”Vaari, oletko sinä varmasti oikealla tiellä?”

Vuosia sitten poikamme muutti Floridasta Ruotsiin Eskilstunaan. Hän asui perheineen vuosia Floridassa, missä hän oli opiskelemassa. Eskilstunassa oli vireä suomenkielinen seurakunta, joka kutsui hänet työntekijäksi. Saimme tietää tämän, kun poikamme kutsui meidät Eskilstunaan. Hän oli siellä aloittamassa pastorin työtä. Tuolloin asuin vaimoni kanssa Vaasassa. Läksimme mielellämme tervehtimään poikaa ja hänen perhettä pitkän ajan jälkeen, kun siihen tuli tilaisuus. Eritoten lastenlapsia oli ikävä. Kun rakkaittemme tapaamiseen oli mahdollisuus, emme halunneet laskea tilaisuutta ohi Sitä paitsi meillä oli asiaa myös nuorillemme. Vaasasta oli tuolloin Ruotsin Sundsvalliin säännöllinen laivayhteys. Ajattelimme hyödyntää yhteyden ja soitin yhtiön konttoriin. Aikomukseni oli hankkia paikka laivaan. Se toivo raukesi, sillä ensimmäinen mahdollisuus laivamatkaan olisi vasta parin vuorokauden kuluttua. Tein päätöksen, että ajan Tornion ja Haaparannan kautta. Laskelmoin, että se on nopein ja edullisin vaihtoehto. yön nukuimme tyttäremme, vävymme ja heidän lastensa kanssa Torniossa. Peräkärryyn olimme pakanneet Vaasassa pojan perheen tavaroita. Seuraavana aamuna hoidimme asioita Torniossa ja Haaparannalla sen jälkeen käänsin auton haaparantaan ja sieltä etelän suuntaan. Useita tunteja ajettuamme poikkesimme ison huoltoaseman ravintolaan aterioimaan. Matka jatkui oitis. Olin ajanut yhtä soittoa kohti etelää yli 10 tuntia, kun kolmen vuoden ikäistä Robert poikaa alkoi väsyttää. Hän istui mummon kanssa takapenkillä. mummo laittoi hetkessä pikkumiehelle nukkumapaikan ja matka jatkui. Robertin isoveli Jesse valvoi vierelläni pirteänä kuin peipponen. Muutamaa tuntia myöhemmin sanoin hänelle, että voit nukkua. Vaari jaksaa kyllä ajaa. koskaan ennen en ollut nähnyt vastaavaa. Poka nukahti heti, kuin olisi saanut nuijan iskun päähänsä! Tukholman ohitettuani ajoin Göteborgin tielle. Vaimoni ja pojat nukkuivat syvää, rauhallista unta. He eivät tienneet mitään tästä pahasta maailmasta. Näin kului pari tuntia. Sitten, hieman yllättäen Robert heräsi. Hän istui takanani. valppaana liikennettä tarkkaillen, yhtäkkiä 3 vuotias kysyi: ” Vaari, oletko sinä aivan varma, että ajat oikeaan suuntaan? Pikkumiehen kysymys oli aiheellinen. Pienessä päässä poika ilmeisesti laskelmoi, että vaari on valinnut väärän tien, koska matka yhä jatkuu! Ehkä hän muisti, miten kauan oli ajettu ennen ravintolassa käyntiä ja sen jälkeen pitkään. Poika luultavasi osasi hahmottaa myös sen, että oli nukkunut kauan, koska väsymys oli väistynyt. Runsas kaksi tuntia sen jälkeen olimme lähellä päämäärää. En ollut käynyt ennen kyseisessä kaupungissa. Soitin pojalleni. Sain häneltä hyvät ohjeet ja niitä seuraten osasin hyvin perille. Oli varhainen aamu. kello oli 4. 30 kieppeillä. Pitkä matka oli lopussa ja olimme onnellisesti rakkaittemme luona.

kolmevuotiaan lastenlapsemme kysymys on yhä aiheellinen. Vanhassa hengellisessä laulussa runoilija kyselee

” Minne ystävä ompi matkas määrä?

Minne tiesi vie, tiedätkö Sä sen ?

Onko suuntasi oikea, vai väärä,

Sitä ystävä sulta kyselen.”

Toivon, että pysähdyt miettimään. oletko varmasti oikealla tiellä eli tiellä, jota kulkien pääset kerran perille siihen valtakuntaan, jonne Vapahtaja, Kristus lähti valmistamaan sijaa omilleen ? Oli tosi hienoa, kun miniämme valmisti meille pitkän matkan tehneille pehmeän puhtaan vuoteen. Saimme peseytyneinä ja väsyneinä kallistua ihanan puhtaalle vuoteelle lepäämän. Muutaman tunnin lepo poisti totaalisen väsymyksen olemuksesta. Sen jälkeen oli jälleen hienoa tarttua uusin voimin päivän haasteisiin.

Raamatusta löydät selkeät ohjeet, miten löydät tien ISÄN kotiin. Psalmi 119: 4 ”Sinä olet asetuksesi tarkasti säätänyt, että niitä tarkasti noudatettaisiin.” Itse Elämän Herra neuvoi meille ainoan, oikean tien ” Minä olen TIE ja Totuus ja elämä , eikä kukaan tule Isän tykö muutoin kuin , minun kauttani.” ( Joh 14: 6 ). Valitse siis tämä ainoa, oikea tie, päästäksesi kerran oikeaan päämäärään!

Jussi Jokisaari.


