Kun on vaikeaa

Koetukset. Haasteet. Erämaa-ajat. Ne ovat uskovalle haastavaa aikaa. Siinä Jumala koettelee uskoamme, jonka myötä luottamuksemme ja riippuvaisuutemme Jumalaan kasvavat. Mutta näinä hetkinä myös useasti koemme ehkä Jumalan olevan kaukana tai välittävän meistä hyvin vähän. Asioita on saattanut kasautua päälle, tai ehkä olemme jo pitkään kamppailleet jonkin asian kanssa. Koemme itsemme todennäköisesti voimattomiksi ja ehkä elämästä voi olla vaikeampaa löytää iloa tai rauhaa kuten ennen.

Mutta yksi vapauttava totuus on, että me uskovina joudumme vääjäämättä koetuksiin ja erämaa-aikoihin ja se onkin selvä merkki siitä, että me olemme oikealla tiellä. Silloin kun olemme oikealla tiellä, vaikeuksia tulee. Elämässämme tapahtuu asioita, joita emme osanneet odottaa tai käymme läpi koetusta, ja meidän luottamustamme ja uskoamme Jumalaan testataan.

Älä lannistu tai masennu siitä, että käyt läpi erämaa-aikaa.  Heitä kaikki Jumalalle, Hän on luvannut pitää jokaisesta Hänen omastaan huolen, koska Hänen uskollisuutensa ja rakkautensa lapsiansa kohtaan on suuri.

Sillä kun Jumala jotakin sanassaan tai sinulle suoraan lupaa niin Hän myös pitää sen. Jumala lupasi Nooalle, ettei Hän enään koskaan tuhoaisi maata vedenpaisumuksella, ja kun mietit sitä, niin kyllähän se lupaus piti. Onko maan historiassa koskaan, tähänkään saakka enää tullut vedenpaisumuksia? Ei ole! Näin me nykyihmisetkin olemme päässeet todistamaan tämän lupauksen toteutumista itsekin. Luota siis niihin moniin Jumalan lupauksiin, jotka Hän on sinulle henkilökohtaisesti mutta ennen kaikkea myös sanassaan luvannut. “Ei Jumala ole ihminen, niin että Hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko Hän jotakin, eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin, eikä sitä täyttäisi?” (4 Moos. 23:19)

Vihollisemmekin hermostuu siitä, että olemme Jeesuksen omia, ja siksi hänkin aika-ajoin kiusaa ja syyttää meitä ja heittää kaikenlaisia asioita niskaamme. Jumala sallii tämän meille, koska se onkin merkki siitä, että olemme aidosti Jeesuksen omia ja oikealla tiellä, jos kerran saamme kokea vastustusta viholliselta ja maailmalta! Mutta tästäkään ei tarvitse murehtia.

“Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset” ( Jaakobin kirje 1:2-4)

Me pääsemme kaikki uskovat yli vaikeuksistamme, Jumalan avulla. Hän johdattaa aina eteenpäin ja vaikeuksista voittoihin! Kaiken tämän keskelläkin hän suo ilonsa ja rauhansa. Elämä on joka päivä elämisen arvoinen!

 “Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka Häntä rakastavat” (Jaakobin kirje 1:12)

Siunattua viikkoa!:)

Joadan Sabure


Näkymätön voima toimii

Parikymmentä vuotta sitten kesäaikana saattoi eri puolilla maata nähdä isoja ja pienempiä valkoisia telttoja pystytettyinä kaupunkien ja maaseutupitäjien kirkonkylissä. Olemassaolollaan ne muistuttivat ihmisiä elämän tärkeimmästä asiasta:  Ihmisen syntisyydestä, Jumalan ikuisesta  armosta ja rakkaudesta sekä iänkaikkisesta elämästä, minkä Jumala lupaa kaikille Häntä etsiville.

 

