Aatulle velliä!

Jokusen perhe oli aterialla. Koko iso perhe oli kokoontunut pöydän ympärille.  Perheen isä istui omalla paikallaan pöydän päässä, kuten aina. Tunnelma oli kotoinen.

Vain yksi ääni  häiritsi ruokailijoita. Se oli perheen pienimmän, eli Aatun ääni. Jostain syystä Aatu oli nyt huonolla tuulella. Kaikki tuntui pojalla olevan vialla. Mikään ei tuntunut olevan hänen mielestään hyvin.  Sen hän  ilmaisi varsin selvästi. Poika oli tyytymätön, jopa äidin valmistamaan ruokaan. Isä seurasi kuopuksen käytöstä huolestuneena. Mikä on tehnyt  aiemmin melko tyytyväisen ja kiltin Aatun noin oudosti käyttäytyväksi, isä mietti.  Kauan hän ei ehtinyt asiaa miettiä, kun Aatu ilmaisi tyytymättömyytensä  kaatamalla tahallaan lautasella olleen ruoan lattialle. Niin ei pojan olisi pitänyt tehdä, sillä siitä seurasi  rangaistus, jonka kaltaista Aatu ei osannut odottaa. Isä asteli ripein askelin pojan luo ja nosti hänet ilmaan ja kantoi pojan huoneen nurkkaan häpeämään sopimaton käytöstään.

Pöydän ympärillä olevat lapset hämmästyivät. Koskaan aiemmin he eivät olleet vastaavaa nähneet. Siksi se hiljainen puheen sorina pöydän ympärillä loppui, kuin veitsellä leikaten. Ruokailu jatkui hartaan ja kiitollisen tunnelman vallassa. Varsinkin lapset  – Aatua lukuun ottamatta- jatkoivat syöntiä kiitollisella mielellä. Tietenkin äidin valmistama ateria tuoksui kaikkien huoneessa olevien nenään. Herkullisen ruoan tuoksu nosti veden lasten kielelle.  Yhtäkkiä nurkassa seisova Aatu heräsi kuin unesta. Kielelle herahtanut vesi sai pojan nälän tunteen heräämään. Aatu seisoi nurkassa ja kuuli ruokailijoiden tyytyväisten äänten tunkeutuvan olemukseensa. Se kiihotti Aatun nälän tunnetta siinä määrin, että Aatun suusta kuultiin surkea parkaisu: ” Antakaa Aatulle velliä!” Poika tiesi tasan tarkkaan, miksi hän joutui seisomaan nälkäisenä nurkassa, kun toiset söivät tyytyväisinä maittavaa ruokaa. Nyt Aatua kadutti oma typerä käytöksensä. Nälän tunteen yhä voimistuessa Aatu katui typerää käytöstään. Hän pyysi käytöstään anteeksi ja lupasi, ettei koskaan enää käyttäytyisi yhtä typerästi. Isä oli heti valmis antamaan tuhmalle pojalle anteeksi kaiken. Aatu sai luvan palata paikalleen pöydän ääreen. Äiti laittoi Aatun lautaselle  ison annoksen maukkaalle tuoksuvaa lihakeittoa. Aatun sisimmässä oli juhlan tuntua. Maukas keitto väheni lautaselta hurjaa vauhtia, kun Aatu nosteli keittoa suuhunsa.  Kiljuva nälän tunne kaikkosi pojan vatsasta sitä mukaa, kun hän vauhdikkaasti ja kiltisti kauhoi äidin valmistamaa lihakeittoa. Aterian aikana muistui Aatun mieleen  pyhäkoulussa annettu muistolause: ” Poikani, älä pidä  halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee, sillä jota Herra rakastaa ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa. Kuritukseksenne  te kärsitte;  Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä, mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? ”   Hep 12: 5 – 7 )-  Aatu ymmärsi, että hän sai kärsi nälkää ja yksinäisyyttä nurkassa seisoessaan tottelemattomuutensa takia. Aatu katui typeryyttään ja päätti tulevaisuudessa käyttäytyä kunnolla, jottei joutuisi uudelleen kärsimään tottelemattomuutensa takia.

