalleen Jumalan  armossa ja Jeesuksen tuntemisessa. Näin hänestä tulee – tavalla tai toisella – Jumalan pelastuksen sanoman  eteenpäin viestijä. Kaijan myöhemmistä elämän vaiheista minulla ei ole tarkempia tietoja. Uskon kuitenkin Raamattuni tuntevana, että Jeesus on voimallinen ja valmis auttamaan jokaista Hänen luoksensa tulevaa, kuten apostoli kirjoitti: ” Varmasti luottaen siihen, että hän ( Jeesus), joka on alkanut teissä hyvän työn on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” ( Filippiläiskirje 1: 6 ).

Vuodet, jopa  vuosikymmenet ovat vierineet Kaijan uskoon tulon jälkeen. En tiedä, elääkö hän vielä, vai onko saanut vaihtaa uskon Herran Jeesuksen näkemisen. Siinä todellisuudessa, minne Herramme lähti valmistamaan omille lapsilleen tilaa, kuten Hän lupasi ( Johannes. 14: 1- 6.).

Jussi Jokisaari


Erilaisia joulumuistoja

Joulu tuo mieleemme monenlaisia muistoja. Ikääntyneillä on tietenkin paljon enemmän joulumuistoja palautui mieleeni monenlaisia joulumuistoja. Tässä muutamia.

 

ENSIMMÄINEN JOULU ILMAN ISÄÄ

 

Muistan hyvin ensimmäisen joulun isän kuoleman jälkeen. Talvisota alkoi marraskuun lopulla 1939, kun Neuvostoliiton sotajoukot hyökkäsivät rajan yli Suomen puolelle.  Isäni kuoli ennen talvisodan alkua tammikuun lopulla 1939. Aiemmin minulla ei ollut sodista mitään käsitystä. Mutta pikku hiljaa aloin käsittää, että sota on äärimmäisen kauheaa. Kotiseudulleni tuli iso joukko tuntemattomia ihmisiä. Pian selvisi, että he olivat evakkoja, jotka oli joutuneet lähtemään sotaa pakoon kotiseudultaan  Kuhmosta. Ensimmäinen sotajouluni oli karu ja köyhä. Sähkövirta oli otettu valtion käyttöön. Synkkä ja pimeä syksy oli  jouduttu tulemaan toimeen tuijujen ja kynttilöiden niukassa valossa. Kaupoissa ei ollut mitään joululahjaksi sopivaa  myynnissä. Onneksi parhaan kaverini Veikon äiti ja isä olivat oivaltaneet surkean tilanteeni. He olivat saaneet jostain pienen leikkijunan. Sain sen joululahjaksi. Äidillä oli varmaan työtä enemmän kuin tarpeeksi. Kotitöiden ja karjanhoidon lisäksi hän toimi kotikyläni postitoimistonhoitajana. Ellei Veikon vanhemmat olisi hankkineet minulle puoliorvolle pikkupojalle pientä lahjaa olisin pettynyt rajusti. Pieni joulukuusi tuvassa vaatimattomine koristeineen toi perheeseemme herkkää joulutunnelmaa. Perheemme joulun pohjavireenä oli mieliä kalvava isän ikävä. Luultavasti koin sen voimakkaimmin. Kuten nyt  tiedämme sota kesti useita vuosia. Siitä syystä sotavuosien joulut olivat karuja ja köyhiä. Herralle kiitos maalla asuvat eivät joutuneet viettämään nälkäisinä kristikunnan  suurta juhlaa. Lapsuuskotini jouluruokana oli muusatuista perunoista tuvan uunissa paistettu laatikko  samoin porkkanalaatikko  Joulukinkkua kotonani  ei ollut. Karjalan paisti korvasi ensimmäisenä sotajouluna kinkun. Lisäksi oli perunoita  makaronilaatikkoa ja lanttulaatikkoa, leipää, rieskaa, voita ja maitoa. Jälkiruokana oli ohraryyneistä keitetty puuro. Se paistettiin myös hyvin lämmitetyssä tuvan uunissa. Riisejä ei kaupoissa ollut moneen vuoteen. Kesällä kerätyistä luonnonmarjoista äiti keitti maukkaan sopan joulupöytään. Sodan jatkuessa luovuus kukoisti. Joulukynttilät valmistettiin itse teurastetun eläimen rasvoista. Kaikki eläimet merkittiin heti sodan alettua valtion kirjoihin. Onneksi lehmät poikivat uusia vasikoita. Jokaista vasikkaa ei ilmoitettu kansanhuollon kirjoihin. vaan joku kasvatettiin niin sanotusti ” pimeänä”. Yksikään perheessämme ei ollut silloin uskossa. Siksi näin voitiin toimia.

