Jumala näkee pienen ihmisen

Uskotko, että Jumala kuulee meidän pienimmätkin rukoukset? Sellaiset rukoukset, jotka tuntuvat meistä todella vähäpätöisiltä eivätkä ollenkaan rukouksen arvoisilta?

Minä uskon, että Hän kuulee.

Muistan kerran lapsena rukoilleeni peloissani sitä, etten näkisi sinä yönä painajaisia. Tiesin, että jos jotenkin sen voisi välttää niin se olisi siten, että Jumala “ottaisi pois” painajaiset. Ja Hän otti eli Hän vastasi rukoukseeni. Rukoilin näin monesti, jos painajaisten pelko yllätti minut. Useasti en edes nähnyt rukouksen jälkeen päiviin tai viikkoihin painajaisia! Jumala välitti minun, pienen lapsen rukouksesta ja sain toivoa siihen, että voisin aina tulla Hänen luokseen kaikissa minun asioissani.

Tämä saattaa kuitenkin helposti unohtua vanhetessa. Ainakin minä en ole aina antanut suurtakaan painoarvoa elämäni pienille asioille. Siksi en myöskään ole yleensä tohtinut rukoilla niiden puolesta, koska olen ajatellut, ettei Jumalaakaan se kiinnosta tai että sillä ei ole mitään merkitystä elämälleni. Tämä on kuitenkin väärin ajateltu.

Näinkin vanhana (melkein 19 v!) Jumala on halunnut moneen otteeseen muistuttaa minua siitä, että Hän tosiaankin kuulee ja haluaa auttaa arkipäivän asioissa tai sellaisissa asioissa, jotka omasta mielestäni tuntuvat hävyttömän pieniltä ja merkityksettömiltä. Tietenkin Jumala haluaa ja Jumalan täytyisi ohjata meitä myös meidän elämämme suurissakin valinnoissa, mutta meidän ei tulisi ajatella, että on vain tietynlaisia aihealueita elämässämme, joiden puolesta raaksimme rukoilla, koska Jumala on vain niistä kiinnostunut.

Vaikka Jumala opetti minua vastaamalla niinkin pieniin asioihin kuten päänsärkyyn, joka vei uneni tai yllättävään pahaan oloon, joka esti minua työskentelemästä, niin juuri tällaisten pienten tilanteiden kautta (sekä monien muiden tilanteiden kautta) olen ymmärtänyt, sen mitä Jumala on halunnut minulle opettaa. Sen, että voin kaikissa tilanteissa, koskien mitä tahansa asiaa, tulla Hänen eteensä ja kertoa niistä Hänelle. Minun ei tarvitse ajatella, että Jumala ei kuule minun asiaani, koska minun mielestäni sillä on niin vähän merkitystä. Ei vaan päinvastoin, Jumala välittää ja se, että kerromme tilanteistamme, ongelmistamme, arkipäivän asioistamme, kivuistamme, huolistamme, murheistamme, pettymyksistämme, mistä tahansa asioistamme Hänelle, niin se auttaa meitä jatkossakin olemaan aina alttiita rukoilemaan ja tuomaan asiamme Jumalan eteen, mitä ikinä elämä sitten heittääkin niskaan.

Joadan Sabure 


Suljetun oven saarna

Vuosia sitten elettiin maassamme ihmeellistä aikaa. Hengellisistä asioista puhuttiin kaikkialla, jopa Yleisradion lähetyksissä ja sanomalehdissä. Niin maakuntalehdissä kuin valtakunnan isoissa viestimissä.

Saarnaaja – kirjailija Niilo Yli – Vainio oli hengellisten tilaisuuksien vetonaula. Isoissa kaupungeissa jonotettiin kokouspaikkoihin! Ihmiset jonottivat päästäkseen kuuleman Jumalan Sanaa! Sanaa julistettiin teltoissa  halleissa, saleissa, kirkoissa  ja rukoushuoneissa. Kokoushuoneet, joihin sopi 2000 – 3000 tuhatta kuulijaa täyttyivät kerta toisensa jälkeen.

Eräässä maamme suurimmassa kaupungissa tilaisuus oli järjestetty helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle kaupunginkeskustaan Jo pari kolme tuntia ennen tilaisuuden alkua ihmisiä alkoi kokoontua lähikaduille. Yhä enemmän vaan kansaa saapui. Lopulta he järjestäytyivät jonoon kokouspaikan ohittavalle kadulle! Kansaa tungeksi kaikkialla. Ihmiset varmistivat sisäänpääsyn kokoussaliin. Tunti, kaksi ennen tilaisuuden alkua kokouspaikan ovet avattiin.  Vain hetki, kun  kokoussali täyttyi. Samoin kellarikerroksessa oleva sali ja kaikki muut tilat. Sillä aikaa, kun  kokoustilat täyttyivät sisään haluavien jono  odotti kadulla sisäänpääsyä.

