Olet työkyvytön!

Työ on uskoakseni  kaikille tärkeää. Kotimassamme on valitettavasti vuosien ajan ollut kymmeniä tuhansia  työttömiä. Uskon, että suurin osa työttömistä haluaisi tehdä työtä ja ansaita elannon itselleen ja perheelleen. Työttömän elämä on näköalatonta. Tulevaisuuden toivoa  ei ole. Ei  perustaa, jolle voi tulevaisuutta rakentaa. Pitkäaikainen yöttömyys  on johtanut liian monta epätoivoisiin tekoihin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pahin työttömyyskausi  on ohitettu. Se on suuri yhteinen ilon aihe..

Työ tuli  syntiinlankeemuksen seurauksena. Jumala tuomitsi kaksi ensimmäistä ihmistä heidän tottelemattomuutensa tähden: ” Ja vaimolle hän sanoi ” Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia, , mutta mieheesi on sinun halusi oleva ja hän on sinua vallitseva. Ja Aadamille hän sanoi: ” Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä: Älä syö siitä, niin kirottu olkoon maa  sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää  elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi. ” orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä ole otettu. ” Tuskin Aadam ja Eeva ymmärsivät, miten kauaskantoiset seuraukset heidän tottelemattomuudella tuli olemaan. Ihmisen osaksi tuli kuolema. Eikä siinä  kaikki. Se tuli jokaisen osaksi. Silti jokainen kantaa sisällään  –  tietoisesti tai tietämättä – kaipausta  Luojan yhteyteen. Siksi tuhannet ja taas tuhannet ovat läpi ihmiskunnan historian pyrkineet tekojen kautta elämän alkulähteelle  – yhteyteen Jumalan kanssa. Kaikki epäonnistuivat.  Jumala näki ihmisen epäonnistuvan yhä uudelleen. Siksi Hän avasi meille uuden mahdollisuuden Poikansa kautta. Mutta ennen kuin  ihminen ymmärtää käyttää tätä hyväkseen, hänen täytyy väsyä omiin yrityksiinsä. Siksi Jeesus sanoi:” Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Mat11:28 ). Omat yritykset on lopetettava.  On tultava Jumalan edessä työkyvyttömäksi! Kenenkään ei tarvitse tehdä mitään! Tätä on ehkä vaikea ymmärtää. Itse opin sen raskaan kokemuksen kautta.  Olin sairaalassa toista vuorokautta- Sitten minut siirrettiin silloisen kotikaupunkini sairaalaan.  Viiden vuorokauden jälkeen pääsin kotiin ja sairauslomalle. Kuulin, että loma kestää vuoden. Tieto tuli yllätyksenä. Vuosi kului.  Tuli lopputarkastuksen aika. Neurologi tutki minua ja  papereitani. Hetken kuluttua hän sanoi: ” Nyt on työt tehty.” Sanat shokeerasivat. Järkytykseni oli melkoinen. Tajusin, olevani työkyvytön, epäkelpo!  Rakastin työtäni. Olin saanut toteuttaa kutsumustani. Kalenterini oli buukattu täyteen noin 10 kuukaudeksi eteenpäin. Nyt olisi kaikki ohi  lopullisesti. En voinut mitään sille, että kyyneleet tulivat silmiini. Ymmärsin olevani työkyvytön, epäkelpo. Luultavasti lääkäri huomasi paljastaessaan synkän tulevaisuuskuvani. Hän lohdutti ja rohkaisi. Hiljalleen sisäistin tulevaisuuteni. Käsitin työurani olevan ohi. Samalla selvisi merkillinen asia. Ilmeisesti Pyhä Henki osoitti uuden tehtävän: Sinä voit kirjoittaa, kun et pysty puhumaan.” Ilahduin. Totesin, että vaikka puhekykyni on heikentynyt voin kirjoittaa! Se oli lohdullinen oivallus. Kirjoittaminen on ollut minulle mieluista vuosikymmeniä. Olen kirjoittanut lehtiin sekä blogeja. Sydämeni sykkii ilosta, kun saan vielä  viestiä evankeliumia. Sitä haluan kertoa niin kauan, kuin elämää ja voimia annetaan.

Jussi Jokisaari


Kotimökki

Vuosia sitten sain vakavan sairauskohtauksen.  Heti sen jälkeen jouduin vuoden sairauslomalle. Sen päätyttyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Sairauskohtaukseni tuli yllättäen. äkkiarvaamatta. En ollut vuosikymmeniin ollut päivääkään sairauslomalla. Vakava sairaskohtaus oli henkisesti raju kokemus. Kun lääkäri vuoden kuluttua ilmoitti, että työsi on nyt tehty. Se oli melkoinen järkytys. Sillä rakastin työtäni syvästi. Suoranainen ihme, että selvisin järisyttävästä kokemuksesta melko nopeasti. Tuntui  tosi oudolta jäädä kotiin  –  kuin lennosta. Kalenterini oli

aiemmin buukattu täyteen lähes vuodeksii. Nyt jouduin heittämään kalenterini merkintöineen roskakoriin.  Työkiireeni loppuivat kuin seinään. Kerralla ja lopullisesti!  Sekin vaihe oli elettävä. Pikku hiljaa aloin ymmärtää, ettei ehkä kaikki ole lopussa. Kun varsinainen työni päättyi koin, että kutsujani avaisi uuden oven: vankilamaailmaan. Sen oven takana avautui täysin toisenlainen maailma, mihin olin tottunut. Se Kenttä oli karu useita metrejä  korkean kivimuurin sisällä. Toki olin vankilassa aiemminkin käynyt. Vuosien saatossa olin vieraillut useita kertoja  vankilan kirkossa. Kotiseurakuntani oli huolehtinut vuosikymmenien ajan jouluaaton vankilajumalanpalveluksista. Nyt edessäni oli uusi tilanne. Aivan yllättäen sain Vankeinhoitolaitoksen myöntämän vankilalähetin lupakirjan kahdeksi vuodeksi. Vaikka en tehnyt lupakirjan saamiseksi mitään! Vähäisellä ymmärrykselläni käsitin, että kutsujani oli avannut eteeni oven: Ilosanoman viemiseen muurien sisäpuolelle  joutuneille lähimmäisille. Vankilassa oli vallalla erilainen kulttuuri, kieli ja hierarkia. Kaikki toisenlaista, mihin oli tottunut. Pari vuotta kului ennen kuin pääsin sisälle uuteen todellisuuteen. Myöhemmin piipahdin vankilassa useita kertoja viikossa. Sydäntä riipaisevaa oli karussa  sellissä kuunnella pettyneiden miesten tarinoita.  Useimpien kohdalla alkoholi oli syynä siihen, että elämän parasta aikaa elävä nuori aviomies oli joutunut eroon perheestä, omaisista ja koko yhteiskunnasta. Ajan myötä sain työtoverini kanssa vankilapastorin luvalla käynnistää Alfa – raamattukurssin vankilassa. Ilahduttavaa oli havaita, miten osa vangeista halusi päästä mukaan vapaaehtoiselle kurssille. Ja mikä parasta: usea tahtoi löytää elämälle uuden suunnan. Se löytyi Raamatun sanaan ja Vapahtajaan tutustumisen kautta! Herra lahjoitti monelle  itseensä ja elämäänsä pettyneelle tulevaisuuden ja toivon! Moni sai vankilassa  uskon Kristukseen. Ja elämisen arvoisen elämän. Tunnen  useita ex – vankeja, jotka ovat

vapauduttuaan löytäneet henkilökohtaisen uskon Kristuksen. Tunnen myös useita , jotka ovat eläneet vuosia vapaina yhteiskunnassa. He ovat löytäneet kotiseurakunnan, elämäntoverin, työpaikan  ja perustaneet perheen. Mikä on saanut aikaan radikaalin elämänmuutoksen? Vastauksena on yksi sana: JEESUS!