Tietenkin sotavuodet oli erilasia. Radio- ohjelmat, samoin kirjeet ja postikortit sensuroitiin. Joskus sotavuosina ilmestyi siviilissä – ei kotipaikkakunnallani – suomea puhuvia miehiä. He oli itänaapurista tulleita vakoojia, jotka tutkailivat suomalaisten mielialoja ja kaikkea mahdollista, mitä maassamme tuolloin ajateltiin ja puhuttiin. Mieleeni jäi isot pahvijulisteet, joihin oli tekstattu isoilla kirjaimilla sanat:” VAROKAA TEITÄ KUUNNELLAAN. Juliste muistutti kotirintamalla olevia siitä, ettei sovi puhua isolla äänellä arkaluontoisia asioita, jottei  viholliset niitä kuulisi.

 

Sotavuosien joulut olivat kotonani hiljaisia siitä syystä, että vietin äitini ja veljeni kanssa ne kahdestaan. Vanhin veljeni oli -muistini mukaan–kaikki sotajoulut  ”siellä jossakin”. Kahtena jouluaattona: 1942 ja 1943 tapahtui iloinen yllätys. Sitä ei voi unohtaa. Jouluaattoiltana ja uudenvuoden aattona rävähti sähköt yhtäkkiä päälle. Se oli unohtumaton kokemus, kun täysin yllättäen kirkkaat valot valaisivat pienen kotimme sekä  navetan! Voit uskoa, että  sähkövalot loivat hetkessä juhlatunnelman vaatimattomaan kotiini. Sotatalvet olivat järkyttävän kylmiä. Pakkaslukemat nousivat yli 40 useana talvena. Sotatalvena 1943 hyvä naapurimme kutsui äitini ja meidät kaksi poikaa joulusaunaan. Eräs talon  Olga – emännän ystävä oli saanut myös kutsun joulusaunaan. Tuo jouluaatto jäi mieleeni ehkä siksi, että vietimme aattoillan poikkeuksellisesti naapurin avarassa pirtissä. Myös se jäi mieleeni, että nautimme saunan jälkeen maukkaan jouluaterian.

Joulunpyhät vietin kotona sanomalehtiä ja jotain kirjaa lukien. Nobel palkinnon saanut kirjailija FE Sillanpään pakina  oli useana jouluna mukavaa kuunneltavaa radiosta. En muista, että olisin ollut yhtenäkään jouluna joulukirkossa. Ehkä n. 12 – 13 kilometrin matka kirkkoon oli siihen osasyynä.  Joulun jumalanpalveluksen kuuntelimme radiosta.

Muutama vuosi sodan jälkeen kotipaikkakunnallemme tulivat helluntailaiset. Kotikylälleni oli tullut asumaan kaksi nuorta Helsingin Saalemseurakuntaan kuuluvaa nuorta naisevankelistaa: Ilona Littunen, myöh. Hyytinen sekä Saara Pynnönen, myöh. Pietola asuivat vuokra – asunnossa vanhassa pienessä mökissä. He tekivät ahkerasti evankeliumin työtä kotipaikkakunnallani sekä lähipitäjien alueella. Sodan jälkeen vietimme joulunpyhät kotona äitini ja kahden. vanhemman veljeni kanssa. Isästäni en paljon muista, sillä hän kuoli ennen ensimmäisen kouluvuoteni alkua. Joulukirkossa emme käyneet. Ehkä se johtui osittain siitä syystä, että äitini oli ennen sotavuosia tullut uskoon helluntaiherätykseen kuuluneen kuopiolaisen  sananjulistajan, Lauri Kauhasen kokouksissa kotipitäjässä. En muista Lauri Kauhasta, sillä hän on kaatunut rintamalla. Mutta hänen Anni – nimisen leskensä tulin tuntemaan vieraillessani myöhemmin useita kertoja Kuopiossa. Myös Lauri Kauhasen , Paavo- veljen tulin tuntemaan paljon sotavuosien jälkeen. Hän oli saarnaaja joka palveli vuosien aikana useita helluntaiseurakuntia. Vaimoni kanssa oli ainakin kerran tilaisuus tarjota Paavolle majapaikka kodissamme. Helluntaisaarnaajat ja evankelista t ovat kautta aikain olleet kovia saunamiehiä. Myös Paavo oli innokas saunoja ja varsin  kova löylymies. Muistan, että lämpömittari näytti saunan seinällä reilusti yli 100 C + astetta, kun heitin lisää löylyvettä tulikuumalle kiukaalle. Paavo oli saanut Herralta lahjaksi mahtavan bassoäänen. Useita hänen laulamiaan lauluja myös äänitettiin Prisman studiossa. Viimeinen seurakunta, missä Paavo toimi paimenena oli Pyhäsalmen helluntaiseurakunta. Muistelen, että melko pian eläkkeelle siirtymisensä jälkeen Elon Herra kutsui palvelijansa Paavo Kauhasen  luokseen ikuisen joulun maahan.

 

–  Jussi Jokisaari

 

 


Sananvapautta vai kiihotusta kansanryhmää vastaan

Kansanedustaja Päivi Räsänen on joutunut hankalaan tilanteeseen, jolla voi olla laajat yhteiskunnalliset seuraukset. Häntä tutkitaan 2004 kirjoitetusta pamfletista. Syyte on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että hän on ”vain” tulkinnut Raamattua.