Yhtäkkiä kiinteistön ulko – ovi  avautui ja  järjestyksen valvoja/ järjestysmies ilmoitti, että kaikki tilat ovat täynnä. Enempää ei saa laskea sisälle!  Tietenkin tieto oli ankara pettymys kauan jonossa odottaneille. Ensimmäisenä jonossa sattui  olemaan ison päivälehden toimittaja. Hän oli tullut paikalle tehdäkseen jutun  ison hengellisen tilaisuuden puhujista, laulajista, musiikki – ihmisistä. Kun arvostettu toimittaja huomasi, ettei hän  päässyt tilaisuutta seuraamaan, hän joutui henkilökohtaiseen Jumalan puhutteluun. Raamattu sanoo, että Jumala puhuu ”ihmiselle tavalla tai toisella, sitä vain ei aina huomata.” Kyseinen toimittaja koki joutuneensa yllättäen kuuntelemaan Herran puhetta. Hän puhui toimittajalle selvästi ja voimakkaasti. Toimittaja joutui miettimään käykö minulle Taivaan portilla samoin? Hän pelästyi ja järkyttyi tajutessaan, että minä voin jäädä Taivaan portilla ensimmäiseksi, jolle ilmoitetaan:” kaikki paikat on täynnä. Ketään ei saa enää laskea sisään.”  Toimittajalle tuli sisäinen hätä. Vaikka hän jäi  ensimmäisenä kokoussalin ulkopuolelle,  hän päätti varmistaa, ettei hänelle taivaan portilla kävisi samoin. Toimittaja kääntyi rukoillen etsimään Herraa! Profeetan kautta Herra kehotti näin: ” Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan, huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta” ( Jesaja 55: 6, 7 ). Juuri niin kyseinen toimittaja teki. Suljetun oven saarna herätti hänet, siitä välinpitämättömyyden unesta, mihin hän oli vuosien saatossa vajonnut.

Miten on sinun kodallasi? Oletko etsinyt henkilökohtaisesti yhteyttä Jeesukseen, kaikkien ihmisten Vapahtajaan, vai nukutko edelleen välinpitämättömänä kohtalosta, mikä ikuisuusrajan toisella puolella  odottaa? Nyt on aika pitää huoli siitä, ettei taivaan valtakunnan ovea suljeta edessäsi ennen kuin olet käynyt siitä sisälle armoon ja ikuiseen turvaan.  Suomen kaikilla kristityillä on nyt aihetta anoa ja rukoilla, että Jeesus kääntyisi rukousten puoleen ja antaa  kansallemme raikkaan ja ihanan herätyksen ajan. Uskon, että vain se on pelastus rakkaalle kansallemme!

–  Jussi Jokisaari


Yöttömän juhannusyön muistoja Lapista

Eloni pirtaan sopii monenlaisia  juhannusmuistoja. Yksi muisto evankelistavuosieni ajalta Lapista 1950 – luvulta on yhä kirkkaana mielessäni. Se tapahtui Länsi – Lapissa. Suomen Pellossa. Tukholman suomalaiset helluntailaiset kuuluivat Ruotsin suurimpaan helluntaiseurakuntaan siis Tukholman Filadelfiaseurakuntaan.  Suomalaiset helluntailaiset saivat toimia emäseurakunnan omistamassa rukoushuoneessa melko itsenäisesti. Suomalaisten kokoustoiminta oli vilkasta. Allekirjoittanut asui yhden kesän Tukholmassa. Sain todistaa ja julistaa evankeliumia maanmiehilleni. Seurakuntalaisille kerroin myös  kokemuksistani evankelistapolkuni alkuvuosilta Suomen ja Ruotsin puolen Tornionlaaksossa, jossa olin työtoverini kanssa liikkunut parina talvena. Suomalaisen ryhmän kuoronjohtaja, Topelius oli sangen kiinnostunut Lapin evankelioinnista. Silti yllätyin, kun hän erään kerran keskustellessamme kysäisi: ” Tarvitsisitteko siellä kokoustelttaa, johon voisitte kutsua ihmisiä kesällä Jumalan sanan äärelle”, kuoronjohtaja kyseli. Innoissani vastasin: ” Oikeastaan työtoverillani ja minulla oli salainen haave saada kokousteltta Lappiin.”

Kuoronjohtaja lupasi esitellä Nuuskakairan tarpeet seurakunnan johtoryhmälle. Siellä syntyi  myönteinen päätös. Jo seuraavana kesänä upouusi, hieno kokousteltta voitiin pystyttää useammalle Länsi – Lapin paikkakunnalle. Se oli Tukholman helluntaiseurakunnan rakkauden lahja Lapin evankelioimistyölle. Teltta palveli mainiona kokouspaikkana toistakymmentä vuotta molemmilla puolilla Väylää, joka on ollut Suomen ja  Ruotsin rajana 1800 vuoden alkuvuosista alkaen.

 