Tätä kirjoittaessani palautui mieleeni keväinen päivä vankilan sellistä. Taas kerran olin sellivierilulla. Vankilan käytävällä tapasin vankilapastorin. Hän kertoi pulmansa. Hänellä oli  ylen runsaasti työtehtäviä hoidettavana talon ulkopuolella. Samaan aikaan hänen piti olla pitämässä vankilan luokassa opetustunti päihdekuntoutuskurssilaisille. Pastori kysyi voinko pitää tunnin. Kuulin, että  sen ohjelmaan kuului videon katsominen. Sen katsomisen jälkeen oli keskustelutuokio videon sisällöstä. Tehtävä ei tuntunut ylivoimaisen vaikealta. Lupasin pitää tunnin. Jo hyvissä  ennen tunnin alkua olin odottamassa luokassa kurssilaisia. Video laitettiin miesten tultua oitis pyörimään. Lähes heti selvisi että video on kuvattu samasta vankilasta, jossa olimme. Eräs kurssilainen – sanokamme häntä Hanskiksi – tajusi, että  videolla näkyy tuttu vankila – alue. Spontaanisti  hänen suusta kajahti lämminsävyinen sana: ” KOTIMÖKKI !” Sen kuultuaan porukka räjähti nauruun. Naurutuokio kesti tovin. Video pyöri loppuun nopeasti. Sen päätyttyä syntyi  keskustelu videon sisällöstä. Hanskin huudahdus pisti  videokuvat nähneet syviin mietteisiin. Eihän ole tavallista, että joku vankilassa oleva ilahtuu näkemästään. Ja  sanoo vankilaa koimökikseen!

Myöhemmin selvisi, että vankila oli tosiaan ollut Hanskin lapsuusvuosina ikään kuin hänen koti. Muurien sisällä oli samaan aikaan ollut Hanskin vanhemmat ja kaikki sisaret. Hanskin isoveli ja muita hänen läheisiään pääsi myöhemmin  tuntemaan Jeesuksen : Hänen rakkautensa ja armonsa. Se kokemus oli niin väkevä, ettei Herran löytäneiden tarvinnut sen jälkeen palata vankilaan. Mikä muutoksen sai aikaan? Ei yksikään pysty siihen. Mutta Jeesukselle ei mikään ole mahdotonta. Hän ei tunne yhtään toivotonta tapausta. Sinä ongelmien keskellä huokaileva lähimmäiseni  käänny  turvallisin mielin Jeesuksen puoleen. Hän voi selvittää  vaikeimmat pulmasi. Herra on antanut suurenmoisen lupauksen ongelmiensa keskellä kipuilevalle ihmisille:” Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,  niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua” ( Psalmi 50: 15 ). Jos et pääse vapaaksi siteistäsi rukoile ja  pyydä Jeesusta  avuksesi. Silloin tapahtuu  takuuvarmasti, kuten hengellinen runoilija sanoo: ” Missä syntinen Jeesusta huutaa, siellä Taivaasta vastataan”.

Jussi Jokisaari


Elämää suurempi asia?

Oletko kuullut sanonnan: ”Se on elämää suurempi asia”? Olen miettinyt tätä kysymystä. Eikö elämä ole kaikkein suurin ja tärkein asia? Tuon sanonnan täytyy olla mahtipontista liioittelua, eikö vain?

Tänä kesänä meistä monien, varsinkin miesten suuri siunaus (ja naisten mielestä kirous) on ollut jalkapallon MM-kisat Venäjällä. Kun seurasin otteluita kotisohvaltani, huomasin selostajan käyttävän jalkapallosta tuota sanontaa

Onkohan niin, että näin ajattelevalla ihmisellä elämä on pieni asia. Joskus nuoret sanovat katsellessaan vanhempiensa muka tylsää elämää: ”hanki oma elämä.” Tämäkin sanonta on mielenkiintoinen, koska jokaisella on se yksi ja ainoa elämä. Sen on Jumalalta lahjaksi saanut ja se kerran otetaan pois.

Seurasin ottelua Englannin ja Ruotsin välillä. Läntinen naapurimme on osallistunut monta kertaa jalkapallon lopputurnaukseen, mutta Suomen joukkueelta se on yhä kokematta. Ottelussa tapahtui mielenkiintoinen käänne, kun Englanti teki maalin. TV:ssä näytettiin kuvaa Lontoossa, jossa katsojat seurasivat jättikokoiselta näytöltä ottelua. Suuri joukko ihmisiä repesi valtavaan riemuun ja juhlintaan, kun englantilaishyökkääjä puski nahkakuulan verkoilla varustettuun häkkiin. Tietysti myös englantilaispelaajat tuulettivat kentällä näyttävästi. Katselin sitä iloa.

Silloin tuli mieleeni Raamatun sanat ”…samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen”, siis  pelastuu. Luuk. 15:7. Ilo on kreikan kielellä tässä kohtaa ”khara”, joka mainitaan Uudessa Testamentissa substantiivina tai verbinä yli 130 kertaa (Novum). UT onkin hyvin iloinen kirja. On hyvä muistaa, että Evankeliumi on ilosanoma (ei mikään Eevan keljumi).

Seurakunnassa on myös riemu ja ilo syntisestä parannuksentekijästä, mutta se näyttää kovin vaatimattomalta verrattuna yllä kertomaani euforiseen jalkapalloriemuun ja hurmioon. Taivaassa on – uskoisin – ilo täydellinen niin kuin taivaassa on kaikki muukin täydellistä. Seurakunnassa ollaan hillittyjä, ettei vahingossakaan näytetä iloa liikaa.

Onkohan meillä asioiden tärkeysarvot vinksallaan. Ruohokentällä 20 huippulahjakasta (ja huippupalkattua) Kroisosta kirmaa pelivälineen perässä. Täysi kymmenikkö nuorukaisia yrittää käsiä käyttämättä lykkiä pelivälinettä toiseen häkkiin ja toinen mokoma yhtä äveriäitä nuoria miehiä yrittää samaa temppua vastakkaiseen häkkiin. Joukkueiden jäsenet on valittu edustamansa kansallisuuden perusteella. Jotta homma ei olisi liian helppoa, on kai jännityksen lisäämiseksi kummallakin joukkueella häkin suulla tolppien välissä yhdestoista pelaaja, jolla on lupa käyttää käsiään estääkseen palloa menemästä hänen vahtimaansa häkkiin. Kun sitten pallo kuitenkin sinne lipsahtaa ja ylittää kalkkiviivan, ei pelaajien ja katsojien riemulla ole rajoja. Paitsi tietysti se toinen suuri ihmisjoukko Tukholmassa, joka painoi murheellisena päänsä alas silmien alkaessa kostua.