Asiassa on monta näkökulmaa. On kyse siitä saako uskoa harjoittaa ja vedota Raamattuun sanan- ja uskononvapauden perusteella. Missä kulkee raja uskonnollisen mielipiteen ilmaisun, sananvapauden ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen välillä.

Kaksi hyvää periaatetta on vastakkain. Laki on hyvä. Lähimmäisen panettelu esim. sukupuolen, uskonnon tai rodun perusteella on lain mukaan kielletty. Myös Jumala kieltää sen. Israelilaisten piti kohdella keskuudessaan asuvia muukalaisia hyvin. (3. Moos 19:33). Sana ”muukalainen” on mainittu Raamatussa n. 40 kertaa, eikä yhdessäkään kohdassa ole lupa kohdella häntä huonosti, kunhan hän ei viettele israelilaisia epäjumalanpalvelukseen. Sitä Jumala ei suvaitse.

Perustuslaki takaa jokaiselle vapauden mielipiteeseen sekä uskonnonvapauden. Suomea on pidetty kristittynä maana. Enemmistö kuuluu kirkkoon tai seurakuntiin. Mutta maa ei ole kristitty vaan sen asukkaista osa on ja osa ei ole. Kristitty haluaa kertoa pelastuksesta ja siitä ilosanomasta (=evankeliumi), jonka on itse kokenut. Hän tietää, että Jumala rakastaa jokaista ja Kristus on sovittanut jokaisen synnit. Hän uskoo, että vain luottamalla Kristukseen voi pelastua synnin seurauksista (Apt. 4:12). Ei ole mitään muuta tietä pelastukseen (Joh.14:6). Siksi hän varoittaa lähimmäisiään (Joh.3:16). Mutta kaikki ihmiset eivät ajattele samalla tavalla. Joillekin ihmisille puhe Kristuksesta on pahennus. He luulevat kristitty pitää itseään muita parempana ja tuomitsee heidät. Mutta tuomiovalta kuuluu ainoastaan Jumalalle.

Kun Räsänen siteerasi Raamatusta, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, kokivat jotkut sen loukkaukseksi. Kirjeessä roomalaisille Paavali kyllä tuomitsee …piip… harjoittamisen (Room. 1:26-27). On hyvä kuitenkin huomata, että tässä kohdassa keskeinen sanoma ei ole, että ”piip…taipumus on ainoa synti, joka estää pääsyn taivaaseen”.  Mitä siinä sanotaan? Teksti alkaa jo jakeesta 18: ” Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan…Sitten jakeissa 19-21 sanotaan, että he ovat tunteneet Jumalan, mutta ovat tietoisesti kääntäneet hänelle selkänsä ja ryhtyneet palvomaan epäjumalia. He ovat hyljänneet Jumalan ja siksi Jumala on hyljännyt heidät (jakeet 22-25). Huomaa myös, että jakeissa 29-31 on pitkä luettelo siitä, millaiseen syntiin tämä johtaa. Oletko koskaan lukenut oikein ajatuksella mitä kaikkea tästä voi seurata? Tiedätkö, montako eri syntitaipumusta tässä luettelossa on? Niitä on 21. Yllätyitkö? Jos Jumalalle kääntää selkänsä ei välttämättä lankea piip…suhteeseen. Kyllä heteroillekin riittää vaihtoehtoja. (Korostukset ja piippaukset ovat selvennykseksi ja turvakseni)

Mielipiteen esittämisessä tärkeää on asenne. Mikä on asenteesi Jumalan Sanaan ja lähimmäisiisi?  Joidenkin ateistien asenne Raamattuun on mielenkiintoinen. He etsivät siitä todisteita Jumalaa vastaan.  Mutta Raamattu on elämän oppikirja. Siinä tekijä (Jumala) kertoo miten hänen tekemänsä ihminen (sinä) toimii. Jos auton ohjekirjassa lukee, että moottori toimii bensiinillä, tankkiin ei pidä laittaa dieseliä. Se on valmistajan ohje. Sanan ja rukouksen kautta Jumala voi puhua ihmiselle, jolla on avoin asenne.  Pyhä Henki antaa siihen viisautta. (Snl. 2:6) Kaikkea emme kykene ymmärtämään. Osa jää uskon varaan, koska Jumalan ajatukset ovat paljon korkeammat kuin ihmisen ajatukset (Jes. 55:9). Ei autoilijankaan tarvitse ymmärtää moottorin toimintaa tehdäkseen oikein.

Asenteen lisäksi tarvitaan myös argumentointi. Siten perustelet omaa näkemystäsi.  Argumentointi antaa mielipiteellesi pohjan. Nettikeskusteluissa ei usein välitetä toisen perusteluista. Se on huonoa vuorovaikutusta.

