Kuka omistaa elämän?

Tässä blogissa tartun arkaan mutta mielenkiintoiseen aiheeseen. Käsittelen elämän ja kuoleman teemaa siitä näkökulmasta mitä on elämä ja sekä miten, milloin ja miksi elämä joskus katkaistaan ja kenen luvalla.

Alkuun otan poimintoja Raamatun alkusivuilta:

”Ja neljäntenä päivänä Jumala sanoi: Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä…” (1.Moos 1:20) sekä …”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” (1Moos2:7).  ”…Jumala vaivutti ihmisen… uneen…otti yhden hänen kylkiluistaan…ja rakensi siitä vaimon” (1Moos 2:21-22).

Omistajalla on valta käyttää omaisuuttaan niin kuin tahtoo. Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala on ihmisen luonut – miehen maan tomusta ja naisen tämän kylkiluusta. Mutta ei vain luonut vaan myös syntiin langenneen ihmisen lunasti. Elämäni on siis 200 %:sti Jumalan omaisuutta.

Koska näin on, ihmisellä ei ole lupa katkaista elämää. Ei itseltä eikä toiselta. Viides käsky sanoo: Älä tapa. Se on sekä rikos että synti. En kuitenkaan nyt käsittele sitä.

Otsikon kysymys on yksi hankalimmista eettisistä kysymyksistä sekä ihmisyksilön, että yhteiskunnan kannalta. Pohdin tätä arkaa asiaa seuraavista kolmesta mielenkiitoisesta näkökulmasta:

  1. Itsemurha

Itsemurha on valtava tragedia ja shokki tekijän läheisille. Yhteiskunnalle se on onneton tapahtuma ja niitä pyritään torjumaan kaikin keinoin. Siihen sisältyy usein runsaasti häpeää ja se on kuolinsyynä siksi usein vaiettu. Vaikka nykyisin yksilön oikeus päättää itseään koskevista asioista ulottuu melko laajalle, itseltään hengen ottamista ei hyväksytä. Tästä vallitsee kiistämätön yksimielisyys koko yhteiskunnassa.

Kaikessa karmeudessaan suhtautuminen itsemurhaan paljastaa kuinka ateistin tai evolutionistin filosofia on epälooginen. Useimmat evolutionistit eivät hyväksy itsemurhaa yksilön ratkaisuna ongelmiinsa. Kuitenkin ollakseen looginen heidän tulisi hyväksyä se silloin kun yksilöstä ei ole hyötyä itselle eikä yhteiskunnalle. Heille ihmisyksilö on vain sattuman oikusta syntynyt solurykelmä vailla itseisarvoa.

Vaikka maallistunut yhteiskunta vannoo evoluutioteorian ja yksilönvapauden nimiin, suhtautuminen itsemurhaan on niin kielteinen, että sitä yrittäneen epäonnistuessa aikeissaan häntä ei suinkaan rohkaista uuteen yritykseen vaan se pyritään estämään.

  1. Abortti

Abortti on lain sallima erikoisuus. Se ei ole täysin vapaa, mutta sen saa Suomessa käytännössä jokainen raskaana oleva ennen 12 raskausviikkoa. Biologisesti tämä raja ei ole mitenkään elämän alkupiste. Elämä saa alkunsa hedelmöittymisestä. Toinen ratkaiseva hetki on kun hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohtuun. Kolmas vaihe on sitten syntymä. Suomessa yli 10 % sikiöistä abortoidaan.

Abortin oikeutusta voisi pohtia pitempäänkin, mutta oikeastaan abortti perustuu näkemykseen, että sikiö on kohdun ”omistajan omaisuutta”.

  1. Eutanasia

Eutanasia on tämän hetken kuuma peruna. Se on nykyisin laissa kielletty. Vaikka siitä on paljon keskusteltu, eräs näkökulma on jäänyt vähälle huomiolle. Kun abortissa elämä estetään usein terveeltä, elämänhaluiselta yksilöltä, jolla olisi koko elämä edessään, niin eutanasiassa tilanne on yleensä täysin päinvastainen. On sairautta, halu kuolla ja usein on pitkä elämä jo eletty. En syytä heitä, jotka ovat tehneet abortin enkä puolusta eutanasiaa, mutta vertailu on ihmiselämän näkökulmasta mielenkiintoinen.

