Kaunis tapa

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomen kristityt heräsivät auttamaan pientä sukulaiskansaamme 1990 -luvun alkuvuosina. Myös silloisesta kotiseurakunnastamme löytyi joukko uskovia, jotka näkivät naapurikansamme taloudellisen ja henkisen ahdingon, mikä pienen sukulaiskansamme keskellä oli.  Hetkessä syntyi ryhmä, joka lähti auttamaan ahdingossa olevaa sukulaiskansaamme. Mieleeni palautui yksi hengellinen tilaisuus pienessä maaseutu kunnassa. Olin Viron matkalla ystäväni Jorman kanssa. Pienellä seurakunnalla ei ollut palkattua paimenta. Vastuullisena työntekijä oli rakennusmestari, suomea puhuva rehti nuorimies. Hän oli avioliitossa venäläisen naisen kanssa. Hän ei puhunut suomea, joten hän jäi sen takia etäiseksi. Vaikka seurakunnan toiminta oli ulkoisesti perin vaatimaton, oli sillä yksi, mielestäni tosi kaunis tapa, joka minua puhutteli. Ehkä sen takia tuo ulkoisista puutteista  huolimatta kelpaisi esimerkiksi, vaikka suomalaisille seurakunnille. Tuo keväisen arki – illan tilaisuus oli äärimmäisen ankeissa ulkoisessa mielessä sangen vaatimaton. Rakennusmestari veli aloitti tilaisuuden. Sen jälkeen Jorma puhui. Tietenkin välillä oli ryhmän laulamia sekä yksinlauluja että yhteisiä lauluja! Oli tosi hienoa, kun sai livenä kuulla upeaa eestiläistä laulua! Siinä oli voimaa ja paloa. Se osui ja upposi!  Tehtäväkseni oli uskottu tilaisuuden päätöspuheen pito. Kuulijakunta ei ollut järin iso. Mutta kokemuksesta tiedämme, ettei Herra halveksi pieniäkään tilaisuuksia. Maan päällä vaeltaessaan Hän saatto pitää tilaisuuden, jopa yhdelle ihmiselle. Siitä yhtenä esimerkkinä Herramme puhe samarialaiselle naiselle Jaakobin kaivon äärellä. Tuolla yhdelle ihmiselle pidetyllä kokouksella oli mahtavat seuraukset. Lähes kaikki kaupungin asukkaat kokivat hengellisen heräämisen. Monesta kaupungin asukkaasta tuli Herran seuraaja. Meidän kokouksemme näkyvät tulokset jäivät peräti vaatimattomiksi. Eivät sentään ihan nolla tasolle. Johtaessani tilaisuuden loppuun kysyin tahtooko joku luovuttaa elämänsä Jeesukselle? Mieleeni jäi, että yksi nuori ihminen teki myönteisen päätöksen liittyä Jeesuksen seuraajien joukkoon. Sitä ei tarvinnut hehkuttaa. Ilmeisesti kyseinen nuori henkilö oli pohtinut uskon ratkaisua jo aikaisemmin. Sitten se kaunis tapa, tuli julki tuossa tilanteessa. Rakennusmestari seurakunnan edustajana luovutti uskoon tulleelle Jumalan sanan, Raamatun. Tuo pieni ele puhutteli. Se kosketti sisintäni. Vuosikymmeniä seurakuntatyössä toimiessani ei maamme seurakuntakulttuurissamme noin kaunista tapaa oltu otettu jostain syystä, tai ymmärretty ottaa käyttöön. Eestiläiset olivat joutuneet elämään useita vuosikymmeniä ateistisen järjestelmän alaisina. Luultavasti heidän tietämättömyytensä ihmisen elämän tärkeimmistä asioista oli vielä vähäisempi, kuin suomalaisten. Millainen lienee tänään keskivertosuomalaisen tietämys elämän tärkeimmistä  asioista? Epäilen, että se on tänään sangen ohut ja vähäinen. Suomi on tänä päivänä pakanamaa. Mieleeni pompahti edesmenneen armoitetun  sananjulistajan. Veikko Mannisen kertoma tapaus. Veikko oli ollut seurakunnan paimenena tuolloin Espoossa. Hän oli tullut kotipihalleen. Joukko poikia oli ollut samaan aikaan pihalla. Välittömään tapaansa Veikko oli esittänyt kavereille kysymyksen: ” Tunnetteko pojat Jeesuksen? Hiljaisuus oli vallannut poikajoukon. Hetken kuluttua eräs poika oli vastannut: ” Ei se ainakaan tässä talossa asu! ”  Hyvä blogini lukija. Teen sinulle saman kysymyksen: ” Tunnetko sinä Jeesuksen?” Se on elämän ja kuoleman kysymys. Mitä vastaat, se ratkaisee kerran ikuisuus kohtalosi.