Kaupungin keskustassa  oli seurakunnan n. 1000 hengen teltta pystytetty . Eri – ikäiset ihmiset kokoontuivat telttaan ilta illan jälkeen Hyvän Sanoman äärelle. Kuulijain joukossa oli myös nuorukainen, jota en tuntenut. Toki olin hänet nähnyt aiemmin ympäristökokouksissa hänen kotikylässään, noin 30 kilometrin päässä kaupungista. Ilahduin nähdessäni hänet teltassa kuulijain joukossa. Kokoussarja kesti useita päiviä. Muistelen, että torstai-illan kokouksessa nuorukainen teki uskon ratkaisun ja lähti seuraamaan elämän Herraa. Muutama päivä myöhemmin kuulin, että Kaarlo ( nimi muutettu) oli mennyt poliisilaitokselle ja tunnustanut 27 tekemäänsä murtoa! Poliisit oli ihmetelleet, että ” sinäkö senkin olet tehnyt. Tutkimme, mutta emme saaneet rötösten tekijää  selville. Ja nyt sinä tulit ja tunnustit vapaaehtoisesti pahat tekosi. meille poliisit oli ihmetelleet. Mikä sai  Kaarlon tunnustamaan rikoksensa? Uskon, että Pyhä Henki. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä: ” Mutta kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle  todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.” Nuoren Kaarlon. omatunto heräsi. Pyhä Henki  puhui hänelle” Olet syntinen. Tiesi johtaa kadotukseen, ikuiseen perikatoon. Tee parannus, tunnusta syntisi ja pahat tekosi, jotta saat syntisi anteeksi.” Tähän tapaan Pyhä Henki muistutti i Kaarloa.. Syyttävä omatunto riisti Kaarlolta rauhan, ilon ja elämästä sekä tulevaisuuden toivon. Sisäinen levottomuus ikään kuin  pakotti Kaarlon hakeutumaan teltalle, kuten talvella kotikylän hengellisiin kokouksiin. Kesällä kaupungin keskustassa oli hengellisiä telttakokouksia. Kaarlo meni niihin uudelleen ja uudelleen. Tuli torstai – ilta ja Kaarlo istui jälleen teltassa.. Hän seurasi kuulijoita ja heidän ilmeitään. Mielessään  hän päätteli kuulijain ilmeistä, kuka on uskovainen ja kuka ei ole. Yhtäkkiä Kaarlo havahtui. Tilaisuus oli lopullaan. Puhuja rohkaisi kuulijoita tulemaan teltan etuosaan, jossa voi keskustella sielunhoitoavustajan kanssa. Kaarlo päätti:  nyt tai ei koskaan! Seurakunnan nuori evankelista tuli hänen luokseen. Nuoret keskustelivat pitkään. Keskustelun tuloksena Kaarlo teki uskon ratkaisun. Seuraavana aamuna hän kiiruhti viranomaisten pakeille. Hän tunnusti omaatuntoa painaneet synnit. Kaarlo koki, miten Raamatun lupaus toteutui hänen kohdallaan: ” Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla, mutta joka sydämensä paaduttaa se onnettomuuteen lankeaa” ( San 28;  14). Tuona heinäkuun iltana Kaarlon elämässä toteutui Raamatun ihana lupaus. Tuo heinäkuun ilta tuli käännekohta Kaarlon elämään. Rikostoverit hylkäsivät hänet. Hän sai uusia, luotettava ystäviä seurakunnan nuorista. Kotimme oli Kaarlolle alkuaikoina  ikään kuin korvikekoti Kaarlolle. Pojastamme ja Kaarlosta tuli ystäviä. Vuosia, jopa vuosikymmeniä on kulunut Kaarlon elämänmuutoksesta. Mitä hänelle kuuluu tänään? On ilo todeta, että  hänelle kuuluu hyvää. Pian uskoon tulon jälkeen hän perusti firman, alalle, mihin oli kouluttautunut. Tänään Kaarlon firmassa on n. 200 työntekijää.  Kaarlon uskoon tulon jälkeen ihailin hänen tinkimätöntä rehellisyyttä. Mitään vilppiä hän ei hyväksynyt omassa, eikä muiden elämässä.  Raamattuun  on kirjoitettu tämä lupaus” Herran siunaus on se, joka rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää” ( Sananlaskut 10:22 ). Se siunaus on ollut runsas myös Kaarlon osana vuosikymmenien ajan.

Jos tunnet sydämesi tyhjäksi ja elämäsi tarkoituksettomaksi etsi Herraa, kuten Kaarlo kauan sitten.

 

– Jussi Jokissaari


Jaksa vielä vähän

Tämä kehotuksen olet varmasti kuullut monesti. Toki sen kuulee muilta ihmisisiltä mutta vielä useammin itseltään. Urheilija, joka tavoittelee voittoa voi kokea sietämätöntä tuskaa. Kropassa jylläävät maitohapot ja aivot käskevät jo lopettamaan, mutta saadakseen voittopalkinnon olisi vielä jaksettava.

Kuinka on sitten elämän arkitilanteissa. Tee sitä, tee tätä, mene sinne, tule tänne. Ja sitten tuntuu , ettei mikään riitä. Olen blogeissani jakanut neuvoja, ohjeita ja viisauksia, jotka olen löytänyt Raamatusta ja omaa sekä toisten uskonelämää seuraamalla sekä siitä, miten Jumala on minua ja toisia kohdannut. Olen saanut kirjoittaa blogeja seurakunnan nettisivustoon ja sadat tai tuhannet ihmiset ovat niitä lukeneet. Palaute on ollut positiivista. Ehkä he, jotka eivät niistä pidä, ovat viisaita ja vaikenevat. Tai sitten eivät lue niitä.

Tämä on ollut suuri etuoikeus, mutta myös vastuullinen tehtävä. Joku on saattanut kuvitella, että tuolla kirjoittajalla on sana hallussa. Toki yritän kaikkeni, mutta useimmin koen, että minun blogistina tulisi olla  Sanan hallussa. Olen armahdettu syntinen vaeltaja.

Kehotukset ja opetukset, joilla Jumala haluaa meitä ohjata, eivät toteudu elämässämme, koska olemme niin hitaita kuulemaan ja nopeita kieltäytymään Herran tahdosta. Jos ne eivät meitä miellytä, me poikkeamme niistä, kuka minkäkin tekosyyn varjolla.

Mistä sitten puristaa ja miksi ajattelemme itsestämme enemmän kuin sopii? Me suhtaudumme helposti omiin synteihimme vähättelevästi, mutta heti katse tarkentuu, kun huomaamme toisissa vikoja tai puutteita. Tämä ei koske ainoastaan hengellisyyttä vaan koko elämää.

Teeskentelemme toisille olevamme synnittömämpiä ja hurskaampia kuin olemme. Kun sitten tarkkailemme joidenkin todellista tai kuviteltua edistymistä hengellisellä rintamalla, huomaamme, ettei meidän hurskautemme riitäkään. Vertaamme itseämme toisiin ja rima nousee yhä korkeammalle. Yritämme teeskennellä yhä enemmän. Oma yrittäminen vain lisääntyy ja lopulta emme enää jaksaisi.  Väsytämme itsemme. Vaikka uskomme Jumalaan ja tiedämme, että Hänellä on kaikki valta, yritämme peittää totuuden. Olemmeko niin tyhmiä. Peittelemme toisiltamme totuutta, vaikka tiedämme, että Jumalalta ei mikään jää piiloon. Kuitenkin tulevaisuutemme on Jumalan käsissä ja Hänen tuomiostaan ei ole valitusoikeutta. Ja niin näännytämme itsemme loppuun turhan takia.

