Rikos ja rangaistus

Kuuntelin erään pastorin saarnaa, jossa hän puhui kuningas Davidin elämästä ja siitä, miten Davidin elämässä rikos (synti), rangaistus, anteeksipyyntö (eli synnin tunnustus) ja armahdus etenivät. Se oli hyvä saarna. Eikä ainoastaan siksi, että se oli mielenkiintoinen ja perustui Raamattuun. Eikä vain siksi, että olin puhujan kanssa samaa mieltä (=kuulosti hyvältä korvasyyhyyni). Tuo saarna puhutteli. Löysin heti tavan, miten sovellan sitä elämääni Kristuksessa. Se sai myös minut pohtimaan tämän blogin otsikon aihetta ”Rikos ja rangaistus”.

Joka tekee syntiä eli väärin eli rikoksen Jumalaa vastaan, voi katua ja pyytää anteeksi tekoaan. Jos on vilpitön ja tekee parannuksen, saa rikkomuksensa anteeksi (Joh 8:11). Jumalan rakkaus ja armo pelastavat synnin rangaistuksesta. Koska Jumalan edessä et kestäisi synnin kanssa olisi rangaistuksena kuolema. Siis pienikin synti johtaa kuolemaan ilman armoa, mutta toisaalta suurestakin synnistä voi vapautua ja aloittaa uudestaan pyhityksessä. Se on Jumalan tahto meidän jokaisen kohdalla (1. Tess 4:3). Mutta vaikka synnin rangaistuksen saa anteeksi, saattaa joutua kantamaan sen seurauksia elämänsä loppuun asti.

Maallinen oikeus toimii toisin. Siinä rangaistuksen kovuudelle on määritetty asteikko. Rangaistus määrätään (sakko tai vankeus) rikoksen vakavuuden perusteella. Demokratia pelaa siten, että vaaleilla valittu eduskunta säätää lait ja riippumaton oikeuslaitos soveltaa niitä kuhunkin tapaukseen. Lievissä tapauksissa ja erityisistä asiaa lieventävistä syistä voidaan rikoksen tekijä armahtaa. Niin ei tehdä koskaan vakavissa tapauksissa kuten murhissa tai törkeissä pahoinpitelyissä.

Keskeistä maallisessa oikeudessa on periaate:” Epäilty on syytön, kunnes hänet syylliseksi osoitetaan.” Vaikka tämä periaate on hyvä teoriassa, niin julkisuus voi olla todella julma. Jos seuraat joskus mitä syytteitä ja huhuja julkisuudessa levitetään, voi tuntua siltä, että periaate kuuluukin:” epäilty on syyllinen, vaikka hänet syyttömäksi todetaan”.

Taivasten valtakunnassa syyllisyyden näyttömenettely on täysin toisenlainen. Koska Jumala on tuomari, joka näkee ja tietää kaiken (Hebr 4:13), ei hänen edessään ”epäillyn” syyllisyyttä tarvitse todistaa. Jokaiselle kuuluu tuomio: ”syyllinen” (Room. 3:23). Rangaistus on kuolema (Room 6:23) ja ikuinen ero Jumalasta. Eikö kuulostakin lohduttomalta. Mutta sitten seuraa järisyttävä uutinen, jossa ainakin minun oikeustajuni sakkaa tosi pahasti. – Kuolemanrangaistukseni onkin jo kärsitty. Eikä tässä vielä kaikki. Rangaistuksen on kärsinyt täysin syytön (Hebr 7: 26-28). Ja tarina muuttuu yhä hurjemmaksi. Ilman omia tekoja, täysin ansaitsematta (=armosta) saan ottaa vastaan vapauttavan tuomion. (Ef. 2:8-9; 1 Joh 1:9). Lopulta kaikkein ihmeellisintä on, että niin monet jättävät tämän tilaisuuden käyttämättä (Matt 7:13).

On mahdotonta kuvitella, että maallisen tuomioistuimen edessä epäilty on ensin todettu syylliseksi murhaan ja moniin muihinkin rikoksiin. Sitten tuomari julistaa elinkautisen vankeustuomion ja lähettää vankilaan jonkun sellaisen, joka on syytön rikokseen. Tilanne olisi absurdi. Varmaan sellainen tuomari olisi vaikeuksissa ja häntä uhkaisi syyte väärästä tuomiosta. Näin siitäkin huolimatta, että tuo syytön alistuisi tuomioonsa.

Näin kuitenkin Jumala on tehnyt, koska Hän ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen. Jumalan armon ja rakkauden määrää on ihmisjärjellä niin vaikea ymmärtää. Mutta se ei perustukaan järkeen vaan uskoon. (Jes 35:8 ; 1. Kor 1:18-24 , 2:14 , 3:19). Uskon lahja on vain otettava vastaan (Joh. 3:16)

 