 

Tämä kauan sitten  tapahtunut Aatun tarina on kuvaava ja valitettavan aito kuvaus kaikista kristityistä. Kaikilla  meillä on oma ”Aatu”. Se seuraa mukana jokaista Herran seuraajaa loppuun asti. Joku voi kilvoitella uskon tiellä  50 – 60 tai peräti 70 vuotta  tai kauemmin, mutta Aatu seuraa uskollisesti mukana koko ajan. Aatu on väsymätön. Edes paasto ei karista Aatua uskovan olemuksesta. Aatu piinasi apostoli Paavalia vuosikymmeniä. Hän rukoili ja paastosi. Mutta Aatu ei hyljännyt häntä, vaan kulki mukana niin tyynessä kuin myrskyisessä säässä. Lopulta hän parahti sanomaan. ” Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista”

( Room. 7: 24  ). Kun apostoli oli menettämäisillään toivon, Pyhä Henki tuli avuksi. Paavali sai vastauksen valituksiinsa: ”Kiitos Jumalalle, Jeesuksen Kristuksen kautta”

( Room 7.25). Toivon mukaan näitä rivejä lukee joku kilvoitustiellä uupunut vaeltaja. Ehkä olet apostolin tavoin väsymäisillään ja menettämässä toivosi? Koen tehtäväkseni rohkaista sinua. Käännä uskon katseesi uudelleen Kristukseen! Katso Häntä, kuten silloin ensi kerran, kun tulit hänen luokseen. Hän otti sinut vastaan. Antoi kaikki anteeksi ja lahjoitti levottomaan mieleesi rauhan, levon ja tulevaisuuden toivon. Herra on uskollinen yhä. Hän voi uudistaa uskosi ja luottamuksesi

Herraan näin vuoden vaihteessa. Jeesuksen lahjoittama toivo ei jätä sinua häpeään. Jos haluat seurata häntä loppuun asti on tuleva hetki, että pääset lopullisesti eroon  ” Aatusta” ja kilvoituksesi vaihtuu ikuiseen iloon kirkkauden maassa.

Jussi Jokisaari.


Raamatunlukuohjelma, osa 1.

Raamattu on jokaisen kristityn perusteos. Se on monessa mielessä erikoinen kirja. Jos vielä jollakin on kirjahyllyssä kirjoja, löytyy sieltä hyvinkin mahdollisesti myös Raamattu. Niitä myydään miljoonittain joka vuosi, ja jotkin järjestöt kuten Gideonit jakava Uutta Testamenttia yli 100.000 kpl joka vuosi.

Tässä ”ylettömän suvaitsevuuden kristillisessä” Suomessa suhtautuminen Raamattuun on kaukana suvaitsevaisuudesta. Jotkut rakastavat Raamattua, mutta on niitä, jotka vihaavat sitä yli kaiken. Suuri joukko on niitäkin, jotka jouluna, jos silloinkaan ottavat sen esille ja pyyhittyään pölyt laittavat sen takaisin kirjahyllyyn odottamaan seuraavaa joulusiivousta.

Suhde Raamattuun on asenteellista. Seuraavassa selvitän joitakin eri asenteita ja tapoja suhtautua siihen. Asenteissa on lukuisia eri vivahteita, mutta mielestäni niitä on ainakin seuraavat kolme keskeistä.

Ensimmäisenä ovat vakaumukselliset ateistit. Voisi kuvitella, että ateistit kieltävät Raamatun eivätkä halua koskea siihen pikkuvarpaallakaan. Mutta se ei ole totta. Perusteelliset ja vakaumukselliset ateistit saattavat tutkia Raamattua paljon keskivertosuomalaista enemmän. Nuorena olin ateisti (tai agnostikko) ja kuvittelin löytäväni Raamatusta virheitä ja epäloogisuuksia.  Ateistilla on kielteinen asenne Jumalaan ja siksi hänen motivaationsa kohdistuu mm. sen osoittamiseen, että Raamattu on täynnä virheitä.

Toisena ryhmänä on liberaaliteologit. He uskovat Jumalaan, mutta heidän lähtökohtansa (lienee) se, että Raamattu on kyllä jumalallinen ilmoitus, mutta tärkeämpää on kirjoituksen ajankohta ja kirjoittajan persoona. Heidän on esim. vaikea uskoa jumalallisiin ihmeisiin ja siksi ne selitetäänkin usein inhimillisenä uskomuksena tai kuvitelmana. Tiedän monien menettäneen uskonsa Jumalaa kohtaan mentyään Yliopiston teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan papiksi. Syy voi olla joidenkin tutkijoiden kriittinen asenne. Tieteellisessä tutkimuksessa kritiikki on toki välttämätön, mutta kun Jumalan aivoitukset ovat korkeammat kuin ihminen, ei tämä Jumalan muovaama savimaja voi ymmärtää kaikkia Jumalan tekoja. Tämän asenteen vika on siinä, että tehty teos (ihminen) tutkiin epäilen tekijäänsä (Jumala). Vaarana on, että ihminen etsiessään totuutta sijoittaa itsensä Jumalan yläpuolelle rajoittaen Jumalan ja Raamatun tutkimuskohteeksi.