Kisat maailman parhaasta joukkueesta käydään neljän vuoden välein. Vuonna 2022 on taas uudet kisat ja silloin nykyisestä valtavasta riemusta (ja suunnattomasta murheesta) on vain muisto jäljellä.

Kun ihminen pelastuu, on kyse siitä, että kuolemaan tuomittu saa uuden elämän, koska Jeesus on sovittanut hänen, eikä vain hänen, vaan kaikkien muidenkin ihmisten synnit. Tämä ilo on ikuista.

Olisikohan syytä ratketa riemuun tällaisessa tapauksessa? Tässä on kyse elämää – ja rohkenisinko todeta – jopa jalkapalloa suuremmasta asiasta.

 

Arto Siitonen

Ps. Ranskahan se voitti finaalin ja Eiffel-tornin juurella yli 1.000.000 ihmistä hyppi villinä riemusta. Englanti jäi neljänneksi ja Lontoossa riemua riitti vain neljälle päivälle.


Oletko perillinen?

Perintöasiat koskettavat jokaista. Muistan kauan sitten kuulemani erikoisen perinnönjakotarinan. Vauraassa pohjalaistalossa oli kaksi poikaa, Ville ja Heikki. He elivät lapsuuskodissaan sulassa sovussa vuosien ajan. Kumpikin teki työtä ahkerasti  yhteisen kodin hyväksi. Veljesten vanhemmat huolehtivat  talouden johtamisesta. Epäsopu oli tuntematon tuon esimerkillisen perheen keskellä.  Vuosien ajan elämä soljui eteenpäin. Talvea seurasi kevät. Kevään jälkeen kesä ja sen jälkeen syksy ja talvi. Maalaistalon toiminta sujui vuodesta toiseen vuodenaikojen mukaan. Veljeksille kaikki oli perin tuttua . Mutta täällä ajassa mikään ei oli ikuista. Jokainen ihminen vanhenee päivittäin halusi tai ei. Se on laki, joka koskee jokaista. Myös mainitun vauraan talon isäntäväki vanheni samaan tahtiin. Eräänä päivänä talon isännän elämä päättyi. Isännän lähtö yllätti lähiomaiset. Ahkeran ja tarmokkaan  miehen sydän petti kerralla. Puolison kuolema oli järkytys talon emännälle. Kaikki ison talon huolet ikään kuin kaatuivat emännän päälle Siihen asti talon työt ja käytännön huolet isäntäväki oli kantanut yhdessä vuosikymmenien ajan. Nyt emäntä joutui tekemään tärkeät  ratkaisut  yksin. Taakka oli liian painava jo ikääntyneelle emännälle. Emännän kannettavaksi lankesivat myös huoli talon johtamisesta. Taakka oli enemmän kuin  hän jaksoi kantaa. Hänen terveytensä alkoi horjua. Hän sairastui ylirasituksesta. Se johti hänet kuolemaan. Veljekset olivat uuden tilanteen edessä. He olivat perustaneet perheen. He totesivat, että on viisainta suorittaa perinnönjako. Mutta miten se tapahtuisi? He olivat eläneet vuosia kotona sulassa sovussa. Erimielisyyksiä poikien välillä ei aiemmin oltu nähty. Miten  pitäisi toimia? Sitä veljekset yhdessä pohtivat. Yksi asia päivänselvä: Perinnönjakoa ei saisi aiheuttaa riitaa. Niin he yksituumaisesti  päättivät. He olivat nähneet liian monta perinnönjakoa, joiden seurauksena sisarusten välit oli säröilleet, jopa katkenneet. Sitä Ville ja Heikki  ei halunneet. Asiaa hetken mietittyään nuorempi veli, Heikki, sai sangen erikoisen oivalluksen: minä jaan omaisuuden kahteen osaan! Sen jälkeen Ville  voi valita kumman osan hän valitsee. Heikki kertoi Villelle ajatuksensa. Ville hyväksyi oitis Heikin idean. Heikki jakoi viljelysmaat ja metsät rakennukset ja irtaimiston kahteen, mielestään saman arvoiseen osaan. Vanhempana Ville sai valita ensin. Hetken mietittyään hän teki valintansa. Tämä perinnönjako oli paikkakunnalla ainutlaatuinen. Sen seurauksena jäi  paikallisten keskellä kuvaava sanonta: ” Heikki jakoi ja Ville valitsi”. Myöhemminkään ei veljesten, eikä heidän perheiden kesken ollut epäsopua tai riitaa. Veljekset  asuivat perheineen melko lähellä toisiaan elämän loppuun asti.  Oli ilo tuntea nämä veljekset. He olivat riittävän viisaita, kun eivät riidelleet perinnön takia, kuten valitettavan usein on tässä maassa  tapahtunut. Jumala, Taivaallinen Isämme – on jättänyt kaikille lapsilleen perinnön. Millainen se on? Siitä apostoli kirjoittaa: ”… turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katomattomaan perintöön, joka taivaissa  on säilytettynä teitä varten…”( 1 Pt 1:  4). Kenelle  tämä taivaallinen perintö kuuluu? Se kuuluu vain Jumalan lapsille:” Mutta jos olemme Jumalan lapsia olemme myöskin perillisiä, Jumalan ja Kristuksen kanssaperillisiä ” ( Roo 8:17).” Sinun on äärimmäisen tärkeää tietää oletko Jumalan lapsi. Miten sen voi tietää, vai voiko sitä ylipäätään tietää? Onneksi siihen voi  saada varmuuden. Jumala antaa tähän kysymykseen 100 %  varmuudella totuudenmukaisen vastauksen: ” Mutta kaikille, jotka ottivat hänet ( Jeesuksen ) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi niille, jotka uskovat hänen nimeensä ”( Joh 1: 12). Kaikki Jeesuksen vastaanottaneet saivat ja –  saavat Jumalan lapsioikeuden. Oletko sinä vastaanottanut Jeesuksen elämäsi ohjaajaksi? Jos olet, silloin o l e t Jumalan lapsi. Jos  e t  o l e, s i l l o i n  e  t  o l e Jumalan l a p s i, etkä  v o i periä Jumalan lapselle kuuluvaa perintöä.  O n kirjoitettu: ” Mutta j o s  o l e m m e lapsia, niin o l emme myös  p e r i l l i s i  ä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä kärsimme hänen kanssaan, että me myös kirkastuisimme ” ( Roo 8: 17).

Tänään kutsun sinua evankeliumin kautta Herran Jeesuksen luo. Kun otat hänet vastaan sydämeesi syntien anteeksiantajana.   Heti, kun se on tapahtunut olet oikeutettu taivaalliseen,  ikuisen,  perintöön. Ajallisen perintöön ovat oikeutettuja vain ne, jotka ovat syntyneet perinnön antajan lapsiksi. Tähän ikuiseen perintöön ovat oikeutettuja ne, jotka ovat syntyneet perinnön antajan, Taivaallisen Isän lapsiksi. Millä perusteella syntinen ihminen pääsee Taivaallisen perintöön oikeutetuksi? Siihen löytyy vastaus Jumalan Sanasta:” Mutta kaikille, jotka ottivat hänet

 ( Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä  Vastaanota siis Jeesus uskon kautta Jumalan lahjana tarjoama syntien anteeksiantamus ja perintöoikeus Jeesuksen Kristuksen lunastustyön perusteella.

