Jeesuksen työ edestämme, meissä ja yhteistyö Hänen kanssaan.

Etsiessämme nyt yhdessä Herraa olen kokenut, että Herra tahtoo juurruttaa meidät lujasti ensiksi siihen, mitä Hän on itse tehnyt edestämme. Se on kestävää ja muuttumatonta. Vain siltä perustalta ja sen voimasta Hän myös tekee työtään ihmisessä. Ensiksi Hän johdattaa ihmisen itse laskemalleen perustukselle, Jumalan lapsen asemaan ja sitten alkaa työstää lapsensa elämää aseman mukaiseksi. Näin Hän valmistaa lapsensa myös yhteistyökelpoisiksi Hänen kanssaan.

Asioiden täytyy olla oikeassa järjestyksessä. Meidän on ymmärrettävä tämä järjestys ja pidettävä kiinni siitä. Emme saa koskaan ohittaa Kristuksen työtä edestämme. Uskomme perusta ei ole Jumalan työ meissä – saati sitten se, mitä me saamme tehdä Jeesuksen kanssa.  Perusta on Jeesuksen työ Isän tahdon täyttäjänä Isän edessä, Jumalan kunniaksi, meidän puolestamme.

Ehdotan, että lukisimme Raamattua nyt myös tästä näkökulmasta. Kiinnitä huomiosi tekstissä siihen, mitä Jeesus on tehnyt ja mitä Hänen pelastustyönsä merkitsee. Sitten siihen, mitä kerrotaan tuon työn täyteyden vastaanottamisesta. Ja edelleen, mitä vastaanottamisesta seuraa uskovan elämässä, kun Jeesuksen työ saa tilaa hänessä. Lue tekstiä henkilökohtaisesti itsellesi.

Annan yhden esimerkin, toivottavasti se auttaa pääsemään alkuun. Lukiessasi Efesolaiskirjettä huomaat, että ensimmäisen luvun 11 ensimmäistä jaetta kertovat yksinomaan siitä, mitä Jeesus on tehnyt. Tämä alkukielellä yhtä virkettä oleva ylistys saattaa alkujaan olla alkuseurakunnan uskontunnustuksena käytetty hymni. Jae 12 ilmaisee lyhyesti Jeesuksen työn tarkoituksen meissä, jakeet 13-14 Jeesuksen työn hedelmänä saamamme Pyhän Hengen. Sitten Paavali rukoilee (jakeet 15-21-23), että sydämemme avautuisi käsittämään tämän ihmeellisen pelastuksen ja se nostaisi meidät seurakuntana korkeaan kutsumukseemme.

Luvun kaksi alkuosa (1-10) kertoo pääasiassa siitä, mitä meille on tapahtunut ja mitä meille merkitsee Jeesuksen pelastustyön vastaanottaminen. Jakson viimeisessä jakeessa (10) hän kuvaa jo yhteistyötämme Jeesuksen kanssa. Luvun loppuosassa (11-22) Paavali kuvaa Jeesuksen sovitustyön merkitystä juutalaisten ja pakanakansojen välisen muurin rikkojana tuomalla oman rauhansa heidän välilleen. Toki Hänen sovitustyönsä tuoma rauha on perusta kaikkien pelastettujen välisten muurien murtamiseen.

Luvussa kolme Paavali painottaa sitä, että Jeesuksessa pakanakansoillekin on avattu pelastuksen ovi. Huomaa jälleen hänen rukouksensa jakeissa 13-19-21 päättyen Jeesuksen ylistykseen. Kirjeen loppuluvut ovat käytännöllistä opetusta siitä, mitä Jeesuksen työ on tarkoitettu saamaan aikaan uskovassa. Neljännen luvun ensimmäinen jae on kuin otsikko jatkolle: Minä, joka olen vankina Herran vuoksi, kehotan siis teitä vaeltamaan saamanne kutsumuksen arvoisesti…

Huomaatko järjestyksen? Uskon, että lähtiessämme kasvuun tästä Jumalan itsensä vaikuttamasta järjestyksestä, juurrumme Kristuksen rakkauteen (3:17-19). Eräänä aamuna pysähdyin itse rukoillen kysymään, mitä Paavali mahtoi tarkoittaa kuvauksellaan Kristuksen rakkauden ulottuvuuksista näissä jakeissa. Käsitin sen jotenkin näin: Kristuksen rakkaus pystyy nostamaan ihmisen alimmistakin paikoista ylös taivaallisiin korkeuksiin. Tästä puhuu myös neljännen luvut jakeet 7-10.  Hänen rakkautensa leveys ulottuu kaikkiin ja kaikkialle tässä maailmassa. Hänen rakkautensa pituus kattaa kaiken, mitä on menneisyydessämme ja edessäpäin tulevaisuudessamme – iankaikkisesta iankaikkiseen. Tämän rakkauden äärellä suorastaan halajamme sitä, että Hän saisi työstää meitä saadakseen meidät Hänen silmissään käyttökelpoisimmiksi jaloon palvelustyöhön.