Muistoja uuden kokousteltan alkuhetkiltä

. Olimme pystyttäneet upouuden teltan Suomen Pellon Ylirannalle erään matkustajakodin pihaan. Omistaja oli luvannut teltan pystyttää. Oli juhannusaaton ilta. Ensimmäinen kokous teltassa oli pidetty. Paikallisten naisevankelistain ja meidän lisäksi olimme saaneet vierailevan julistajan ” Kävelevä Raamattu” nimellä tunnetuksi tulleen Sakari Vainionpään, Pohjanmaalta. Vainionpään Raamatun tuntemus oli ilmiömäinen. Vastaavaa en ole aiemmin, enkä myöhemmin missään tavannut. Tuohon ensimmäiseen tilaisuuteen ei järin paljon kuulijoita tullut, onneksi kuitenkin muutamia. Yksi kuulija jäi mieleeni. Hän oli pitkähkö, nuori Lapin mies. Jonkin aikaa mies istui hiljaa, häiritsemättä. Kun tilaisuus olo kestänyt n. puoli tuntia kaverin käytös alkoi häiritä. Vainionpää käveli örisevän miehen luo ja laski voimakkaan kätensä humalaisen päälle. En tiedä, miten humalikko sen koki. Tärkeintä oli, että hän rauhoittui ja oli hiljaa. Tilaisuuden loppupuolella kuului merkillinen kohahdus. Satuin sillä hetkellä olemaan puhujan paikalla, joten näin, mikä omituisen äänen aiheutti. Pitkä Lapin mies putosi penkiltä maahan! Hän nukkui raskaasti loppuajan, eikä millään tavalla häirinnyt. Pian tilaisuus päättyi ja kuulijat poistuivat valoisaan Lapin yöhön. En tiedä oliko juhannusyön tilaisuus erikoisen unettava, vai mistä johtui, että pitkä Lapin mies jatkoi nukkumistaan! Totesimme, ettei kokouksessa väsähtänyttä voi jättää yöksi yksin telttaan nukkumaan. Hänet piti saada tuttavan luo yön ajaksi. Mutta miten? Se oli kysymys, jota hetken  pohdimme. Yksimielisesti päätimme, että on saatava kärryt kuljettamiseen. Läksin etsimään lähitaloista kärryjä. Muistini mukaan sain kärryt kolmannesta talosta. Kävelin reippaasti runsaan sata metrin päässä olevaan telttaan. Siellä täysin väsähtänyt kokousvieraamme jatkoi untaan tyytyväisenä!  Iso Kirja sanoo, että ” seurakuntavirat ovat moninaisia.” Me evankelistat nostimme hänet kärryihin ja läksin työntämään nukkuvaa kaveria hänet, tuntevien ihmisten luo. ” Tarjosimme ”  kokousvierastamme moneen taloon. Onneksi lopulta löytyi talo, jonka omistajat tunsivat nukkujan. Kannoimme hänet sisään ja saatoimme huojentunein mielin lähteä lepäämään majapaikkaamme.

 

Vaiherikas päivä päätyi yön pikkutunneilla. Tuntui uskomattomalta, kun aurinko paistoi yhä täydeltä terältä, vaikka vuorokausi oli vaihtunut toista tuntia aiemmin. Juhannuspyhien jälkeen siirsimme teltan Kolarin Sieppijärvelle, jossa pidettiin uskovien Nuuskakairan ensimmäinen kastetilaisuus. Muutamia päiviä myöhemmin teltta kuljetettiin Kolarista Ylitorniolle. Siellä oli tosi väkirikkaat juhlat ja juhlien päätöspäivänä, sunnuntaina uskovien ensimmäinen kastetilaisuus. Viisi Jeesukseen uskovaa, kastetta pyytänyttä nuorta  kastettiin Kristukseen. Nuuskakairassa elettiin silloin ihanaa, siunattua herätyksen aikaa, Jumalalalle kiitos kaikesta! Rakas kotimaamme ja kansamme tarvitsee tänään hengellisen herätyksen virvoittavaa ja ihmisiä muuttavaa aikaa kipeämmin kuin mitään muuta. Nostalgisissa juhannusmuistoissa,

Jussi Jokisaari 


Kiitollisuus

On monia asioita, joista voimme olla kiitollisia. Jumalan varjeluksesta, lupauksista, terveydestä, arjen pienistä asioista, elämässä tapahtuneesta pienestä tai suuresta kiitosaiheesta tai mistä tahansa muusta asiasta. Monesti tuodaan esille kiitollisuuden tärkeys ja se kuinka meidän tulisi olla kiitollisia Jumalalle useammin. Kuitenkin elämäämme tulee kausia ja aikoja, jolloin jopa niitä hyviä asioita on vaikea nähdä ja joista on vaikea tuntea kiitollisuutta. Emme me todellisuudessa ole joka hetki kiitollisia eikä Jumala meitä siitä syytäkään, päinvastoin Hän tahtoisi että muistaisimme ja olisimme tietoisia siitä hyvyydestä, mitä Hän on meille osoittanut eri tavoin.

Aika ajoin havahdumme siihen, mitä kaikkea meillä jo on tai mitä meille on tapahtunut. Usein se saa meidät myös miettimään, mitä kaikkea Jumalalla onkaan varattuna meille tulevaisuudessa. Tällaiset kiitollisuuden hetket muistuttavat meitä Jumalan hyvyydestä ja saavat meidät tyytymään siihen mitä meillä on, kuitenkin iloisin ja nimenomaan kiitollisin mielin.

“Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”; niin että me turvallisin mielin sanomme: ”Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?” (Hebrealaiskirje 13:15-16).

Jumala antaa aina vain kaikkein parasta lapsilleen. Meille jokin ei-toivottu tilanne tai ei-vastaus Jumalalta on saattanut tuntua tappiolta, mutta Jumala on jo edeltäpäin nähnyt syyn siihen, miksi Hän nyt sanoi sinulle tai tilanteellesi ei. Ja syy on, se että parempaa olisi luvassa, parempaa kuin osaat edes kuvitella nyt. Eikä tämä “Jumala antaa aina parempaa” ole vain hokaisu, vaan totuus. Nyt ehkä kirpaisee, mutta muista, Hän antaa parempaa kuin, se mitä ajattelit.

“Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremia 29:11)

On hyvä kun aina aika ajoin huomaamme, että meillä on paljon asioita elämässämme, joista saamme kiittää Jeesusta. Kiittää siitä mitä Hän on jo antanut tai tehnyt meidän elämässämme, pitäen katseemme tulevaisuudessa, seuraten Häntä iankaikkisuuteen.