 

Jussi Jokisaari


Jumalan kosketus

Milloin olet viimeksi kokenut voimakkaasti: ”Nyt Jumala on läsnä”? Toki tiedät, että Hän on aina lähelläsi. Kun tulit uskoon, Hän ympäröi sinut rakkaudella ja tunsit sen. Sitten on kulunut vuosia ja tuntuu, että Hän on etääntynyt. En tiedä sinusta mutta minulle ainakin on käynyt näin.

Sitä lukee Raamattua, mutta kaikki on jotenkin niin rutinoitunutta. Kaipaa Jumalan voimakasta läsnäoloa. Seurakunnassa on hyvä ilmapiiri, mutta siihenkin on jo tottunut. Rukoilee muiden ja itsensä puolesta, mutta mitään todella rajua ei vain tapahdu. Tuntuu siltä, että onkohan Jumala minut jotenkin unohtanut.

Minulla on ollut jonkin aikaa tällainen tunnetila. Kuin Jumala olisi hoitamassa muita, muttei minua.

Sitten tapahtuu jotain aivan poikkeuksellista. Yllättäen syntyy tilanne, jota ei voi selittää mikään muu kuin Jumalan kosketus. Kaiken keskellä. Minulle se tapahtui matkalla eräässä suurkaupungissa.

Se tapahtui näin:

Lauantaina 19.5. 2018 meitä oli 8 hengen ryhmä suomalaisia kaupungin metrossa. Nousimme täyteen ahdettuun metrojunaan matkustaaksemme yhden asemavälin, joka kestäisi n. 2 min. Tarkoitus oli kaikkien mennä samasta ovesta sisälle. Totesimme, ettemme taida mahtua junaan ja niinpä kiirehdimme seuraavalle ovelle.

Metrojunan ovet ovat auki n. 20 sekuntia, joten tiesimme, että meidän on kiireesti ahtauduttava sisälle tai muuten porukka hajaantuu kahteen ryhmään. Se ei olisi toivottu tilanne. Meidän lisäksemme junaan oli tietysti tunkemassa muitakin, lähinnä paikallista väestöä. Siinä tungoksessa se tapahtui.

Kun siis tunkeuduimme metroon, oli tilanteessa melkoista tönimistä. Vaikka oli lauantaiaamu, metrojuna oli tupaten täynnä. Heti kun ovet sulkeutuivat, sain aavistuksen, että taskut on tarkastettava.

Uskon, että tämä päähän pälkähtänyt ajatus oli Jumalan ensimmäinen puuttuminen asiaan. Huomasin, että kummassakaan taskussa ei ole enää lompakkoa, jonka olin muutama sekunti aikaisemmin vielä omistanut.

Toisen kerran Jumala puuttui tilanteeseen, kun aloin möykkäämään asiasta. Aikaa tilanteen selvittämiseen oli vain hetki, enkä tiennyt mitä tehdä. Kuulin, että kaveriltani oli myös viety lompakko. Aloin toimia nopeasti. Tämä ei ole minulle tyypillistä. Sairastan vakavaa tautia ja sen seurauksena toimintakykyni on hidastunut. Nyt metrossa toimin täysin odotuksista poiketen.

Ensin syytin takanani olevaa henkilöä, mutta hän vaikutti ulkopuoliselta. Sen jälkeen Jumala puutui kolmannen kerran tapahtumiin. Näin edessäni selkä minuun päin kaksi henkilöä ja Jumalalta sain ohjeen: ”katso tuon toisen kättä.” Minulla ei ole erityisen tarkka näkö, ei huomiokyky, eikä muutenkaan edellytyksiä paljastaa taskuvarkaiden silmänkääntötemppuja, mutta nyt näin kuinka vasemmalla puolella olevan käsi kävi kohti oikeanpuolimmaista ja todella nopeasti tapahtui jotain epämääräistä, aivan kuin musta esine olisi siirtynyt kädestä toiseen. En usko, että sattumalta juuri oikealla hetkellä sain ajatuksen katsoa tuon henkilön kättä. Ajoitus ja ohje olivat täydellisiä.

Neljäs epätavallinen tapahtuma oli, kun Jumala rohkaisi minua koputtamaan tuon miehen olkapäätä ja sanoin suomeksi: ”Hei sä veit mun lompakon” Tämäkin oli todellinen ihme, koska tuo mies oli isokokoinen, enkä ollut varma asiasta. Järjellisesti ajatellen se oli hulluutta. Ensinnäkin lompakon takaisin saaminen oli hyvin epätodennäköistä. Toiseksi, paljon todennäköisempää oli, että tuo tyyppi olisi ollut väkivaltainen tai jopa aseistautunut. Jälkeenpäin vasta tajusin mitä olisi voinut tapahtua. Olisi voinut käydä huonostikin.

Olin jo varma, että lompakkoni on mennyttä, mutta sitten viidennen kerran Jumala puuttui asiaan. Saavuimme seuraavalle asemalle ja metron ovet avautuivat. Kaikki poistuimme ja silloin varas pudotti (tai häneltä putosivat) lompakot metron lattialle. Mitään ei ollut viety. Todennäköisempää olisi ollut, että varkaat olisivat vain pitäneet varastamansa ja poistuneet metrosta kadoten väkijoukkoon. Lompakoissa oli luottokortit ja huomattava summa rahaa.

Nytkin näillä varkailla ei ollut mitään syytä heittää lompakoita metron lattialle, sillä minäkin olin jo luopunut toivostani saada sitä takaisin. Kuitenkin kaverini huomasi lompakot ja niin tilanne päättyi onnellisesti.

Vain noin kahden minuutin aikana ehti tapahtua monta ihmettä.

Olen varma, että Jumala ohjasi tapahtumia. Tuo lyhyt hetki sisälsi niin monta epätodennäköistä vaihetta. Jumalalla on kaikki valta. Hän voi auttaa tilanteissa, jotka inhimillisesti ovat toivottomia. Niin tässäkin.

Sain kaipaamani Jumalan kosketuksen ja uskolleni vahvistuksen.

 

Arto Siitonen


Tunnetko kuoleman isoäidin?