Kuinka Jeesus opetti? Käskikö Hän yrittää enemmän? Ei. Hän käski rakastaa ja uskoa enemmän. Opetuslapsiaan hän moitti uskon puutteesta. Mutta onko meillä uskoa senkään vertaa? Pietari lähti myrskyssä veneestä kävelemään veden päällä kohti Jeesusta. Me vähän hymähdämme sille, että Pietarin usko ei riittänyt, mutta kuinka monen usko olisi riittänyt yrittämään myrskyssä veden päällä kävelyä. Raamatun mukaan opetuslapsista Pietari oli ainoa rohkea. Mitä itse olisit tehnyt, jos olisit ollut myrskyävällä merellä siinä veneessä? Matt. 14: 22-33

Olen toisinaan miettinyt , mitä Pietarilla mahtoi olla mielessä lähtiessään yrittämään veden päällä kävelyä kohti Jeesusta. Hän astui veneen laidan yli. Alkuun kaikki sujui hyvin .Varmasti katse oli tiukasti Jeesuksessa, jotta suunta olisi tarkasti oikea. Sitten taisi tulla hiukan isompi aalto. Ehkä vettä pärskähti kasvoille. Tätä ei Raamatussa kerrota, mutta voin hyvin kuvitella veneestä jonkun huutaneen : ”Varo tuota isoa aaltoa.” tai ”Mitä sä oikein meinaat”  Pietari aina ensin sanoi, sitten teki ja vasta kolmanneksi ajatteli. Esim. Tää on magee mesta, börjataa bygata tähä koijaa. (Matt. 17: 1-8) tai ”Vaikka kaikki kieltäisivät MINÄ en Sinua kiellä” Matt. 26: 33-35.

Kun Pietari siis käänsi katseensa pois Kristuksesta, pelästyi hän aaltoja ja alkoi vajota.

Jokaiselle meistä tulee vastaan aaltoja, ja voi näyttää siltä, että hukumme. Kunpa muistaisimme tuolloin, että ratkaisu selviämiseen ei ole pinnistelyn ja teeskentelyn lisääminen vaan katseen suuntaaminen  Kristukseen. Se on paras ja joskus ainoa selviämiskeino. 1. Kor. 10 :13

 

Arto Siitonen


Tupakka tappaa!