Siunattua ja iloista viikkoa! 🙂

Joadan Sabure 


Armon ihmeitä

Telluksellamme lienee tänään yli 7 miljardia ihmistä. Ihmeellistä on, ettei kahta täysin samanlaista ihmistä ole! Jos mikä, niin se on väkevä todistus Luojan ihmeellisyydestä. Jokainen ihminen on Luojan ainutlaatuinen, uniikki, mestariteos. Yksi asia yhdistää kaikkia. Jokainen kaipaa tietoisesti tai tietämättä Luojansa yhteyteen. Sisäistä tyhjyyttään ihmiset ovat läpi vuosisatojen yrittäneet täyttää kaikella mahdollisella: irtosuhteilla, alkoholilla, huumeilla mammonalla jne. Turhaan. Elämäni aikana olen kohdannut työssäni joukon pettyneitä lähimmäisiä, He ovat pettyneet kaikkeen siihen, millä ovat  sisäistä tyhjyyttä ja ikävää yrittäneet tyydyttää. Vuosisatoja sitten elänyt kirkkoisä totesi sattuvasti: ” Meidän sydämemme on levoton ja rauhaton  niin kauan, kunnes se löytää rauhan sinussa, oi Jumala.” Nämä sanat ovat linjassa Raamatun sanoman kanssa, kuten Vapahtaja sanoi: ” Tulkaa  minun tyköni kaikki, työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te löydätte levon sieluillenne”.  Ihmisen sydän ja sielu voi olla levoton jo lapsuudesta alkaen. Sain tästä selkeän esimerkin poikamme  varhaislapsuudesta. Oli synkkä, pimeä ja tuulinen arki – ilta. Puolisoni oli seurakunnan kuoroharjoituksissa. Itse olin kotona lasten kanssa. Lapsemme olivat silloin vielä pieniä. Tyttäremme oli noin viiden vuoden, poika oli vastikään täyttänyt kolme vuotta. Lasten nukkumaan menoaika lähestyi. Riisuin ja suihkutin ja pesin heidät. Sen jälkeen he saivat polskia  altaan lämpöisessä vedessä.  Jonkin aikaa vedessä  polskittuaan suihkutin kummankin ja puin yöpuvun kummankin päälle. Kannoin heidät lastenhuoneen sänkyyn ja peittelin. Sitten oli iltarukoushetken vuoro. Tytär nukahti oitis. Mutta poika oli levoton. Hän kääntyili ja pyöri levottomana sängyssä. Pikkumiehen levottomuus oli outoa. Yleensä hän nukahti aina, kun hänet iltatoimien jälkeen nostettiin sänkyyn. Seurasin hetken poikani levotonta käytöstä. Lopulta menin pikkumiehen sängyn viereen ja kysyin, mikä sinua vaivaa? Oletko kipeä, vai miksi olet noin levoton?  Silloin poika yllättäen parahti: ” Minä en ala, kun minä olen niin kurja ja huono uskovainen!” Hämmästyin sanattomaksi. Kysyin varovasti, mitä on tapahtunut? Poika sai itkunsa lomassa sanottua: ” Isot pojat pakottivat pihalla minut vetämään tupakasta savut.” Nyt tajusin syyn pikkumiehen levottomaan käytökseen. Kysyin varovasti: ” Toivotko, että isä rukoilee puolestasi?” Vastaus tuli heti: ” Sitähän minä juuri toivonkin!” Seisoin pojan sängyn vieressä. Laskin käteni sängyssä lepäävän  poikani päälle. Suljin silmäni ja julistin pienelle pojalle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin tapahtui täysin odottamatonta. Hän rauhoittui ja nukahti heti!

En koskaan ollut nähnyt vastaavaa tapahtuneen lapsen kohdalla. Aikuisten kohdalla toki useita kertoja.  Pieni tyttöni nukkui sikeää rauhallista ja syvää lapsen unta tietämättä mitään pikkuveljensä kokemuksista. Itselleni lapseni elämässä tapahtunut oli ainutlaatuinen kokemus. Ehkä se siitä syystä jäi mieleeni. Ilmeisesti pikkupoikani pääsi tuolloin ensi kerran ymmärtämään  omakohtaisesti Jumalan armon? Vuosikymmenet ovat tämän jälkeen kuluneet. Molemmat lapsemme ovat aikuiseksi vartuttuaan valinneet Herran seuraamisen tien, kuten myös heidän lapsensa.  Oletko  sinä valinnut vapaaehtoisesti kaidan tien, joka johtaa ikuiseen elämään? Sille on kaikilla mahdollisuus päästä ” Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me,  hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa” ( Tiit 2: 11 – 13). Jumalan armo ja  täydellinen anteeksianto kuuluu kaikille:  lapselle, nuorelle, työikäiselle ja vanhalle. Yksi asia on ihmisen hoidettava itse eli jokaisen tulee ottaa henkilökohtaisesti Jumalan armo vastaan.  Sen tähden apostoli kirjoitti: ” Jumalan työtovereina me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon, ettei se  jää turhaksi” ( 2 Kor 6: 1 ). Älä siirrä elämäsi tärkeintä ratkaisua – Jumalan armon vastaanottamista – myöhempään! Nöyrry ja ota armo vastaan Jeesuksen Kristuksen kautta juuri tällä hetkellä!

 – Jussi Jokisaari

 


Kaikella on aikansa…

Otsikon sanat löytyvät Raamatusta. Oletko ajatellut, mikä on kaikkein arvokkainta, mitä omistat? AIKA. Jokainen meistä on saanut elämänajan lahjaksi elämän Antajalta, Jumalalta. Aikasi on ainutkertainen. Kun aika on lopussa, sitä ei voi ostaa lisää sekuntiakaan! Siksi aika on kalleinta, mitä omistat!