Vakaumuksen hinta ja palkka

Muistan hyvin sen talvisunnuntai -illan eräässä Pohjanlahden rannikkokaupungissa. Illan tilaisuus oli edennyt loppuhetkiin. Seurakunnan kuoro lauloi kauniita, herkkiä kutsulauluja. Seurakunnan paimen ja muutama  vanhin  palvelivat esirukousta toivoneita. Heitä  oli useita. Polvistuin erään nuoren, tuntemattoman naisen viereen. Kysyin varovasti, mitä hän odottaa? Hän ilmaisi  asiansa. Hän  halusi luovuttaa elämänsä Jeesukselle! Se oli mahtava yllätys. Rukoilin ja julistin hänen syntinsä  anteeksiannetuiksi Jeesuksen sovintoveren kautta. Luin hänelle muutamia Raamatun jakeita. Aivan  kuin matkaevääksi Taivas – tietä etsineelle. Pian hän lähti kotiin. Tilaisuus päättyi ja kokousväki poistui. Kuulin  pian ikäviä uutisia nuoresta Herraa etsineestä äidistä. Hän oli kertonut puolisolle uskoon tulostaan. Tieto ei nuorta isää miellyttänyt. Päinvastoin. Mies oli  raivostunut  vaimolle hänen ratkaisun takia. Eikä siinä kaikki. Hän  hylkäsi  vaimonsa ja lapset. Mies muutti pois kodista! Näin kova hinta oli Marjan  uskoon tulolla.  Hänestä tuli  yksinhuoltaja. Hän mietti omaa ja lasten  tulevaisuutta. Koskaan hänen mieleen ei noussut ajatus jättää kaikki uskoon liittyvä. Hän  tunsi  saaneensa enemmän,  kuin mitä hän oli uskon takia menettänyt. Koettelemusten myötä  Hän löysi  elämään uuden sisällön. Hän löysi Jumalan Sanan lupaukset. Yksi jae evankeliumista Matteuksen mukaan tuli hänelle rakkaaksi.” Vaan etsikää e n s i n  Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin  kaikki tämä ( mitä ajallisessa elämässä tarvitaan) teille annetaan” ( Matt 6: 33)  Tuo sana tuli Marjalle tärkeäksi. Hän tajusi, että Jumalan lupaukset ovat yhä voimassa.  Melko nopeasti hän huomasi, että siunaus seurasi myös lasten elämää. Se oli yksinhuoltaja -äidille ilon ja kiitoksen aihe. Pitkien työvuosien jälkeen Marja jäi  eläkkeelle.  Hän tiesi olevansa vapaa vastuista.” Nyt voin  levätä, matkustella ja nauttia elämästä, kuten tuhannet eläkeikään tulleet, hän ajatteli. Jostain syystä hän ei tuntenut kuuluvansa siihen  joukkoon. Marja tunsi saaneensa lasten kanssa niin paljon hyvää, ettei pystyisi itsekkäästi nauttimaan, kuten tuhannet eläkeiän saavuttaneet. Hänen sydämelle laskeutui eräs Itä – Afrikan valtio. Hän tiesi, että se on yksi maailman köyhimmistä. Marja koki, että hänen on tehtävä jotain maan köyhyydessä elävien lähimmäisten hyväksi.  Mahdollisuus  siihen avautui. Kotiseurakunta siunasi hänet Afrikkaan auttamistyöhön. Kaksi seurakuntaa osallistui  matkakustannuksiin. Hän suunnitteli tekevänsä eläkkeensä turvin työtä omin kustannuksin  kurjuudessa elävien lähimmäisten parissa. Marjan lapset olivat menestyneet elämässä. Vuosia kestäneiden sinnikkäiden opintojen jälkeen he olivat valmistuneet arvostettuihin tehtäviin.  Marja tiesi heidän tulevaisuutensa olevan turvattu. Hänellä ei ollut lapsista enää vastuuta. Hän kertoi lapsille aikeistaan lähteä auttamaan eläkkeensä turvin Itä Afrikan kurjuudessa eläviä lähimmäisiä. Lapset ymmärsivät äitiä. He tunsivat hänen sydämensä. Se paloi köyhien, sairaiden ja kärsien hädälle.  Marja tunsi olevansa riittävän hyväkuntoinen vapaaehtoiseen auttamistyöhön. Taloudellista tukea seurakunta ei kuitenkaan luvannut. Marja teki vuosien varrella useita työmatkoja Afrikkaan.  Vaimoni kanssa iloitsimme Marjan vierailuista.  Ne hetket oli juhlahetkiä! Marja viipyi kentällä eri pituisia aikoja usean vuoden aikana. Eräänä kesänä hän oli taas lähdössä Afrikkaan. Tuntui haikealta saattaessamme hänet junaan.  Kuulimme. ettei sähköposti tuossa maassa toimi kunnolla liityimme f b: iin. Viestittely jatkui muutamia kuukausia. Sitten saimme Marjan ystävältä viestin: Marja on saanut kutsun kirkkauteen. Tieto pysäytti.  Se pani ajattelemaan teimmekö Marjalle kaiken, mitä ehkä olisimme voineet? Tuntui hyvältä  kuulla, että Marja oli tehnyt työtä loppuun asti. Hän ikään kuin kaatui työn ääressä. Raamatun mukaan kerran kaikki kansat ja yksilöt kokoontuvat kuningasten Kuninkaan eteen palkanmaksuun. Uskon, että silloin Marja saa kuulla Kuninkaan  ihanat  sanat: ” Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija:  Mene Herrasi iloon.”

Marja sai maksaa vakaumuksestaan kalliin hinnan. Hän menetti uskoon tultuaan paljon. Mutta hän  sai  menetyksien tilalle ikuisen elävän toivon ja pääsyn Vapahtajan luo sekä kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

Kun  Jumala kutsuu sinua yhteyteensä tee sama valinta, minkä Marja teki. Sitä  ei tarvitse koskaan katua.

 