Jumala on uskollinen loppuun asti

Psalmi 106 on minulle todella koskettava luku. Suosittelen, että lukisit sen kokonaan, jos vain sinulla on aikaa. Jos sinulla ei ole aikaa, niin haluaisin, että muistaisit nämä jakeet: “Mutta Hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun Hän kuuli heidän valitushuutonsa. Ja hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessaan.” (Psalmit 106:44-45)

Israel monesti käänsi selkänsä Jumalalle. Useasti he myöskin lankesivat aika vakaviinkin synteihin, vaikka Jumala oli näyttänyt heille useasti Hänen todellisuutensa mahtavien ja uskomattomien tilanteiden kautta. Silti Raamattu kertoo: “Monet kerrat Hän pelasti heidät, mutta he olivat uppiniskaiset omassa  neuvossaan ja sortuivat pahain tekojensa tähden.” (jae 43)

Me kaikki tiedämme miltä se tuntuu kun joku ihminen, vaikka läheinen, ei kuuntele meitä tai yritä ymmärtää kun yritämme neuvoa häntä. Olemme elämämme varrella tulleet loukatuiksi useasti ja joku, vaikka hyvä ystävä, on saattanut oikein kääntää selkänsä meille, vaikka emme olisikaan tehneet hänelle mitään pahaa tai senkin jälkeen kun olemme jo pyytäneet anteeksi rikkomustamme häntä vastaan. Voi olla, että tällöin luovutamme tämän henkilön ja asian suhteen. Luonnollisesti, meidän ihmisten tapa on välillä reagoida tällaisiin tilanteisiin kyseisellä tavalla. Luovuttaa henkilön suhteen.

Mutta tämä ei ole Jumalan tapa, vaikka Jumala sai nähdä ja kokea oman kansansa nousevan Häntä vastaan ja kiusaavan Häntä. Hän oli pelastanut heidät lukemattomat kerrat ja siksi jossain vaiheessa Jumalalle ikään kuin “riitti”. Sanotaanpahan vielä, että Hän “kyllästyi perintöosaansa”. Jumala antoi kansalle vapauden valita se, mitä he olivat teoillaan eli synneillään osoittaneet haluavansa, eli vapauden elää irstaudessa pelkäämättä, kunnioittamatta ja rakastamatta Jumalaa, Häntä, joka “– toin sinut Egyptin maasta–” (Psalmi 81:11) Näemme seuraavassa jakeessa, minkälaiset aikomukset Jumalalla oli kansaansa kohtaan:“Oi, jospa minun kansani minua kuulisi ja Israel vaeltaisi minun teilläni, niin pian minä masentaisin heidän vihollisensa ja kääntäisin käteni heidän vihamiehiänsä vastaan. — Mutta kansaansa Hän ruokkisi parhaalla nisulla; minä ravitsisisin sinua hunajalla kalliosta” (Psalmi 81: 15 & 17)

Meitä vastaan tehdyistä loukkauksista koituneet arvetkin voivat olla niin syviä, että vaikka olemme antaneetkin meitä loukanneelle henkilölle anteeksi, niin emme välttämättä enään pysty kohtaamaan Häntä samalla tavalla kuin ennen.

Mutta katsokaa mitä Jumala teki.

Sillä samalla hetkellä kun Hän kuuli kansansa, taas, huutavan ahdistuksissaan, omien tekojensa tähden Häntä, niin Hän ei pilkannut, katsonut alas tai syyttänyt aikaisista teoista vaan: “Mutta Hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun Hän kuuli heidän valitushuutonsa. Ja hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessaan”

Onpahan kirjoitettu vielä Uudessa Testamentissakin: “Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room 10:13) Jumala armahti koko kansaa ja “Hän salli heidän saada armon kaikilta, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.” (jae 46)

Eivät yhdetkään meidän pahat tekomme estä Jumalaa kääntymästä meidän puoleemme kun kutsumme Häntä avuksemme tai kun mietimme, että voisiko Jumala enää minua auttaa. Voisiko tälle minun tilanteelleni tulle apu? Onko minulla enää toivoa tulevasta?

Annahan kun kerron, että tällaiset mietteet ovat sellaisia, jotka saavat Jumalan kääntymään uudestaan sinun puoleesi, koska Hän on aina halunnut auttaa ihmisiä, varsinkin omia lapsiaan. “Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä Hänen korvansa kuuro kuulemaan.” (Jesaja 59:1)  Hän oli ennen uskollinen, on nyt uskollinen ja on tulevaisuudessakin uskollinen, hamaan loppuun asti. Hän uskollisesti varjelee sinua, kasvattaa sinua, rakastaa sinua, auttaa sinua, siunaa sinua, pelastaa sinut monista asioista, tukee sinua, lujittaa sinua ja kuljettaa sinut kotiin, iankaikkisuuteen nauttimaan sen autuudesta, niinkuin Hän on luvannut. Timoteuskirjeessa on kirjoitettu siitä, kuinka Jumala tahtoisi, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Siksi Hän armahti Israelia vielä uudelleen ja siksi Hän armahtaa sinuakin, vielä uudelleen.

Olkoon tulevat päivät sinulle iloksi!

