Rikos ja rangaistus

Kuuntelin erään pastorin saarnaa, jossa hän puhui kuningas Davidin elämästä ja siitä, miten Davidin elämässä rikos (synti), rangaistus, anteeksipyyntö (eli synnin tunnustus) ja armahdus etenivät. Se oli hyvä saarna. Eikä ainoastaan siksi, että se oli mielenkiintoinen ja perustui Raamattuun. Eikä vain siksi, että olin puhujan kanssa samaa mieltä (=kuulosti hyvältä korvasyyhyyni). Tuo saarna puhutteli. Löysin heti tavan, miten sovellan sitä elämääni Kristuksessa. Se sai myös minut pohtimaan tämän blogin otsikon aihetta ”Rikos ja rangaistus”.

Joka tekee syntiä eli väärin eli rikoksen Jumalaa vastaan, voi katua ja pyytää anteeksi tekoaan. Jos on vilpitön ja tekee parannuksen, saa rikkomuksensa anteeksi (Joh 8:11). Jumalan rakkaus ja armo pelastavat synnin rangaistuksesta. Koska Jumalan edessä et kestäisi synnin kanssa olisi rangaistuksena kuolema. Siis pienikin synti johtaa kuolemaan ilman armoa, mutta toisaalta suurestakin synnistä voi vapautua ja aloittaa uudestaan pyhityksessä. Se on Jumalan tahto meidän jokaisen kohdalla (1. Tess 4:3). Mutta vaikka synnin rangaistuksen saa anteeksi, saattaa joutua kantamaan sen seurauksia elämänsä loppuun asti.

Maallinen oikeus toimii toisin. Siinä rangaistuksen kovuudelle on määritetty asteikko. Rangaistus määrätään (sakko tai vankeus) rikoksen vakavuuden perusteella. Demokratia pelaa siten, että vaaleilla valittu eduskunta säätää lait ja riippumaton oikeuslaitos soveltaa niitä kuhunkin tapaukseen. Lievissä tapauksissa ja erityisistä asiaa lieventävistä syistä voidaan rikoksen tekijä armahtaa. Niin ei tehdä koskaan vakavissa tapauksissa kuten murhissa tai törkeissä pahoinpitelyissä.

Keskeistä maallisessa oikeudessa on periaate:” Epäilty on syytön, kunnes hänet syylliseksi osoitetaan.” Vaikka tämä periaate on hyvä teoriassa, niin julkisuus voi olla todella julma. Jos seuraat joskus mitä syytteitä ja huhuja julkisuudessa levitetään, voi tuntua siltä, että periaate kuuluukin:” epäilty on syyllinen, vaikka hänet syyttömäksi todetaan”.

Taivasten valtakunnassa syyllisyyden näyttömenettely on täysin toisenlainen. Koska Jumala on tuomari, joka näkee ja tietää kaiken (Hebr 4:13), ei hänen edessään ”epäillyn” syyllisyyttä tarvitse todistaa. Jokaiselle kuuluu tuomio: ”syyllinen” (Room. 3:23). Rangaistus on kuolema (Room 6:23) ja ikuinen ero Jumalasta. Eikö kuulostakin lohduttomalta. Mutta sitten seuraa järisyttävä uutinen, jossa ainakin minun oikeustajuni sakkaa tosi pahasti. – Kuolemanrangaistukseni onkin jo kärsitty. Eikä tässä vielä kaikki. Rangaistuksen on kärsinyt täysin syytön (Hebr 7: 26-28). Ja tarina muuttuu yhä hurjemmaksi. Ilman omia tekoja, täysin ansaitsematta (=armosta) saan ottaa vastaan vapauttavan tuomion. (Ef. 2:8-9; 1 Joh 1:9). Lopulta kaikkein ihmeellisintä on, että niin monet jättävät tämän tilaisuuden käyttämättä (Matt 7:13).

On mahdotonta kuvitella, että maallisen tuomioistuimen edessä epäilty on ensin todettu syylliseksi murhaan ja moniin muihinkin rikoksiin. Sitten tuomari julistaa elinkautisen vankeustuomion ja lähettää vankilaan jonkun sellaisen, joka on syytön rikokseen. Tilanne olisi absurdi. Varmaan sellainen tuomari olisi vaikeuksissa ja häntä uhkaisi syyte väärästä tuomiosta. Näin siitäkin huolimatta, että tuo syytön alistuisi tuomioonsa.

Näin kuitenkin Jumala on tehnyt, koska Hän ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen. Jumalan armon ja rakkauden määrää on ihmisjärjellä niin vaikea ymmärtää. Mutta se ei perustukaan järkeen vaan uskoon. (Jes 35:8 ; 1. Kor 1:18-24 , 2:14 , 3:19). Uskon lahja on vain otettava vastaan (Joh. 3:16)

 