 

RAJALLINEN AIKA

Elämällä  on alkupiste – syntymän hetki. Yhtä varmaa on, että aika päättyy kerran. Tämän sisäistin varhaislapsuudessa, kun rakas isäni  ankaran sairauden seurauksena lähti toiseen todellisuuteen miehuuden parhaina vuosina. Tuskin koskaan unohdan  hetkeä, kun alle kouluikäisenä seisoin isän kuolinvuoteen äärellä mietin, mitä isälle on tapahtunut? Äsken hän jutteli. Nyt hän lepäsi liikkumattomana, eikä reagoinut mihinkään. En ymmärtänyt, että ikuisuus oli koskettanut ajallisuutta, kun isä kuoli. Ehkä isän varhainen kuolema avasi ymmärrykseni, jotta elämä täällä multien päällä kerran päättyy. Kaikkein vakavinta on , ettei kukaan tiedä milloin elämä päättyy. Kuolema voi kohdata ihmistä jo varhaislapsuuden vuosina, tai nuoruuden kuohuvien vuosien aikana tai miehuuden  ruuhkavuosina eli vanhuuden seesteisinä kiireettömänä aikana.

 

PÄÄTTYVÄ  AIKA

 

Työtoverini kanssa sain vakavan muistutuksen evankelistavuosieni alussa Lapissa. Armossaan Herra antoi ihanan herätyksen ajan eräälle paikkakunnalle. Nuoria miehiä ja neitosia sekä nuoria aviopareja tuli  tilaisuuksiin. Eräs n. 40 vuotias aviopari oli  mukana joka ilta. Vakavina he kuuntelivat hengellisiä lauluja ja Sanaa, jota julistimme. Kyyneleet vuotivat rouvan poskipäille. Oli helppo havaita, että he ovat Jumalan puhuttelussa. Talvi oli kääntynyt kevään puolelle, kun palasimme takaisin kylään. Viivyimme vain lyhyen ajan, sillä olimme palaamassa  kesäksi kotiimme Pohjanmaalle. Kun viimeinen tilaisuus päättyi Herran pelastuskutsun edessä ollut rouva  kutsui meidät kotiinsa ennen junanamme lähtöä. Lupauduimme. Seuraavana päivänä pari tuntia ennen etelän junan lähtöä menimme. Rouva oli tullut meille tutuksi muutaman kuukauden aikana. Hän tarjosi kahvit ja pientä purtavaa. Keskustelimme. Kehotimme häntä vakavasti ottamaan vastaan pelastuksen. Muistutimme, ettei Jumalan kutsu kauan odota. Etsikon aika  voi päättyä koska tahansa. Työtoverini  kanssa olimme talvella sopineet, että palaamme kesäkuussa järjestääksemme ensimmäisen uskovien kastetilaisuuden paikkakunnalle.  Rouva ilahtui tiedosta. Hän lupasi: ” Kun tulette seuraavan kerran, niin sitten minä teen parannuksen.” Murheellisina, allapäin läksimme tuosta kauniista kodista ja kiirehdimme junalle. Kotona keväiset tehtävät odottivat. Kiireisten päivien aikaan kiiri Lapista tieto, että se rouva, joka lupasi tehdä  parannuksen oli kuollut. Se viesti lamaannut. 42 vuotias rouva ei saanut seuraavaa tilaisuutta. Onneksi hän oli kuullut paljon Jumalan Sanaa.  Siksi rohkenen uskoa, että  hän tarttui kiinni Sanan lupaukseen: Sillä ” j ok a i n e n, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu” ( Room 10: 13).Tämä päivä on se, milloin Herran nimeä avuksi huutava syntinen pelastuu iankaikkisesta kadotuksesta.

 

OTOLLINEN AIKA

Luotuaan rakastava Jumala antaa jokaiselle otollisen ajan. Se tarkoittaa aikaa, kun Hän vetää syntiin eksynyttä parannukseen ja Vapahtajan luo, kuten Hän sanoo:  ” Sillä hän sanoo: `Otollisella ajalla minä ( Herra) olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. `Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” ”2 Kor 6:  2,3.” Muista, ettei Jumala lupaa meille huomista päivää! Tämä päivä on vielä otollinen pelastuksen päivä. Huomispäivää ei luvata yhdellekään!  Siksi älä viivyttele! Nöyrry tänään etsimään Herraa!

 

Jussi Jokisaari.


Kärsivällisyyttä kärsivällisyyttä

Toivomme monenlaisia asioita elämäämme. Jonain päivänä haluaisimme perheen, puolison, kutsumuksen johonkin tiettyyn tehtävään tai jonkun muun asian tapahtuvan elämässämme. Olemme varmasti rukoilleet asian puolesta ja ehkä saaneetkin Jumalalta vastauksen tai jonkinlaisen varmistuksen asiaan. Tiedämme kuitenkin, että se ei tulisi tapahtumaan lähiaikoina. Joten turhaudumme, koska meistä tuntuu ikään kuin siltä ettemme koskaan saa sitä, mitä Jumalalta pyysimme ja siksi mietimme, että onkohan tässä nyt taaskaan mitään hyötyä vain odottaa.