Olin puolisoni kanssa muutaman päivän matkalla. Vuosien jälkeen teimme sen
junalla. Matka oli vailla vertaa. Totesin, että junat ovat paljon muuttuneet
vuosien saatossa. Varsin selvästi muistan muinaisia junamatkoja. Silloin
vaunut huojuivat ja paukkuivat. Matkustaja tunsi lähes jokaisen kolauksen,
kun kiskojen liitoskohdissa vaunu siirtyi seuraavalle kiskolle. Tupakan savu
tunkeutui  tupakoimattomien kiusaksi. Kaamea tungos toi tietynlaisen
epämukavuusmomentin matkustajille. Pian omien  paikkojemme löydyttyä aloin
silmäillä ympärilleni ja muistella menneitä junamatkoja. Tajusin oitis, että
junassa on paljon muuttunut. Nyt vaunun ilma oli puhdasta ja raikasta.
Huomasin  samalla, että kaikki vaunuun saapuneet olivat löytäneet
istumapaikan. Tunkkaisista, tupakanhajuisista vaunuista ei ollut jäljellä
muuta kuin epämiellyttävät, tunkkaiset muistot!  Se oli mieluinen. Hyrisin
sisimmässäni tyytyväisenä ja kiitollisena siitä positiivisesta muutoksesta,
mikä oli matkustajien hyväksi tehty. Joltain asemalta ilmestyi vieressäni
olleelle vapaalle paikalle miesmatkustaja.  Hän vaikutti kiireiseltä. Hetken
hän malttoi istua. Lähes heti hän sanoi menevänsä  ravintolavaunuun.
Viereeni hän laski käsissä olleet tupakkarasian ja sytkärin. Ymmärsin, että
mies kuuluu tupakoitsijain kaartiin. Samassa huomasin tupakkarasian reunassa
isoilla, mustilla kirjaimilla painetut kaksi  sanaa: ” TUPAKKA TAPPAA. ”
Luulen, että lähes jokainen suomalainen muistaa kauppaliikkeiden
kassajonossa seisoneena, miten tupakat saivat olla kaikkien nähtävissä.
Tuolta ajalta mieleeni jäi tupakkarasiain ja pakkausten kyljessä olleet
sanat: TUPAKKA ON TERVEYDELLE VAARALLISTA. Seuraava vaihe oli, että
tupakkatuotteet oli piilotettava asiakkaiden katseilta.  Sen jälkeen en ole
asiaan huomiotani kiinnittänyt, ennen kuin viime  junamatkalla. Mieleeni
muistui omakohtainen kokemukseni tupakoinnin opettelemisesta.  Olin tuolloin
12 – 13 vuoden poika, kun opettelin  perehtymään tupakan tupruttelun
saloihin. Hyvä kaverini Alpo oli kyläilemässä lapsuuskotini naapurissa
asuvan setänsä luona. Setä oli tupakoitsija. Alpo oli pöllinyt sedältään
kaksi pillitupakkaa. Kapusin Alpon kanssa talon ulkovaraston orsille. Alpo
oli varannut sauhutteluhetkeämme varten kaksi savuketta ja tupakan
sytyttimen. Istuimme ulkorakennuksen orsilla lautakasan päällä vierekkäin.
Alpo kaivoi taskusta aarteensa esiin eli tupakan sytyttimen. Otimme
samanlaisen asennon, minkä olimme havainneet isojen miesten ottavan
tupakkatauon aikaan. Työnsin tupakan hiukan jännittyneenä suuhuni. Alpo
sytytti samalla sytkärin, otti sillä tupakkaan tulen. Seurasin hartaana
kaverini touhuja. Tarkkailin silmä kovana esimerkkiä. Istuimme rinnakkain.
Tupakka kärysi sormissani. Työnsin käryävän tupakan suuhun ja vedin ilmaa
keuhkoihini. Koko ajan sisimmässäni oli pelko, entä jos vanhempamme näkevät
touhumme. Sanomattakin tiesin, mitä seuraa, jos touhuni tulee ilmi.
Seuraukset pelottivat. Tunsin, kun vedin voimakkaasti henkeä keuhkoihini,
miten kauhea maku työntyi sisimpääni. Aloin yskiä ankarasti. Päässäni
hurisi. Tämäkö on se, mikä pitäisi oppia? Pienellä järjelläni ymmärsin,
etten ala sauhuttelemaan . Alpon ja oma tupakkakiintiöni täyttyi samana
päivänä kerralla ja lopullisesti!  Entä mitä Raamattu sanoo tupakoinnista?
”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Jumalan temppeli ja että Jumalan
Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, ( kehon) on Jumala
turmeleva hänet, sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette” ( 1
Kor 3: 16, 17).  Huomasitko, että lääkärit professorit ja Jumala puhuvat
yhteneväisesti tupakan vaaroista? Vuosien saatossa olen  ihmetellyt
tupakoitsijan kovapäisyyttä. Vaikka jokaisen tupakkarasian  päällä lukee
isoilla kirjaimilla vakavat sanat : TUPAKKA TAPPAA. Siitä huolimatta on
paljon  suomalaisia nuoria ja vanhempia, jotka uhmaavat asiantuntijoiden:
Jumalan, professoreiden ja lääkärien vakavia varoituksia, vaan  vetävät
kuolemaan johtavia savuja elimistöönsä vuodesta toiseen. Onko faktatietoa
siitä, mitä tupakan vetäjien terveydellä leikkiminen maksaa tupakoitsijalle
itselleen, hänen läheisille ja yhteiskunnalle? Kun maassamme elettiin markka
– ajan viimeisiä aikoja tein laskelman siitä, miten paljon tupakointini
olisi itselleni maksanut? Äimistelin järkyttyneenä laskelmieni lopputulosta.
Sillä olisin ehtinyt tupruttaa savuna ilmaan kuusisataa viisikymmentätuhatta
markkaa!  Siinä hetkessä minusta syntinen! Mieleeni pulpahti ajatus, kuinka
paljon on uskovien joukossa kaltaisiani, jotka eivät ole tulleet
ajatelleeksi tätä. Entä olenko itse antanut kiitollisuudella  Herralle edes
tupakasta säästyneitä euroja pelastuksen evankeliumin eteenpäin viemiseen?
Väitän, että jokaisen uskovan pitäisi itse tykönään miettiä, että minun
tulisi antaa kiitoslahja Jumalalle, ettei minun ole tarvinnut turmella
fyysistä olemustani tappavalla myrkyllä eli tupakalla!

Vakavissa mietteissä.

Jussi Jokisaari


Oletko eksyksissä?

Eräs tapaus vuosikymmenien takaa nousi mieleeni. Elokuu oli kääntynyt loppupuolelle. Naapurimme kauppiasrouva oli pyytänyt äitiäni toveriksi marja – ja sienien poimintaretkelle. Äiti toivoi, että lähtisin mukaan. Tietenkin olin innokas lähtemään. Olin muutaman vuoden ikäinen, enkä ollut aiemmin liikkunut metsässä. Oli sunnuntaipäivä kello oli  n. 13 kieppeillä, kun läksimme. Pari kilometriä kävelimme tiellä. Sitten käännyimme metsään. Ennen kuin sinne pääsimme kuljimme  lehmien laitumena olleen luonnonlaitumen läpi.   Muistan kristallinkirkkaasti sen mieltäni kiihottaneen tunteen, kun poikkesimme metsään. En osannut pelätä, sillä oletin, että äiti ja kauppiasrouva osaavat kotiin. Mutta toisin kävi. Yli kaksi tuntia olimme keränneet mustikoita ja ruoaksi kelpaavia sieniä. Tuon metsä retken aikana syttyi sielussani rakkaus luontoon ja luonnossa liikkumiseen. Sienet ei aiemmin olleet kotiseutuni ruokavalioon kuuluneet. Kauppiaspariskunta oli muuttanut Hämeestä kotiseudulleni. Rouva tunsi ruokasienet ja opasti meitä tuntemaan niitä. Olimme viipyneet metsän siimeksessä lähes kolme  tuntia. Tuli kotiinlähdön aika. Silloin selvisi, ettei äitini tai kauppiasrouva tiennyt miten osaisimme pois! Teitä etsien vailla päämäärää löysin kapean polun. Se ilahdutti. Polku antoi sieluuni toivonkipinän, ehkä osaamme kotiin! Kuljettuamme tasaista polkua hetken putkahti näkökenttäämme mökki. Arvasimme, että olimme tulleet vanhan pariskunnan,  Antin ja Annan mökin pihaan. Menimme sisään. Äitini ja kauppiasrouva kertoivat eksymisestämme. Anna osoittautui ystävälliseksi. Hän laittoi oitis  korvikepannun liedelle, sillä kahvi oli kaupoista loppunut vuosia aiemmin. Mieleeni jäi, miten maukkaalle korvike maistui metsässä harhailleille! Viivyimme hetken Antin ja Annan luona. Silloin tapahtui toinen positiivinen yllätys, sillä Antti lupasi opastaa meidät kylään johtavalle polulle. Antin lupaus ilahdutti minua pikkupoikaa. Sisäisestä  maailmastani pulppuili ilo, riemu ja onni, kun tiesin  pääseväni varmasti kotiin! Tämä seikkailu sai kauniin lopun. Antti opasti meidät korpeen eksyneet kotitielle. Noin tuntia myöhemmin olin kotona väsyneenä, mutta sangen tyytyväisenä ja onnellisena!