Kolmas ja asenteellisesti edellisistä poikkeava ryhmä on ns. ”Fundamentalisti”. Hänelle Raamattu on erehtymätön Jumalan Sana. Hänen asenteensa on etsiä itselleen Jumalan tahtoa. Motivaatio Raamatun lukemiseen on kysellä ja ymmärtää mitä mieltä Jumala on jostakin kiperästä asiasta (Ps 139:24). Raamattu on hänelle väline, jolla Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki ohjaa hänen elämäänsä. Hän tutkii Sanaa kääntääkseen katseensa Jumalan puoleen. Hänelläkin on vaarana erehtyä. Hän voi päätyä farisealaiseen oikeaoppisuuteen, jos unohtaa asemansa palvellessaan Jumalaa ja lähimmäisiään.

Tässä on lyhyesti esitetty kolme erilaista asennetta Raamattuun Jumalan sanana.  Asenne määrittää motivaatiot, joita voi olla suuri määrä. Jos esim. pappi tai pastori edustaa liberaalia teologiaa, voi hänen motiivinsa lukea Raamattua olla löytää saarnan aihe. Kun hänen tulisi puhua seurakuntalaisille, mitä Jumalalla on sanottavaa, hän alkaakin omiin juttuihinsa hakea Raamatusta auktoriteettia. Näin hän auktorisoi omaa viestiänsä. Puhun tässä saarnaamisesta, mutta kyllä tämä sama koskee myös blogistia.

Nyt tämä blogi alkaa tulla kohti, joten siirryn vihdoin otsikon aiheeseen.  Raamatunlukuohjelma voidaan laatia monella tavalla. Eräs tapa on valita jokin teema, esim. ahkeruus. Poimitaan ne Raamatunkohdat, joissa tuo sana esiintyy ja luetaan ne. Jos näitä sanoja on 365 kpl, tulevat kaikki tärkeät raamatunkohdat käytyä läpi. Kutsuttakoon tätä teemaperusteiseksi Raamatun lukemiseksi. Toinen tapa on mannalappu tai sormijärjestelmä, jossa otetaan umpimähkään Raamatun paikka ja uskotaan, että Jumala antaa niiden kautta vastauksen. Näitä voi kutsua johdatusmenetelmiksi. Nämä ovat huonoja tapoja, joissa Raamatun perusilmoitus ja eri asioiden liittyminen toisiinsa jää hämäräksi. Vanha tarina kertoo sormipaikan käyttäjästä, jolle tuli Raamatunpaikka ” Matt. 27:5”. Hän pelästyi ja valitsi äkkiä seuraavan sormipaikan, joka oli ”Luuk 10:37”.

Olen lukenut Raamatun läpi monta kertaa perinteisellä tavalla, jossa se luetetaan yksinkertaisesti alusta loppuun. Siinä jää helposti epäselväksi tapahtumien aikajärjestys sekä VT:n ja UT:n keskinäinen yhteys. Niinpä tein itselleni kronologisen Raamatunlukuohjelman. Motiivi on ymmärtää Raamattua vielä syvemmin. VT:n 39 kirjaa ja UT:n 27 kirjaa järjestetään ohjelmassa joko tapahtumien ja aikakauden tai kirjoitusajankohdan perusteella aikajärjestykseen.

Erilaisia Kronologisia Raamattuja ja lukuohjelmia kyllä löytyy netistä.  Sellaista mitä tavoittelen en ole kuitenkaan löytänyt. Lukuohjelmani alkaa viikosta 8. Tarkoitus on lukea sekä vanhaa ja uutta testamenttia. Yllättävän monet VT:n esikuvat ja UT:n vastaavat tapahtumat osuvat samalle ajalle. Esim. sekä VT:n että UT:n pääsiäinen on lukuohjelmassa aikavälillä 10.-13. 4. joka on tänä vuonna pääsiäisaika. Mitä muuta siitä on sanottavaa, kerron seuraavassa blogissa. Julkaisen sen ehkä seuraavassa seurakunnan Siltalehdessä.

 

 

Arto Siitonen