Joadan Sabure


Vaikuttavia sanoja

Kuulemme ja puhumme päivittäin satoja, jopa tuhansia sanoja. Kuulemme sanoja radiosta, televisiosta, videoilta jne. Nykyisin puhutaan myös äänisaasteesta, joka on turmellut maanpiirin ja levinnyt  kaikkialle. Ison Kirjan ennustus on toteutunut: ” Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja

lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton. Sen tähden kirous kalvaa maata ja sen asukkaat syystänsä kärsivät ja sen tähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat ja vähän jää ihmisiä jäljelle. Viini murehtii, viiniköynnös kuihtuu, kaikki ihmiset huokaavat. Loppunut on vaskirumpujen riemu, lakannut remuavaisten melu, loppunut kanteleitten riemu   ( Jes 24: 6 – 8 ”).Tämä profeetan n. 2600 vuotta sitten välittämä ennustus on valitettavasti toteutumassa silmiemme edessä.  Mistä sen tiedämme? Siitä, että edellä olevat sanat ovat Jumalan antamia profeetta Jesajan kautta. Sen tähden ne ovat vaikuttavia sanoja ja ne toteutuvat 100 % varmuudella. Oletko ajatellut, että meidän ihmisten lausumat sanat voivat myös olla vaikuttavia sanoja? Viittaan kahteen tärkeään sanaan. Mitä ne sanat ovat? Kiitos ja anteeksi. Väitän, että jos nuo sanat otetaan käyttöön puolisoiden kesken,  perheissä, sukulaisten ja ystävien parissa sekä työtoverien kesken sanojen positiivinen vaikutus heijastuu koko yhteiskuntaan!  Ajattele, millainen yhteiskuntamme olisi, jos noita sanoja käytettäisiin kaikissa ihmissuhteissamme? Uskon. että jokaisella aviomiehellä ja  naisella on syytä tarkistaa asenteitaan puolisoon, lapsiin, omiin vanhempiin  ja isovanhempiin. Voit yllättää puolisosi, vanhempasi tai isovanhempasi puhelinsoitolla. Kiitä häntä rakkaudesta, huolenpidosta, vaivannäöstä, jota hän on sinulle osoittanut. Samalla voit pyytää anteeksi kovia, armottomia sanoja, mitä ehkä olet kiivastuksissasi ja ajattelemattomuudessa sanonut rakkaalle puolisollesi, läheiselle tai jollekin kanssaihmiselle. Pyydä ja anna sinua vastaan rikkoneelle anteeksi kaikki, vaikkei hän ei anteeksipyyntöä esittäkään! Joku ajattelija on osuvasti todennut, ettei nöyrän selkää  voi katkaista! Jeesus, Jumalan Poika on  ihana esikuva nöyryydestä. Sillä ennen kuin hän kuoli ristillä, hän rukoili vainoojiensa puolesta: ” Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Kristuksen viimeiset sanat olivat myös vaikuttavia. Herran ristin vierellä oli myös ristiinnaulittu ryöväri. Hän oli teoillaan ansainnut kuoleman. Aivan elämänsä viimeisillä hetkillä hän rukoili: ” Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Uskon, että nämä sanat, jotka kuoleman ansainnut ryöväri esitti Jeesukselle olivat vaikuttavia sanoja. Ne saivat Taivaalliset voimat liikkeelle. Kuolemaan tuomittu ryöväri sai nöyrtymisen jälkeen  kaikki tekonsa anteeksi sekä ikuisen elämän lahjan, Jeesuksen ristin kuoleman ansion tähden.

Jussi Jokisaari


Miksi sairaat eivät parane ?

Tämä on monen sairastavan uskovan kipeä kysymys. Miksi? Tiedät, että rakastava Jumala on olemassa. Tiedät ja uskot, että Hän on kaikkivaltias. Mikään ei ole Hänelle mahdotonta. Olet Raamatusta lukenut lupaukset parantumisesta. Olet vedonnut niihin rukouksissasi. Toisetkin ovat rukoilleet puolestasi, tai ainakin ovat luvanneet sen tehdä. Sinua on voideltu raamatullisesti öljyllä, joka on Pyhän Hengen vertauskuva. Olet käynyt ”parantumiskokouksissa”. Niissä ”parantaja” on pannut käden päällesi ja olet jopa tuntenut jotain kehossasi.

Olet kuullut miten samanlaisesta tai jopa pahemmasta sairaudesta on joku toinen parantunut. Silti tauti nakertaa voimiasi päivittäin ja yhä pahemmin. Et voi ymmärtää, missä mättää.

Olet käynyt hengellisissä ”uskon-pumppaus-kokouksissa”. Enää et jaksa, koska niissä täynnä intoa ja menestystä saarnaavat puhujat vakuuttavat sinulle, että ”terveys on vain otettava vastaa”.  Sitten jälkikokouksessa hiukan epäillen, mutta uskoen niin kovasti kuin kykenet, menet rukousjonoon. Ja taas sydämessäsi syttyy toivon kipinä: ”Jospa nyt olisi minun vuoroni ja parantuisin”.

Ja tulos on sama. ”Et osannut ottaa terveyttä vastaan”. Tai et ole rukoillut tarpeeksi. Tai epäilet Jumalan tahtoa parantaa. Tai olet peräti tehnyt jotain salaista syntiä. Joku ”viisas” kertoo sinulle, ettet ole edes uskossa. Alat ehkä lopulta itsekin epäillä sitä.

Huomaatko, että koskaan syy ei ole näissä ”parantajissa”. Heillä on meriittiä siitä, että Jumala on antanut heille parantamisen armolahjan. Sinun annetaan ymmärtää, että Jumalan palvelijan kykyä käyttää lahjaansa ei saa epäillä.

Usein pelastuminen ja parantuminen yhdistetään toisiinsa. Jopa väitetään, että pelastuneille uskoville kuuluu parantuminen. Itse sairastan tautia, joka etenee ja heikentää fyysistä toimintakykyä. Henkisen toimintakyvyn jokainen lukija voi arvioida esim. tämän ja muiden blogieni perusteella. Toivon kuitenkin, että pidätte arvionne tästä omana salaisuutenanne.

