Yöttömän juhannusyön muistoja Lapista

Eloni pirtaan sopii monenlaisia  juhannusmuistoja. Yksi muisto evankelistavuosieni ajalta Lapista 1950 – luvulta on yhä kirkkaana mielessäni. Se tapahtui Länsi – Lapissa. Suomen Pellossa. Tukholman suomalaiset helluntailaiset kuuluivat Ruotsin suurimpaan helluntaiseurakuntaan siis Tukholman Filadelfiaseurakuntaan.  Suomalaiset helluntailaiset saivat toimia emäseurakunnan omistamassa rukoushuoneessa melko itsenäisesti. Suomalaisten kokoustoiminta oli vilkasta. Allekirjoittanut asui yhden kesän Tukholmassa. Sain todistaa ja julistaa evankeliumia maanmiehilleni. Seurakuntalaisille kerroin myös  kokemuksistani evankelistapolkuni alkuvuosilta Suomen ja Ruotsin puolen Tornionlaaksossa, jossa olin työtoverini kanssa liikkunut parina talvena. Suomalaisen ryhmän kuoronjohtaja, Topelius oli sangen kiinnostunut Lapin evankelioinnista. Silti yllätyin, kun hän erään kerran keskustellessamme kysäisi: ” Tarvitsisitteko siellä kokoustelttaa, johon voisitte kutsua ihmisiä kesällä Jumalan sanan äärelle”, kuoronjohtaja kyseli. Innoissani vastasin: ” Oikeastaan työtoverillani ja minulla oli salainen haave saada kokousteltta Lappiin.”

Kuoronjohtaja lupasi esitellä Nuuskakairan tarpeet seurakunnan johtoryhmälle. Siellä syntyi  myönteinen päätös. Jo seuraavana kesänä upouusi, hieno kokousteltta voitiin pystyttää useammalle Länsi – Lapin paikkakunnalle. Se oli Tukholman helluntaiseurakunnan rakkauden lahja Lapin evankelioimistyölle. Teltta palveli mainiona kokouspaikkana toistakymmentä vuotta molemmilla puolilla Väylää, joka on ollut Suomen ja  Ruotsin rajana 1800 vuoden alkuvuosista alkaen.

 

Muistoja uuden kokousteltan alkuhetkiltä

. Olimme pystyttäneet upouuden teltan Suomen Pellon Ylirannalle erään matkustajakodin pihaan. Omistaja oli luvannut teltan pystyttää. Oli juhannusaaton ilta. Ensimmäinen kokous teltassa oli pidetty. Paikallisten naisevankelistain ja meidän lisäksi olimme saaneet vierailevan julistajan ” Kävelevä Raamattu” nimellä tunnetuksi tulleen Sakari Vainionpään, Pohjanmaalta. Vainionpään Raamatun tuntemus oli ilmiömäinen. Vastaavaa en ole aiemmin, enkä myöhemmin missään tavannut. Tuohon ensimmäiseen tilaisuuteen ei järin paljon kuulijoita tullut, onneksi kuitenkin muutamia. Yksi kuulija jäi mieleeni. Hän oli pitkähkö, nuori Lapin mies. Jonkin aikaa mies istui hiljaa, häiritsemättä. Kun tilaisuus olo kestänyt n. puoli tuntia kaverin käytös alkoi häiritä. Vainionpää käveli örisevän miehen luo ja laski voimakkaan kätensä humalaisen päälle. En tiedä, miten humalikko sen koki. Tärkeintä oli, että hän rauhoittui ja oli hiljaa. Tilaisuuden loppupuolella kuului merkillinen kohahdus. Satuin sillä hetkellä olemaan puhujan paikalla, joten näin, mikä omituisen äänen aiheutti. Pitkä Lapin mies putosi penkiltä maahan! Hän nukkui raskaasti loppuajan, eikä millään tavalla häirinnyt. Pian tilaisuus päättyi ja kuulijat poistuivat valoisaan Lapin yöhön. En tiedä oliko juhannusyön tilaisuus erikoisen unettava, vai mistä johtui, että pitkä Lapin mies jatkoi nukkumistaan! Totesimme, ettei kokouksessa väsähtänyttä voi jättää yöksi yksin telttaan nukkumaan. Hänet piti saada tuttavan luo yön ajaksi. Mutta miten? Se oli kysymys, jota hetken  pohdimme. Yksimielisesti päätimme, että on saatava kärryt kuljettamiseen. Läksin etsimään lähitaloista kärryjä. Muistini mukaan sain kärryt kolmannesta talosta. Kävelin reippaasti runsaan sata metrin päässä olevaan telttaan. Siellä täysin väsähtänyt kokousvieraamme jatkoi untaan tyytyväisenä!  Iso Kirja sanoo, että ” seurakuntavirat ovat moninaisia.” Me evankelistat nostimme hänet kärryihin ja läksin työntämään nukkuvaa kaveria hänet, tuntevien ihmisten luo. ” Tarjosimme ”  kokousvierastamme moneen taloon. Onneksi lopulta löytyi talo, jonka omistajat tunsivat nukkujan. Kannoimme hänet sisään ja saatoimme huojentunein mielin lähteä lepäämään majapaikkaamme.