Jussi Jokisaari


Ruttotaudin levittäjä

Apostoli Paavali on yksi Raamatun mielenkiintoisimmista  henkilöistä. Nuoruudessa hän oli fanaattinen fariseus. Hän oli teologi, joka  oli opiskellut Jerusalemissa arvostetun opettajan Gamalielin, jalkain juuressa. Pyhän Kirjan mukaan Sauil menestyi opinnoissa. Tuohon aikaan vaikutti Jerusalemissa ja lähialueella profeettana pidetty Jeesus Nasaretilainen. Ei kulunut kauan, kun Mooseksen lain edustajien ja Nasaretilaisen seuraajien näkemykset ajautuivat törmäyskurssille. Mooseksen lain edustajat, fariseukset ja saddukealaiset muodostivat yhteisrintaman Nasarealaista vastaan. Siinä tilanteessa jokainen Jerusalemin asukas joutui valitsemaan puolensa. Joko Mooseksen lain edustajien tai vihatun Jeesus Nasaretilaisen kannattajien välillä. Saulus teki myös valinnan.  Valinta oli ilmeisesti helppo. Saul päätti taistella nuoruuden innolla kansanvillitsijänä pidettyä Nasaretilaista vastaan. Eikä siinä kaikki. Hän halusi hävittää Nasaretilaiset kokonaan. Saatuaan ylipapeilta valtakirjan. Sen mukaan hän sai ylipapeilta valtuudet vangita  kaikki Nasaretilaiset kannattajat myös Jerusalemin ulkopuolelta. Saul lähti tovereineen Jerusalemista 235 kilometrin päässä olevaan ikivanhaan Damaskon kaupunkiin. Tultuaan lähelle Damaskon portteja. Tapahtui odottamaton yllätys. Ylimaallinen kirkkaus ilmestyi Saulille. Sen voima pudotti hänet ratsun selästä. Mies suistui maahan ja kuuli sanat: ” Saul, Saul, miksi vainoat minua? Hän kysyi: ” Kuka olet, herra?”  Ääni vastasi: ” Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. ” Uskon, että tuo hetki  oll nuoren fariseuksen elämän synkin hetki. Ajan rahdussa  Saulus käsitti taistelleensa itse Herraa vastaan. Se oli kiihkeän fariseuksen elämän kulminaatiopiste. Nuorukaisen elämä muuttui radikaalisti, kertaheitolla! Saul ei ole ainoa, joka on tullut elämässä ikään kuin tienristeyksen: ratkaisun paikalle. Tuon kokemuksen jälkeen Saul oli kolme päivää ja yötä syömättä ja  juomatta. Sitten Herra lähetti Ananias – nimisen opetuslapsen Sauluksen luo. Sen kohtaamisen seurauksena Sauluksen elämä muuttui täydellisesti.  Sauluksesta tuli Jeesuksen seuraaja ja palvelija. Hän sai uuden nimen. Hänestä tuli Herran lähettiläs  apostoli Paavali. Paavali lienee yksi kaikkien aikojen suurimmista evankeliumin julistajista. Hän toi ensimmäisenä Kristuksen evankeliumin meidän maanosaamme, Eurooppaan. Paavalista tuli suuri ensimmäinen  kristillisen  teologi.  Herran palvelijana hän sai Jumalan armosta kirjoittaa Raamattuun ainakin 13 opetuskirjettä. Ilman niitä kirjeitä Raamattumme olisi huomattavasti köyhempi. Paavalin kirjeissä on tosin joitakin  vaikeasti ymmärrettäviä kohtia. Mutta suurin osa kirjeiden sanomasta on suurenmoisia aarteita yksilökristitylle ja Jumalan seurakunnalle. Paavali ei ollut vain nöyrä Jumalan palvelija, jonka selkeät neuvot ja ohjeet ovat koituneet  tuhansille ja taas tuhansille  uskoville ohjeeksi ja lohdutukseksi.  Läheskään kaikki Herran seuraajat eivät ymmärtäneet,  Paavalin laajaa, monipuolisen  siunausrikasta kirjallisen työn arvoa. Päinvastoin, oli paljon, jotka vihasivat ja vainosivat hänen työtänsä. Erikoisen katkeria hänen toimintansa vastustajia nousi hänen oman heimonsa, juutalaisten keskeltä. Se selviää Pyhästä Kirjasta. Asia käy varsin hyvin selville seuraavasta syytöksestä Paavalia kohtaan: ” Me olemme havainneet, että tämä mies on r u t t o t a u t i  ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja n a s a r e a l a i s t en   l a h k o n  p ä ä m i e s  ja  hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa  sen tähden me o t i m m e hänet kiinni  ” ( Apt 24: 5 , 6 ). Paavalilla oli siis useita titteleitä.  Hän ei ollut tittelien kipeä. Heitä on kaikkina aikoina  ollut. Edellä mainitut tittelit oli Paavali saanut vastustajiltaan. Itse olen ihastunut ” ruttotauti”- titteliin. Titteli ikään kuin  heijastelee sitä, miten tehokas evankeliumin viestin viejä apostoli Paavali oli. Varsinkin ruttotauti – sana on paljon puhuva. Rutosta Wikipedia sanoo: ”Ruttotauti on tarttuva kuumetauti, joka voi levitä Yerpestia pertis – bakteerin avulla. Ruttotauti on yleinen jyrsijöillä ja leviää niistä kirppujen välityksellä ihmiseen. Ruttoa on esiintynyt useasti laajoina pandemioina ja epidemioina, joista tunnetuin on 1300 – luvun musta surma. Rutto esiintyy paiseruttona, keuhkoruttona ja veriruttona.

Kun apostolia sanottiin ruttotaudiksi. Se osoittaa, että hän oli tehokas uskon ” bakteerin” levittäjä. Ruttotauti levisi ihmisten keskellä yksilöltä toiselle. Uskon, että Herran tahto on yhä uskon elävän uskon leviäminen. Herra on tarkoittanut, että jokainen kristitty on evankeliumin bakteerin  . Ruttotauti levitti ihmisten keskellä kauhua, pelkoa ja kuolemaa. Uskon leviäminen ei levitä kuolemaa, vaan toivoa ja elämää! Raamattua lukiessani olen riemastunut Paavalin käyttämistä evankeliumin levittämisen metodeista. Hän levitti evankeliumia keskustelemalla tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Hän sanoi:  ” minä en ole vetäytynyt pois julistamasta  teille sitä, mikä hyödyllistä on , ja opettamasta teitä julkisesti  huone huoneelta ” eli talosta taloon.( Apt 20: 20 ).

Sydämessäni olen vuosien  ajan toivonut ja rukoillut, että seurakunnan Herra herättäisi uskovaisia evankeliumin levittämiseen. Yerpestia – bakteeri levitti ihmisten keskellä vuosisatoja sitten kauhua ja kuolemaa. Evankeliumin vaikutus on täysin toisenlainen. Jos evankeliumia tuntematon  ihminen saa kosketuksen evankeliumista. Se tuo sairaalle terveyden, toivottomalle toivon, sisäisissä kahleissa olevalle vapauden. Evankeliumi tuo sen vastaanottajalle vapauden ihmispelosta, tulevaisuuden ja kuoleman pelosta. Kuinka se on mahdollista? Siksi, että Jeesus, Jumalan Poika on kaikkien ihmisten Vapahtaja, varsinkin uskovien. Sisimmässäni on  varmuus siitä, että Herra kutsuu ajassamme Häneen uskovia levittämään  evankeliumin siunattua ” bakteeria ”ihmisten keskelle. Toivon, että sinusta tulee evankeliumin ruttotaudin levittäjä. Kun lähdet  sisäisen rakkauden pakottamana evankeliumia levittämään voi tapahtua samankaltaista kuin muinoin tapahtui. On mahdollista, että saat myös ruttotaudin, metelinnostajan tai jopa nasaretilaisen lahkon julistajan tittelin. Jos sinulle käy niin onnellisesti. Silloin haluan onnitella sinua! Miksi ? Siksi, että olet päässyt parhaimpaan mahdolliseen seuraan eli apostoli Paavalin askeliin. Kun apostolin vaellus oli päättymässä hän totesi: ” Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat ” ( 2 Tim  4: 7, 8 ).

Jos toivot saavasi kirkkauden kuihtumattoman seppeleen, lähde apostolin tavoin kilvoittelemaan ikuista kirkkautta kohti. Tie on yhä sama kuin apostoli Paavalin aikana. Hän kääntyi Herran puoleen. luovutti itsensä ehdoitta Kristukselle, otti kasteen Kristukseen ja kertoi Hänestä lähimmäisilleen. Se on tie kannattaa  valita tänään.