 

Mutta ihanaa on tajuta se, että kun asiat tapahtuvat Jumalan ajalla, ne sisältävät sen riemun ja ilon, mitä emme nyt näe. Jumalan näkee sen jo nyt, sen ajan joka on tuleva, jolloin toiveesi tulee toteutetuksi. Hän on edeltä nähnyt sen ajan ja tietää sen olevan se oikea hetki, se oikea, autuas hetki. Siksi Hän haluaisi, että luottaisimme Häneen. Uskoisimme ja luottaisimme siihen, että aina kun asiat tapahtuvat Jumalan aikataulussa, niin ne tapahtuvat Hänen nimensä kirkkaudeksi ja Hänen kunniaksi ja meidän iloksemme. Ei Jumala kiusaa meitä tai halua pitää meitä sellaisessa tilassa, missä joudumme vain pohtimaan päivät pitkät sitä, että miksi meidän elämässämme ei tapahdu mitään. Ei, vaan meille jokaiselle uskovalle tulee tällaisia elämäntilanteita aina silloin tällöin, jolloin joudumme odottamaan Jumalaa, vähän pidemmän aikaa. Ehkä olemme rukoilleet jo pitkään aviopuolisoa, työpaikkaa, sitä, että joku perheenjäsenistämme tulisi uskoon, pyhän hengen täyteyttä tai sitä, että saisimme jo uuden asunnon, jota olemme pitkään etsineet. Ehkäpä Jumala on jo vastannut meille, vakuuttaen meidät siitä, että käy miten olemme rukoilleet, Hänen tahtonsa mukaisesti. Kuitenkin tilanteen suhteen elämä tuntuu olevan pysähdyksissä.

 

Opimme tällaisissa kausissa yhä enemmän kärsivällisyyttä, joka on myös yksi hengen hedelmistä ja jota Jumala haluaa, että omaamme vielä enemmän kuin mitä ehkä tällä hetkellä omaamme. Myös luottamuksemme Jumalaan kasvaa, koska joudumme jatkuvasti tämän kauden aikana uskoa Jumalan lupaukseen sekä siihen, että Jumala tekee tahtonsa mukaan ajallaan.

 

Sen oikean ajan koittaessa, kun ymmärrämme, että tämä kaikki oli meidän parhaaksemme, katsomme ylös taivaisiin Isämme luo, kiitosta ja iloa täynnä. Tajuamme, että Isä totisesti antaa vain parasta lapsilleen. Uskomme on vahvistunut entisestään sekä kestämme tulevatkin erämaa-ajat.

 

Luukas 2:14:

“Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto!”

 

Olkoon päiväsi siunatut ja täynnä iloa!

 


”Vaari, oletko sinä varmasti oikealla tiellä?”

Vuosia sitten poikamme muutti Floridasta Ruotsiin Eskilstunaan. Hän asui perheineen vuosia Floridassa, missä hän oli opiskelemassa. Eskilstunassa oli vireä suomenkielinen seurakunta, joka kutsui hänet työntekijäksi. Saimme tietää tämän, kun poikamme kutsui meidät Eskilstunaan. Hän oli siellä aloittamassa pastorin työtä. Tuolloin asuin vaimoni kanssa Vaasassa. Läksimme mielellämme tervehtimään poikaa ja hänen perhettä pitkän ajan jälkeen, kun siihen tuli tilaisuus. Eritoten lastenlapsia oli ikävä. Kun rakkaittemme tapaamiseen oli mahdollisuus, emme halunneet laskea tilaisuutta ohi Sitä paitsi meillä oli asiaa myös nuorillemme. Vaasasta oli tuolloin Ruotsin Sundsvalliin säännöllinen laivayhteys. Ajattelimme hyödyntää yhteyden ja soitin yhtiön konttoriin. Aikomukseni oli hankkia paikka laivaan. Se toivo raukesi, sillä ensimmäinen mahdollisuus laivamatkaan olisi vasta parin vuorokauden kuluttua. Tein päätöksen, että ajan Tornion ja Haaparannan kautta. Laskelmoin, että se on nopein ja edullisin vaihtoehto. yön nukuimme tyttäremme, vävymme ja heidän lastensa kanssa Torniossa. Peräkärryyn olimme pakanneet Vaasassa pojan perheen tavaroita. Seuraavana aamuna hoidimme asioita Torniossa ja Haaparannalla sen jälkeen käänsin auton haaparantaan ja sieltä etelän suuntaan. Useita tunteja ajettuamme poikkesimme ison huoltoaseman ravintolaan aterioimaan. Matka jatkui oitis. Olin ajanut yhtä soittoa kohti etelää yli 10 tuntia, kun kolmen vuoden ikäistä Robert poikaa alkoi väsyttää. Hän istui mummon kanssa takapenkillä. mummo laittoi hetkessä pikkumiehelle nukkumapaikan ja matka jatkui. Robertin isoveli Jesse valvoi vierelläni pirteänä kuin peipponen. Muutamaa tuntia myöhemmin sanoin hänelle, että voit nukkua. Vaari jaksaa kyllä ajaa. koskaan ennen en ollut nähnyt vastaavaa. Poka nukahti heti, kuin olisi saanut nuijan iskun päähänsä! Tukholman ohitettuani ajoin Göteborgin tielle. Vaimoni ja pojat nukkuivat syvää, rauhallista unta. He eivät tienneet mitään tästä pahasta maailmasta. Näin kului pari tuntia. Sitten, hieman yllättäen Robert heräsi. Hän istui takanani. valppaana liikennettä tarkkaillen, yhtäkkiä 3 vuotias kysyi: ” Vaari, oletko sinä aivan varma, että ajat oikeaan suuntaan? Pikkumiehen kysymys oli aiheellinen. Pienessä päässä poika ilmeisesti laskelmoi, että vaari on valinnut väärän tien, koska matka yhä jatkuu! Ehkä hän muisti, miten kauan oli ajettu ennen ravintolassa käyntiä ja sen jälkeen pitkään. Poika luultavasi osasi hahmottaa myös sen, että oli nukkunut kauan, koska väsymys oli väistynyt. Runsas kaksi tuntia sen jälkeen olimme lähellä päämäärää. En ollut käynyt ennen kyseisessä kaupungissa. Soitin pojalleni. Sain häneltä hyvät ohjeet ja niitä seuraten osasin hyvin perille. Oli varhainen aamu. kello oli 4. 30 kieppeillä. Pitkä matka oli lopussa ja olimme onnellisesti rakkaittemme luona.