Jussi Jokisaari


Aiheeton pelko

Kolme vuotta täyttänyt Mirja oli ollut ensi kerran  pyhäkoulussa. Isä oli tytön sinne saatellut. Pyhäkoulun apuopettaja, Seija lupasi tuoda Mirjan kotiin pyhäkoulun päätyttyä. Toista tuntia myöhemmin Mirja ilmestyi kotiovelle Seijan kanssa. Mirja pujahti tuulikaapin ovesta eteiseen, ja sanoi heti pontevasti: ” Minä olen turvassa, enkä pelkää!” Pyhäkoulussa oli ilmeisesti kerrottu, ettei isojen ihmisten, eikä lastenkaan  tarvitse Jeesuksen seurassa pelätä lainkaan.

Pelko on ajankohtainen yhä. Koronapelon ilmapiiri on levinnyt koko maanpiirin alueelle.  Vielä tänään on Korona pelon  aiheuttaja. Sitä ihmiset pelkäävät lähes kaikkialla. Ehkä suurin osa ihmisistä pelkää Korona virusta. Se pelko on suistanut ihmiskunnan pelon syövereihin muutamassa kuukaudessa. Tietysti on monia muitakin pelon aiheuttajia. Tiedän, että moni pelkää pimeää, yksinäisyyttä, tulevaisuutta ja eritoten kuolemaa. Sillä jokainen tietää, että kerran on väistämättä edessä ihmisen viimeinen pelon aiheuttaja eli kuolema. On riemullista tietää, että on olemassa Eräs, joka on murskannut kuoleman vallan. Hän on Jeesus Kristus, joka ensimmäisenä kukisti kuoleman. Hän nousi esikoisena ylös kuolleista. Onnellinen ja viisas on ihminen joka haluaa vastaanottaa Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana. Kristukseen uskova ja toivonsa asettava vapautuu kerta kaikkiaan pelkojen kuristavasta otteesta! Miten se on mahdollista? Ehkä mietit sitä ja ajattelet onko se totta? Muista, että Jeesus on ainoa Herra ja Vapahtaja elämän jokaisena päivänä! Jos otat Hänet vastaa. Silloin voit kiitollisin mielin todeta, kuten 3 vuoden ikäinen Mirja tytär jämäkästi sanoi: ” Minä olen turvassa, enkä pelkää.” Kyseinen lupaus löytyy Raamatusta: ”  Katso, Jumala on minun pelastukseni, minä  olen turvassa enkä pelkää, sillä  Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni” ( Jesaja 12: 2 ). Miten on sinun elämässäsi? Oletko vielä  pelkojesi vanki? Muista, että on olemassa vain YKSI auttaja. Hän haluaa ja tahtoo pelastaa jokaisen, joka pyytää nöyrästi sitä Häneltä, Kristukselta Jeesukselta. ” Sillä jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä pelastuu.”  ( Roomalaiskirje 10: 13. Oletko sinä avuksesi huutanut Herran nimeä? Ellet. Tee se pikimmiten, jottet jää osattomaksi Jumalan armosta, jota vielä tänään tarjotaan Jumalan evankeliumin kautta kaikille kansoille ja yksilöihmiselle. Näissä merkeissä hyvää, peloista vapaata kesää jokaiselle blogien lukijalle

Jussi Jokisaari.