 

Jussi Jokisaari


Sormianalogia – mikä on tärkeintä elämässäni

Oletko koskaan miettinyt, mitkä asiat ovat elämässäsi tärkeimpiä? Minä ainakin olen ja uskon, että useimmat meistä ovat. Asian jäsentämiseksi itselleni olen käyttänyt sormianalogiaa, jonka haluan esittää tässä blogissani. Jotta asiat pysyisivät hallinnassa, rajataan ne viiteen tärkeimpään. Asiat ovat kullakin yksilölliset ja keskeistä onkin niiden merkittävyys ja keskinäinen riippuvuus.

Useimmilla on kädessä 5 sormea. Minulla 5 tärkeintä osa-aluetta ovat seuraavat:

Peukalo on tärkein. Se edustaa suhdetta Jumalaan ja sieluni pelastumista-siis uskoa. Sormista peukalo on erityisasemassa. Peukalo voi toimia kaikkien muiden sormien parina. Kun laittaa käden nyrkkiin tai tarttuu johonkin esineeseen, on peukalo välttämätön, jotta syntyy pitävä ote. Peukuttaminen on tuon sormen nostamista ylös kohti Jumalaa käsi nyrkissä, jolloin muut sormet ovat kämmenen suojassa. Niin kuin emme voi ilman Jumalaa mitään tehdä, niin samoin on kädessä peukalonkin laita. Mutta peukalo voi olla myös väärässä paikassa, kuten keskellä kämmentä. Ne joilla on näin huonosti asiat, huomaavat pian, että se kyllä on komeasti esillä, mutta käytössä melko hyödytön. Tähän sormeen liittyy myös muuta analogiaa, kuten ”peukalosääntö” tai ”peukaloiminen”. Voi olla vaikeaa, mutta siitä huolimatta toivon, että Jumala peukaloisi minun elämääni enkä minä lähtisi peukaloimaan Jumalan sääntöjä.

Seuraava on etusormi. Minulla se edustaa ihmissuhteita: parisuhdetta ja ystäviä. Kun kättelen ihmisiä, ottaa kosketuksen ensin vastaan etusormi ja sitten peukalo. Sitten tulevat kämmen ja muut sormet. Etusormi on peukalon kanssa jo hyvä pari ja niiden kanssa askaroin kaikkein eniten. Koska en hallitse ”10-sormijärjestelmää” kirjoitan tätäkin blogia etusormijärjestelmällä, jossa toinen etusormi toimii ja toinen etsii. Sama pätee ihmissuhteisiin. Siinäkin etsitään ja toimitaan.

Pisin kaikista on keskisormi. Minulla se on psyykkinen ja fyysinen terveys. Pisimpänä sormena se näkyy kauas. (Sinulla voi sormilla olla toinen pituusjärjestys). Se myös ottaa ensimmäisenä iskut vastaan. Viime aikoina on ollut melkoisesti pulmatilanteita tämän sormeni kanssa ja joskus tekisi mieleni näyttää ”kansainvälistä merkkiä”, joka osoitetaan keskisormella. Tämän välttämiseksi saan onneksi tukea muilta sormilta.

Neljäs sormi on nimetön, joka minulle kuvaa nimettömän nimensä mukaisesti vaihtelevasti erilaisia asioita. Tällä hetkellä parhaiten sitä kuvaa Suomessa vallitseva hyvinvointi ja elämisen ulkoiset tekijät. Saan asua suomalaisena Suomessa. Infrastruktuurin taso on korkea. Minulla on kohtuullisen hyvä työpaikka ja yhteiskunnallisesti tulevaisuus näyttää turvatulta, mikäli nyt tässä globaalissa maailmassa voi mikään olla turvattua ja varmaa, paitsi jatkuva muutos.

Nimetön on lähellä keskisormea ja koen, että se on hyvä apu vammautuneelle keskarille.

Viimeisenä kaikista on pikkurilli. Se on pienin ja muista riippumattomin. Kun yrität taivuttaa muita sormia, huomaat, että ne aika helposti taipuvat nivelistään riippumatta muista sormista, vaikka ovatkin toisistaan riippuvaisia. Sen sijaan pikkurilliä tavuttaessa väkisin ainakin nimetön seuraa sen mukana. Jotain yhteistä niillä on. Vaikka pikkurilli on pieni tekijä suhteessa muihin, se taipuu muita kohti ja pyrkii lisäämään vaikutusvaltansa. Vaikka se on pieni, me rakastamme sitä.

Pikkurilli on raha. Sanotaan, että joku kietoo toisen pikkusormensa ympärille. Se isottelee ja käyttää valtaansa muihin. Toki sitä tarvitaan, mutta siitä ei lopulta ole apua, jos muut sormet ovat vioittuneet. Se ei lisää uskoa, paranna ihmissuhteita tai terveyttä eikä takaa turvaa ja arvostusta.

Hyvä lukijani ! Sinulla on varmasti erilainen tärkeysjärjestys kuin minulla. Olipa asioittesi järjestys mikä tahansa, toivon, että ymmärtäisit peukalon merkityksen.

Yksi varoitus:                      Asenne tulee olla kohdallaan. Tämäntyyppisissä analogiaharjoituksissa voi muuten mennä pahastikin harhaan arvojen suhteen.

 

Arto Siitonen


SAIRAUSKOHTAUKSEN SEURAUKSET (OSA 2)