Entä sitten, jos paranisin, rakentaisiko se minun uskonelämääni? Tulisiko minusta vakaampi ja ahkerampi todistaja? Rukoilisinko ja lukisinko Raamattua enemmän? Olisiko se merkki työpaikalla ja kaveripiirissä, että Jeesus elää ja toimii? Tulisiko ihmisiä uskoon? Alkaisiko uusi herätyksen aika? Tuskin. Vaikka kaipaamme jumalallisia ihmeitä, ei meidän uskomme ole niistä kiinni. Mooses teki paljon Jumalan aikaansaamia ihmeitä ja Jeesus teki vielä enemmän tunnustekoja ja silti useimmat eivät uskoneet.         

Miksi kaikki sairaat eivät parane? Joku harva kokee ns. jumalallisen ihmeen ja parantuu, mutta suurin osa ei. Tämä on mysteeri. Jos odotit, että kerron salaisuuden tässä blogissani, joudun tuottamaan pettymyksen. En osaa vastata. Mutta ei osaa vastata kukaan muukaan. Olisihan se kiva, jos joku minua viisaampi kertoisi vastauksen. Sen tietää vain Jumala.

Miksi toisen Jumala parantaa ja toisia ei? Raamatusta löytyy joitakin esimerkkejä mahdollisista syistä. Asiasta ei ole mitään tilastollista faktaa, mutta eräiden tuntemieni esimerkkien valossa näyttää siltä, että Jumala parantaa sairaita, jotka eivät meidän muiden mielestä ole niitä kaikkein hurskaampia ja toisaalta sairauksiin menehtyy uskovia, jotka ovat esimerkillisiä seurakunnan tukipilareita tai pienten lasten vanhempia. Myöskään rukoilijoiden määrällä tai parannuksenteon aitoudella tai aina edes sairastavan uskonelämän laadulla (ulkopuolisen silmin) ei näytä olevan paljon tekemistä asian kanssa.

Vaikuttaa siltä, että Jumala on nähnyt hyväksi pitää tämän asia mysteerinä. Miksi ? Olen pohtinut asiaa. Olisikohan eräs syy siinä, että Jumala kaipaa yhteyttä omiin lapsiinsa eikä siksi tarjoa mitään mallia, joka toimisi aina tai lähes aina kuten apteekista tautiin ostettu pilleri. Ei ole metodia: tee näin ja noin niin paranet.

Raamatusta löytyy kuitenkin eräs metodi, joka toimii erehtymättömästi ja aina. Se kuuluu seuraavasti:

”Ota Jeesus vastaan. Anna hänen puhdistaa syntisi – niin pelastut”. Ja eräänä päivänä myös paranet. Et ehkä tässä hetken kestävässä ahdistuksessa vaan tulevassa ihanassa ikuisuudessa, vrt. Joh. 1:12, Ilm 21: 3-4.         

 

 

Arto Siitonen


Aurinko Anna

Kun tapaamme tuntemattoman lähimmäisen ensimmäisen kerran, hänestä jää mieleen jonkinlainen kuva. Ensitapaaminen on tärkeä siksi, että silloin jokaiselle muodostuu tietynlainen kuva lähimmäisestä. Usein suurin osa tapaamistamme ihmisistä jää ainutkertaiseksi. Mutta onneksi on myös joukko sellaisia, joiden kohtaaminen jättää elämään pysyvän jäljen.

Sellainen lähimmäinen oli Aurinko Anna – nimellä tunnettu jo elämän iltapuolta elävä nainen. Anna oli lähimmäinen, joka oli aina iloinen, valoisa positiivinen ja ennen kaikkea muuta yliluonnollisen kiitollinen. Lyhyesti sanottuna Anna oli  lähimmäinen, jota on mahdoton unohtaa. Mielestäni Annassa oli eräässä mielessä jotain ylimaallista. Ei hänellä inhimillisesti ajatellen ollut järin paljon tapahtunut sellaisia asioita, joista olisi voinut kiittää tai riemuita. Päinvastoin, hän oli kokenut  asioita, jotka olisivat nujertaneet  kiitollisen mielen. !6 vuotiaana hän oli sairastunut. Sairaus oli riistänyt hänen liikuntakykynsä, koska hän oli joutunut vuoteeseen sidotuksi. Annan jalat ei kantaneet hänen hentoa olemustaan. Olen lähes varma, että suurin osa 16 vuotta täyttäneistä olisi katkeroitunut ja muuttunut kyyniseksi. Mutta Anna oli täynnä lempeyttä, iloa ja kiitollisuutta!  Toimin useita vuosia Annan kotiseurakunnan paimenena. Joka kerta, kun kävin seurakunnan parin vanhimman kanssa tai yksin häntä tervehtimässä tai vietimme hänen huoneessaan ehtoollishetken koin Taivasten Valtakunnan todellisuuden aivan erikoisella tavalla. Ne hetket olivat pyhiä, ikimuistoisia. Kerta kaikkiaan niitä hetkiä on mahdoton unohtaa! Vuosien saatossa Aurinko Annan muisto on palautunut mieleeni useita kertoja. Luulen, ettei  yksikään, joka pääsi hänet tuntemaan voi unohtaa Annan valoisaa, kiitollista ja tyytyväistä olemusta.

