Vaarallista leikkiä

Oli huhtikuun alkupuoli vuosia sitten ja kuukauden ensimmäinen sunnuntai.  Kuukauden ensimmäinen sunnuntai on vuosikymmenien kuluessa muodostunut helluntaiseurakunnissa Ehtoollisjuhlapäiväksi. Myös kotipaikkakuntani helluntaiseurakunta kokoontui Kristuksen kuoleman muistojuhlaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Seurakunnalla ei vielä tuolloin ollut omaa rukoushuonetta, vaan se kokoontui kodeissa. Lapsuuskotiini kokoontui seurakunta  tuona päivänä muistelemaan Herran kärsimyksiä ja kuolemaa. Kotini oli joen rannalla. Huhtikuun alkupuoli oli yleensä jäiden lähtöaikaa. Muutama satametriä kotini alapuolella oli joessa saari. Sen vuoksi joki oli siltä kohdalta kapeampi kuin muualta. Saaren kohdalle muodostui lähes joka vuosi jäiden lähtiessä mahtavia patoja. Jostain syystä jääpadot kiinnostivat erityisesti poikia. Niin myös tuona sunnuntaina. Joukko joen alajuoksulla olevien kotien poikia oli kokoontunut seuraamaan jokakeväistä luonnonnäytelmää. Jääpato ikään kuin lumosi poikajoukon. Lähes heti rohkeimmat pojat alkoivat  hyppien jäälautalta toiselle ylittää jokea. Varttuneemmat varoittelivat leikkiviä poikia. He ymmärsivät, että jääpadon ylittäminen jäälautalta toiselle on äärimmäisen vaarallista. Kaksi – kolme yli 10 vuoden ikäisille  pojille jääpadolla leikkiminen oli  huippujännittävää. Risto oli yksi leikkivistä. Hän oli uhkarohkein kaikista. Ensimmäisenä hän lähti ylittämään  jokea. Ylitys onnistui. Toista rantaa kohti pomppiva Risto rohkaisi kavereitaan tähän tapaan: ” Seuratkaa minua.” ”Tulkaa yli!” ”Näettehän, ettei  tässä ole mitään vaaraa.” Kaverit empivät. Kukaan ei uskaltanut seurata Riston esimerkkiä. Hetken aikaa Risto odotti kavereita toisella rannalla. Kun kukaan ei halunnut lähteä Risto lähti itse paluumatkalle. Taitavasti hän pomppi jäälaudalta toiselle. Kaverit seurasivat jännittyneenä rannalla Riston  joen ylitystä. Hän oli ylittänyt jo joen keskikohdan. Voimakkaasti virtaava vesi oli haurastuttanut jäälautat. Lautta  hajosi yhtäkkiä Riston alla. Poika katosi tummaan veteen. Silloin kavereille tuli hätä. He juoksivat pitkin joen rantaa apua huutaen. Huudot kuultiin lähitalossa. Sieltä kiiruhti muutamia apuun. Riston kaverit ja lähitalon miehet yrittivät löytää veteen vajonneen Riston. Mutta häntä ei löytynyt. Poikien uhkarohkea leikki päättyi reippaan Riston ennen aikaiseen kuolemaan. Tämä  järkyttävä onnettomuus muistutti kyläläisiä, miten ajattelemattomasti Risto käyttäytyi. Jokaista ihmistä synti houkuttaa ja  kiehtoo. Synti on  kuin magneetti. Se vetää nuoria ja ikääntyneitä puoleensa yhtä houkuttelevana kuin jäälautta poikia. Synnin kanssa ei kenenkään pitäisi leikkiä. Se on yhtä lumoava ja houkutteleva kuin jäälautta pojille. He saivat jäälautoilla leikkimisestä hetken ilon. Mutta ajattelematon leikki johti Riston kuolemaan. Se oli vakava muistutus myös pojille elämän hauraudesta. Synti lumoaa, vetää ja houkuttaa kaikkia. Synnin lumoama ihminen unohtaa helposti  vaarat. Raamatun mukaan ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Siksi jokainen ihminen tarvitsee syntisten ystävää, Jeesusta. Älä ole yhtä uhkarohkea, kuin Risto, vaan ota  nyt varoituksista vaari. Huuda avuksesi syntisten Vapahtajaa, Jeesusta. Hän on kaikkien ihmisten Vapahtaja! Huuda Häntä  avuksesi, jotta et huku ikuiseen pimeyteen! Herra kuulee avunhuutosi ja pelastaa sinut ikuisesta onnettomuudesta. Sillä nyt on otollinen aika ja pelastuksen päivä.

Jussi Jokisaari.


Jeesus ojentaa aina kätensä sinua kohti

Matteus 14:26-32

“Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: ”Se on aave”, ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö. Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.” Hän sanoi: ”Tule.” Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ”Herra, auta minua.”
Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ”Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?”
Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.”