Kuten aiemmin kerroin päivän rutiinit alkoivat 7. jälkeen. Ensiksi potilaiden ruumiinlämpö mitattiin. Lääkkeet, ja aamukahvi tee tykötarpeineen potilaille. Kohta sen jälkeen lääkäri teki kierroksen hoitajien kanssa. Sen jälkeen oli lyhyt  hiljainen hetki. Noin 10. tienoilla tuli ykkösvuoteen miehen puolisoan tapaamaan, Hän oli voimakasääninen nainen. Avoimesti, voimakkaalla äänellä hän kertoi miehensä tilaa edellisenä syksynä. Mies oli ollut liikuntakyvytön. Lääkärit olivat vakuuttaneet, ettei mies koskaan tule kävelemään. Kuultuaan sen emäntä oli ottanut puolisonsa kotiin. Kun mies oli päässyt kotiin emäntä kertoi komentaneensa miestä: ” Nouse ylös! Ei tässä maata kaiken aikaa!” Vähitellen miehen varpaat olivat alkaneet liikkua. Sen jälkeen miehen jalat oli alkaneet liikkua. Emännän mukaan mies oli eräänä päivänä noussut istumaan vuoteen reunalle! Seuraava vaihe oli, että mies oli ottanut ensimmäiset askeleensa. Näin omin silmin, miten hän käveli sairaalan käytävällä. Oikeassa kädessä hänellä oli alaosasta kolmihaarainen kävelykeppi. Siihen tukeutuen hän liikkui melko reipasta vauhtia. Tuohon aikaan isännän piti mennä lääkäriin ilmeisesti johonkin kontrolliin. Lääkäri oli saanut lähes shokin, kun mies käveli hänen vastaanotolleen! Päivän aikana pariskunta oli jonkin aikaa ulkopuolella. Oletin heidän käyneen kanttiinissa kahvilla. 16. tienolla hoitaja ilmoitti, että ruokailu alkaa tunnin kuluttua seinän takana aulassa. Ne, joilla on lupa liikkua voi tulla syömään. Kolmannessa vuoteessa  oleva mies oli liikuntakyvytön. Itse sain lääkäriltä luvan liikkumiseen aamukierroksen aikaan. Kun ruoka – aika lähestyi me kolme potilasta siirryimme ruokailuhuoneeseen. Ykkösvuoteen potilas oli hiukan minua nopeampi aterioija.  Syötyään hän lähti  heti  huoneeseemme. Niin tein itsekin. Seurasin potilastoveriani parin metrin etäisyydellä. Huoneeseen tultua toverini puoliso napitti päällystakkiaan. Hän totesi: ” Taas on yksi päivä mennyt ja huomisesta ei tarvitse välittää.” Kävelin juuri hänen selkänsä takana sänkyäni kohti ja jatkoin: ” Niinhän se Raamattu sanoo: ” Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään” ( Mat 6: 34 ). Nuo sanat sanottuani potilastoverini parahti: ” VOI, KUINKA MINÄ HALUAISIN ELÄÄ RAAMATUN MUKAAN!” . Miehen puoliso osoitti minulle miestään ja totesi: ” Niin, tämä minun mieheni on etsinyt monta vuotta tien päätä, muttei ole vielä löytänyt.” Sen sanottuaan rouva sai päällystakkinsa viimeisen napin kiinni ja lähti. Lähtiessään hän toivotti meille hyvää yötä. ( Toisen vuoteen mies oli vielä ruokailureissulla).  Näin sain selville, kuka oli se henkilö, jonka takia minut sairaalaan tuotiin. Nousin vuoteeltani. Kävelin potilastoverini vuoteen vierelle ja. kysyin: ” Haluatko sinä tulla uskoon?”  Hän oli täysin valmis uskon ratkaisuun. Kysyin: ”Saanko rukoilla puolestasi?” Sain luvan. Rukoilin ja siunasin potilastoverini Jeesuksen nimessä. Samalla julistin hänelle syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimen  ja veren kautta.  Siinä hetkessä se tapahtui! Huomasin sen siitä, että potilastoverini makasi vuoteessa selällään. Miehen kädet  oli ristissä  rinnan päällä. Miehen suusta pulppusi spontaani kiitos Jeesukselle! Miehen pitkä etsintä päättyi löytämisen iloon ja riemuun. Jumalan Sanan lupaus toteutui: ” Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.” Koetko sisimmässäsi merkillistä tyhjyyttä? Ehkä ihmettelet, mistä se johtuu? Ehkä se johtuu  samasta syystä, kuin potilastoverillanikin?

Jos etsit vilpittömällä mielellä Herraa, saat myös takuuvarmasti Hänet löytää. Eräs maailmankuulu kirkkoisä on sanonut: ” Meidän sielumme on rauhaton ja levoton niin kauan, kun se löytää yhteyden sinun kanssasi oi, Jumala.”  Heti seuraavana päivänä minut siirrettiin Vaasan keskussairaan. ( Asuimme tuolloin Vaasassa kaikkiaan yli 20 vuotta). Päästyäni Vaasan keskussairaalasta kirjoitin uskoon tulleelle Tapanille rohkaisun ja kehotuksen sanoja. Kehotin Tapania etsimään kotikaupungistaan seurakunnan, jossa hän kokee uskovien yhteyttä ja saa Raamatun mukaista opetusta kasvaakseen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Valitettavasti en saanut vastausta. En tiedä elääkö Tapani vielä. Yhden asian tiedän. Potilastoverini Tapanin

hengellinen etsintä päättyi. Siitä on varmana todistuksena se, että hän kiitti ja ylisti onnellisena Herraa, kuten kuningas Hiskia  kauan sitten: ” Elävät, elävät sinua ( Herraa) kiittävät, niin kuin minä tänä päivänä ( Jesaja 38: 18 ).

Jussi Jokisaari


SAIRAUSKOHTAUKSEN SEURAUKSET ( OSA 1)

Elämä on yllätyksellistä. Yhden  karuimmista yllätyksistäni koin vuosia sitten Lapissa. Olin liikkeellä torniolaisen ystäväni kanssa. Lokakuisena iltana tulimme kutsuttuina lappilaisen veljen kotiin. Se oli harvinaisen iso maalaistalo. Pirtin koosta saa jonkinlaisen käsityksen, kun mainitsen, että talon isäntä oli muurannut siihen massiivisen avotakan. Isäntä sanoi pienimpien luonnonkivien painaneen 100 kiloa! Tulimme isännän taloon noin 19. 30. Emäntä oli kyläilemässä sukulaisten luona Varsinais- Suomessa. Pirttiin tultuamme isäntä viritti takkaan tulet. Se ei ollut kynsituli, vaan kunnon roihu. Takkapuut oli isoja. Jo tuolloin  ajattelin, että tuli kuluttaa runsaasti happea. Talo oli lähellä jokea. Ikkunoita oli joen puolella pitkä rivi. Jokaisen ikkunan vieressä oli tuuletusaukko. Mielessäni kävi ajatus luukun avaamisesta. Olin sen verran hienotunteinen, etten maininnut ajatuksistani isännälle. Me vieraat laitoimme vuoteet pirttiin. Sen jälkeen jutustelimme ja rukoilimme. Kävin  suihkussa ja sammutin valot 23. Ystäväni nukkui jo. 00. 40 heräsin kamalaan tunteeseen. Tuntui, että olen tukehtumaisillani. Nousin ylös ja avasin tuuletusluukun. Menin vuoteeseen yritin rukoilla. Ihmettelin, mitä minulle on tapahtunut? Toinen puoli päästäni oli ikään kuin tunnoton. Ihmetellessä kului ehkä 20 – 30 minuuttia. Kävin sulkemassa tuuletusluukun ja menin uudelleen nukkumaan. Heräsin ja nousin 6. 45. Myös ystäväni nousi vuoteelta. Toivotin hänelle hyvää huomenta. Hän   kysyi pelästyneenä: ” Mi, mitä sinä sanoit?  Hän ei ymmärtänyt puhettani. Isäntä oli tullut keittiöön valmistamaan aamupalaa. Hän tajusi, että jotain erikoista on tapahtunut. Saatuaan selville, etten pysty puhumaan hän totesi, että syötyämme lähdemme terveyskeskukseen. Niin teimme. Autoni oli pihassa. Nousimme siihen ja asetuin kuskin paikalle. Terveyskeskukseen oli 40 kilometriä. Ajaessani ymmärsin, ettei tämä ole aivan viisaan hommaa. Noin 15 kilometriä ajettuani mongersin kysymykseni: ” Pelottaako teitä?” Kaverini vastasivat; ” Ei pelota. Aja vain menemään!”  Tuohon aikaan liikuin paljon autolla. Kotimaan lisäksi myös Ruotsi tuli tutuksi.