Mutta palataan tekstin alkuun. Elämä on Jumalan lahja. Tarkoitus oli, että ihminen lisääntyisi ja eläisi ikuisesti, terveenä ja läheisessä suhteessa Jumalaan. Kuolemaa ei olisi. Mutta homma ei mennyt ihan putkeen. Itseasiassa se epäonnistui täysin. Onneksi Jumalalla oli ratkaisu – Jeesus. Hänen kuolemansa kautta synnit on sovitettu ja yhteys Jumalaan palautetaan niille, jotka uskovat (Joh.3:16; Ilm.22:2-5).

 

Arto Siitonen


”Heräät Helevetin peräseinällä!”

Evankelistan elämä on mielenkiintoista, sisäisesti rikasta ja täynnä yllätyksiä. Seuraavassa pieni väläys siitä, mitä voi tapahtua.  Tämä tapahtui Lapissa kauan sitten kauniina keskikesän päivänä. Asevelvollisuuteni suurimman osan suoritin Helsingissä siviilipalveluksessa. Vapaa – aikana osallistuin uskovien poikakavereitteni kanssa varsin aktiivisesti helluntaiseurakunnan työhön. Kuoron mukana vierailimme sairaaloissa, vankiloissa ja vanhainkodeissa. Lauloimme ja kerroimme innokkaasti Herrasta, kun siihen tilaisuuksia tuli. Lähinnä vankilatilaisuuksissa oli tilaisuus julistaa evankeliumia. Noihin aikoihin koin sisäisessä maailmassani yhä selvemmin Herran kutsua kokoaikaiseen evankeliumin työhön. Tunnoista en puhunut edes parhaalle kaverilleni. Kun palvelusaikani päättyi sain pian hyvän työpaikan, jossa oli kohtalainen palkka. Siitä huolimatta olin sisäisesti tyytymätön. Koin sen johtuvan siitä, että ymmärsin olevani väärässä paikassa. Tiesin, etten ole tehtävässä, jossa minun tulisi olla. Sisäisessä  ristiriidassa olin tyytymätön elämääni. Siitä huolimatta en rohjennut avautua yhdellekään ihmiselle. Tätä jatkui muutama kuukausi. Eräänä syyspäivänä vuosien takainen tuttavani tuli yllättäen luokseni. Hänellä oli asiaa. Se yllätti minut täysin. Hän oli saanut toimeksiannon ylhäältä. Hän pyysi minua työtoverikseen evankelistaksi Länsi Lappiin eli Nuuskakairaan!  Se oli yllätys vailla vertaa! Keskustelimme tuona iltana useita tunteja. Tuttavani oli käynyt Nuuskakairassa. Hän oli ollut mukana hengellisissä tilaisuuksissa puhumassa ja laulamassa. Hän koki, että nyt oli Länsi – Lapissa aika julistaa evankeliumia. Sanoin tuttavalleni, ettei minulla ole edellytyksiä hengelliseen työhön. Pettyneenä hän lähti pois. Sen jälkeen jouduin sisäisesti tosi ahtaalle. Tilanne kehittyi nopeasti siihen, että minun on saatava selvyys sisimpäni kipuihini ja kysymyksiin. Ilmoitin tuttavalleni, että jos kotiseurakuntani ja sen vanhimmat ovat valmiita siunaamaan minut koe – evankelistaksi olen valmis lähtemään. Halusin saada selvyyden onko Herra kutsunut minut hengelliseen työhön, vai ovatko sisimpääni raastaneet ajatukset oman sielumaailmani harhoja? Lähtöni esteenä oli yksi asia. Onko kotiseurakuntani vanhimmat ja seurakunta valmis siunaamaan koe – evankelistaksi.

Yllätyin, kun vanhimmat ja seurakunta oli valmis siunaamaan minut koe – evankelistaksi ilman palkkaa tai kannatusta.  Myöhään syksyllä läksimme. Pidimme kokouksia kodeissa ja kouluissa siis siellä, minne ovia avautui. Niin kului syksy jouluun asti. Joulunpyhiksi matkustimme Pohjanmaalle lapsuuskoteihimme. Vuoden vaihduttua palasimme Nuuskakairaan. Pian alkoi tapahtua! Nuoria ja keski- ikäisiä ihmisiä alkoi tulla uskoon. Rukoilimme heidän kanssaan ja puolestaan.  Taivas vastasi. Uskoon tulleet täyttyivät Pyhällä Hengellä tulella ja ilolla. Raamattua tutkittiin yhdessä ja yksin. Uskoon tulleet ymmärsivät pian, että kaste kuuluu Herraan uskoville.