Mikä teki Annasta niin  unohtumattoman persoonan? Uskon, että tärkein seikka oli se, että hän ”asui” hengessä taivaallisissa! Tiedän, että hän rukoili paljon kotiseurakuntansa, työntekijäin, vanhinten ja seurakunnan monipuolisen toiminnan puolesta. Annan mittaamattoman arvokasta työtä eivät läheskään kaikki seurakuntalaiset osanneet paljon arvostaa. Mutta Sanan perusteella tiedän, että Hän joka  tuntee kaikkien ihmisten motiivit ja salaiset ajatukset on kerran maksava Aurinko Annalle runsaan, ikuisen palkan. Seurakunnan Pää, Kristus on todennäköisesti pian palaava Häntä odottaville: ” Hänen herransa sanoi ( sanoo ) hänelle:

Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen. Mene herrasi iloon ” ( Matt 25: 23 ). Sangen todennäköistä on, ettei Aurinko Annan salassa tapahtunutta rukoustyötä edes kaikki hänen kotiseurakuntansa työntekijät ja seurakuntalaiset osanneet paljon arvostaa. Mutta seurakunnan Herra, joka näkee  kaikki, mitä Häneen uskovat täällä tekevät salaa tai julkisesti saavat kerran oikeudenmukaisen palkan tekemästään. Satavarmaa on myös se, ettei Aurinko Annankaan salassa tapahtunut vuosikymmenien työ jää vaille huomiota, vaan Herramme on maksava hänelle, kuten kaikille palvelijoilleen tai palvelijattarilleen ihanan ikuisen palkan.

Kiitos Jumalalalle Aurinko Annasta ja hänen hauraan olemuksensa säteilevästä ylimaallisesta  kirkkaudesta oli hänet tunteille kuin konkreettinen viesti Jumalan kirkkauden maasta.

Aurinko Annan muistoa lämpimästi siunaten,

Jussi Jokisaari


Palkka vai lahja?

Luultavasti jokainen, joka on saanut uskon Jeesukseen muistaa uskoontulonsa hetken. Se oli kokemus, joka muutti elämäni täysin. Muistan sen hetken yhtä kirkkaana kuin se olisi tapahtunut eilen. Ilta oli joulukuun 26. päivä . Siitä on kulunut vuosikymmeniä! Tapasin vähän aiemmin  parhaan poikakaverini. Hän kertoi lainanneensa kotikylässäni asuneilta Helsingin Saalem – seurakuntaan kuuluneilta nuorilta naisevankelistoilta hengellisiä nuorten kirjoja. Sillä matkalla, palauttaessaan kirjoja, hän oli tullut uskoon! Kokemuksestaan hän innoissaan kertoi. Hän myös kertoi evankelistain asunnolla illalla olevasta nuorten illasta. Hän houkutteli minua sinne. Aluksi vastustin kaveriani rajusti. Mutta Veikko ei antanut periksi. Hän suostutteli ja rohkaisi. Lopulta lupasin lähteä, kun paras kaverini tosissaan pyysi. Vaitonaisena kävelin tuon runsaan kilometrin matkan kaverini kanssa evankelistain asunnolle. Kun menimme sisälle huomasin oitis, että paikalla oli joukko nuoria. Osa oli tuttuja, osa tuntemattomia. He lauloivat joululauluja kitaroilla säestäen. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Koko nuorten ryhmä polvistui rukoukseen! Se oli uusi, ennen näkemätön hetki! Koin oloni tukalaksi. Mietin hädissäni, mitä teen? Lähdenkö pois ovet paukkuen, vai istua jökötänkö sen aikaa, kun porukka rukoilee? Kolmas vaihtoehto oli jäljellä. Tajusin, että voisin polvistua rukoukseen, kuten koko nuorten joukko. Mietin  hetken ennen kuin polvistuin. Lähes heti povistuttuani kuulin, miten vasemmalle puolelleni tuli joku. Raotin silmiäni ja katsahdin viereeni ilmestynyttä. Huomasin, että hän on  komea, tuntematon , nuorimies. Hän laski oikean kätensä hartioilleni kysyen: ” Haluatko tulla uskoon?” Vastaukseni paljastaa tietämättömyyteni, kun sanoin:” Kyllä minä haluaisin, mutta en tiedä, miten siihen pääsee!” Huomaat, että olin  tosi tietämätön, kun en ymmärtänyt, miten voin päästä uskoon! Onnekseni tuntematon kaveri tiesi.  Hän avasi kädessään olleen Raamatun. Hän luki siitä kaksi kohtaa. Ensin Matteuksen evankeliumista. Sitten Roomalaiskirjeen 10. luvusta. Sen jälkeen hän kysyi: – Saanko rukoilla puolestasi?” Annoin luvan. Hän rukoili, ja siunasi minua Herran nimessä. En kokenut  mitään. Hän avasi uudelleen Raamattunsa Johanneksen evankeliumin 6. luvun kohdalta ja luki:” Kaikki minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee minä en heitä ulos.”( jae 37). Sitten hän sanoi: ” Sinähän halusit äsken tulla Jeesuksen tykö.” Vastasin: ” Niin halusin.” Hän kysyi. ”Mitä sinulle tämän Raamatun kohdan mukaan tapahtui?” Vastasin: ” Jeesus ei heittänyt minua pois.” Seurasi kysymys: ”Kenen oma sinä nyt olet.” Mietin ehkä kymmenen sekuntia ennen kuin vastasin. Tajusin, että koska Jeesus ei heitä pois Hänen luoksensa tulevaa, niin Hän otti minut vastaan. Kaveri kysyi vielä: ” Kenen oma sinä nyt olet?” Mietin hetken, kunnes vastasin:” Jeesuksen.” SILLOIN SE  TAPAHTUI! Näin sisäisin silmin ristin ja sillä riippuvan Jeesuksen. Se näky mursi sisimpäni. Itkin. Silmäni täyttyi kyynelistä. Niin kului ehkä 7- 10 minuuttia. Otin taskustani puhtaan nenäliinan. Kuivasin sillä silmäni ja poskipääni. Sitten yllättäen pulpahti spontaanisti suustani kaksi sanaa: ” Kiitos Jeesus!” Sanat olivat outoja. Aiemmin ei suustani ollut sellaisia sanoja kuultu. Tajusin, että ne annettiin. Herraa ylistäviä sanoja suorastaan pulppuili suustani vuolaana kuin keväinen puro. Huoneessa olleet nuoret tulivat onnittelemaan minua siitä, että olin tullut uskoon! Myöhemmin illalla huomasin, miten koko luomakunta näytti toisenlaiselta. Pikku hiljaa ymmärsin olevani uskossa Jeesukseen. Sen seurauksena elämäni muuttui. Uskovat tulivat tärkeiksi, kokoukset niin ikään. Tästä toisen joulupäivän illasta on kulunut vuosikymmeniä. Mutta elämäni käännekohta on yhä kirkkaana mielessäni. Se päivä oli muutoksen päivä parhaalle kaverilleni sekä yhdelle 15 vuotiaalle kotikylän tytölle  ja minulle. Haluan korostaa, että myös sinä, tämän tarinan lukija voit kokea saman siunauksen, minkä itse koin vuosikymmeniä sitten. Sydämestäni pulppuaa yhä kiitos uskon alkajalle, Jeesukselle siitä, että Hän lahjoitti minulle sisäisesti ylen rikkaan elämän armosta ja lahjana. Osakseni jäi vain vastaanottaa Jumalan armolahja.  Raamattu sanoo: ” Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme” ( Room 6: 23 ). Vielä tänään voit vastaanottaa uskon kautta Jumalan armolahjan. Mutta jos hylkäät sen, saat palkan synneistäsi. Se on kuolema eli ikuinen ero Jumalasta ja Kristuksen vastaanottaneista.  Kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Kumman valitset: Elämän vai kuoleman?