Ajaessani päättelin, että  muutama kymmenen kilometriä menee vaikka nukkuessa.  Matka sujui hyvin. Terveyskeskuksen pysäköinti alueella pysäköin autoni. Marsimme vastaanottoaulaan. Isäntämme selosti tapahtuneen. Joukko ihmisiä odotti vuoroaan päästäkseen lääkäriin. Pääsin heti lääkärin pakeille. Hän tutki ja oli tilannut ambulanssin viemään minut Rovaniemelle. Matka oli 150 kilometriä! Sen aikana tein lopputilin elämästäni. Olin lähes varma, että ennen kuin pääsen Rovaniemelle olen siirtynyt rajan toiselle puolelle. Toiseen todellisuuteen. Hämmästyin, kun huomasin, että olemme Rovaniemellä. Ambulanssi kaarsi keskussairaalan pääoven eteen. Kello oli noin 13.00. Miehet kantoivat minut sisälle vastaanottoaulaan. Puolikymmentä hoitajaa oli siellä vastassa. Yksi hoitaja – ilmeisesti hän oli osastonhoitaja – sanoi kollegoilleen: ” Tämä mies viedään kolmannelle  osastolle huoneeseen 13. Hoitaja lähti heti työntämään minua sinne. Ambulanssimiehet lähtivät oitis paluumatkalle. Kun paarini olivat noin 5- 7 metrin etäisyydellä huone 13. ovesta sain viestin ylhäältä: ” Siellä huoneessa on ihminen, jolle sinä voit olla avuksi.” Ymmärsin siitä, ettei työni ole vielä tehty. Paarit työnnettiin sisään. Ovelta huomasin huoneen oikealla reunalla kolme miestä. He lepäsivät vuoteillaan.  Ajattelin, että yksi heistä on se, josta sain ” sähkösanoman” ylhäältä. Mutta kolmesta oli se, josta sain käytävällä tiedon? Sitä en tiennyt. Hoitaja vei minut  huoneen vasemmalla seinustalla ylimääräiselle paikalle.  Vaikka olin tosi väsynyt huokailin Herran puoleen. Kyselin mielessäni, kuka on se, jonka vuoksi minut tähän huoneeseen tuotiin?  Se ei heti selvinnyt. Lepäsin vuoteella hiljaa ajatuksissani kyselin kuka mies oli minua odottamassa. Hoitaja toi iltapalan kaikille huoneen potilaille.  Seuraavan yön nukuin tosi hyvin. Heräsin virkeänä noin 5. aikaan. Nousin ylös ( Kävelykieltoani en muistanut). Sisimpäni täytti kiitollisuus. Kävelin yöhoitajan luo. päivystyshuoneeseen. Pyysin kynän ja kirjoituspaperin. Ne saatuani marssin huoneeseeni. Istuin ikkunan edessä olevan neliskulmaisen pöydän ääreen. Kädessäni ollut kynä alkoi liukua paperilla. Huomasin paperille syntyneen kiitosrunon. Se kohdistui sairaalan henkilökuntaan. Mutta ennen kaikkea se kumpusi hyvää Jumalaa kohtaan. Lähes heti runon kirjoitettuani palautin kynän ja paperin yöhoitajalle. Noin 7 tienolla alkoivat päivän rutiinit .

 

Jussi Jokisaari


Uusi vuosi – vanha armo

Vuosi on jälleen vaihtunut. Yksikään ihminen ei tiedä, mitä  alkanut vuosi tuo tullessaan.  Se on varmaa, että tämä vuosi on monille viimeinen. Onko tämä  minulle viimeinen  –  tai kenties sinulle? Vain Jumala –  elämän antaja – sen varmasti tietää. Näin on hyvä. Jos tietäisimme  ajallisen elämän päätepisteen, emme pystyisi iloitsemaan. Yksi asia on totta. Se, että jokaisen ihmisen elämä on rajallinen. Siksi psalmin kirjoittaja rukoili: ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.”

Myös Jumalan Sanan perusteella ymmärrämme elämän rajallisuuden: ”Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio ( Hep 9: 27 ).” Kukaan ei voi tätä määräystä kiertää. Jokainen joutuu – ennemmin  tai myöhemmin –  alistumaan  kuoleman edessä. Miksi? Siksi, että määräyksen antaja on ikiaikojen Jumala. Hän ilmoittaa Pyhän Sanan kautta tämän  tosiasian:  Kuolema tuli ihmisen osaksi synnin takia. ” Sillä synnin palkka on kuolema”  ( Room 6: 23 ).   Onneksi toivottomuuden ja pimeyden keskelle loistaa vielä toivon kirkkaat säteet.  Saamme ylimaallisen toivon Jumalan  Sanan lupausten kautta.  Apostoli muistutti Efeson seurakuntalaisia heidän entisestä elämästä: ” …te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa  maailmassa ”…Ajattele hetki näitä sanoja: ” Ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa.” Toisin sanoen: ilman Kristusta oleva efesolainen oli ilman Jumalaa. Efesolaiset olivat olleet jumalattomia! Niin on myösKristusta tuntematon tämän päivän suomalainen. Jos et tunne ei tunne Jumalaa,  olet jumalaton. Samoin kuin Efeson uskovat olivat – Paavalin mukaan – ennen kuin pääsivät tuntemaan Jeesuksen. Kiitos Jumalalle Hän  näki luomansa ihmisen  kurjan, toivottoman tilanteen. Sen tähden Hän lähetti Poikansa auttamaan meitä: ” Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi ka i k i l l e ihmisille”. Jumalan armo on voima, joka nostaa syntien riepotteleman ihmisen uuteen, elämisen arvoiseen elämään.