Sain tästä Raamatun paikasta selkeän kuvan mieleeni, kuvan, joka kuvastaa meidän uskovaisten elämää aika ajoittain. Pietari uskalsi aluksi ottaa uskon askeleen ja pyytää Jeesukselta mahdottoman kuuloista pyyntöä: “Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten”. Jeesus vastasi pyyntöön ja sanoi “Tule”.

Kuvassa, mikä juolahti mieleeni tätä paikkaa lukiessani, Pietarin (uskon) askel veden päälle kuvasti meidän uskovaisten luottamusta ja uskoa Jumalan sanaan ja Hänen lupauksiin. Huomaamme, että Pietari tosiaan seisoi veden päällä. Sehän on kaikin tavoin mahdotonta! Mutta kaikki on Jumalalle mahdollista. Jopa fysiikan lait notkuvat Jumalan sanan alla. Pietari kuitenkin nopeasti alkoi katsomaan ympärilleen ja hän huomasi kuinka merellä tuuli kovasti ja hän varmasti myös sinä hetkenä ymmärsi (vaikkei Raamatussa suoraan näin ilmoitetakkaan) ettei veden päällä käveleminen oikeastaan ole luonnollista ja täten mahdollista. Juuri tämän kohtauksen jälkeen hän alkoi vaipua.

Tämä epäilysten sekä epävarmuuden seurauksena tapahtunut välitön uppoaminen kuvasti minulle sitä, kuinka vihollisen, ihmisten sekä omien ajatustemme ja epävarmuutemme on helppo hukuttaa meidät valheisiin, koska juuri tällaisessa tilanteessa (missä keskitymme peloissamme ennemmin ulkoisiin asioihin kuin Jeesukseen) olemme kaikkein heikoimmillamme. Vaikka vihollisen agendana on aina yrittää pitää meidät erossa Jumalasta, niin totuus on se, että hän onnistuu parhaiten siinä silloin kun katseemme ei ole enää Kristuksessa, silloin kun katsomme pois Jeesuksen puhtaista ja selkeistä sanoista. Valheiden ja päättömien ajatusten on tällöin paljon helpompi jäädä kytemään epävarmuuden ja valheen täyttämiin sydämiin.

Siksi usein, kun otamme katseemme pois Kristuksesta, Hänen sanoistaan ja lupauksistaan, koemme kaiken yhtäkkiä turhaksi ja vaikeaksi ja usein silloin myös uppoamme myös hengellisessä elämässämme. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu aina, mutta usein syynä meidän “uppoamisille” on heikkoudessamme vihollisen tai muiden ihmisten hyökkäykset, jotka suistavat meidät oikealta raiteeltamme pois. Kuitenkin meillä on toivoa. Tässäkin näemme kuinka Jeesus heti tarttui Pietarin käteen ja auttoi hänet takaisin ylös. Jeesus olisi halunnut Pietarin ennemmin uskovan Häneen (tilanteista huolimatta) kuin antautuvan ympäristön olosuhteisiin. Jeesus ei olisi koskaan antanut Pietarin hukkua, mutta Pietari oli se joka pelkäsi pahinta. Uskon, että tänäänkin Jumala haluaa hellästi muistuttaa meitä siitä, kuinka kaikista olosuhteista riippumatta Hän haluaisi meidän pitävän katseemme Hänessä, koska vain se auttaa meitä pysymään pinnalla. Vain Jeesus voi auttaa meitä. Jos sinusta tuntuu siltä, että olet uppoamassa tällä hetkellä, niin muista tämä kertomus Pietarista ja Jeesuksesta merellä. Nosta pääsi ympäriltäsi ja suuntaa katseesi takaisin Jeesukseen, missä se alunperinkin oli. Ja ole rauhassa ja tiedä, että Jeesus ojentaa aina kätensä sinua kohti, pelastamaan sinut alloista. (Jesaja 59:1) Hän ei anna sinun hukkua. Jeesus rakastaa sinua enemmän kuin kukaan muu kenet tunnet!

Hyvää alkavaa kesäkuuta ja kesää 😊!