Siunausta matkaan!


Kolikon kaksi puolta

YK:n tuoreen raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Perusteluja valinnalle tuodaan esiin nykyisestä Suomen elämänmenosta: ”Hyvinvointivaltioita kuvaavat tasa-arvo, vauraus, oikeudenmukaisuus, demokratia ja hyvä hallinto ovat tutkimustuloksissa vahvassa yhteydessä kansalaisten onnellisuuteen. Onnellisuutta edistävät vapaus ja kansalaisten luottamus toisiinsa.” Kaikesta tästä hyvästä meidän onkin syytä olla kiitollisia.

Mielenkiintoista – ja nykyisin usein unohdettua – on, että näitä ”onnellisuustekijöitä” on eniten maissa, missä kristinusko ja sen myötä Raamattu on saanut historian kuluessa vahvasti jalansijaa ja vaikuttanut yhteiskuntaan. Itsenäisyytemme 100 – vuotisjuhlavuonna ilmestyi Päivä Oyn kustantamana erittäin tasokas intialaisen oppineen Vishal Mangalwadin kirja: Kirja, joka muutti maailmasi – Miten Raamattu muokkasi läntistä maailmaa. Soisin, että jokaisella – ja erityisesti maamme päättäjillä – olisi mahdollisuus lukea hänen kirjansa. Uskoisin sen avaavan monen silmät, mistä länsimainen hyvinvointi, oikeudenmukaisuus, tiede, sivistys, tasa-arvo, keskinäinen luottamus ovat syntyneet.

Meidänkin on syytä katsoa hiukan taakse päin. Eihän nykysukupolvi ole rakentanut Suomeakaan sellaiseksi kuin se nyt on. Isämme ja isoisämme sukupolvet sitä rakensivat. Varmasti uhrautuen ja kovasti vaivaa nähden. Sitä emme saa unohtaa, kun nautimme nyt heidän vaivannäkönsä hedelmiä. Myös siihen liittyy kolikon toinen puoli: He rakensivat Jumalaan uskoen, Häntä kunnioittaen ja Häneltä apua pyytäen.

Sodan ajalta meillä on siitä vaikuttavia todisteita, mm. Kyösti Kallion rukous talvisotamme aikana ja monet suoranaiset Jumalan ihmeet rintamalla. Lentäjä Olli Seppänen on tutkinut ja selostanut TV7 -kanavalla myös monia sotahistoriaamme liittyneitä tilanteita, joista käy ilmi Jumalan suorastaan yliluonnollinen asioihin puuttuminen ja varjelus. Esimerkkinä on Mäntyvaaran taistelu (20.12. 1939), minkä muistomerkki (Vilho Aalto) on pystytetty Kemijärvi – Kuusamo (vt 5) tien varrelle, sen pohjoispuolelle noin 20 km:n päässä Kemijärvestä. Se muistuttaa: ”Tässä auttoi Herra.”

Myös nykyisessä koronatilanteessa kolikolla on kaksi puolta. Meidän on syytä saamiemme ohjeiden mukaisesti varjella itseämme ja kanssaihmisiämme tartuntariskeiltä ja olla kiitollisia toimivasta terveydenhuollosta ja koko yhteiskunnasta. Ne ovat pitkäkestoisen työn hedelmiä. Siinä ei ole kuitenkaan kaikki. Jokainen uskova ymmärtää, että nyt jos koskaan me tarvitsemme Jumalan apua. Tämä on erityinen aika nousta seuraamaan sota-aikamme sukupolven esimerkkiä, nöyrtyä Jumalan edessä ja rukoilla Häntä kansamme suojaksi ja varjelijaksi. Lisään Kyösti Kallion rukouksen tekstin loppuun. Meidän vuoromme on jatkaa rukousta isänmaamme puolesta!

Jumalan Sanassa on meille monta varoitusta liiasta itseemme luottamisesta. Kuningas Salomo sai Jumalalta viisautta enemmän kuin kukaan ennen häntä. Tässä yksi hänen saamansa viisaus: Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan sen rakentajat näkevät vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia varjele, turhaan sen vartija valvoo (Ps 127:1). Rakentajaa ja vartijaa tarvitaan, mutta viime kädessä onnistuminen ja suojelus ovat Jumalan kädessä.