Kesän tultua järjestimme useita kastetilaisuuksia työalueellamme.  Lapin maakuntatelttaa kuljetettiin  Postin linja – auton katolla pitäjästä toiseen. Näissä merkeissä olimme Ylitornion rautatieasemalla. Etelästä tulevasta junasta tuli noin 10 henkeä autoon, jossa olimme. Auton lähdettyä liikkeelle junasta tullut ryhmä alkoi laulaa tuttua hengellistä laulua: ” Kun Jeesus on omana mulla ”… Jostain syystä laulu ei alkanut sujua. Työtoverini oli edessäni ehkä noin 2 metrin päässä käytävällä. Kuiskasin: ” Yhdytään mekin lauluun.” Toverillani oli voimakas, selvä ja kuuluva ääni. Hän alkoi laulaa. Myötäillä hiljaa laulun sanoja. Rautatieasemalta nousevien mukana tuli vierelläni vapaana olevalle paikalle keski – ikäinen nainen. Heti laulun loputtua hän kääntyi puoleeni ja kysyi: ” Oletteko tekin uskomassa?” Vastasin: ” Kyllä minä olen Jumalan armosta uskossa.”  Nainen jatkoi hiukan hätääntyen:” Ette kai te ole vain niitä helluntailaisia?” Vastasin: Kyllä minä kuulun helluntaiseurakuntaan.” Nainen parahti: ” Voi, voi! Te olette noin nuori ( olin vähän ennen täyttänyt 23) ja olette noin väärään joutunut. ” Olin hämmästyvinäni. Avasin vieressäni olevan salkkuni. Nostin Raamatun salkustani. Ojensin sen naiselle ja sanoin: ” Tässä on Raamattu. Osoittakaa minulle tästä, missä olen väärässä, että voin tehdä parannuksen. Sillä haluan päästä taivaaseen.” Vierustoverini vastasi: ” En minä osaa teitä Raamatulla neuvoa! Ei minulla ole aikaa Raamattua lukea. Mutta minä toivon, että tapaisitte jonkun vanhan saarnamiehen. He kyllä osaisivat teitä neuvoa.” Nyt kurillisuuteni pulpahti esiin, ja sanoin:” Niin tuolla kylällä, jonne olen menossa asuu lestadiolainen vanha saarnaaja Väinö Luttu. Olen monta kertaa halunnut tavata häntä, muttei se ole onnistunut.”

Hämmästyin, kun nainen parahti:” Ei, ei! Väinö on joutunut aivan väärään, kunnon luopunut meistä vanhoista!”  On pakko tunnustaa, että yllätyin hieman. Minä olin väärässä ja Väinö oli aivan väärässä!!! Huomaamattani oli vierelläni istuva vaihtunut. Vasemmalla puolellani istui nyt arviolta noin 75 vuoden ikäinen mies. Hän alkaa paatoksella selostaa evankelista Filippuksen ja etiopialaisen kuningattaren hoviherran kohtaamisesta Gassan tiellä. Ihmettelin miehen aihevalintaa. Ajattelin innoissani hetkeä, kun saan lyödä hänelle niin sanotusti ” luun kurkkuun.” Siihen ei kuitenkaan tullut tilaisuutta. Sillä Postiauto saapui juuri sille kylälle, jonne olimme telttaa viemässä. Pyysin vieressäni istuvalta anteeksi, ja nousin ylös. Sanoin, että matkani päättyy, joten joudun poistumaan. Nostin päällystakkini naulasta käteni mutkaan, hattuni hyllystä ja sallkun käteeni. Läksin astelemaan auton peräosasta etuovea kohti. Vanha mies korottaa äänensä ja sanoo: ” KYLLÄ SE ON YSTÄVÄ SILLÄ LAILLA, ETTÄ JOS ET PARANNUSTA TEE, NIIN HELEVETIN PERÄSEINÄLLÄ HERÄÄT VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ! MINUN TÄYTYY NÄIN SUORAAN SANUA KAIKKIEN KUULLEN!” Samalla hetkellä nousee mieleeni Raamatun jae: ” Sen tähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.” Edellä mainitut sanat nousivat mieleeni kristallin kirkkaana. Muutaman sekunnin mietin sanonko sanat tuomarilleni. Koin kuitenkin parhaimmaksi vaieta.  Lasketussani tielle totesin toverilleni: ” Olipa setä lukenut itsensä tuomariksi.” Postiauton katolla ollut teltta laskettiin maahan mastoineen ja tykötarpeineen. Se pystytettiin pian muutaman kymmenen metrin päähän. Kokoussarja päättyi sunnuntaina. Päivällä oli kastetilaisuus valtavan kansanjoukon todistaessa viiden Kristuksen seuraajan ottaessa kasteen Kristukseen. Sunnuntai – illan tilaisuuden loppuhetkessä kaksi nuorta luovutti elämänsä Jeesukselle. Toinen perheen isä. Toinen ison perheen äiti. Näin evankeliumin viesti meni hiljalleen eteenpäin. Kiitos ja kunnia tästä kaikesta Jeesukselle, kaikkien ihmisten Vapahtajalle. Hengellinen runoilija toteaa: ” Herramme Jeesus on itse läsnä, Hän toimii ken häntä estää voi? Se tuli, jonka Hän maahan heitti iäti loistavan liekin loi.”