Minun ihanneyhteiskunnassani on laaja sananvapaus, mutta myös vastuu. Mielipide on perusteltava. Hyvä on, jos sen pystyy osoittamaan käytännössä toimivaksi. Jeesus oli tällainen. Hän perusteli tehtävänsä täyttämällä Vanhan testamentin profetiat ja todisti toimivuuden lukusilla tunnusteoillaan. Hän koetteli myös sananvapautta ja maksoi siitä kovan hinnan. Kun Golgatalla kaikki näytti kääntyvän tappioksi, ylösnousemuksessa Hän osoitti, että tämä olikin lopullinen voitto ja tie on auki.

Kristitylle Raamattu on Auktoriteetti. Hänellä on Jumalan Sanaan kunnioittava Asenne. Hän Argumentoi asiat Raamatun perusteella. Hän Ajattelee Jumalan rakastavan ja Armahtavan ihmisiä. Hän haluaa Auttaa lähimmäistään, joka katuessaan saa Jumalalta synnit Anteeksi. (Tämä on seitsemän A:n ohjelma)

Päivi Räsäsen tapauksessa punnitaan sananvapauden asemaa Suomessa. Erityisesti: ” Saako mielipiteen pelkäämättä kertoa.”  Monet eivät uskalla vaan vaikenevat. Olisi harmi, jos tätä oikeutta rajoitetaan.

TEHTÄVÄ: Lue 1.Kor:18-31. Mieti, miten siinä näkyvät edellä esitetty 7 A:n ohjelma ja Sananvapaus.

Loppuun lisään vielä mietelmän sananvapaudesta, mielipiteestä ja rakkaudesta.

Sananvapaus on enemmän toisen ihmisen mielipiteen suvaitsemista

kuin hyväksymisen vaatimus omalle mielipiteelle.

Tällöin siitä seuraa kansanryhmän kiihottaminen rakkauteen.

 

Arto Siitonen

 


Tyly toivotus vai Jumalan armo?

Vuosia sitten olin kollegani kanssa Lapissa. Lapin kesä oli kauneimmillaan. Matkustimme linja – autolla. Sen katolla oli evankelioimisteltta. Olimme pakanneet sen hyvin. Linja – auto pysähtyi eräällä rautatieasemalla.  Sieltä autoon nousi  n.10 hengen seurue. Vieressäni oli vapaapaikka. Siihen istui n.40 – 50 vuotias nainen. Kun auto oli edennyt n.10 kilometriä kyseinen seurue alkoi laulaa tuttua hengellistä laulua” Kun Jeesus on omana mulla, niin kirkastuu myrskyinen sää.” Jostain syystä laulu ei oikein luistanut. Muistin, että kollegallani on voimakas ääni ja erittäin tarkka sävelkorva. Siksi kuiskasin hänelle: ” Yhdytään tuohon lauluun.” Yhdyimme lauluun niin se alkoi sujua. Vaikka olin heikko laulaja uskalsin yhtyä siihen hiljaisella äänellä. Kun viimeinen säkeistö tuli laulettua viereeni tullut nainen kysyi: ” Oletteko tekin uskomassa?” Vastasin: ” Kyllä minä Jumalan armosta olen uskossa.” Nainen kysyi heti: ” Ette kai te    ole vain niitä helluntailaisia? ” Vastasin: ” Kyllä minä kuulun helluntaiseurakuntaan.” Nainen parahti”: Voi, voi,  ja olette jo noin nuorena, niin väärään joutunut:”( Olin hiukan yli 20 vuotias).  Muka hämmästyneenä totesin: ” Niinkö? En tiennytkään, että olen joutunut väärään. ” Samalla otin salkustani Raamatun. Ojensin sen hänelle.  Rohkaisin häntä ja huomautin: ” Tässä on Raamattu.” Osoittakaa tästä, mistä asiasta minun pitää tehdä parannus.” Taas oli minun vuoroni hämmästyä, kun nainen vastasi: ” En minä osaa teitä Raamatulla neuvoa, sillä ei minulla ole aikaa lukea Raamattua, mutta minä toivon, että tapaisitte jonkun vanhan saarnaajan, he kyllä osaisivat neuvoa teitä.” Vastasin: ” Niin sillä kylällä, minne olemme menossa on Väinö niminen saarnaaja ( mainitsin hänen sukunimensä) Sen kuultuaan vierustoverini parahti: ” EI, EI! Väinö on  joutunut  aivan väärään, kun on  luopunut meistä vanhoista.” Siinä oli taas minulle poika poloisella uusi ihmettelyn aihe. Kuulin olevani väärässä ja Väinö oli AIVAN väärässä! Vierelläni istuvalla naisella oli ilmeisesti suuri hätä Väinön ja minun ikuisesta kohtalosta. Tätä asiaa pähkäilin  hetken mielessäni. Yhtäkkiä havahduin siihen, että viereeni oli tullut toinen matkustaja. Arvioin, että hän oli n. 70 – 80 vuotias mies.  Hän alkoi oitis puhua paatoksella evankelista Filippuksen ja etiopialaisen Kandagen hoviherran kohtaamisesta Gassan tiellä. Hyppysiäni alkoi ikään kuin syyhytä, sillä kyseinen Raamatun kertomus Apostolien teoissa 8 – luvussa. Se kohtaaminen johti etiopialaisen hoviherran  kääntymykseen ja kasteen ottamiseen evankelista kastoi uskoon tulleen hoviherran. Raamattu kertoo, että Kristuksen kohdannut ja kasteen saanut hoviherra ” jatkoi matkaansa iloiten”. ( Lue: Apostolien teot 8: 26 – 39 ). Tässä Raamatun kertomuksessa on useita tärkeitä asioita. Ehkä tärkeimpänä se, että Jumala johti ihmeellisellä tavalla etiopialaisen hoviherran henkilökohtaiseen Kristuksen  tuntemiseen. Kenties olet sisäisesti tyhjä ja köyhä.  Tunnet, että elämästäsi puuttuu jotain. Mutta mitä, sitä et itse tiedä. Todennäköistä on, että myös hoviherran sisäinen maailma oli ollut tyhjä. Ehkä sen takia hän lähti pitkälle matkalle Etiopiasta Jerusalemiin hengellisille juhlille. Vasta paluumatkalla hoviherra  sai  etsintäänsä vastauksen, kun hän löysi Jeesuksen.  Vakuutan kokemukseni perusteella, että Raamatun lupaukset ovat yhä voimassa, kuten Vapahtaja lupasi:  ” .Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä  j o k a i n e n  anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle  avataan ” ( Matteus 7: 7, 8).