Toivon, että  tämä varhaislapsuuteni tarina rohkaisisi sinua. Ehkä koet, että olet eksynyt, kuten me eksyimme, vailla päämäärä ja toivoa kotitien löytymisestä. Tiedätkö, että haluaisin olla ikään kuin Antti joka opasti meidät eksyksissä  olleet kotitielle. Aivan samoin Vapahtaja haluaa opastaa sinut oikealle tielle, josta psalmilaulaja Psalmin 23jae 3 sanoo: ” Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Elämän Herra ohjaa takuuvarmasti myös sinut oikealle tielle, kun nöyrästi sitä rukouksessa pyydät.

– Jussi Jokisaari.


Katse Jeesukseen

Kirje Heprealaisille on eräsi Raamatun rikassisältöisimmistä kirjeistä. Heprealaiskirjeen 12. luvun toisessa jakeessa on hyvin tärkeä kehotus:… ” silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle”

Oletko tullut ajatelleeksi, millainen ruumiinosa  silmäsi on? Luulen, ettei järin moni tällaisia ajattele. Tunnustan, että kuuluin kauan siihen joukkoon, kunnes tietyssä vaiheessa se tuli ajankohtaiseksi. Pysähdyin hetkeksi sitä aihett tutkimaan. Mitä enemmän tutkin silmää ja sen rakennetta, sen uteliaammaksi tulin. Lääkärin kirjan mukaan ihmisen silmä koostuu noin 125. 000 000 osasta eli solusta! Aiemmin en ollut vaivautunut moista asiaa tutkimaan. Mutta kun sain kysymykseeni vastauksen. hämmästyin lähes sanattomaksi. Ajattelin ateisteja, jotka kivenkovaan väittävät, että kaikki olevainen ja näkyvä on syntynyt miljoonien vuosien aikana itsestään! Mielestäni edellä sanottuun teoriaan uskova tarvitsee valtavan määrän uskoa!  Tunnustan, että olen niin tyhmä, etten jaksa uskoa siihen, että esimerkiksi yksi pieni ruumiinosamme silmä, on itsestään syntynyt! Helpompi minun on uskoa, että silmäni on suuren Luojan suunnittelema, rakentama ja paikalleen asettama. Ihailen suunnattomasti Taivaallisen Isäni mahtavuutta ja kiitän Häntä kaikista Hänen ihmeellistä teoista! Sitä paitsi me kristityt olemme paljon rikkaampia, kuin ei uskovat. Kristityllä on kaksi erilaista silmää. A. luonnolliset silmät ja B..uskon silmät. Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa kristittyjä käyttämään noita silmiä. Miksi hän kehotti? Siksi, että on äärimmäisen tärkeää suunnata uskon silmät oikeaan kohteeseen eli uskomme alkajaan, Jeesukseen! Sinä kristitty veljeni tai sisareni muistako vielä sen hetken, kun syntiesi ahdistamana ja kuormittamana käänsit aran katseesi Jeesukseen. Muistako mitä tapahtui? Yhdessä ajanrahdussa  vapauduit tunnon syytöksisistä ja sisäisistä painavista taakoistasi. Ehkä Jeesus oli ollut sinulle Pelastaja, mutta silloin Hän tuli Vapahtajaksesi! Toivon, että muistat sen hetken elämäsi loppuun saakka. Haluan muistuttaa sinua vielä yhdestä tärkeästä asiasta. Siitä, ettei Jeesus  ole VAIN  uskosi alkaja, vaan Hän on myös uskosi  TÄYTTÄJÄ eli päätökseen SAATTAJA! Hän on valmistanut kaikille ihmisille täydellisen pelastuksen, niin kuin kirjoitettu on: ” … jonka tähden hän voi TÄYDELLISESTI PELASTAA ne, jotka hänen ( Kristuksen) tykö tulevat” ( Hep 7: 25 ).  Onnittelen sinua, joka olet löytänyt tällaisen Vapahtajan! Ja sinulle, joka et tunne  Vapahtajaa, joka voi myös sinut pelastaa täydellisesti. Rohkaisen sinua etsimään suurta, ihmeellistä Vapahtajaa. Etsi Häntä rukoillen. Kun löydät Hänet, löydät myös niin sisältörikkaan elämän, josta ei mitään hyvää puutu. ”Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja SAMA on KAIKKIEN Herra, RIKAS ANTAJA  KAIKILLE, jotka häntä avuksi huutavat:  ( Room 10: 12).