kolmevuotiaan lastenlapsemme kysymys on yhä aiheellinen. Vanhassa hengellisessä laulussa runoilija kyselee

” Minne ystävä ompi matkas määrä?

Minne tiesi vie, tiedätkö Sä sen ?

Onko suuntasi oikea, vai väärä,

Sitä ystävä sulta kyselen.”

Toivon, että pysähdyt miettimään. oletko varmasti oikealla tiellä eli tiellä, jota kulkien pääset kerran perille siihen valtakuntaan, jonne Vapahtaja, Kristus lähti valmistamaan sijaa omilleen ? Oli tosi hienoa, kun miniämme valmisti meille pitkän matkan tehneille pehmeän puhtaan vuoteen. Saimme peseytyneinä ja väsyneinä kallistua ihanan puhtaalle vuoteelle lepäämän. Muutaman tunnin lepo poisti totaalisen väsymyksen olemuksesta. Sen jälkeen oli jälleen hienoa tarttua uusin voimin päivän haasteisiin.

Raamatusta löydät selkeät ohjeet, miten löydät tien ISÄN kotiin. Psalmi 119: 4 ”Sinä olet asetuksesi tarkasti säätänyt, että niitä tarkasti noudatettaisiin.” Itse Elämän Herra neuvoi meille ainoan, oikean tien ” Minä olen TIE ja Totuus ja elämä , eikä kukaan tule Isän tykö muutoin kuin , minun kauttani.” ( Joh 14: 6 ). Valitse siis tämä ainoa, oikea tie, päästäksesi kerran oikeaan päämäärään!

Jussi Jokisaari.


Jumala on uskollinen loppuun asti

Psalmi 106 on minulle todella koskettava luku. Suosittelen, että lukisit sen kokonaan, jos vain sinulla on aikaa. Jos sinulla ei ole aikaa, niin haluaisin, että muistaisit nämä jakeet: “Mutta Hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun Hän kuuli heidän valitushuutonsa. Ja hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessaan.” (Psalmit 106:44-45)

Israel monesti käänsi selkänsä Jumalalle. Useasti he myöskin lankesivat aika vakaviinkin synteihin, vaikka Jumala oli näyttänyt heille useasti Hänen todellisuutensa mahtavien ja uskomattomien tilanteiden kautta. Silti Raamattu kertoo: “Monet kerrat Hän pelasti heidät, mutta he olivat uppiniskaiset omassa  neuvossaan ja sortuivat pahain tekojensa tähden.” (jae 43)

Me kaikki tiedämme miltä se tuntuu kun joku ihminen, vaikka läheinen, ei kuuntele meitä tai yritä ymmärtää kun yritämme neuvoa häntä. Olemme elämämme varrella tulleet loukatuiksi useasti ja joku, vaikka hyvä ystävä, on saattanut oikein kääntää selkänsä meille, vaikka emme olisikaan tehneet hänelle mitään pahaa tai senkin jälkeen kun olemme jo pyytäneet anteeksi rikkomustamme häntä vastaan. Voi olla, että tällöin luovutamme tämän henkilön ja asian suhteen. Luonnollisesti, meidän ihmisten tapa on välillä reagoida tällaisiin tilanteisiin kyseisellä tavalla. Luovuttaa henkilön suhteen.

Mutta tämä ei ole Jumalan tapa, vaikka Jumala sai nähdä ja kokea oman kansansa nousevan Häntä vastaan ja kiusaavan Häntä. Hän oli pelastanut heidät lukemattomat kerrat ja siksi jossain vaiheessa Jumalalle ikään kuin “riitti”. Sanotaanpahan vielä, että Hän “kyllästyi perintöosaansa”. Jumala antoi kansalle vapauden valita se, mitä he olivat teoillaan eli synneillään osoittaneet haluavansa, eli vapauden elää irstaudessa pelkäämättä, kunnioittamatta ja rakastamatta Jumalaa, Häntä, joka “– toin sinut Egyptin maasta–” (Psalmi 81:11) Näemme seuraavassa jakeessa, minkälaiset aikomukset Jumalalla oli kansaansa kohtaan:“Oi, jospa minun kansani minua kuulisi ja Israel vaeltaisi minun teilläni, niin pian minä masentaisin heidän vihollisensa ja kääntäisin käteni heidän vihamiehiänsä vastaan. — Mutta kansaansa Hän ruokkisi parhaalla nisulla; minä ravitsisisin sinua hunajalla kalliosta” (Psalmi 81: 15 & 17)

Meitä vastaan tehdyistä loukkauksista koituneet arvetkin voivat olla niin syviä, että vaikka olemme antaneetkin meitä loukanneelle henkilölle anteeksi, niin emme välttämättä enään pysty kohtaamaan Häntä samalla tavalla kuin ennen.