 

Palaan linja – auto matkaamme. Olin poistumassa linja– autosta. Vain askel ja olisin ulkopuolelle. Ikämies hätääntyi ja kajautti sanat: ” Kyllä se on ystävä sillä lailla, että jos et tee parannusta, niin helevetin peräseinällä heräät viimeisenä päivänä.” Sanoissa ei ollut vähäisintä armon häivää. Se tehtiin minulle selväksi kerralla. Toinen  Raamatun sana singahti mieleeni kuin ohjus: ” Sen tähden sinä oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa  kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset teet samoja tekoja”  ( Room 2:  1). En kuitenkaan sanonut noita sanoja ikämiehelle, vaan poistuin autosta, sillä se saapui matkan päätöspiteeseen.  Tunsin Raamattuni sen verran hyvin, että tiesin tuomiovallan olevan  yksin Jumalalalla. Siksi ikämiehen sanat eivät minuun mitään vaikuttaneet. Siksi tärkeintä on, että vastaanotat Jumalan armon henkilökohtaisesti tänään, kun sitä kaikille tarjotaan.

 

 Jussi Jokisaari


Mistä tunnet sä ystävän?

Vuosia sitten olin puolisoni kanssa Kela – kuntoutuksessa Turussa. Se oli järjestetty tietyn sairauteen sairastuneille ja heidän puolisoille.  Valitut oli lääkärien valitsemia. Seula, jolla  kurssilaiset oli seulottu oli tosi tiheä. Ainoastaan tietyt kriteerit  täyttäneet olivat saaneet kutsun. Hämmästyimme  kutsusta. Päivien aikana oli monenlaista kuntoutusta.  Kutsuttujen toivottiin osallistuvan kurssin ohjelmaan. Olimme aktiivisesti mukana kaikessa. Viimeisen päivän iltana oli yhteislaulutilaisuus. Menimme mukaan talon avaraan auditorioon, Tilaisuuden ohjelman vetäjä ilmoitti heti alkuhetkessä, että illan ohjelma koostuu toivomusten mukaiseksi. Hän rohkaisi mukana olevia esittämään itse ohjelmanumeroita. Esimerkiksi lausumaan runon tai laulamaan yksinlaulun tai käyttämään puheenvuoron. Tuossa vaiheessa kuiskasin puolisolleni, että aion käyttää lyhyen puheenvuoron. Varsin mielenkiintoista oli huomata, kuinka paljon ryhmästä löytyi innostusta  erilaisten ohjelmanumeroiden esittämiseen. Eläkkeellä oleva miesopettaja oli paikallisia. Ehkä  siksi hänet oli  valittu tilaisuuden juontajaksi? Ennen tilaisuuden alkua osanottajille jaettiin laulukirjat. Siitä sai kukin etsiä mieleisensä ja valita laulun ja esittää toivomuksen, että kyseinen laulu laulettaisiin. Useita lauluja oli jo toivottu, kunnes eräs mukana oleva esitti laulutoivomuksensa. Mieleeni jäi kyseisen laulun alkusanat: ” Mistä tunnet Sä ystävän?” Ennen kuin laulua ehdittiin aloittaa kävelin tilaisuuden juontajan luo ja tiedustelin  saanko käyttää laulun jälkeen lyhyen puheenvuoron. Sain luvan. Laulun viimeisen säkeistön lopulla marssin kadeterille, jotta olisin valmis sanomaan mielessäni olevan asian.  Laulun viimeiset sanat kuuluivat ” Kuka vierelles jää ? Kun laulu oli laulettu kerroin  Ystävästäni. Kerroin vakavasta sairauskohtauksesta, jonka hiljattain olin  saanut. Kerroin  150 kilometriä pitkästä ambulanssimatkastani. Matkan aikana tutkin vakavasti, kuka on nyt vierelläni. Sillä uskoin lähtöni tästä ajasta olevan edessä