 

Jussi Jokisaari


Jumala näkee pienen ihmisen

Uskotko, että Jumala kuulee meidän pienimmätkin rukoukset? Sellaiset rukoukset, jotka tuntuvat meistä todella vähäpätöisiltä eivätkä ollenkaan rukouksen arvoisilta?

Minä uskon, että Hän kuulee.

Muistan kerran lapsena rukoilleeni peloissani sitä, etten näkisi sinä yönä painajaisia. Tiesin, että jos jotenkin sen voisi välttää niin se olisi siten, että Jumala “ottaisi pois” painajaiset. Ja Hän otti eli Hän vastasi rukoukseeni. Rukoilin näin monesti, jos painajaisten pelko yllätti minut. Useasti en edes nähnyt rukouksen jälkeen päiviin tai viikkoihin painajaisia! Jumala välitti minun, pienen lapsen rukouksesta ja sain toivoa siihen, että voisin aina tulla Hänen luokseen kaikissa minun asioissani.

Tämä saattaa kuitenkin helposti unohtua vanhetessa. Ainakin minä en ole aina antanut suurtakaan painoarvoa elämäni pienille asioille. Siksi en myöskään ole yleensä tohtinut rukoilla niiden puolesta, koska olen ajatellut, ettei Jumalaakaan se kiinnosta tai että sillä ei ole mitään merkitystä elämälleni. Tämä on kuitenkin väärin ajateltu.

Näinkin vanhana (melkein 19 v!) Jumala on halunnut moneen otteeseen muistuttaa minua siitä, että Hän tosiaankin kuulee ja haluaa auttaa arkipäivän asioissa tai sellaisissa asioissa, jotka omasta mielestäni tuntuvat hävyttömän pieniltä ja merkityksettömiltä. Tietenkin Jumala haluaa ja Jumalan täytyisi ohjata meitä myös meidän elämämme suurissakin valinnoissa, mutta meidän ei tulisi ajatella, että on vain tietynlaisia aihealueita elämässämme, joiden puolesta raaksimme rukoilla, koska Jumala on vain niistä kiinnostunut.

Vaikka Jumala opetti minua vastaamalla niinkin pieniin asioihin kuten päänsärkyyn, joka vei uneni tai yllättävään pahaan oloon, joka esti minua työskentelemästä, niin juuri tällaisten pienten tilanteiden kautta (sekä monien muiden tilanteiden kautta) olen ymmärtänyt, sen mitä Jumala on halunnut minulle opettaa. Sen, että voin kaikissa tilanteissa, koskien mitä tahansa asiaa, tulla Hänen eteensä ja kertoa niistä Hänelle. Minun ei tarvitse ajatella, että Jumala ei kuule minun asiaani, koska minun mielestäni sillä on niin vähän merkitystä. Ei vaan päinvastoin, Jumala välittää ja se, että kerromme tilanteistamme, ongelmistamme, arkipäivän asioistamme, kivuistamme, huolistamme, murheistamme, pettymyksistämme, mistä tahansa asioistamme Hänelle, niin se auttaa meitä jatkossakin olemaan aina alttiita rukoilemaan ja tuomaan asiamme Jumalan eteen, mitä ikinä elämä sitten heittääkin niskaan.

Joadan Sabure 


Suljetun oven saarna

Vuosia sitten elettiin maassamme ihmeellistä aikaa. Hengellisistä asioista puhuttiin kaikkialla, jopa Yleisradion lähetyksissä ja sanomalehdissä. Niin maakuntalehdissä kuin valtakunnan isoissa viestimissä.

Saarnaaja – kirjailija Niilo Yli – Vainio oli hengellisten tilaisuuksien vetonaula. Isoissa kaupungeissa jonotettiin kokouspaikkoihin! Ihmiset jonottivat päästäkseen kuuleman Jumalan Sanaa! Sanaa julistettiin teltoissa  halleissa, saleissa, kirkoissa  ja rukoushuoneissa. Kokoushuoneet, joihin sopi 2000 – 3000 tuhatta kuulijaa täyttyivät kerta toisensa jälkeen.

Eräässä maamme suurimmassa kaupungissa tilaisuus oli järjestetty helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle kaupunginkeskustaan Jo pari kolme tuntia ennen tilaisuuden alkua ihmisiä alkoi kokoontua lähikaduille. Yhä enemmän vaan kansaa saapui. Lopulta he järjestäytyivät jonoon kokouspaikan ohittavalle kadulle! Kansaa tungeksi kaikkialla. Ihmiset varmistivat sisäänpääsyn kokoussaliin. Tunti, kaksi ennen tilaisuuden alkua kokouspaikan ovet avattiin.  Vain hetki, kun  kokoussali täyttyi. Samoin kellarikerroksessa oleva sali ja kaikki muut tilat. Sillä aikaa, kun  kokoustilat täyttyivät sisään haluavien jono  odotti kadulla sisäänpääsyä.