Joadan Sabure


Vangin toivo

Vuosia sitten jouduin sairauden takia jättämään työelämän. Olen kiitollinen, etten joutunut kokonaan sivuun ” telakalle”. Sillä  pian sairastumiseni jälkeen eteeni avautui uusi työn ovi – vankilamaailmaan. Se oli tietenkin vapaaehtoisen kenttä. Koin, että ovi on kutsujani avaama. Toki olin käynyt seurakuntatyössä ollessani aika usein vankilassa kuoron kera Kristuksen evankeliumia kertomassa. Silloin en voinut viipyä vankilassa pidempään. Kun sovitut tilaisuudet oli pidetty oli poislähdön aika. Mutta sen jälkeen, kun sain virallisen vankilalähetin lupakirjan avautui mahdollisuus vierailla vankien ”asunnoissa ”eli selleissä useammin. Noissa kahdenkeskisissä tapaamisissa sain kuulla useita koskettavia tarinoita. Eräs kertoja oli etelä Suomesta oleva Juuso – niminen  ( nimi muutettu) raavas mies. Hänen tarinaansa en kerro muilta osin kuin sen, että  hän oli vaalea, pitkä ja komea nuorimies. Tutustuin häneen lähemmin Alfa –raamattukurssilla. Sain aloittaa sen kollegani Sepon kanssa. Yllätyimme positiivisesti, kun huomasimme, että kurssi kiinnosti vankilan ” poikia”. Juuso oli yksi Alfa – kurssista kiinnostuneista. Vankilavirkailijain kanssa käydyissä neuvotteluissa selvisi, mikä ilta oli  vankilan ohjelmaan sopivin ilta. Suorastaan riemullista oli havaita, miten vangit halusivat mielellään tulla mukaan kurssille. Toisten kurssilaisten tavoin myös Juuso oli aina mukana. Keskitalvi oli jo ohitettu ja pääsiäisviikko oli alkamassa. Pastorin kanssa sovimme päivän ja kelloajan, milloin voimme tulla kurssilaisia tapaamaan. Hän  kertoi, että pääsiäisen aatto eli lauantai sopisi vierailumme ajaksi. Juuso oli esittänyt oman toivomuksensa Sepolle ja minulle. Juuso toivoi, että tulisimme pääsiäisaattona – siis lauantaina- tapaamaan häntä. Sovimme myös kelloajan tapaamiselle. Ennalta sovittuun aikaan olimme Sepon kanssa tutuksi tulleen osaston eteisaulassa odottamassa selleissä olevia ” poikia.” Hämmästyimme, kun huomasimme sellien ovien olevan auki! Yleensä sellien ovet olivat visusti kiinni. Otaksuin, että pääsiäisaaton takia ovet olivat tällä kertaa lukitsematta. Tietysti sellien asukkaat käyttivät tilaisuuden hyväkseen. He tulivat tyytyväisen näköisenä ahtaista selleistä avarampaan eteisaulaan. Juuso oli yksi tyytyväisistä. Kun lyhyt pääsiäisaaton tilaisuus päättyi Juuso toivoi keskustelutuokiota kanssamme. Tilaisuus siihen järjestyi. Sen aikana tai ehkä jo sitä ennen Juuso oli päättänyt, että hän tahtoo liittyä pääsiäisen Herran, Kristuksen seuraajien joukkoon. Kollegani kanssa olimme ylen onnellisia, kun saimme opastaa Juuson syntisten ystävän, Jeesuksen tuntemiseen. Siitä pääsiäislauantaista tuli Juusolle kirjaimellisesti pääsiäinen. Nuori, raavas mies koki sydämessään pääsiäisen iloa ja riemua: hän vapautui raskaista synnin kahleista Jeesuksen veren kautta. Synnin aiheuttamat omantunnon tuskat otettiin pois hänen tunnoltaan. Juuso koki, miten hänen sisimpäänsä laskeutui ihmeellinen rauha. Hän  siirtyi Jumalan armosta uuteen olotilaan; Jumalan lasten kirkkauden vapauteen! Tunnetko hyvä lukijani, miten syntitottumusten siteet ja kahleet painavat sisintäsi raskaan taakan tavoin? Suosittelen, että teet saman jalon päätöksen, minkä Juuso vuosia sitten teki. Melko pian uskon ratkaisunsa jälkeen Juuso vapautui vankilasta. Siviilissä hän on ollut jo useita vuosia. Hänen elämässä on tapahtunut paljon. Vankilasta vapauduttuaan hän löysi sopivan avun, aviopuolison Mirjan.  (nimi muutettu). Juuso on opiskellut ja valmistunut ammattiin ja toimii nykyisin vapaa – aikana vankilalähettinä kertomassa muurin sisäpuolella oleville vapauden ja toivon sanomaa syntisten ystävästä, Kristuksesta. Puolisonsa kanssa hän hankki omakotilon, missä he kiitollisina palvelevat Vapahtajaa. Juuso on myös saanut vankilalähetin lupakirjan. Nyt hän voi vapaa – aikana vierailla vankilassa kertomassa toivon sanomaa lähimmäisilleen, jotka on  suljettu korkeiden vankilamuurien sisäpuolelle. Uskon Kristukseen löydettyään Juuso sai sydämeensä  elävän toivon. Siitä Pyhä Kirja sanoo : ” Se toivo on meille ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun ajan ja ikuisuuden välillä olevaan   sisäpuolelle asti”. ( Hep 6: 19). Onnellinen on se, joka omakohtaisesti pääsee omistamaan tuon elävän toivon. Juuso löysi sen vasta vankilan selliin jouduttuaan. Itselleni ovat juhlahetkiä ne hetket, kun Juuso tulee yksin tai puolisonsa kanssa kotiimme puolisoani ja minua tervehtimään. Niistä hetkistä olen onnellinen ja kiitollinen.

 Jussi Jokisaari