Keskussairaalan tutkimuksissa löytyi väsymyksen aiheuttaja. Ruokavalioni muutettiin. Aloin toipua ja voimani palautuivat hiljalleen. Elämä jatkui. Voin sanoa rehellisesti, että elämässäni alkoi kuin uusi aika. Vuosia jatkuneet vatsakipuni ja tuskani loppuivat. Suorastaan riemastuttavaa oli kertoa kurssitovereilleni uskollisesta Ystävästäni Jeesuksesta. Tunsin, että Vapahtaja  oli lähellä. Vaikka olin lopen väsynyt.

Hämmästyksekseni aloin toipua sairaskohtauksesta. Elämäni on jatkunut sen jälkeen useita vuosia. Yksi asia on jokaisen ihmisen kohdalla satavarma. Jokaiselle meille tulee lähtö toiseen todellisuuteen ennemmin tai myöhemmin. Pyhään Sanaan on kirjoitettu: ”  Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio” ( Hep 9: 27 ). Tämän määräyksen antaja on elämän  lahjoittaja, Jumala. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että jokainen ihminen valmistautuu henkilökohtaisesti ikuisuusmatkaa varten. Siitä on kirjoitettu Raamattuun vakava kehotus:” Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus” ( Apostolien teot  17: 30). Parannus eli henkilökohtainen kääntyminen Jeesuksen  puoleen on henkilökohtainen asia. Se koskee  jokaista ihmisiä. Oletko sinä tehnyt parannuksen?

Muista, että tämä päivä, jota nyt elämme on parannuksen teon ja kääntymisen päivä. Huomispäivää ei Jumala lupaa Sanassaan yhdellekään ihmiselle. Siksi eräs tunnettu filosofi on sanonut: ” Ota vaari tästä päivästä, sillä sen hartioilla lepää ikuisuuden vakavuus.”  Tee niin, sillä sitä sinun ei tarvitse koskaan katua!

Jussi Jokisaari


Mihin sinä uskot?

Tiede ja uskonto asetetaan usein vastakkain tyyliin: Tiede on todistettu oletus, mutta usko on vailla todisteita oleva olettamus eli maailmankatsomus tai mielipide.

Jeesuksen tunnusteot ja ylösnousemuksen näkivät tuhannet aikalaiset, jotka olivat jopa ennemmin valmiit kuolemaan kuin kieltämään sen minkä olivat nähneet ja kokeneet. Jeesuksen elämästä on enemmän historiallista faktaa kuin kenestäkään toisesta ihmisestä siltä ajalta, mutta silti sitä epäillään. Tuskin kukaan epäilee, että Aleksanteri Suuri oli oikea historiallinen henkilö.

Buddhalaiset uskovat, että kaiken olemus on harha. Mitään oikeasti todellista ei ole olemassa vaan kaikki olettamukset ja mielipiteet ovat vain harhaa. Kun tätä väitettä sovelletaan siihen itseensä, joudutaan kysymään: ” Mistä tiedämme varmasti, ettei tämä harhaväitekin ole harhaa”.

Mutta, jotta en harhauduttaisi täysin harhaan, palatkaamme asiaan. Tässä blogissa oli tarkoitus käsitellä kristillistä uskoa ja uskontoa sekä uskon kohdetta tutkimusten näkökulmasta.

Mihin sinä uskot? Tämä on tärkeä kysymys. Sitä se on, jos olet uudestisyntynyt kristitty. Jos et ole, on kysymys vieläkin tärkeämpi. Ihminen nimittäin perustaa elämänsä ja toimintansa siihen mihin uskoo ja sulkee elämästään pois sen mihin ei usko.

Voidaan olettaa, että uskovien seurakuntaan kuuluvat uskovat Jumalaan. Mutta kuva Jumalasta voi poiketa kovastikin seurakunnan jäsenten mielessä. Voit sanoa, että uskot Raamatun ilmoitukseen ja kristilliseen jumalakäsitykseen, mutta Raamatustakin on erilaisia tulkintoja. Vaikka monet tutkijat sanovat uskovansa Raamattuun voi heillä olla täysin toisestaan poikkeavat käsitykset monista uskon asioista.

Löysin netistä kysymysluettelon, jossa on 70 kysymystä. Esittelyssä kerrotaan, että sen avulla voi testata sitä mihin uskoo. Testi perustuu professori Tatjana Schnellin pitkäaikaiseen tutkimustyöhön Innsbruckin yliopistossa. Siis oikein professorin tekemä testi. Kävin kysymykset läpi. Niistä 3 käsitteli Jumalaa ja vakaumusta. Ei yhtään kysymystä Jeesuksesta, pelastuksesta tai syntien sovituksesta ja armosta. Prof. Schnellin mielestä ne eivät varmaan ole oleellisia uskomisen kannalta.  Kun pääsin viimeiseen kysymykseen, koin yllätyksen. Se kuului: Sukupuolesi? vaihtoehdot olivat: Nainen, Mies vai muu. Vaihtoehtoja oli 3. Testissä ei voinut ottaa kantaa siihen, uskonko, että on sellainenkin sukupuoli kuin Muu.