Yhtäkkiä kiinteistön ulko – ovi  avautui ja  järjestyksen valvoja/ järjestysmies ilmoitti, että kaikki tilat ovat täynnä. Enempää ei saa laskea sisälle!  Tietenkin tieto oli ankara pettymys kauan jonossa odottaneille. Ensimmäisenä jonossa sattui  olemaan ison päivälehden toimittaja. Hän oli tullut paikalle tehdäkseen jutun  ison hengellisen tilaisuuden puhujista, laulajista, musiikki – ihmisistä. Kun arvostettu toimittaja huomasi, ettei hän  päässyt tilaisuutta seuraamaan, hän joutui henkilökohtaiseen Jumalan puhutteluun. Raamattu sanoo, että Jumala puhuu ”ihmiselle tavalla tai toisella, sitä vain ei aina huomata.” Kyseinen toimittaja koki joutuneensa yllättäen kuuntelemaan Herran puhetta. Hän puhui toimittajalle selvästi ja voimakkaasti. Toimittaja joutui miettimään käykö minulle Taivaan portilla samoin? Hän pelästyi ja järkyttyi tajutessaan, että minä voin jäädä Taivaan portilla ensimmäiseksi, jolle ilmoitetaan:” kaikki paikat on täynnä. Ketään ei saa enää laskea sisään.”  Toimittajalle tuli sisäinen hätä. Vaikka hän jäi  ensimmäisenä kokoussalin ulkopuolelle,  hän päätti varmistaa, ettei hänelle taivaan portilla kävisi samoin. Toimittaja kääntyi rukoillen etsimään Herraa! Profeetan kautta Herra kehotti näin: ” Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan, huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta” ( Jesaja 55: 6, 7 ). Juuri niin kyseinen toimittaja teki. Suljetun oven saarna herätti hänet, siitä välinpitämättömyyden unesta, mihin hän oli vuosien saatossa vajonnut.

Miten on sinun kodallasi? Oletko etsinyt henkilökohtaisesti yhteyttä Jeesukseen, kaikkien ihmisten Vapahtajaan, vai nukutko edelleen välinpitämättömänä kohtalosta, mikä ikuisuusrajan toisella puolella  odottaa? Nyt on aika pitää huoli siitä, ettei taivaan valtakunnan ovea suljeta edessäsi ennen kuin olet käynyt siitä sisälle armoon ja ikuiseen turvaan.  Suomen kaikilla kristityillä on nyt aihetta anoa ja rukoilla, että Jeesus kääntyisi rukousten puoleen ja antaa  kansallemme raikkaan ja ihanan herätyksen ajan. Uskon, että vain se on pelastus rakkaalle kansallemme!

–  Jussi Jokisaari


Yöttömän juhannusyön muistoja Lapista

Eloni pirtaan sopii monenlaisia  juhannusmuistoja. Yksi muisto evankelistavuosieni ajalta Lapista 1950 – luvulta on yhä kirkkaana mielessäni. Se tapahtui Länsi – Lapissa. Suomen Pellossa. Tukholman suomalaiset helluntailaiset kuuluivat Ruotsin suurimpaan helluntaiseurakuntaan siis Tukholman Filadelfiaseurakuntaan.  Suomalaiset helluntailaiset saivat toimia emäseurakunnan omistamassa rukoushuoneessa melko itsenäisesti. Suomalaisten kokoustoiminta oli vilkasta. Allekirjoittanut asui yhden kesän Tukholmassa. Sain todistaa ja julistaa evankeliumia maanmiehilleni. Seurakuntalaisille kerroin myös  kokemuksistani evankelistapolkuni alkuvuosilta Suomen ja Ruotsin puolen Tornionlaaksossa, jossa olin työtoverini kanssa liikkunut parina talvena. Suomalaisen ryhmän kuoronjohtaja, Topelius oli sangen kiinnostunut Lapin evankelioinnista. Silti yllätyin, kun hän erään kerran keskustellessamme kysäisi: ” Tarvitsisitteko siellä kokoustelttaa, johon voisitte kutsua ihmisiä kesällä Jumalan sanan äärelle”, kuoronjohtaja kyseli. Innoissani vastasin: ” Oikeastaan työtoverillani ja minulla oli salainen haave saada kokousteltta Lappiin.”

Kuoronjohtaja lupasi esitellä Nuuskakairan tarpeet seurakunnan johtoryhmälle. Siellä syntyi  myönteinen päätös. Jo seuraavana kesänä upouusi, hieno kokousteltta voitiin pystyttää useammalle Länsi – Lapin paikkakunnalle. Se oli Tukholman helluntaiseurakunnan rakkauden lahja Lapin evankelioimistyölle. Teltta palveli mainiona kokouspaikkana toistakymmentä vuotta molemmilla puolilla Väylää, joka on ollut Suomen ja  Ruotsin rajana 1800 vuoden alkuvuosista alkaen.

 