 

Jussi Jokisaari


Vastataanko rukoukseen?

Rukous kuuluu kristityn etuoikeuksiin. Lähes kaikissa uskonnoissa rukous on keskeinen elementti. Joissakin uskonnoissa sitä pidetään niin tärkeänä, että jos joku ei rukoile, hän menettää henkensä. Hänet tapetaan väärä – tai harhaoppisena.  Raamatussa puhutaan paljon rukouksesta. Eräästä varsin erikoisesta rukoustilanteessa kerrotaan Raamatussa 1 Kun 18: luvussa. Siinä kerrotaan kahdenlaisista rukoilijoista. Rukoushetki päätettiin pitää Karmel – vuorella. Kuningas oli kokouksen järjestäjä ja koollekutsuja. Ahab kutsui rukoilemaan 450 Baalin profeettaa ja 400 Aseran profeettaa. Melkoisen iso oli tämä rukoilijain joukko. Yhteensä 850 rukoilijaa! Heidän lisäkseen oli vielä yksi rukoilija. Hän oli profeetta Elia. Inhimillisesti ajatellen rukoilijain välillä oli äärimmäinen epäsuhta. 850 / 1. Isompi  joukko oli kutsuttu koolle kuninkaan toimesta. Yksinäistä rukoilijaa ei kukaan ollut komentanut rukoilemaan. Hän tuli vapaaehtoisesti.  Yksinäinen rukoilija esitti haasteen 850 profeetalle. Koko kansa oli todistajamassa kumpaan rukoukseen tulee vastaus.  Rukoilijat sopivat, ette se, jonka rukoukseen tulee vastaus on elävä Jumala. Rukoushetki alkoi 850 rukoilijan uhrilla ja rukouksella. 850 miestä  rukoili hartaasti, tosissaan, äänekkäästi, jopa huutaen. Sitä kesti puoli päivää. Mutta mitään vastausta satojen miesten rukoukseen eikä huutoon tullut. Sen jälkeen oli Elian vuoro uhrata ja rukoilla. Yksinäisen rukoilijan rukous oli lyhyt. Se sisälsi vain muutamia sanoja: ” Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tämä kansa tulisi näkemään, että sinä, Herra olet Jumala ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin.. Silloin Herran tuli iski alas … ” ( 1 Sam 18: 37, 38).  Paikalla oli kaksi rukoilijajoukkoa, tai tarkemmin 850 rukoilijaa ja toisessa vain 1 mies, Elia.  Ison rukoilijajoukon rukoukseen ei tullut vastausta. Mutta yhden miehen rukoukseen tuli yliluonnollinen vastaus. Tuli iski taivaalta. Se rukousvastaus oli järisyttävä. Koko kansa kääntyi elävän Jumalan puoleen.  Rukouspaikka oli molemmilla sama.  Mutta vain yhden miehen rukoukseen tuli vastaus. Se oli väkevä, että koko kansa teki parannuksen ja lankesi Jumalan eteen.

Maamme juhlii tänä vuonna 100 itsenäisyyden vuotta.  Maamme olemassaolo oli vaakalaudalla 1930 – 40 taitteessa.  Silloin tässä maassa rukoiltiin. Presidentti Kyösti Kallio  lähetti koko kansalle rukouskehotuksen. Olen kuullut ja lukenut, että silloin rukoiltiin maaseudulla ja kaupungeissa sekä rintamalla. Temppeleissä, kirkoissa, rukoushuoneissa, kouluissa ja kodeissa.  Muistan hämärästi, miten  lapsuuskodissanikin rukoiltiin. Isäni kuoli vähän ennen sodan syttymistä.  Vanhin veljeni oli rintamalla useita vuosia. Keskimmäinen veljeni joutui lähtemään armeijaan 17 vuoden ikäisenä.  Äitini rukoili joka ilta poikiensa ja koko isänmaamme puolesta. Itse en osannut rukoilla. Vuoteessani lämpöisen peiton alla yhdyin äitini rukouksiin. Kuten mainitsin en osannut rukoilla. Jotain kuitenkin sopertelin. Tänäänkin on tässä maassa  ihmisiä, jotka rukoilevat. He rukoilevat lastensa ja lastenlastensa puolesta. On rukoilijoita, jotka rukoilevat isänmaan, evankeliumin työntekijäin ja – työn puolesta. Luultavasti on myös rukoilijoita, jotka ovat samanlaisia kuin minä varhaislapsuudessa. He eivät osaa rukoilla, mutta sopertelevat pyyntöjään hiljaa.