Mihin suomalaiset uskovat?

Kirkon tutkimuskeskus tekee kyselyjä määrävälein. Viimeisin 2018 tehty tutkimus kertoo: ”Kirkkoon kuuluu 71 %, usko enkeleihin ja Saatanaan lisääntynyt”. Sen sijaan 23 % suomalaisista ei usko Jumalaan. Saatanaa pitää todellisena yli 33 % suomalaisista.  Kuvaavaa on myös, että 42 % suomalaisista on täysin samaa mieltä tai osittain samaa mieltä väitteestä, että vaihtoehtoiset terapiat ja itsensä kehittämisen menetelmät voivat auttaa eheytymään ihmisinä.

Kehitys Suomessa näkyy johtavan yhä enemmän individualismiin. Niiden ihmisten joukko kasvaa, jotka uskovat johonkin ilmiöihin ja mystiikkaan. Uskotaan kyllä jumalaan, mutta sillä tarkoitetaan jumaluutta, jonka voi itse määrittää.

Entä sitten muualla? Europe’s Young Adults and Religion- raportissa vv. 2014-16 tutkittiin 21:ssä Euroopan maassa 16-29 vuotiaiden uskonnollisuutta. Keskeinen tulos oli, että Euroopan nuoriso on nopeaa vauhtia hylkäämässä kristinuskon. Tämä on huolestuttava, muttei kovinkaan suuri yllätys. Sen sijaan suuret erot maiden välillä on ainakin minusta yllättävää. Uskonnottomia on eniten Tsekissä (91%) ja seuraavana tulevat Ruotsi ja Viro, joissa uskonnottomia on yli 80 %. Uskonnollisimpia maita taas ovat Puola (81%) ja Liettua (75%). Mielenkiintoista tuloksissa on se, että entiset kommunistiset maat ovat ääripäissä samoin kuin Baltian maat.

On syytä huomata, että kyseessä oli uskonnollisuustutkimus. On nimittäin täysi eri asia, uskoako Jumalaan vai Jumalaa. Vain yksi n-kirjain muuttaa koko lauseen ja kysymyksen toiseksi. Usko Jumalaan on sitä, että uskoo Jumalan olevan olemassa. Jos uskoo Jumalaa, etsii Hänen tahtoaan ja pyrkii noudattamaan sitä. Tällöin hän laatii säännöt.

Verrataanpa tätä liikennesääntöjen noudattamiseen. Autoilijaa pidettäisiin outona, jos hän sanoisi: ”Uskon kyllä liikennesääntöihin. Ne on hyvä olla olemassa. On tärkeää ottaa ne huomioon. Haluan kuitenkin tänään ajaa autolla tien vasemmalla puolella. Ehkä huomenna taas siirryn oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Tänään noudatan nopeusrajoituksia, mutta huomenna en välitä noudattaa niitä. Tällainen menettely olisi holtitonta, vastuuttomuutta ja täysin tuomittavaa.

Monet suhtautuvat Jumalaan kuitenkin juuri tällä tavoin.

 

Arto Siitonen


Avioliitto – Vapaa valinta vai pakko; rakkaussuhde vai järkiliitto

Sanomalehdessä (HS 17.9.2019) oli pieni uutinen, jossa kerrottiin, että EU on kehottanut Suomea ”harkitsemaan pakkoavioliittojen kriminalisointia,” Uutinen oli otsikoitu: ”Hallitus pohtii avioon pakottamisen torjuntaa”. Jos otsikon ajatusta analysoi, voi todeta, että on hyvä, että Suomen hallitus pohtii. Sitten on kolme sanaa: Avioon pakottamisen torjuntaa. Pohdin mielessäni näitä sanoja. Avioliitto on alun perin Jumalan asettama. Pakottaminen ja torjunta eivät ole Jumalasta.

Jumalan alkuperäinen tarkoitus selviää Raamatun alkulehdiltä. ”Aatamille ei löytynyt sopivaa apua” Aatami oli mies, jonka oli Jumalan luonut maan tomusta. Siis ei syntynyt naisen synnyttämänä kuten me kaikki ihmiset olemme. Entä mitä apua ei löytynyt? Vaikka oltiin paratiisissa, puuttui oleellinen osapuoli: nainen. Tämä apu ei tarkoita pirttihirmua eikä orjatarta vaan elämänkumppania. Tämä oli siis alkuperäinen tarkoitus.