PRESIDENTTI KYÖSTI KALLION RUKOUS TALVISODAN AIKANA ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12.1939 NIVALAN KIRKOSSA, KUN SUOMI OLI OLLUT VIIKON TALVISODASSA!


Raili Tanskanen

 


Marsalkka Mannerheim tuli uskoon!

1990  vuoden alkupuolella  toimin herätysliikkeemme sisälähetyssihteerinä – Työalueenani  oli Suomen helluntaiseurkunnat sekä Ruotsin suomenkieliset helluntaiseurakunnat. Seurakuntavierailuja tehdessäni  sain tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Tehtäviini kuului tukea, rohkaista, kannustaa sekä tarpeen tullen sielunhoidollisissa pulmissa auttaa kipuilevia  evankelistoja. Vierailin lähes kaikissa maamme helluntaiseurakunnissaseurakunnissa. Kahteen pieneen seurakuntaan ei vierailuni sopinut. Maakuntakierrosten järjestäjinä oli  maakuntien valitsemat yhteyshenkilöt. He sopivat tilaisuuteni kuhunkin seurakuntaan. Se oli minulle  suuri helpotus. Saatoin keskittyä varsinaiseen työhöni.

Eräänä keväänä kiersin Etelä Hämeen seurakuntia. Sunnuntaipäivänä  vierailin Vääksyn helluntaiseurakunnan Temppelissä. Iltatilaisuus oli  järjestynyt Kuhmoisiin. Tilaisuuksien välillä oli muutaman tunnin väliaika. Vääksyn seurakunnan paimen oli järjestänyt vapaa- ajalle majoitukseni Helluntaitemppelin lähellä olevaan kotiin. Tuossa  kauniissa kodissa asui kaksi eläkkeelle siirtynyttä sisarta. Toinen heistä oli tehnyt elämäntyönsä opettajana. Toinen  sairaiden parissa,  ison  helsinkiläisen  sairaalan ylihoitajana. Ruokailun jälkeen ylihoitajatar kertoi varsin erikoisen ja mielenkiintoisen tarinan edesmenneestä marsalkka Mannerheimista. Marskin kuolemasta oli jo kulunut yli 30 vuotta. Ylihoitajatar oli asunut Mannerheimin kuoleman  aikaan Helsingissä. Silloin hän oli  nähnyt ihmeellisen uni – ilmestyksen edesmenneestä Mannerheimista. Näkemässään uni  – ilmestyksessä hän oli mennyt silloiseen Suurkirkkoon marsalkka Mannerheimin hautaustilaisuuteen. Nykyisin kirkko tunnetaan Tuomiokirkon nimellä. Sisään tultuaan  hän oli havainnut, että kirkko on täpötäynnä  saattoväkeä. Viimeisen penkin päässä oli ollut yksi paikka vapaana. Hän oli istahtanut siihen. Silmäiltyään hetken ympärilleen sisar oli havainnut kirkkosalin etuosassa marsalkan arkun. Kunniavartiona  oli  joukko kenraaleja. He olivat seisoneet ryhdikkäinä arkun ympärillä. Täpötäydessä kirkossa oli hiiren hiljaista. Siunaustilaisuuden piti juuri alkaa. Yhtäkkiä valtaisa saattojoukko  hätkähti, sillä  marsalkan ruumisarkun kansi alkoi hiljalleen kohota . Kunniavartioston kenraaliryhmän asento oli terävöitynyt. Hitaasti ja arvokkaasti marski oli nostanut jalkansa arkun reunan ulkopuolelle ja noussut seisomaan. Välittömästi  hän oli marssinut  kirkon keskikäytävää kirkon perälle, pysähtynyt viimeisessä penkissä istuvan nuoren uskovan sairaanhoitajattaren eteen.  Marsalkka oli  katsonut häntä silmiin ja sanonut selkeästi : ” ME TAPAAMME ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA!” Muuta marski ei ollut sanonut. Edellä olevat sanat sanottuaan hän oli marssinut kirkon etuosassa olevan arkun viereen, laskeutunut arvokkaasti arkkuun ja vetänyt kannen paikalleen. Kuulemani erikoisen episodin jälkeen siunaustilaisuus oli alkanut.