Vuosi 2017 päättyi hiljattain. Moni asia muuttui vuoden vaihtuessa. Mutta yksi asia pysyi samana: Jumalan armo! Se oli tarjolla vuoden 2017 loppuun asti. Vuosi vaihtui, mutta armo on voimassa myös alkaneena vuonna. Sitä tarjotaan lahjaksi kaikille toivottomille  ja pettyneille.  Psalmien kirjassa on luku, jota olen melko usein itse tykönäni mietiskellyt. Se on luku 136. Siinä on 26 jaetta. Peräti ihmeellistä on, että jokainen jae päättyy tismalleen samoihin sanoihin:..” sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.” Jokainen kyseisen luvun  jae päättyy noihin sanoihin. Miksi? Ehkä siksi, että vaikka monet asiat muuttuvat vuosien saatossa. On jotain, joka kestää vuosien, vuosikymmenien ja jopa vuosisatojen saatossa: Se armo, jonka Jumala valmisti Poikansa ristin kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Oletko jo ottanut vastaan Jumalan armon ja anteeksiantamuksen uskon kautta Jeesukseen? Ellet ole, ota se vastaan nyt heti!  Nyt haluan onnitella eritoten sinua, joka olet vastaan ottanut Jumalan armon!  Vuosien kokemuksesta voin todistaa: armon varassa on ihana elää! Siihen turvaavan ei tarvitse pelätä tuntematonta tulevaisuutta, ei sairautta, eikä kuolemaa! Näin siksi, että armo kestää ikuisesti!  Armon varassa on myös hyvä kuolla. Armo kantaa siihen turvaavan myös silloin, kun lähtö ikuisuusrajan toiselle puolelle tulee. Sanon sinulle koko sydämeni lämmöllä: Ota Jumalan armo vastaan nyt, ettei se jää kohdallasi turhaksi.

 

Jussi Jokisaari.


Joulun ihmeitä

Joulu on jälleen pian. Millaisia mielikuvia joulu – sana mieleesi tuo?  Itseäni joulu muistuttaa antamisesta. Antamisesta on kyse, jos pysähdymme hetken miettimään joulua ja sitä, mitä ensimmäisenä jouluna tapahtui. Pyhä Kirja ilmoittaa siitä: ” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän” ( Joh 3: 16 ).  Se oli valtava ihme. Pyhä Jumala antoi sen, mikä Hänelle oli –  kaikkein arvokkainta –  syntyä ihmiseksi. Ja miksi Hän antoi? Siksi, että Hän rakasti meitä – sinua ja minua. Jumala todisti rakkautensa syntistä ihmistä kohtaan –  Pojassaan Jeesuksessa. Apostoli muistuttaa siitä:” Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me – minä ja sinä – olimme syntisiä – kuoli meidän edestämme ” ( Roo 5: 8 ).

On vavahduttavaa ajatella, että satoja vuosia ennen syntymäämme Jumala valmisti meille anteeksiantamuksen ja vapauden synnistä! Hän teki sen mahdolliseksi Pojassaan. Hänen syntymässä, elämässä ja Kristuksen kuolemassa. Kristus syntyi tänne ihmisten maailmaan pienenä, avuttomana ja täysin synnittömänä. Jo Hänen syntymänsä oli valtava ihme. Pyhä, salattu Jumala tuli ihmisten kaltaisena ihmiseksi. Jeesus –  lapsen syntymä ei kuitenkaan riittänyt syntiin langenneen ihmiskunnan auttamiseen. Tarvittiin Kristuksen täydellisesti puhdas elämä. Itse sain kokea joulun ihmeen 17 – vuotiaana. Paras kaverini oli tullut uskoon toisena joulupäivänä. Pian sen hän tuli kertomaan pelastusihmeestä, jonka oli kokenut. Se oli minulle jymy – yllätys. Kaverini kertoi myös, että illalla on kylässä asuvien evankelistain asunnolla nuorten ilta. Kaverini houkutteli sinne.  Vastustelin jonkin aikaa. Lopulta lupasin lähteä, kun paras kaverini ei hellittänyt, vaan jatkoi pyytelemistään. Tuona iltana tapahtui elämäni suurin ihme. Tuolloin pääsin ymmärtämään Jeesuksen syntymän, elämän ja kuoleman tarkoituksen. Välittömästi sen jälkeen halusin ottaa Jumalan lahjan, Jeesuksen, vastaan. Sillä hetkellä sain levottomaan sydämeeni rauhan. Pelastuksen ilo ja ikuisen elämän toivo täytti sisimpäni. Tiesin heti löytäneeni sen, mitä olin tietämättäni etsinyt. Se, mitä tuolloin 17 – vuoden ikäisenä koin on yhtä kirkkaana mielessäni. Aivan kuin olisin sen kokenut eilisiltana. Jos mikä niin se on valtava ihme. Mitä voit tästä päätellä? Sen, että Jumalan lahjatarjous on totta. Ja se tulee ottaa uskolla vastaan. Jumalan lahjaa en tahdo menettää mistään hinnasta. Haluan säilyttää sen kalleimpana aarteena elämäni loppuun asti. Haluan sinun tietävän, että voit löytää joulun Herran, kuten minä  kauan sitten. Hyvää joulua Sinulle joulun Herran löytämisen merkeissä!

 

Jussi Jokisaari


Valo pieni sulla on

Tänään on vihdoin se päivä, jota olen iltojen pimetessä odottanut. Käperryn ylisuureen huppariini ja nappaan lämpimän glögimukin käteeni. Tuijotan maisemaa olohuoneen ikkunasta tyynen hiljaisena.

Siinä se taas on: pihani suuren suureen kuuseen asetetut jouluvalot on laitettu jälleen loistamaan.

Se on kaunis, ihan sellaisenaan ilman lisäelementtejä. Pelkät valot saavat mahtavan kuusen näyttämään vieläkin henkeäsalpaavammalta. On niin pimeää, ettei ulkona oikeastaan erota kuusen joukosta mitään muuta.

Mieleeni tulvahtelee paljon ajatuksia, muistoja ja lauluja.

Viime kesäkuun viimeisellä viikolla lentokone laskeutui minulle tuttuun ja turvalliseen entiseen kotimaahani Unkariin. Mukanani oli ryhmä, jolle maisemat, kieli ja kulttuuri olivat kuitenkin täysin uutta. Kasvoista ja eleistä saattoi aistia pientä jännitystä.

Matkamme jatkui pieneen kaupunkiin nimeltä Sopron. Siellä meitä odotti viikon kestävä, kauan odotettu lastenleiri orpojen romanilasten parissa.