Aatamin nukkuessa Jumala otti häneltä kylkiluun ja loi naisen. Vaikka Jumala oli luonut koko maailmankaikkeuden pelkällä sanalla, otti naisen tekeminen niin koville, että oli pakko levätä yksi päivä.  Kun Aatami heräsi unestaan ja huomasi Eevan vierellään, hän oli varmasti pudottaa silmät päästään, heti hän ihastui tuohon naiseen ja huusi niin, että koko paratiisi kaikui: ”Vautsi. Mikä ihana NAINEN.” Juuri minulle sopiva. Raamatussa ei tätä kerrota, mutta luulen, että miehellä sydän jätti pari lyöntiä väliin ja hengitys salpaantui hetkeksi. Sitten pulssi kohosi ja sydän, otti puuttuvat lyönnit takaisin. Myös hengitys kiihtyi ja keuhkot täyttyivät paratiisin täydellisen puhtaasta ilmasta.

Sitten pari lankesi syntiin eli rikkoivat Jumalan uskollisuuden. Tuli ensimmäinen avioriita. Syyteltiin toisiaan. He joutuivat lähtemään paratiisista. Tuli häpeää ja murhetta. Myöhemmin heidän ensimmäinen lapsensa tappoi kateudesta nuoremman veljensä. Voi kuvitella, että suru oli pohjaton. Kuitenkin heidän liittonsa kesti melko pitkään. Aatamin kuoleman asti 930 vuotta.

Aika moni asia on muuttunut noista hetkistä. Suomessa yli puolet avioliitoista purkaantuu eroon ennen toisen osapuolen kuolemaa. Avioero tuli yhteiskunnalliseksi ongelmaksi jo Mooseksen aikana, kun asetettiin kysymys ”Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa” Tätä pohtivat myös Jeesuksen opetuslapset.

Suomessa ennen avioeroissa haettiin syyllistä mutta nyt teknisesti avioeron saa pakkaamalla matkalaukun ja pudistamalla tomut kengistään sekä ilmoittamalla uuden osoitteen.

Mutta palatkaamme otsikon kysymykseen – Vapaa valinta vai pakko. Vihkikaava on nerokkaasti laadittu: Siinä ei kysytä ”pystytkö” eikä ”tuntuuko siltä, että voisit rakastaa” vaan ”Tahdotko”. Siten teoriassa pakkoa ei ole. Miksi sitten hallitus pohtii tällaisia asioita ja muissa pohjoismaissa pakkoavioliitto on kriminalisoitu. Tähän syynä on tietysti se, että joissakin yhteisöissä tahdon -ilmaisu ei aina olekaan sulhasen tai varsinkaan morsiamen tahto. Vihittävä pariskunta on kyllä papin tai tuomarin edessä sanomassa ”Tahdon” mutta se itse asiassa tarkoittaa ”Tahtoo hän” ja hän usein istuu häävieraiden joukossa – vieläpä etupenkissä.

Eräs syy siihen, että monet liitot purkaantuvat on luulo, että avioliitto perustuu ihastumisen tunteeseen. Kun ensimmäinen pariskunta ajettiin paratiisista, oli Aatamin tunne varmasti erilainen kuin ensitapaamisella. Sanotaan, että miehellä on kaksi tunnetta – hyvä ja paha. Tuossa tilanteessa oli varmasti kyseessä paha tunne. Tilanpuutteen vuoksi (ja koska olen mies) en yritäkään kuvailla Eevan tunteita.

Muistan jonkun viisaan sanoneen, että mies toivoo vaimon pysyvän samanlaisena kuin hääpäivänä, mutta vaimo taas toivoo voivansa kyllä kitkeä miehestään ”pienet virheet” avioliiton aikana. Harmillista on, että molemmat erehtyvät.  Eräässä iskelmässä sanat kuuluvat: ”Milloinkaan et muuttua saa.” Se olisi kauhea kohtalo. Kymmeniä vuosia naimisissa, eikä olisi oppinut mitään. Tai sitten elää liitossa jatkuvan muutospaineen alla. Kokee, että niitä ”pieniä virheitä” on loputtomasti.

Jos nyt joku lukija hermostuu siitä, että esitän yleistyksiä miehen ja naisen eroista, hermostukoon kaikessa rauhassa. Toki säilymis- ja muutospaine voi liitossa olla myös toisinpäin. Tärkeintä on, että parisuhteessa puolisoilta löytyy ymmärrystä säilyttää ensirakkaus, mutta myös valmiutta muutoksiin. Ja armeliaisuutta vierellä kulkevaa kompastelijaa kohtaan.

Avioliitot ovat nykyisin monenlaisten paineiden ja muutosten kourissa. Vaimoni Marjatan kanssa liittomme on kestänyt 33 vuotta. Se on siis keski-iän kynnyksellä. Kuitenkin Aatamin ja Eevan liiton pituuteen on vielä matkaa.

Yhdessä pysymisessä meitä ovat auttaneet mm. avioliittoleirit ja alan kirjallisuus. Suosittelen niitä lämpimästi jokaiselle avioliitossa elävälle tai siihen pyrkivälle.

 

Arto Siitonen