Muistoja uuden kokousteltan alkuhetkiltä

. Olimme pystyttäneet upouuden teltan Suomen Pellon Ylirannalle erään matkustajakodin pihaan. Omistaja oli luvannut teltan pystyttää. Oli juhannusaaton ilta. Ensimmäinen kokous teltassa oli pidetty. Paikallisten naisevankelistain ja meidän lisäksi olimme saaneet vierailevan julistajan ” Kävelevä Raamattu” nimellä tunnetuksi tulleen Sakari Vainionpään, Pohjanmaalta. Vainionpään Raamatun tuntemus oli ilmiömäinen. Vastaavaa en ole aiemmin, enkä myöhemmin missään tavannut. Tuohon ensimmäiseen tilaisuuteen ei järin paljon kuulijoita tullut, onneksi kuitenkin muutamia. Yksi kuulija jäi mieleeni. Hän oli pitkähkö, nuori Lapin mies. Jonkin aikaa mies istui hiljaa, häiritsemättä. Kun tilaisuus olo kestänyt n. puoli tuntia kaverin käytös alkoi häiritä. Vainionpää käveli örisevän miehen luo ja laski voimakkaan kätensä humalaisen päälle. En tiedä, miten humalikko sen koki. Tärkeintä oli, että hän rauhoittui ja oli hiljaa. Tilaisuuden loppupuolella kuului merkillinen kohahdus. Satuin sillä hetkellä olemaan puhujan paikalla, joten näin, mikä omituisen äänen aiheutti. Pitkä Lapin mies putosi penkiltä maahan! Hän nukkui raskaasti loppuajan, eikä millään tavalla häirinnyt. Pian tilaisuus päättyi ja kuulijat poistuivat valoisaan Lapin yöhön. En tiedä oliko juhannusyön tilaisuus erikoisen unettava, vai mistä johtui, että pitkä Lapin mies jatkoi nukkumistaan! Totesimme, ettei kokouksessa väsähtänyttä voi jättää yöksi yksin telttaan nukkumaan. Hänet piti saada tuttavan luo yön ajaksi. Mutta miten? Se oli kysymys, jota hetken  pohdimme. Yksimielisesti päätimme, että on saatava kärryt kuljettamiseen. Läksin etsimään lähitaloista kärryjä. Muistini mukaan sain kärryt kolmannesta talosta. Kävelin reippaasti runsaan sata metrin päässä olevaan telttaan. Siellä täysin väsähtänyt kokousvieraamme jatkoi untaan tyytyväisenä!  Iso Kirja sanoo, että ” seurakuntavirat ovat moninaisia.” Me evankelistat nostimme hänet kärryihin ja läksin työntämään nukkuvaa kaveria hänet, tuntevien ihmisten luo. ” Tarjosimme ”  kokousvierastamme moneen taloon. Onneksi lopulta löytyi talo, jonka omistajat tunsivat nukkujan. Kannoimme hänet sisään ja saatoimme huojentunein mielin lähteä lepäämään majapaikkaamme.

 

Vaiherikas päivä päätyi yön pikkutunneilla. Tuntui uskomattomalta, kun aurinko paistoi yhä täydeltä terältä, vaikka vuorokausi oli vaihtunut toista tuntia aiemmin. Juhannuspyhien jälkeen siirsimme teltan Kolarin Sieppijärvelle, jossa pidettiin uskovien Nuuskakairan ensimmäinen kastetilaisuus. Muutamia päiviä myöhemmin teltta kuljetettiin Kolarista Ylitorniolle. Siellä oli tosi väkirikkaat juhlat ja juhlien päätöspäivänä, sunnuntaina uskovien ensimmäinen kastetilaisuus. Viisi Jeesukseen uskovaa, kastetta pyytänyttä nuorta  kastettiin Kristukseen. Nuuskakairassa elettiin silloin ihanaa, siunattua herätyksen aikaa, Jumalalalle kiitos kaikesta! Rakas kotimaamme ja kansamme tarvitsee tänään hengellisen herätyksen virvoittavaa ja ihmisiä muuttavaa aikaa kipeämmin kuin mitään muuta. Nostalgisissa juhannusmuistoissa,

Jussi Jokisaari 


Kiitollisuus

On monia asioita, joista voimme olla kiitollisia. Jumalan varjeluksesta, lupauksista, terveydestä, arjen pienistä asioista, elämässä tapahtuneesta pienestä tai suuresta kiitosaiheesta tai mistä tahansa muusta asiasta. Monesti tuodaan esille kiitollisuuden tärkeys ja se kuinka meidän tulisi olla kiitollisia Jumalalle useammin. Kuitenkin elämäämme tulee kausia ja aikoja, jolloin jopa niitä hyviä asioita on vaikea nähdä ja joista on vaikea tuntea kiitollisuutta. Emme me todellisuudessa ole joka hetki kiitollisia eikä Jumala meitä siitä syytäkään, päinvastoin Hän tahtoisi että muistaisimme ja olisimme tietoisia siitä hyvyydestä, mitä Hän on meille osoittanut eri tavoin.

Aika ajoin havahdumme siihen, mitä kaikkea meillä jo on tai mitä meille on tapahtunut. Usein se saa meidät myös miettimään, mitä kaikkea Jumalalla onkaan varattuna meille tulevaisuudessa. Tällaiset kiitollisuuden hetket muistuttavat meitä Jumalan hyvyydestä ja saavat meidät tyytymään siihen mitä meillä on, kuitenkin iloisin ja nimenomaan kiitollisin mielin.

“Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”; niin että me turvallisin mielin sanomme: ”Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?” (Hebrealaiskirje 13:15-16).

Jumala antaa aina vain kaikkein parasta lapsilleen. Meille jokin ei-toivottu tilanne tai ei-vastaus Jumalalta on saattanut tuntua tappiolta, mutta Jumala on jo edeltäpäin nähnyt syyn siihen, miksi Hän nyt sanoi sinulle tai tilanteellesi ei. Ja syy on, se että parempaa olisi luvassa, parempaa kuin osaat edes kuvitella nyt. Eikä tämä “Jumala antaa aina parempaa” ole vain hokaisu, vaan totuus. Nyt ehkä kirpaisee, mutta muista, Hän antaa parempaa kuin, se mitä ajattelit.

“Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremia 29:11)

On hyvä kun aina aika ajoin huomaamme, että meillä on paljon asioita elämässämme, joista saamme kiittää Jeesusta. Kiittää siitä mitä Hän on jo antanut tai tehnyt meidän elämässämme, pitäen katseemme tulevaisuudessa, seuraten Häntä iankaikkisuuteen.

Siunattua ja iloista viikkoa! 🙂

Joadan Sabure