 

Erikoisen tapahtuman jälkeen päätin selvittää, jos mahdollista  Mannerheimin elämän loppuvaiheita.  Runsas viikko tämän jälkeen alkoi  Hattulan raamattuopistolla herätysliikkeemme eläkkeelle siirtyneiden sananjulistajien ja lähetystyöntekijäin virkistyspäivät. Tiesin, että  hiljattain eläkkeelle siirtynyt lähetyssaarnaaja – kirjailija Jukka Rokka tulee myös kyseisille päiville.  Tiesin myöskin sen, että Rokka oli ennen uskoon tuloaan palvellut armeijan musiikkijoukoissa.  Otaksuin, että hän mahdollisesti tietäisi enemmän marsalkka Mannerheimin elämän vaiheista  kuin keskiverto suomalainen..

Lähes heti opistolle saavuttuani hakeuduin Rokan juttusille. Tein Rokalle kysymyksen marsalkka Mannerheimin  elämän loppuvaiheisiin liittyen. Tiedustelin oliko Rokka opastanut marskin Kristuksen luo tai oliko hänellä muuta tietoa hänen uskoon tulosta. Rokka kertoi mielenkiintoisia asioita marsalkan elämän loppuhetkiin liittyen. Rokka  teki heti  selväksi sen, ettei hänellä ole  mitään osuutta Mannerheimin uskoon tuloon.  Rokan kertoman mukaan marski oli löytänyt sveitsiläisessä  sairaalassa  tien Vapahtajan luo,  ruotsalaisen lähetyssaarnaajan opastamana. Rokan selostuksen kuultuani minun oli helppo uskoa, että nuoren hoitajan kertoma ihmeellinen  tarina on totta.

Tästä nousi mieleeni se valtaisa kuva, mikä Raamatussa kerrotaan kerran tapahtuvan. Kristittyjen lukematon joukko kokoontuu kerran Jumalan kirkkauden valtaistuimen eteen ja yhtyy tähän mahtavaan ylistysvirteen: ” Tämän jälkeen minä näin, ja katso  oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut laskea, kaikista sukukunnista, ja kansoista ja kielistä seisovan valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä  puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen:”  Pelastus tulee  meidän  Jumalaltamme ja Karitsalta ”

(  Ilmestyskirja  7: 9 – 10). Uskon, että tuo päivä on valtavien yllätysten päivä. Luultavasti suurimmalle osalle se on oleva pettymyksen  ja järkytyksen hetki.  Mutta millainen se on sinulle, joka et ole luovuttanut elämääsi Jeesukselle? Mutta niille jotka uskolla ovat omistaneet Kristuksen valmistaman pelastavan armon se on oleva ikuisen ilon, riemun ja toiveiden täyttymyksen hetki. Elämäsi ehdottomasti tärkein asia on se, missä joukossa seisot silloin, kun usko Jeesukseen vaihtuu näkemiseen  ikuiseen iloon, lepoon ja rauhaan.

 

– Jussi Jokisaari 


Tarjouduin vapaaehtoisesti vankilaan, mutta en päässyt!

Vuosia sitten olin – taas kerran – Ruotsissa työmatkalla. Tiesin jo edellisiltä matkoiltani,   että joudun ajamaan tuhansia kilometrejä. Siksi pyysin  kaverikseni ystäväni Heimon. Hän oli asunut Tukholmassa noin 25 vuotta. Uskoin, että Heimo tuntee ruotsalaisen liikennekulttuurin, koska oli asunut siellä niin kauan. Vuosikymmenin aikana olin liikkunut paljon autolla Ruotsin eri puolilla. Mielessäni vilahti se, että ehkä neljällä silmällä näkee paremmin, kuin kahdella. Matka onnistui hyvin. Kun kotiin tultua ajoin autoni  autotalliin. Uskoin, että nyt kaikki on hyvin. Olin tyytyväinen. ja hyvillä mielin, kun pitkällä matkalla ei sattunut mitään haaveria . Vuosikymmenien saatossa olen yrittänyt  ajaa aina liikennesääntöjen sekä nopeusrajoitusten mukaisesti. Tällä kertaa iloitsin liian aikaisin. Sillä parin kolmen päivän kuluttua tuli Ruotsin poliisilta sakkolappu. Summa ei ollut järin iso,  euroissa n. 80. Tietenkin sakko harmitti. Valitin  mielestäni kohtuuttoman ankarasta sakosta. Ruotsin laki ei tuntenut armoa. Valitustani ei huomioitu,  maksoin sakon. Kuvittelin, että nyt tämä episodi on ohi. Mutta toisin kävi. Sen jälkeen varsinainen rumba vasta alkoi! Ruotsin poliisi piinasi minua kuukausi tolkulla mokoman laskun takia.  Poliisit soittelivat samasta asiasta minulle kuukausien ajan. Boråsin  poliisi puhui  pitkään! Kiirunasta soittava poliisi puhui  suomea. Molemmista kaupungeista soittavat poliisit olivat sinnikkäitä! Yhä uudelleen puhelimemme pirahti.  Joka kerta heillä oli yksi ja sama asia: maksamamaton sakkoni. Kuukaudesta toiseen he muistuttivat : Sakkosi on yhä maksamatta! Niin monta kertaa, kuin poliisi minua muistutti kehotin häntä tutkimaan paperinsa tarkemmin, sillä sakko oli maksettu jo useita kuukausia aiemmin. Sitä paitsi maksukuitti  sakosta oli tallessa. Taas kerran Kiirunan poliisi soitti ja ahdisteli ja muistutti minua maksamattomasta  liikennerikkeestäni. Yhtä monta kertaa kuin poliisi soitti kehotin heitä tutkimaan paperinsa, koska sakko oli maksettu. Kun Kiirunan poliisi ei antanut periksi ehdotin hiukan ärtyneenä, että koska teistä ei muuten pääse rauhaan, niin minä olen valmis tulemaan Ruotsin vankilaan ja lusin siten aiheettoman tuomioni siellä! Ruotsin poliisi ensi kerran selvästi häkeltyi yllättävästä ehdotuksestani. Hän tyrmäsi ehdotukseni ja takellellen sanoi: – ”Eno eihän sitä nyt vankilaan tarvitse tämän takia tulla!!”