 

– Jussi Jokisaari


Oliko hän suomalainen pakana? Osa 2.

Tähän tapaan mies jutteli.” Olen syntynyt Petsamon käsivarressa. ( Suomi joutui luovuttamaan oikean käsivarren Neuvostoliitolle  osana sotakorvauksia Suomen ja Neuvostoliiton  välisissä rauhanneuvotteluissa syksyllä 1944). Mies jatkoi: ” Lapsuuskotini pohjoispuolella asunut väestö kuului kreikkalaiskatoliseen kirkkoon ja eteläpuolella asuva luterilaiseen kirkkoon, mies selosti ja jatkoi:” Minua ei ole lapsena kastettu, eikä minulla ole ollut muitatakaan hengellisiä harrastuksia, kuin se, että kerran kurkistin Porvoon tuomiokirkon ovesta sisään, vierelläni kävelevä selosti elämänsä vaiheita. Kuuntelin  kaverin puheita vaitonaisena. Ihmettelin sanattomana kuulemaani. Mietin onko se edes totta? Oliko mahdollista, että Hämeenlinnan kupeessa asuva mies oli täysin vieras hengellisille asioille? Toisaalta mies puhui vakuuttavasti. Hän kertoi olleensa sodassa ja haavoittuneensa. Siitä todisteena oli, että hän ontui  jalkaansa. Jalassa oli proteesi. En muistanut tuossa  hetkessä, että Raamattuopiston kurssilaiset levittävät syksyisin useita tuhansia hengellisiä joululehtiä kodista – kotiin periaatteella Hattulan ja lähipitäjien kaikkiin koteihin. Joskus myöhemmin on mieleeni palautunut  tuo varsin erikoinen tapaus. Mikä ero on kristityllä ja pakanalla? Raamatun mukaan: ” Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi” ( Apt. 11:26 ). Oliko tapaamani mies kristitty? Tai ketä voidaan sanoa kristityksi? Eikö kristityksi tunnustautuva ole kristitty? Entä, jos jotakin ei ole kastettu?, kuten tapaamaani miestä ei ollut kastettu lapsena? Antiokiassa alettiin ensiksi nimittää kristityiksi Jeesuksen opetuslapseksi tunnustautuvia. Raamattuopiston rannassa tapaani miestä ei parhaimmalla tahdollakaan voinut sanoa Raamatun kriteerin mukaan kristityksi, koska hän ei tunnustanut olevansa Jeesuksen opetuslapsi. Oliko hän siis suomalainen pakana? Lukija voi itse tehdä siitä oman arvionsa ja päätelmän. Edelleen pyhään Kirjaan tukeutuen siinä sanotaan: ”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana ja siinä on tämä sinetti: ” Herra tuntee omansa` ja luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee” ( 2 Tim 2: 19). Loppujen lopuksi yksikään ihminen ei voi asettua lähimmäisensä tuomariksi. Herra tuntee jokaisen läpikotaisin. Ja Hänen edessään jokainen meistä tekee tilin omasta elämästään. Kuten Sana selkeästi ilmoittaa: ” Niin on siis meidän jokaisen ihmisen tehtävä tili Jumalalle itsestämme”

( Roo 14: 12 ).