Uskon, että lähes jokainen alakouluiän ohittanut joutuu ennen pitkää ajattelemaan kuolemaa. Se  johtuu siitä, että lähes jokainen lapsi joutuu näkemään, miten kuolema tulee lähelle. Itse jouduin tämän kysymyksen eteen ennen ensimmäisen kouluvuoden alkua. Muistan hyvin sen kuulaan tammikuisen päivän, kun isäni kuoli. Mietin, mitä  hänelle tapahtui? Hän makasi vuoteella silmät suljettuina.  Ihmettelin tapahtunutta. Rakkaan isäni vuoteen vierellä  oudot  pelottavat ajatukset vyöryivät  mieleeni.  En ymmärtänyt, että olin menettänyt isäni  – lopullisesti. Sen sisäistin myöhemmin. Eilen illalla sain puhelinviestin. Soittaja kertoi veljensä kuolleen. Hän oli  tuupertunut kotipihalla maahan kuolleena. Luulen, että Jokainen joutuu vastaavassa  tilanteessa pohtimaan, mitä kuolemassa tapahtuu? Päättyykö siihen kaikki? Vai onko rajan toisella puolen toinen todellisuus? Kuoleman olemus ja merkitys häiritsee luultavasi jokaista ihmistä. Uskon, ettei kukaan voi sivuuttaa kuoleman ehdottomuutta välinpitämättömänä. Kuolema on lahjomaton. Rahalla tai materialla ei ole kuoleman tullen mitään merkitystä. Vaikka joku olisi hankkinut viisi tohtorin hattua, kuolema  ei niitä arvosta. Myöskään omaisuudella ei kuoleman tullen ole mitään arvoa. Tiedotusvälineet kertoivat hiljattain, erään maailman rikkaimman ihmisen kuolleen. Hän oli ruotsalainen,  Kamrat. Hänet tunnettiin Ikea – konsernin perustajana ja omistajana. On hyvä muistaa, että monimiljonääri siirtyi rajan taa yhtä köyhänä kuin Tukholman katuojan rutiköyhä pummi! Kumpikaan ei vie äyriäkään ikuisuusrajan toiselle puolelle!  Ehkä se, että menetin isäni  varhain vaikutti, että murrosikäisenä pohdin paljon  kuoleman ongelmaa. Jo  tuolloin kuolema askarrutti.  17 vuotiaana tulin uskoon. Pääsin silloin tuntemaan kuoleman Voittajan, Jeesuksen Kristuksen. Elämässäni tapahtui valtava muutos. Tulevaisuuden ja kuoleman pelko väistyi  sisimmästäni. Se oli ehkä suurin ihme, joka uskoon tullossa tapahtui. Jumalan Sana ilmoittaa: ” Koska siis lapsilla oli veri ja liha, tuli hänkin ( Jeesus) niistä osalliseksi.”  Vaikea pulma on  otsikon kysymys: Kuka on kuoleman isoäiti?.  Kuolema – kysymys  on ratkaisematon.  Ehkä kuoleman isoäitiä – koskeva  kysymys on vielä vaikeampi? Onneksi tähän löytyy vastaus Raamatusta: ” Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko:” Jumala minua kiusaa; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan  j o k a i s t a kiusaa hänen o m a himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman ”( Jaak 1: 13- 15 ). Herran veljeltä Jaakobilta löytyy 100% oikea vastaus.  Kuoleman isoäiti on h i m o. Kun / jos h i m o tulee raskaaksi se s y n n y t t ä ä  kuoleman. Kuoleman isoäiti  – h i m o  on suistanut kaikki ihmiset kuoleman tielle. ” Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ”  ( Room 3: 23) On suurenmoista tietää, että täällä  kuoleman laaksossa voi löytää kuoleman Voittajan, Jeesuksen Kristuksen. Tunnetko Hänet? Kenties et tiedä, miten hänet voi löytää? Hänet löytää Raamatusta! Sana kertoo, että Hän otti päällensä synnin rangaistuksen, kuoleman. Hän oli synnitön, puhdas ja täydellinen. Kristus kuoli, jotta  – minä ja sinä  – uskoessamme häneen. Saamme elää aina ja ikuisesti! Jeesus on ainoa, joka on  voittanut kuoleman! Hän nousi myös kuolleista kolmantena päivänä, kuten Raamattuun on kirjoitettu. Ota siis Jeesus uskoen vastaan. Kun aikasi täällä  päättyy pääset Hänen ristin kuolemansa ansion tähden ikuiseen elämään. Sillä Jeesus kukisti kuoleman ja toi valoon elämän. Kuinka se oli mahdollista? Jeesus ei ainoastaan voittanut kuolemaa. Hän kukisti myös kuoleman isoäidin eli himon. Sen ansiosta ihminen pystyy voittamaan kuoleman isoäidin, himon. Jeesus on väkevä auttaja jokaiselle, joka Häntä avuksi huutaa: Mikä on salaisuus, että kiusauksissa oleva  saa avun Häneltä? Se, että Kristus on itse ollut kiusattu, kuten mekin. Jeesus voitti kaikki kiusauksensa, siksi Hän voi meitä kiusattuja auttaa!

                                                                       – Jussi Jokisaari


Rikos ja rangaistus

Kuuntelin erään pastorin saarnaa, jossa hän puhui kuningas Davidin elämästä ja siitä, miten Davidin elämässä rikos (synti), rangaistus, anteeksipyyntö (eli synnin tunnustus) ja armahdus etenivät. Se oli hyvä saarna. Eikä ainoastaan siksi, että se oli mielenkiintoinen ja perustui Raamattuun. Eikä vain siksi, että olin puhujan kanssa samaa mieltä (=kuulosti hyvältä korvasyyhyyni). Tuo saarna puhutteli. Löysin heti tavan, miten sovellan sitä elämääni Kristuksessa. Se sai myös minut pohtimaan tämän blogin otsikon aihetta ”Rikos ja rangaistus”.

Joka tekee syntiä eli väärin eli rikoksen Jumalaa vastaan, voi katua ja pyytää anteeksi tekoaan. Jos on vilpitön ja tekee parannuksen, saa rikkomuksensa anteeksi (Joh 8:11). Jumalan rakkaus ja armo pelastavat synnin rangaistuksesta. Koska Jumalan edessä et kestäisi synnin kanssa olisi rangaistuksena kuolema. Siis pienikin synti johtaa kuolemaan ilman armoa, mutta toisaalta suurestakin synnistä voi vapautua ja aloittaa uudestaan pyhityksessä. Se on Jumalan tahto meidän jokaisen kohdalla (1. Tess 4:3). Mutta vaikka synnin rangaistuksen saa anteeksi, saattaa joutua kantamaan sen seurauksia elämänsä loppuun asti.

Maallinen oikeus toimii toisin. Siinä rangaistuksen kovuudelle on määritetty asteikko. Rangaistus määrätään (sakko tai vankeus) rikoksen vakavuuden perusteella. Demokratia pelaa siten, että vaaleilla valittu eduskunta säätää lait ja riippumaton oikeuslaitos soveltaa niitä kuhunkin tapaukseen. Lievissä tapauksissa ja erityisistä asiaa lieventävistä syistä voidaan rikoksen tekijä armahtaa. Niin ei tehdä koskaan vakavissa tapauksissa kuten murhissa tai törkeissä pahoinpitelyissä.

Keskeistä maallisessa oikeudessa on periaate:” Epäilty on syytön, kunnes hänet syylliseksi osoitetaan.” Vaikka tämä periaate on hyvä teoriassa, niin julkisuus voi olla todella julma. Jos seuraat joskus mitä syytteitä ja huhuja julkisuudessa levitetään, voi tuntua siltä, että periaate kuuluukin:” epäilty on syyllinen, vaikka hänet syyttömäksi todetaan”.