Vastaukseni oli ehkä liiankin tiukka, kun sanoin: ” Koska teistä ei muuten pääse eroon, niin olen valmis tulemaan vankilaan.”  Useiden kuukausien ajan jouduin taistelemaan ruotsalaisten poliisien kanssa mokomankin  sakon takia!  Muistutin poliiseja  ehkä hiukan tuohtuneena ja sanoin tähän tapaan: ” Vuosikymmenien ajan olen liikkunut Ruotsin teillä. Olen ajanut  Ruotsin teitä pohjoisesta etelään ja idästä länteen, enkä koskaan ennen ole saanut sakkoa. Nyt kun kerran epähuomiossa ajoin hiukan ylinopeutta ja sain sakon, mikä oitis maksettiin. Sanoin:  ” Nyt ilmoitan, että osaltani Ruotsin maanteiden kuluttaminen loppui tähän. ” Sen koommin  en ole Ruotsin maanteitä juuri kuluttanut. Tosin Haaparannan tavarataloissa olen sen jälkeen muutamia kertoja piipahtanut. Onnekseni tavaratalo on  rajan pinnassa, ehkä kilometri tai kaksi Suomen – ja Ruotsin rajalinjasta. Lähes satavarma olen siitä, että tuo valtaisa Ruotsin poliisien puhelinralli tuli Ruotsin valtiolle huomattavasti kalliimmaksi kuin saamani sakko! Lohdutin itseäni sillä, ettei onneksi ruotsalaisten poliisien tiuhaan tahtiin soittamat puhelinlaskut eivät köyhää  koskeneet!  Tarjoutuessani Ruotsin vankilaan ajatuksenani oli se, että olisin saanut erinomaisen tilaisuuden vankien evankeliointiin, mistä olin saanut kotimaassani mahtavia kokemuksia lukuisten vankien löydettyä  Jeesuksen! Uskoon tulon myötä moni vanki on löytänyt ,uuden elämän, uuden suunnan ja päämäärän. Uskoon tultuaan vankien ei  tarvinnut enää palata vankilaan, vaan he sopeutuivat  erinomaisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Tunnen monia ex vankeja, jotka vapauduttuaan ovat  saaneet työpaikan ja perustaneet perheen ja elävät onnellisina perheidensä parissa. Muutama päivä sitten vapautu elinkautisen tuomion saanut vanki monien nimeltä tuntemien suomalaisten ihmeeksi useita vuosia kiven sisässä ollut uskoon tullut ex vanki. Teet hyvin, jos sinä, joka osaat rukoilla, muistat rukouksissasi häntä ja muita uskoon tulleita  vankeja, jotta he pääsevät sijoittumaan yhteiskuntaan ja voisivat  omalla työllä hankkia elannon itselleen ja perheväelleen.

Tiedän, ettei vuosia vankilassa olleen ole aivan helppoa sijoittua  yhteiskuntaan. Mutta tiedän myös sen, että läpikotaisin elämänsä sotkenut ihminen voi vielä tänään saada pysyvän avun maailman Vapahtajalta, Jeesukselta Kristukselta.  Hän on vielä tänään kaikkien elämän harhapoluille eksyneiden toivo! Sitä paitsi  elämän Herra ei tunne toivottomia tapauksia. Kaikki on mahdollista, sille joka uskoo Jeesukseen!

 

– Jussi Jokisaari