Se tilinteon hetki on takuuvarmasti oikeudenmukainen, eikä siitä tuomiosta ole kellään valitusoikeutta! Se on jokaisen hyvä muistaa kaikkina elämän päivinä

                             Jussi Jokisaari


Oliko hän suomalainen pakana?

Suomea, rakasta synnyinmaatamme on pidetty vuosisatoja kristittynä maana. Vuosikymmeniä sitten se oli eräässä mielessä nimellisesti sitä. Silloin suuri osa suomalaisista uskoi, että Jumala on olemassa. Lähes kaikki suomalaiset kuuluivat kirkkoon. Kristillisiä arvoja  kunnioitettiin tässä maassa. Ilmeinen tosiasia kuitenkin oli se, että melko vähän silloinkin oli ihmisiä, jotka tunnustivat olevansa elävässä uskossa Jeesukseen. Toisin sanoen: Uudestisyntyneitä Kristuksen seuraajaksi tunnustautuvia oli sangen pieni joukko.  Yllättävää kyllä jo 1980 – luvulla oli  maassamme ihmisiä, jotka ei olleet kristittyjä edes nimellisesti. Mielestäni sellaista voi syystä sanoa pakanaksi!

Nyt aion on kertoa aidosta suomalalaisesta pakanasta, jonka tapasin 1980 luvulla 1970 ja 80 luvuilla olimme perheenä monena kesänä Hattulan Raamattuopistolla viikon ajan lomailemassa. Vastuullani oli huolehtia myös viikon ajan opistolla lomaa viettävien hengellisestä ohjelmasta. Aamuhartaus oli joka aamu. Päivällä oli raamattutunti ja illalla  iltahartauden pito tai sen juonto. Eräänä päivänä oli pari tuntia vapaata. Olin luentosalissa ja sain selvän käskyn: ” Mene savusaunan rantaan!” Joskus ennenkin olin saanut samakaltaisia kehotuksia. Läksin oitis kävelemään savusaunan rantaan. Sinne oli matkaa ehkä  100 metriä. Päästyäni noin 30 metrin päähän, järvestä moottorivene pysähtyi. Veneestä kuului kiukkuisen miehen puhe: ” Nuoret ovat taas ajaneet tankin tyhjäksi,” Seisoin rannalla noin 30 metrin päässä veneestä. Kuulin miehen sanat ja ja rohkaisin häntä ” Melokaa veneenne laituriin. Minulla auton peräkontissa täysi pensakallona. Tulkaa rantaa niin saatte bensiiniä.” Mies lähti melomaan rantaa kohti. Odotin häntä laiturin nokassa. Kun vene tuli lähelle tartuin sen keulaan ja vedin veneen lähelleni.  Sidoin sen narulla kiinni laituriin. Moottoriveneellä liikkeellä ollut kaveri nousi laiturille. Toivotin hänet tervetulleeksi ja läksin kävelemään  majapaikkaamme kohti. Kävelimme rinnakkain rannan tuntumassa olevaa tietä majapaikkaamme kohti. Kaveri  kysyi ympärilleen vilkaisten: ” Mikä paikka tämä on”? Vastasin: ” Tämä on helluntaiherätyksen Raamattuopisto.” Samalla mies sai kuin sähköiskun. Hän pyörähti ympäri ja aikoi palata takaisin. Sain sanottua: ” Älkää kääntykö, sillä autoni on tuossa  100 metrin päässä.” Mies pyörähti ympäri ja kävelimme yhdessä autolle. Nappasin bensiinigallonan tavaratilasta. Kaadoin miehen tyhjään astiaan bensiiniä. Saunarantaa kohti kävellessämme mies alkoi kertoa elämänsä tarinaa.

Se jatkuu seuraavassa blogissa.

        – Jussi Jokisaari


Ateistin kääntymys

Läksin kodista hieman sekavissa ajatuksissa. Ajattelin näitä kolmea lähimmäistäni. Nuoren perheenisän tulevaisuus arvelutti, kuten myös ateisti äidin. Eniten mieltäni raastoi suloisen pikkutytön kohtalo. Mitä viaton, kaunis lapsi joutuu kokemaan alkoholisoituneen isän ja ateisti äidin taholta? Lapsen tulevaisuus painoi mieltäni. Vaikka olin työkyvyttömyyseläkkeellä lähimmäisten huolet silti rasittivat. Halusin auttaa toivottomuuden ja näköalattoman tulevaisuuden keskellä eläviä lähimmäisiäni todellisen auttajan, Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen. Tiesin kokemuksestani, että Hän tahtoo ja voi auttaa jokaista luokseen tulevaa. Vain