Taivasten valtakunnassa syyllisyyden näyttömenettely on täysin toisenlainen. Koska Jumala on tuomari, joka näkee ja tietää kaiken (Hebr 4:13), ei hänen edessään ”epäillyn” syyllisyyttä tarvitse todistaa. Jokaiselle kuuluu tuomio: ”syyllinen” (Room. 3:23). Rangaistus on kuolema (Room 6:23) ja ikuinen ero Jumalasta. Eikö kuulostakin lohduttomalta. Mutta sitten seuraa järisyttävä uutinen, jossa ainakin minun oikeustajuni sakkaa tosi pahasti. – Kuolemanrangaistukseni onkin jo kärsitty. Eikä tässä vielä kaikki. Rangaistuksen on kärsinyt täysin syytön (Hebr 7: 26-28). Ja tarina muuttuu yhä hurjemmaksi. Ilman omia tekoja, täysin ansaitsematta (=armosta) saan ottaa vastaan vapauttavan tuomion. (Ef. 2:8-9; 1 Joh 1:9). Lopulta kaikkein ihmeellisintä on, että niin monet jättävät tämän tilaisuuden käyttämättä (Matt 7:13).

On mahdotonta kuvitella, että maallisen tuomioistuimen edessä epäilty on ensin todettu syylliseksi murhaan ja moniin muihinkin rikoksiin. Sitten tuomari julistaa elinkautisen vankeustuomion ja lähettää vankilaan jonkun sellaisen, joka on syytön rikokseen. Tilanne olisi absurdi. Varmaan sellainen tuomari olisi vaikeuksissa ja häntä uhkaisi syyte väärästä tuomiosta. Näin siitäkin huolimatta, että tuo syytön alistuisi tuomioonsa.

Näin kuitenkin Jumala on tehnyt, koska Hän ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen. Jumalan armon ja rakkauden määrää on ihmisjärjellä niin vaikea ymmärtää. Mutta se ei perustukaan järkeen vaan uskoon. (Jes 35:8 ; 1. Kor 1:18-24 , 2:14 , 3:19). Uskon lahja on vain otettava vastaan (Joh. 3:16)

 


Vakaumuksen hinta ja palkka

Muistan hyvin sen talvisunnuntai -illan eräässä Pohjanlahden rannikkokaupungissa. Illan tilaisuus oli edennyt loppuhetkiin. Seurakunnan kuoro lauloi kauniita, herkkiä kutsulauluja. Seurakunnan paimen ja muutama  vanhin  palvelivat esirukousta toivoneita. Heitä  oli useita. Polvistuin erään nuoren, tuntemattoman naisen viereen. Kysyin varovasti, mitä hän odottaa? Hän ilmaisi  asiansa. Hän  halusi luovuttaa elämänsä Jeesukselle! Se oli mahtava yllätys. Rukoilin ja julistin hänen syntinsä  anteeksiannetuiksi Jeesuksen sovintoveren kautta. Luin hänelle muutamia Raamatun jakeita. Aivan  kuin matkaevääksi Taivas – tietä etsineelle. Pian hän lähti kotiin. Tilaisuus päättyi ja kokousväki poistui. Kuulin  pian ikäviä uutisia nuoresta Herraa etsineestä äidistä. Hän oli kertonut puolisolle uskoon tulostaan. Tieto ei nuorta isää miellyttänyt. Päinvastoin. Mies oli  raivostunut  vaimolle hänen ratkaisun takia. Eikä siinä kaikki. Hän  hylkäsi  vaimonsa ja lapset. Mies muutti pois kodista! Näin kova hinta oli Marjan  uskoon tulolla.  Hänestä tuli  yksinhuoltaja. Hän mietti omaa ja lasten  tulevaisuutta. Koskaan hänen mieleen ei noussut ajatus jättää kaikki uskoon liittyvä. Hän  tunsi  saaneensa enemmän,  kuin mitä hän oli uskon takia menettänyt. Koettelemusten myötä  Hän löysi  elämään uuden sisällön. Hän löysi Jumalan Sanan lupaukset. Yksi jae evankeliumista Matteuksen mukaan tuli hänelle rakkaaksi.” Vaan etsikää e n s i n  Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin  kaikki tämä ( mitä ajallisessa elämässä tarvitaan) teille annetaan” ( Matt 6: 33)  Tuo sana tuli Marjalle tärkeäksi. Hän tajusi, että Jumalan lupaukset ovat yhä voimassa.  Melko nopeasti hän huomasi, että siunaus seurasi myös lasten elämää. Se oli yksinhuoltaja -äidille ilon ja kiitoksen aihe. Pitkien työvuosien jälkeen Marja jäi  eläkkeelle.  Hän tiesi olevansa vapaa vastuista.” Nyt voin  levätä, matkustella ja nauttia elämästä, kuten tuhannet eläkeikään tulleet, hän ajatteli. Jostain syystä hän ei tuntenut kuuluvansa siihen  joukkoon. Marja tunsi saaneensa lasten kanssa niin paljon hyvää, ettei pystyisi itsekkäästi nauttimaan, kuten tuhannet eläkeiän saavuttaneet. Hänen sydämelle laskeutui eräs Itä – Afrikan valtio. Hän tiesi, että se on yksi maailman köyhimmistä. Marja koki, että hänen on tehtävä jotain maan köyhyydessä elävien lähimmäisten hyväksi.  Mahdollisuus  siihen avautui. Kotiseurakunta siunasi hänet Afrikkaan auttamistyöhön. Kaksi seurakuntaa osallistui  matkakustannuksiin. Hän suunnitteli tekevänsä eläkkeensä turvin työtä omin kustannuksin  kurjuudessa elävien lähimmäisten parissa. Marjan lapset olivat menestyneet elämässä. Vuosia kestäneiden sinnikkäiden opintojen jälkeen he olivat valmistuneet arvostettuihin tehtäviin.  Marja tiesi heidän tulevaisuutensa olevan turvattu. Hänellä ei ollut lapsista enää vastuuta. Hän kertoi lapsille aikeistaan lähteä auttamaan eläkkeensä turvin Itä Afrikan kurjuudessa eläviä lähimmäisiä. Lapset ymmärsivät äitiä. He tunsivat hänen sydämensä. Se paloi köyhien, sairaiden ja kärsien hädälle.  Marja tunsi olevansa riittävän hyväkuntoinen vapaaehtoiseen auttamistyöhön. Taloudellista tukea seurakunta ei kuitenkaan luvannut. Marja teki vuosien varrella useita työmatkoja Afrikkaan.  Vaimoni kanssa iloitsimme Marjan vierailuista.  Ne hetket oli juhlahetkiä! Marja viipyi kentällä eri pituisia aikoja usean vuoden aikana. Eräänä kesänä hän oli taas lähdössä Afrikkaan. Tuntui haikealta saattaessamme hänet junaan.  Kuulimme. ettei sähköposti tuossa maassa toimi kunnolla liityimme f b: iin. Viestittely jatkui muutamia kuukausia. Sitten saimme Marjan ystävältä viestin: Marja on saanut kutsun kirkkauteen. Tieto pysäytti.  Se pani ajattelemaan teimmekö Marjalle kaiken, mitä ehkä olisimme voineet? Tuntui hyvältä  kuulla, että Marja oli tehnyt työtä loppuun asti. Hän ikään kuin kaatui työn ääressä. Raamatun mukaan kerran kaikki kansat ja yksilöt kokoontuvat kuningasten Kuninkaan eteen palkanmaksuun. Uskon, että silloin Marja saa kuulla Kuninkaan  ihanat  sanat: ” Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija:  Mene Herrasi iloon.”