Leirin aloituspäivänä odotamme tunteiden sekamelskassa, mitä seuraavat tunnit tuovat tullessaan. Yhtäkkiä kuulemme kiljahtelua, huutoa, naurua ja juoksuaskelia. Mustatukkaiset pienet nappisilmäiset lapset hyppäävät halaamaan ilman uutuudenpelkoa. Yhteistä kieltä ei ole, mutta tunne siitä, että olemme täällä toisiamme varten, on heti molemminpuolinen.

Päivät kuluvat leikkien, pelien, hassuttelujen, opetusten, itkujen, naurujen turhautumisten ja anteeksiantamisten parissa. Samalla side ja syvä suhde lapsiin vahvistuu.

Lasten ehdoton lempilaulu on valolaulu, jonka säkeistöissä sanotaan: ”Valo pieni mulla on, se loistaa niin kirkkaasti. Piiloon en sitä pane en, se loistaa niin kirkkaasti. Kiusaaja tahtoisi sammuttaa, mut se loistaa niin kirkkaasti.”

Edessäni seisoo orpopoika. Hän on kiltein ja ystävällisin, jonka olen koskaan tavannut, vaikka hänellä ei olisi siihen mitään syytä. Hän on syntynyt vaikeisiin olosuhteisiin, joille ei ole mahtanut mitään. Hänen taustansa saattaa aiheuttaa koko elämän pituisen prosessin, mutta hän laulaa laulua antautuneesti ja sen sanomaan uskoen.

Tuijotan taas kuusen oksilla roikkuvia valoja. Pieniä ne ovat, mutta ne loistavat niin kirkkaasti.

Aikamme saattaa olla pimeä, olosuhteemme ovat joskus raskaita, taustamme erilaisia ja tulevaisuutemme ehkä meistä riippumaton, mutta meillä voi olla sama pieni valo, joka kaiken keskellä loistaa kirkkaasti.

Pieni hymy, kohteliaisuus, toivo, usko, rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen. Voisivatko nämä loistaa kirkkaasti?

 

Rebecca Palmi


Paras turvapaikka

Vuosia sitten maailma eli jännityksen ja pelon keskellä. Yleismaailmallinen tilanne oli räjähdysherkkä. Kaikkialla pelättiin, että atomisota voi syttyä koska tahansa. Ihmiskunta koki asuvansa kuin ruutitynnyrin päällä. Tuolloin onneksi järki voitti. Valitettavasti tilanne on nyt  lähes samanlainen. Siksi ei ole ihme, että pelon ilmapiiri on jälleen vallalla.  Luin taannoin jutun amerikkalaisesta miljardööristä, joka oli joutunut pelon valtaan. Mies oli älykäs. Hän tajusi, että vaikka hän on miljardööri miljoonat dollarit eivät voi antaa hänelle ja hänen perheelleen turvapaikkaa, jos atomisota syttyy. Asiaa hetken pohdittuaan hän  sai oivalluksen: minä rakennan suojan itselleni ja perheelleni mahdollisen atomisodan varalta! Mies ei aikaillut. Hän tilasi arkkitehdit ja suunnitteluinsinöörit suunnittelemaan atomipommisuojaa. Suunnittelijat saivat vain yhden neuvon. Kustannuksista ei tarvitse tinkiä mistään. Jokainen yksityiskohta on suunniteltava 100 % varmaksi.  Terästä ja betonia ei saa säästää.” Turvallisuudesta ei tingitä, miljardööri ohjeisti suunnittelijoita. Kun suunnittelutyöt oli saatu päätökseen miljardööri palkkasi parhaat rakentajat toteuttamaan suunnitelman. Kuukausia kestäneiden rakennustöiden jälkeen atomipommisuoja oli valmis. Hän kutsui tuttavansa tutustumaan uljaaseen  rakennukseen. Hän esitteli ylpeänä massiivista rakennusta. Suunnittelussa oli kaikki otettu huomioon. Vedelle, juomille, erilaisille ravintoaineille oli valtavat varastot. Kaikki varastotilat olivat täpötäysiä. Siltä varalta, että sähköt katkeavat oli hankittu kaksi varavoimajärjestelmää. Oli helppo uskoa, että vettä ja ravintoa  riittäisi suojassa oleville moneksi kuukaudeksi. Kaikki tilat esiteltyään miljardööri kysyi tuttavansa mielipidettä siitä, mitä hän oli nähnyt. –  Rakennuttamasi  atomisuoja on upea, mutta minulla on vielä parempi suoja. Vastaus yllätti miljardöörin. – Sinun turvapaikkasiko on muka parempi, miljardööri hämmästeli. – Mistä se on rakennettu, hän tivasi tuttavaltaan. – Se on rakennettu höyhenistä, tuttava vastasi. Miljardööri ihmetteli kuulemaansa. – Väitätkö, että höyhenistä saa vahvemman ja paremman turvapaikan, kuin  betonista, teräksestä ja massiivista porakivistä?  miljardööri hämmästeli. Nyt sai miljardöörin tuttava vasta puhua. Niinpä hän sanoi: – Se on totta, että minun turvapaikkani on rakennettu höyhenistä.  Tämän sanottuaan hän siteerasi Raamattua ja vastasi: ” Sulillansa hän sinua suojaa,  ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus” ( Psalmi 90: 4 ). Sanat kuultuaan miljardööri ymmärsi, että hänen tuttavallaan on sittenkin parempi turvapaikka kuin hänellä. Sitä ei ole rakennettu betonista, teräksestä, eikä porakivistä, vaan se suoja on ikiaikojen Jumalan  yhteydessä  – Hänen luonaan.

 

Oletko  löytänyt tämän turvapaikan? Jos olet, niin onnittelen sinua. Ken on tämän turvapaikan löytänyt hänen ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, kuolemaa, ei atomisotaa eikä ikuisuutta. Mikäli elät alituisen tulevaisuuden tai kuoleman pelon alla, niin etsi vilpittömästi kuoleman kukistajaa, Jeesusta. Hän on voittanut kuoleman vallan. Hänen luonaan saa sisäisen rauhan ja turvan, jokainen ihminen, joka vilpittömästi häntä etsii. Sillä Herra on luvannut: ” Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan” ( Matteus 7: 8 ). Tartu tähän Herran lupaukseen. Ano, etsi ja kolkuta! Silloin voit100 % varmuudella kokea, että se tapahtuu mitä Jumala lupaa Sanassaan.

 

Jussi Jokisaari