 

Vaiherikas päivä päätyi yön pikkutunneilla. Tuntui uskomattomalta, kun aurinko paistoi yhä täydeltä terältä, vaikka vuorokausi oli vaihtunut toista tuntia aiemmin. Juhannuspyhien jälkeen siirsimme teltan Kolarin Sieppijärvelle, jossa pidettiin uskovien Nuuskakairan ensimmäinen kastetilaisuus. Muutamia päiviä myöhemmin teltta kuljetettiin Kolarista Ylitorniolle. Siellä oli tosi väkirikkaat juhlat ja juhlien päätöspäivänä, sunnuntaina uskovien ensimmäinen kastetilaisuus. Viisi Jeesukseen uskovaa, kastetta pyytänyttä nuorta  kastettiin Kristukseen. Nuuskakairassa elettiin silloin ihanaa, siunattua herätyksen aikaa, Jumalalalle kiitos kaikesta! Rakas kotimaamme ja kansamme tarvitsee tänään hengellisen herätyksen virvoittavaa ja ihmisiä muuttavaa aikaa kipeämmin kuin mitään muuta. Nostalgisissa juhannusmuistoissa,

Jussi Jokisaari 


Kiitollisuus

On monia asioita, joista voimme olla kiitollisia. Jumalan varjeluksesta, lupauksista, terveydestä, arjen pienistä asioista, elämässä tapahtuneesta pienestä tai suuresta kiitosaiheesta tai mistä tahansa muusta asiasta. Monesti tuodaan esille kiitollisuuden tärkeys ja se kuinka meidän tulisi olla kiitollisia Jumalalle useammin. Kuitenkin elämäämme tulee kausia ja aikoja, jolloin jopa niitä hyviä asioita on vaikea nähdä ja joista on vaikea tuntea kiitollisuutta. Emme me todellisuudessa ole joka hetki kiitollisia eikä Jumala meitä siitä syytäkään, päinvastoin Hän tahtoisi että muistaisimme ja olisimme tietoisia siitä hyvyydestä, mitä Hän on meille osoittanut eri tavoin.

Aika ajoin havahdumme siihen, mitä kaikkea meillä jo on tai mitä meille on tapahtunut. Usein se saa meidät myös miettimään, mitä kaikkea Jumalalla onkaan varattuna meille tulevaisuudessa. Tällaiset kiitollisuuden hetket muistuttavat meitä Jumalan hyvyydestä ja saavat meidät tyytymään siihen mitä meillä on, kuitenkin iloisin ja nimenomaan kiitollisin mielin.

“Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”; niin että me turvallisin mielin sanomme: ”Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?” (Hebrealaiskirje 13:15-16).

Jumala antaa aina vain kaikkein parasta lapsilleen. Meille jokin ei-toivottu tilanne tai ei-vastaus Jumalalta on saattanut tuntua tappiolta, mutta Jumala on jo edeltäpäin nähnyt syyn siihen, miksi Hän nyt sanoi sinulle tai tilanteellesi ei. Ja syy on, se että parempaa olisi luvassa, parempaa kuin osaat edes kuvitella nyt. Eikä tämä “Jumala antaa aina parempaa” ole vain hokaisu, vaan totuus. Nyt ehkä kirpaisee, mutta muista, Hän antaa parempaa kuin, se mitä ajattelit.

“Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremia 29:11)

On hyvä kun aina aika ajoin huomaamme, että meillä on paljon asioita elämässämme, joista saamme kiittää Jeesusta. Kiittää siitä mitä Hän on jo antanut tai tehnyt meidän elämässämme, pitäen katseemme tulevaisuudessa, seuraten Häntä iankaikkisuuteen.