Vakaumuksen hinta ja palkka

Muistan hyvin sen talvisunnuntai -illan eräässä Pohjanlahden rannikkokaupungissa. Illan tilaisuus oli edennyt loppuhetkiin. Seurakunnan kuoro lauloi kauniita, herkkiä kutsulauluja. Seurakunnan paimen ja muutama  vanhin  palvelivat esirukousta toivoneita. Heitä  oli useita. Polvistuin erään nuoren, tuntemattoman naisen viereen. Kysyin varovasti, mitä hän odottaa? Hän ilmaisi  asiansa. Hän  halusi luovuttaa elämänsä Jeesukselle! Se oli mahtava yllätys. Rukoilin ja julistin hänen syntinsä  anteeksiannetuiksi Jeesuksen sovintoveren kautta. Luin hänelle muutamia Raamatun jakeita. Aivan  kuin matkaevääksi Taivas – tietä etsineelle. Pian hän lähti kotiin. Tilaisuus päättyi ja kokousväki poistui. Kuulin  pian ikäviä uutisia nuoresta Herraa etsineestä äidistä. Hän oli kertonut puolisolle uskoon tulostaan. Tieto ei nuorta isää miellyttänyt. Päinvastoin. Mies oli  raivostunut  vaimolle hänen ratkaisun takia. Eikä siinä kaikki. Hän  hylkäsi  vaimonsa ja lapset. Mies muutti pois kodista! Näin kova hinta oli Marjan  uskoon tulolla.  Hänestä tuli  yksinhuoltaja. Hän mietti omaa ja lasten  tulevaisuutta. Koskaan hänen mieleen ei noussut ajatus jättää kaikki uskoon liittyvä. Hän  tunsi  saaneensa enemmän,  kuin mitä hän oli uskon takia menettänyt. Koettelemusten myötä  Hän löysi  elämään uuden sisällön. Hän löysi Jumalan Sanan lupaukset. Yksi jae evankeliumista Matteuksen mukaan tuli hänelle rakkaaksi.” Vaan etsikää e n s i n  Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin  kaikki tämä ( mitä ajallisessa elämässä tarvitaan) teille annetaan” ( Matt 6: 33)  Tuo sana tuli Marjalle tärkeäksi. Hän tajusi, että Jumalan lupaukset ovat yhä voimassa.  Melko nopeasti hän huomasi, että siunaus seurasi myös lasten elämää. Se oli yksinhuoltaja -äidille ilon ja kiitoksen aihe. Pitkien työvuosien jälkeen Marja jäi  eläkkeelle.  Hän tiesi olevansa vapaa vastuista.” Nyt voin  levätä, matkustella ja nauttia elämästä, kuten tuhannet eläkeikään tulleet, hän ajatteli. Jostain syystä hän ei tuntenut kuuluvansa siihen  joukkoon. Marja tunsi saaneensa lasten kanssa niin paljon hyvää, ettei pystyisi itsekkäästi nauttimaan, kuten tuhannet eläkeiän saavuttaneet. Hänen sydämelle laskeutui eräs Itä – Afrikan valtio. Hän tiesi, että se on yksi maailman köyhimmistä. Marja koki, että hänen on tehtävä jotain maan köyhyydessä elävien lähimmäisten hyväksi.  Mahdollisuus  siihen avautui. Kotiseurakunta siunasi hänet Afrikkaan auttamistyöhön. Kaksi seurakuntaa osallistui  matkakustannuksiin. Hän suunnitteli tekevänsä eläkkeensä turvin työtä omin kustannuksin  kurjuudessa elävien lähimmäisten parissa. Marjan lapset olivat menestyneet elämässä. Vuosia kestäneiden sinnikkäiden opintojen jälkeen he olivat valmistuneet arvostettuihin tehtäviin.  Marja tiesi heidän tulevaisuutensa olevan turvattu. Hänellä ei ollut lapsista enää vastuuta. Hän kertoi lapsille aikeistaan lähteä auttamaan eläkkeensä turvin Itä Afrikan kurjuudessa eläviä lähimmäisiä. Lapset ymmärsivät äitiä. He tunsivat hänen sydämensä. Se paloi köyhien, sairaiden ja kärsien hädälle.  Marja tunsi olevansa riittävän hyväkuntoinen vapaaehtoiseen auttamistyöhön. Taloudellista tukea seurakunta ei kuitenkaan luvannut. Marja teki vuosien varrella useita työmatkoja Afrikkaan.  Vaimoni kanssa iloitsimme Marjan vierailuista.  Ne hetket oli juhlahetkiä! Marja viipyi kentällä eri pituisia aikoja usean vuoden aikana. Eräänä kesänä hän oli taas lähdössä Afrikkaan. Tuntui haikealta saattaessamme hänet junaan.  Kuulimme. ettei sähköposti tuossa maassa toimi kunnolla liityimme f b: iin. Viestittely jatkui muutamia kuukausia. Sitten saimme Marjan ystävältä viestin: Marja on saanut kutsun kirkkauteen. Tieto pysäytti.  Se pani ajattelemaan teimmekö Marjalle kaiken, mitä ehkä olisimme voineet? Tuntui hyvältä  kuulla, että Marja oli tehnyt työtä loppuun asti. Hän ikään kuin kaatui työn ääressä. Raamatun mukaan kerran kaikki kansat ja yksilöt kokoontuvat kuningasten Kuninkaan eteen palkanmaksuun. Uskon, että silloin Marja saa kuulla Kuninkaan  ihanat  sanat: ” Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija:  Mene Herrasi iloon.”

Marja sai maksaa vakaumuksestaan kalliin hinnan. Hän menetti uskoon tultuaan paljon. Mutta hän  sai  menetyksien tilalle ikuisen elävän toivon ja pääsyn Vapahtajan luo sekä kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

Kun  Jumala kutsuu sinua yhteyteensä tee sama valinta, minkä Marja teki. Sitä  ei tarvitse koskaan katua.

 

Jussi Jokisaari