Marja sai maksaa vakaumuksestaan kalliin hinnan. Hän menetti uskoon tultuaan paljon. Mutta hän  sai  menetyksien tilalle ikuisen elävän toivon ja pääsyn Vapahtajan luo sekä kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

Kun  Jumala kutsuu sinua yhteyteensä tee sama valinta, minkä Marja teki. Sitä  ei tarvitse koskaan katua.

 

Jussi Jokisaari


Ruttotaudin levittäjä

Apostoli Paavali on yksi Raamatun mielenkiintoisimmista  henkilöistä. Nuoruudessa hän oli fanaattinen fariseus. Hän oli teologi, joka  oli opiskellut Jerusalemissa arvostetun opettajan Gamalielin, jalkain juuressa. Pyhän Kirjan mukaan Sauil menestyi opinnoissa. Tuohon aikaan vaikutti Jerusalemissa ja lähialueella profeettana pidetty Jeesus Nasaretilainen. Ei kulunut kauan, kun Mooseksen lain edustajien ja Nasaretilaisen seuraajien näkemykset ajautuivat törmäyskurssille. Mooseksen lain edustajat, fariseukset ja saddukealaiset muodostivat yhteisrintaman Nasarealaista vastaan. Siinä tilanteessa jokainen Jerusalemin asukas joutui valitsemaan puolensa. Joko Mooseksen lain edustajien tai vihatun Jeesus Nasaretilaisen kannattajien välillä. Saulus teki myös valinnan.  Valinta oli ilmeisesti helppo. Saul päätti taistella nuoruuden innolla kansanvillitsijänä pidettyä Nasaretilaista vastaan. Eikä siinä kaikki. Hän halusi hävittää Nasaretilaiset kokonaan. Saatuaan ylipapeilta valtakirjan. Sen mukaan hän sai ylipapeilta valtuudet vangita  kaikki Nasaretilaiset kannattajat myös Jerusalemin ulkopuolelta. Saul lähti tovereineen Jerusalemista 235 kilometrin päässä olevaan ikivanhaan Damaskon kaupunkiin. Tultuaan lähelle Damaskon portteja. Tapahtui odottamaton yllätys. Ylimaallinen kirkkaus ilmestyi Saulille. Sen voima pudotti hänet ratsun selästä. Mies suistui maahan ja kuuli sanat: ” Saul, Saul, miksi vainoat minua? Hän kysyi: ” Kuka olet, herra?”  Ääni vastasi: ” Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. ” Uskon, että tuo hetki  oll nuoren fariseuksen elämän synkin hetki. Ajan rahdussa  Saulus käsitti taistelleensa itse Herraa vastaan. Se oli kiihkeän fariseuksen elämän kulminaatiopiste. Nuorukaisen elämä muuttui radikaalisti, kertaheitolla! Saul ei ole ainoa, joka on tullut elämässä ikään kuin tienristeyksen: ratkaisun paikalle. Tuon kokemuksen jälkeen Saul oli kolme päivää ja yötä syömättä ja  juomatta. Sitten Herra lähetti Ananias – nimisen opetuslapsen Sauluksen luo. Sen kohtaamisen seurauksena Sauluksen elämä muuttui täydellisesti.  Sauluksesta tuli Jeesuksen seuraaja ja palvelija. Hän sai uuden nimen. Hänestä tuli Herran lähettiläs  apostoli Paavali. Paavali lienee yksi kaikkien aikojen suurimmista evankeliumin julistajista. Hän toi ensimmäisenä Kristuksen evankeliumin meidän maanosaamme, Eurooppaan. Paavalista tuli suuri ensimmäinen  kristillisen  teologi.  Herran palvelijana hän sai Jumalan armosta kirjoittaa Raamattuun ainakin 13 opetuskirjettä. Ilman niitä kirjeitä Raamattumme olisi huomattavasti köyhempi. Paavalin kirjeissä on tosin joitakin  vaikeasti ymmärrettäviä kohtia. Mutta suurin osa kirjeiden sanomasta on suurenmoisia aarteita yksilökristitylle ja Jumalan seurakunnalle. Paavali ei ollut vain nöyrä Jumalan palvelija, jonka selkeät neuvot ja ohjeet ovat koituneet  tuhansille ja taas tuhansille  uskoville ohjeeksi ja lohdutukseksi.  Läheskään kaikki Herran seuraajat eivät ymmärtäneet,  Paavalin laajaa, monipuolisen  siunausrikasta kirjallisen työn arvoa. Päinvastoin, oli paljon, jotka vihasivat ja vainosivat hänen työtänsä. Erikoisen katkeria hänen toimintansa vastustajia nousi hänen oman heimonsa, juutalaisten keskeltä. Se selviää Pyhästä Kirjasta. Asia käy varsin hyvin selville seuraavasta syytöksestä Paavalia kohtaan: ” Me olemme havainneet, että tämä mies on r u t t o t a u t i  ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja n a s a r e a l a i s t en   l a h k o n  p ä ä m i e s  ja  hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa  sen tähden me o t i m m e hänet kiinni  ” ( Apt 24: 5 , 6 ). Paavalilla oli siis useita titteleitä.  Hän ei ollut tittelien kipeä. Heitä on kaikkina aikoina  ollut. Edellä mainitut tittelit oli Paavali saanut vastustajiltaan. Itse olen ihastunut ” ruttotauti”- titteliin. Titteli ikään kuin  heijastelee sitä, miten tehokas evankeliumin viestin viejä apostoli Paavali oli. Varsinkin ruttotauti – sana on paljon puhuva. Rutosta Wikipedia sanoo: ”Ruttotauti on tarttuva kuumetauti, joka voi levitä Yerpestia pertis – bakteerin avulla. Ruttotauti on yleinen jyrsijöillä ja leviää niistä kirppujen välityksellä ihmiseen. Ruttoa on esiintynyt useasti laajoina pandemioina ja epidemioina, joista tunnetuin on 1300 – luvun musta surma. Rutto esiintyy paiseruttona, keuhkoruttona ja veriruttona.

Kun apostolia sanottiin ruttotaudiksi. Se osoittaa, että hän oli tehokas uskon ” bakteerin” levittäjä. Ruttotauti levisi ihmisten keskellä yksilöltä toiselle. Uskon, että Herran tahto on yhä uskon elävän uskon leviäminen. Herra on tarkoittanut, että jokainen kristitty on evankeliumin bakteerin  . Ruttotauti levitti ihmisten keskellä kauhua, pelkoa ja kuolemaa. Uskon leviäminen ei levitä kuolemaa, vaan toivoa ja elämää! Raamattua lukiessani olen riemastunut Paavalin käyttämistä evankeliumin levittämisen metodeista. Hän levitti evankeliumia keskustelemalla tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Hän sanoi:  ” minä en ole vetäytynyt pois julistamasta  teille sitä, mikä hyödyllistä on , ja opettamasta teitä julkisesti  huone huoneelta ” eli talosta taloon.( Apt 20: 20 ).