Herra voi antaa rauhattomalle tulevaisuuden ja toivon! Soitin Einolle melko usein sen jälkeen. Kyselin, miten hänellä ja hänen perheellään menee. Myös Eino soitteli minulle. Yhteyden pitomme kesti lähes kaksi vuotta. Sitten se katkesi. Myös Alfa- kurssilaiset tarvitsivat neuvoja, rohkaisua ja apua. Se oli osasyy yhteyden pitoni katkeamiseen Einon kanssa. Sitten aivan yllättäen Eino soitti. Ei kuitenkaan itsensä, vaan puolisonsa takia. Hän kertoi puolisonsa sairastuneen vakavavasti ja toivoneen että tulisin yksin tai Sepon kanssa tapaamaan hänen vaimoa. Soitin heti Sepolle ja kerroin tapahtuneen. Sovimme, että menemme seuraavana lauantaina tapaamaan Einoa ja hänen puolisoa heidän kotipaikkakuntansa terveyskeskuksen sairasosastolle. Ilmoitin Einolle päivän ja kelloajan, milloin  tulemme. Lauantaiaamuna melko varhain läksimme sovittuun tapaamiseen. Heidän kotipaikkakuntansa terveyskeskuksen pysäköintialueella tapasimme Einon. Hän opasti meidät puolisonsa luo. Menimme yhdessä häntä tervehtimään. Mieltäni ilahdutti se, että  Einon puolison mieli oli muuttunut edellisen tapaamisen jälkeen. Nyt hän halusi keskustella hengellisistä asioista. Aiemmin ne eivät häntä kiinnostaneet. Keskustellessamme henkilökunta jakoi potilaille ateriat. Sepon kanssa poistuimme ruokailun ajaksi. Kun ruokailu päättyi palasimme kolmestaan Einon puolison luo. Keskustelu huipentui siihen, että Einon puoliso tahtoi etsiä syntisten ystävää, Kristusta! Se oli Sepolle ja minulle juhlahetki. Rukoilimme hänen kanssaan ja puolestaan. Kerroimme Jeesuksesta, Hänen ristin kuolemasta ja verensä voimasta. Kuin myös siitä, että Kristus on lunastanut verellään  kaikki ihmiset vapaaksi synnin, kuoleman ja Paholaisen vallasta, kuten Raamattu osoittaa. Einon puolisoa siunatessa  tapahtui yliluonnollinen ihme: rouva koki uudesti syntymisen. Hän sai uudestisyntyä elävään toivoon. Siitä Pyhä Kirja kertoo useassa kohdassa. (Johanneksen evankeliumi  1: 12). sekä 1. Piet 1: jae 1: + 3).) Uskoen Jeesukseen rouva sai kokea ihmeistä suurimman: Hänestä tuli Raamatun lupausten mukaan Jumalan lapsi ja Taivasten valtakunnan perillinen! Herra lupaa  Sanassa: ” Anokaa, niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan” ( Mat7: 7,8 ).  Muutamia päiviä myöhemmin oli maakunta lehdessä suru – uutinen, että uskon lahjan Jeesukseen saanut rouva on siirtynyt ikuisuusrajan toiselle puolelle. Myös sinä voit kokea uskoon tulon ihmeen, jos etsit Jeesusta vilpittömin mielin ja rukoillen.

 

– Jussi Jokisaari


”Eihän poliisi vie isää vankilaan?”

Vuosia sitten oli kevättalvi, kuten nytkin. Vuosien ajan olin tehnyt vapaaehtoista vankilatyötä. Pidin ystäväni Sepon kanssa Alfa – kurssia vankilapastorin luvalla vankilassa. Iloitsimme, kun joukko vankeja tuli viikko toisensa jälkeen Alfa- iltaan. Eräs vangeista oli Eino ( nimi muutettu). Hän oli lusimassa lyhytaikaista tuomiota, minkä oli saanut kärähdettyään ratista humalatilan takia. Eino oli innokas kurssilainen. Keskustelimme paljon vieraillessani hänen luonaan. Hänellä oli herkkä luonne. Surullisena totesin, että edessäni on nuori isä, jonka perhe – elämään alkoholi on tuonut paljon  tuskaa. Kuulin, että hänellä on kotona puoliso ja pieni tyttö. Ymmärsin, että muurin ulkopuolella on ainakin kaksi , jotka odottavat puolison ja isän vapautumista. Ajan kuluessa ihastuin Einoon hänen hienon luonteensa takia. Huomasin, että miehen  luonne on avoin, mutta heikko. Vuosien saatossa olin nähnyt, miten Jeesus voi vapauttaa  silmänräpäyksessä ihmisten mielestä toivottoman viinan kahleissa olleen alkoholistin. Toivoin, että Jeesus tekisi sen myös Einolle! Kuten aiemmin mainitsin Einon tuomio oli lyhyt. Sisimpäni täytti sääli nuorta miestä kohtaan. Lupasin viedä hänet autollani vapautumispäivänä kotiin. Tiesin, että reissulla tulee auton  mittariin yli 200 kilometriä. Ajattelin, että se vaiva on pieni, jos voin olla avuksi.  Vapautumispäivän aamuna läksin liikkeellä varhain. Pysäköin auton niin lähelle vankilan porttia, kuin mahdollista.

Kello 7. olin jo sisällä vankilassa. Jouduin odottamaan, kun Einoa koskevat paperit saatiin kuntoon. Kun portti avautui pääsimme ulos. Läksin heti ajamaan Einon kotia kohti. Sinne päästyä menimme  sisälle. Einon puoliso keitti kahvia ja teetä, sillä en juo kahvia. Tiesin, että Einon puoliso on ateisti, joten keskustelua ei oikein syntynyt. Hetken juteltuamme perheen 3 – 4 vuoden ikäinen tytär tuli luokseni ja kysyi.” Eihän poliisisedät vie enää isää vankilaan?” Suloisen pikkutytön

sanat viilsivät sisintäni veitsen tavoin. Yritin lohduttaa ja sanoin: ” Ei poliisisedät vie isää vankilaan, jos hän haluaa olla uskossa!” Ymmärsin, että lapsella on huoli ja pelko isän elämästä. Ehkä hän mietti kauhun sekaisin tuntein, että poliisisedät tulevat pian  hakemaan isän vankilaan. Lohdutin lasta: ” Ei poliisisedät vie isää vankilaan, jos hän haluaa olla uskossa.” Olin huomaavinani, että lapsi rauhoittui ja jatkoi leikkejään.

 

Jussi Jokisaari