Siunattua ja iloista viikkoa! 🙂

Joadan Sabure 


Armon ihmeitä

Telluksellamme lienee tänään yli 7 miljardia ihmistä. Ihmeellistä on, ettei kahta täysin samanlaista ihmistä ole! Jos mikä, niin se on väkevä todistus Luojan ihmeellisyydestä. Jokainen ihminen on Luojan ainutlaatuinen, uniikki, mestariteos. Yksi asia yhdistää kaikkia. Jokainen kaipaa tietoisesti tai tietämättä Luojansa yhteyteen. Sisäistä tyhjyyttään ihmiset ovat läpi vuosisatojen yrittäneet täyttää kaikella mahdollisella: irtosuhteilla, alkoholilla, huumeilla mammonalla jne. Turhaan. Elämäni aikana olen kohdannut työssäni joukon pettyneitä lähimmäisiä, He ovat pettyneet kaikkeen siihen, millä ovat  sisäistä tyhjyyttä ja ikävää yrittäneet tyydyttää. Vuosisatoja sitten elänyt kirkkoisä totesi sattuvasti: ” Meidän sydämemme on levoton ja rauhaton  niin kauan, kunnes se löytää rauhan sinussa, oi Jumala.” Nämä sanat ovat linjassa Raamatun sanoman kanssa, kuten Vapahtaja sanoi: ” Tulkaa  minun tyköni kaikki, työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te löydätte levon sieluillenne”.  Ihmisen sydän ja sielu voi olla levoton jo lapsuudesta alkaen. Sain tästä selkeän esimerkin poikamme  varhaislapsuudesta. Oli synkkä, pimeä ja tuulinen arki – ilta. Puolisoni oli seurakunnan kuoroharjoituksissa. Itse olin kotona lasten kanssa. Lapsemme olivat silloin vielä pieniä. Tyttäremme oli noin viiden vuoden, poika oli vastikään täyttänyt kolme vuotta. Lasten nukkumaan menoaika lähestyi. Riisuin ja suihkutin ja pesin heidät. Sen jälkeen he saivat polskia  altaan lämpöisessä vedessä.  Jonkin aikaa vedessä  polskittuaan suihkutin kummankin ja puin yöpuvun kummankin päälle. Kannoin heidät lastenhuoneen sänkyyn ja peittelin. Sitten oli iltarukoushetken vuoro. Tytär nukahti oitis. Mutta poika oli levoton. Hän kääntyili ja pyöri levottomana sängyssä. Pikkumiehen levottomuus oli outoa. Yleensä hän nukahti aina, kun hänet iltatoimien jälkeen nostettiin sänkyyn. Seurasin hetken poikani levotonta käytöstä. Lopulta menin pikkumiehen sängyn viereen ja kysyin, mikä sinua vaivaa? Oletko kipeä, vai miksi olet noin levoton?  Silloin poika yllättäen parahti: ” Minä en ala, kun minä olen niin kurja ja huono uskovainen!” Hämmästyin sanattomaksi. Kysyin varovasti, mitä on tapahtunut? Poika sai itkunsa lomassa sanottua: ” Isot pojat pakottivat pihalla minut vetämään tupakasta savut.” Nyt tajusin syyn pikkumiehen levottomaan käytökseen. Kysyin varovasti: ” Toivotko, että isä rukoilee puolestasi?” Vastaus tuli heti: ” Sitähän minä juuri toivonkin!” Seisoin pojan sängyn vieressä. Laskin käteni sängyssä lepäävän  poikani päälle. Suljin silmäni ja julistin pienelle pojalle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin tapahtui täysin odottamatonta. Hän rauhoittui ja nukahti heti!

En koskaan ollut nähnyt vastaavaa tapahtuneen lapsen kohdalla. Aikuisten kohdalla toki useita kertoja.  Pieni tyttöni nukkui sikeää rauhallista ja syvää lapsen unta tietämättä mitään pikkuveljensä kokemuksista. Itselleni lapseni elämässä tapahtunut oli ainutlaatuinen kokemus. Ehkä se siitä syystä jäi mieleeni. Ilmeisesti pikkupoikani pääsi tuolloin ensi kerran ymmärtämään  omakohtaisesti Jumalan armon? Vuosikymmenet ovat tämän jälkeen kuluneet. Molemmat lapsemme ovat aikuiseksi vartuttuaan valinneet Herran seuraamisen tien, kuten myös heidän lapsensa.  Oletko  sinä valinnut vapaaehtoisesti kaidan tien, joka johtaa ikuiseen elämään? Sille on kaikilla mahdollisuus päästä ” Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me,  hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa” ( Tiit 2: 11 – 13). Jumalan armo ja  täydellinen anteeksianto kuuluu kaikille:  lapselle, nuorelle, työikäiselle ja vanhalle. Yksi asia on ihmisen hoidettava itse eli jokaisen tulee ottaa henkilökohtaisesti Jumalan armo vastaan.  Sen tähden apostoli kirjoitti: ” Jumalan työtovereina me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon, ettei se  jää turhaksi” ( 2 Kor 6: 1 ). Älä siirrä elämäsi tärkeintä ratkaisua – Jumalan armon vastaanottamista – myöhempään! Nöyrry ja ota armo vastaan Jeesuksen Kristuksen kautta juuri tällä hetkellä!

 – Jussi Jokisaari