Sydämessäni olen vuosien  ajan toivonut ja rukoillut, että seurakunnan Herra herättäisi uskovaisia evankeliumin levittämiseen. Yerpestia – bakteeri levitti ihmisten keskellä vuosisatoja sitten kauhua ja kuolemaa. Evankeliumin vaikutus on täysin toisenlainen. Jos evankeliumia tuntematon  ihminen saa kosketuksen evankeliumista. Se tuo sairaalle terveyden, toivottomalle toivon, sisäisissä kahleissa olevalle vapauden. Evankeliumi tuo sen vastaanottajalle vapauden ihmispelosta, tulevaisuuden ja kuoleman pelosta. Kuinka se on mahdollista? Siksi, että Jeesus, Jumalan Poika on kaikkien ihmisten Vapahtaja, varsinkin uskovien. Sisimmässäni on  varmuus siitä, että Herra kutsuu ajassamme Häneen uskovia levittämään  evankeliumin siunattua ” bakteeria ”ihmisten keskelle. Toivon, että sinusta tulee evankeliumin ruttotaudin levittäjä. Kun lähdet  sisäisen rakkauden pakottamana evankeliumia levittämään voi tapahtua samankaltaista kuin muinoin tapahtui. On mahdollista, että saat myös ruttotaudin, metelinnostajan tai jopa nasaretilaisen lahkon julistajan tittelin. Jos sinulle käy niin onnellisesti. Silloin haluan onnitella sinua! Miksi ? Siksi, että olet päässyt parhaimpaan mahdolliseen seuraan eli apostoli Paavalin askeliin. Kun apostolin vaellus oli päättymässä hän totesi: ” Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat ” ( 2 Tim  4: 7, 8 ).

Jos toivot saavasi kirkkauden kuihtumattoman seppeleen, lähde apostolin tavoin kilvoittelemaan ikuista kirkkautta kohti. Tie on yhä sama kuin apostoli Paavalin aikana. Hän kääntyi Herran puoleen. luovutti itsensä ehdoitta Kristukselle, otti kasteen Kristukseen ja kertoi Hänestä lähimmäisilleen. Se on tie kannattaa  valita tänään.

 

Jussi Jokisaari


Sormianalogia – mikä on tärkeintä elämässäni

Oletko koskaan miettinyt, mitkä asiat ovat elämässäsi tärkeimpiä? Minä ainakin olen ja uskon, että useimmat meistä ovat. Asian jäsentämiseksi itselleni olen käyttänyt sormianalogiaa, jonka haluan esittää tässä blogissani. Jotta asiat pysyisivät hallinnassa, rajataan ne viiteen tärkeimpään. Asiat ovat kullakin yksilölliset ja keskeistä onkin niiden merkittävyys ja keskinäinen riippuvuus.

Useimmilla on kädessä 5 sormea. Minulla 5 tärkeintä osa-aluetta ovat seuraavat:

Peukalo on tärkein. Se edustaa suhdetta Jumalaan ja sieluni pelastumista-siis uskoa. Sormista peukalo on erityisasemassa. Peukalo voi toimia kaikkien muiden sormien parina. Kun laittaa käden nyrkkiin tai tarttuu johonkin esineeseen, on peukalo välttämätön, jotta syntyy pitävä ote. Peukuttaminen on tuon sormen nostamista ylös kohti Jumalaa käsi nyrkissä, jolloin muut sormet ovat kämmenen suojassa. Niin kuin emme voi ilman Jumalaa mitään tehdä, niin samoin on kädessä peukalonkin laita. Mutta peukalo voi olla myös väärässä paikassa, kuten keskellä kämmentä. Ne joilla on näin huonosti asiat, huomaavat pian, että se kyllä on komeasti esillä, mutta käytössä melko hyödytön. Tähän sormeen liittyy myös muuta analogiaa, kuten ”peukalosääntö” tai ”peukaloiminen”. Voi olla vaikeaa, mutta siitä huolimatta toivon, että Jumala peukaloisi minun elämääni enkä minä lähtisi peukaloimaan Jumalan sääntöjä.

Seuraava on etusormi. Minulla se edustaa ihmissuhteita: parisuhdetta ja ystäviä. Kun kättelen ihmisiä, ottaa kosketuksen ensin vastaan etusormi ja sitten peukalo. Sitten tulevat kämmen ja muut sormet. Etusormi on peukalon kanssa jo hyvä pari ja niiden kanssa askaroin kaikkein eniten. Koska en hallitse ”10-sormijärjestelmää” kirjoitan tätäkin blogia etusormijärjestelmällä, jossa toinen etusormi toimii ja toinen etsii. Sama pätee ihmissuhteisiin. Siinäkin etsitään ja toimitaan.

Pisin kaikista on keskisormi. Minulla se on psyykkinen ja fyysinen terveys. Pisimpänä sormena se näkyy kauas. (Sinulla voi sormilla olla toinen pituusjärjestys). Se myös ottaa ensimmäisenä iskut vastaan. Viime aikoina on ollut melkoisesti pulmatilanteita tämän sormeni kanssa ja joskus tekisi mieleni näyttää ”kansainvälistä merkkiä”, joka osoitetaan keskisormella. Tämän välttämiseksi saan onneksi tukea muilta sormilta.

Neljäs sormi on nimetön, joka minulle kuvaa nimettömän nimensä mukaisesti vaihtelevasti erilaisia asioita. Tällä hetkellä parhaiten sitä kuvaa Suomessa vallitseva hyvinvointi ja elämisen ulkoiset tekijät. Saan asua suomalaisena Suomessa. Infrastruktuurin taso on korkea. Minulla on kohtuullisen hyvä työpaikka ja yhteiskunnallisesti tulevaisuus näyttää turvatulta, mikäli nyt tässä globaalissa maailmassa voi mikään olla turvattua ja varmaa, paitsi jatkuva muutos.

Nimetön on lähellä keskisormea ja koen, että se on hyvä apu vammautuneelle keskarille.

Viimeisenä kaikista on pikkurilli. Se on pienin ja muista riippumattomin. Kun yrität taivuttaa muita sormia, huomaat, että ne aika helposti taipuvat nivelistään riippumatta muista sormista, vaikka ovatkin toisistaan riippuvaisia. Sen sijaan pikkurilliä tavuttaessa väkisin ainakin nimetön seuraa sen mukana. Jotain yhteistä niillä on. Vaikka pikkurilli on pieni tekijä suhteessa muihin, se taipuu muita kohti ja pyrkii lisäämään vaikutusvaltansa. Vaikka se on pieni, me rakastamme sitä.

Pikkurilli on raha. Sanotaan, että joku kietoo toisen pikkusormensa ympärille. Se isottelee ja käyttää valtaansa muihin. Toki sitä tarvitaan, mutta siitä ei lopulta ole apua, jos muut sormet ovat vioittuneet. Se ei lisää uskoa, paranna ihmissuhteita tai terveyttä eikä takaa turvaa ja arvostusta.

Hyvä lukijani ! Sinulla on varmasti erilainen tärkeysjärjestys kuin minulla. Olipa asioittesi järjestys mikä tahansa, toivon, että ymmärtäisit peukalon merkityksen.

Yksi varoitus:                      Asenne tulee olla kohdallaan. Tämäntyyppisissä analogiaharjoituksissa voi muuten mennä pahastikin harhaan arvojen suhteen.

 

Arto Siitonen