Mutta katsokaa mitä Jumala teki.

Sillä samalla hetkellä kun Hän kuuli kansansa, taas, huutavan ahdistuksissaan, omien tekojensa tähden Häntä, niin Hän ei pilkannut, katsonut alas tai syyttänyt aikaisista teoista vaan: “Mutta Hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun Hän kuuli heidän valitushuutonsa. Ja hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessaan”

Onpahan kirjoitettu vielä Uudessa Testamentissakin: “Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room 10:13) Jumala armahti koko kansaa ja “Hän salli heidän saada armon kaikilta, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.” (jae 46)

Eivät yhdetkään meidän pahat tekomme estä Jumalaa kääntymästä meidän puoleemme kun kutsumme Häntä avuksemme tai kun mietimme, että voisiko Jumala enää minua auttaa. Voisiko tälle minun tilanteelleni tulle apu? Onko minulla enää toivoa tulevasta?

Annahan kun kerron, että tällaiset mietteet ovat sellaisia, jotka saavat Jumalan kääntymään uudestaan sinun puoleesi, koska Hän on aina halunnut auttaa ihmisiä, varsinkin omia lapsiaan. “Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä Hänen korvansa kuuro kuulemaan.” (Jesaja 59:1)  Hän oli ennen uskollinen, on nyt uskollinen ja on tulevaisuudessakin uskollinen, hamaan loppuun asti. Hän uskollisesti varjelee sinua, kasvattaa sinua, rakastaa sinua, auttaa sinua, siunaa sinua, pelastaa sinut monista asioista, tukee sinua, lujittaa sinua ja kuljettaa sinut kotiin, iankaikkisuuteen nauttimaan sen autuudesta, niinkuin Hän on luvannut. Timoteuskirjeessa on kirjoitettu siitä, kuinka Jumala tahtoisi, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Siksi Hän armahti Israelia vielä uudelleen ja siksi Hän armahtaa sinuakin, vielä uudelleen.

Olkoon tulevat päivät sinulle iloksi!

Joadan Sabure


Vaikuttavia sanoja

Kuulemme ja puhumme päivittäin satoja, jopa tuhansia sanoja. Kuulemme sanoja radiosta, televisiosta, videoilta jne. Nykyisin puhutaan myös äänisaasteesta, joka on turmellut maanpiirin ja levinnyt  kaikkialle. Ison Kirjan ennustus on toteutunut: ” Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja

lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton. Sen tähden kirous kalvaa maata ja sen asukkaat syystänsä kärsivät ja sen tähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat ja vähän jää ihmisiä jäljelle. Viini murehtii, viiniköynnös kuihtuu, kaikki ihmiset huokaavat. Loppunut on vaskirumpujen riemu, lakannut remuavaisten melu, loppunut kanteleitten riemu   ( Jes 24: 6 – 8 ”).Tämä profeetan n. 2600 vuotta sitten välittämä ennustus on valitettavasti toteutumassa silmiemme edessä.  Mistä sen tiedämme? Siitä, että edellä olevat sanat ovat Jumalan antamia profeetta Jesajan kautta. Sen tähden ne ovat vaikuttavia sanoja ja ne toteutuvat 100 % varmuudella. Oletko ajatellut, että meidän ihmisten lausumat sanat voivat myös olla vaikuttavia sanoja? Viittaan kahteen tärkeään sanaan. Mitä ne sanat ovat? Kiitos ja anteeksi. Väitän, että jos nuo sanat otetaan käyttöön puolisoiden kesken,  perheissä, sukulaisten ja ystävien parissa sekä työtoverien kesken sanojen positiivinen vaikutus heijastuu koko yhteiskuntaan!  Ajattele, millainen yhteiskuntamme olisi, jos noita sanoja käytettäisiin kaikissa ihmissuhteissamme? Uskon. että jokaisella aviomiehellä ja  naisella on syytä tarkistaa asenteitaan puolisoon, lapsiin, omiin vanhempiin  ja isovanhempiin. Voit yllättää puolisosi, vanhempasi tai isovanhempasi puhelinsoitolla. Kiitä häntä rakkaudesta, huolenpidosta, vaivannäöstä, jota hän on sinulle osoittanut. Samalla voit pyytää anteeksi kovia, armottomia sanoja, mitä ehkä olet kiivastuksissasi ja ajattelemattomuudessa sanonut rakkaalle puolisollesi, läheiselle tai jollekin kanssaihmiselle. Pyydä ja anna sinua vastaan rikkoneelle anteeksi kaikki, vaikkei hän ei anteeksipyyntöä esittäkään! Joku ajattelija on osuvasti todennut, ettei nöyrän selkää  voi katkaista! Jeesus, Jumalan Poika on  ihana esikuva nöyryydestä. Sillä ennen kuin hän kuoli ristillä, hän rukoili vainoojiensa puolesta: ” Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Kristuksen viimeiset sanat olivat myös vaikuttavia. Herran ristin vierellä oli myös ristiinnaulittu ryöväri. Hän oli teoillaan ansainnut kuoleman. Aivan elämänsä viimeisillä hetkillä hän rukoili: ” Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Uskon, että nämä sanat, jotka kuoleman ansainnut ryöväri esitti Jeesukselle olivat vaikuttavia sanoja. Ne saivat Taivaalliset voimat liikkeelle. Kuolemaan tuomittu ryöväri sai nöyrtymisen jälkeen  kaikki tekonsa anteeksi sekä ikuisen elämän lahjan, Jeesuksen ristin kuoleman ansion tähden.

Jussi Jokisaari