Yhä vielä on kahdenlaisia rukoilijoita. Toisiin rukouksiin saadaan vastauksia, toisiin ei. Mistä se johtuu?  Sitä en tiedä. Vastauksia voi olla useita. Kerron tapauksen, joka mielestäni kuvaa aitoa rukousta. Kaksi  7- 8 vuotiasta tyttöä Mirjami ja Sari ( nimet muutettu ) Tytöt olivat naapureita ja koulukavereita. Mirjamin vanhemmat olivat uskovia. Sarin eivät. Kerran Saria oli ollut peloissaan ukonilmalla. Mirjam oli ehdottanut rukousta. Sari suostui. Tytöt pujahtivat ison betonisen siltarummun sisälle. Siellä he rukoilivat. Tai Mirjami rukoili Sarin puolesta, jotta Sari vapautuisi pelosta. Kuinka kävi? Rukoukseen tuli vastaus. Sari vapautui peloistaan. Heti ja kokonaan! Tyttöjen rukouspaikka oli sangen vaatimaton: siltarumpu! Hengellinen runoilija vakuuttaa: ” Missä syntinen Jeesusta huutaa, siellä taivaasta vastataan. ” Kansamme tarvitsee rukoilijoita. Oletko sinä rukoillut? Jos et ole, niin kokeile. Jos rukoilet vilpittömästi saat vastauksen. Se kannattaa. Varmasti.

 


Rikkaan kuolema

Kuolema on sana, jonka ihminen mieluusti työntää sivuun. Kuitenkin jokaisen ihmisen on kerran kohdattava tuo kolkko todellisuus. Se on realiteetti, jota moni ei halua ajatella. Miksi niin? Ehkä siksi, että sitä on kiusallista ajatella.

Pyhä Kirja kertoo rikkaasta miehestä, jolla oli kaikkea yllin kyllin. Hän oli maanviljelijä. Hänen viljavainionsa olivat valmistumassa sadonkorjuuta varten. Ammattinsa hallitseva maanviljelijä osasi arvioida, että  pian kypsyvää viljaa tulee ylen runsaasti korjattavaksi. Sato ei sovi varastoihin. Mitä teen? Älykkäänä miehenä hän tajusi, että käsillä on yhdestoista hetki. On rakennettava uusi, entistä isompi viljavarasto, jotta saan uuden sadon talteen. Uuden varaston piirustukset valmistuivat pikavauhtia.  Mies onnistui haalimaan  päteviä rakentajia  tarpeellisen määrän. Rakennustyöt sujuivat jouhevasti. Joukko kylän miehiä tuli paikan päälle  äimistelemään  ennätysvauhdilla valmistuvaa massiivista viljavarastoa. Kun uusi viljavarasto valmistui lähetti viljelijä työmiehensä  puimaan. Puolikymmentä miestä ahersi puimurien kanssa korjuutyössä. Harvinaisen upea sää suosi työtä. Parinsadan hehtaarin puintityö kesti vain muutamia päiviä. Osaava porukka korjasi ennätyssadon uuteen varastoon nopeasti. Puitu vilja oli niin kuivaa, ettei sitä tarvinnut kuivata. Ei ihme, että farmari koki sisimmässään iloa. Tyytyväisenä hän ajatteli: oma ja perheeni tulevaisuus on turvattu vuosiksi eteenpäin.

Toki rikkaalla miehellä oli myös kadehtijoita. He tiesivät, että rikkaalla miehellä oli jo ennen ennätyssatoa varallisuutta monin verroin enemmän kuin muilla lähiseudun viljelijöillä.  Kadehtimistaan he eivät tietysti äveriäälle isännälle paljastaneet. Kukaan ei halunnut joutua rikkaan miehen epäsuosioon.  Kyläläisten oli sangen helppoa ajatella, että suurtilan omistaja on onnellinen. He otaksuivat miehen olevan tyytyväinen yltäkylläisyyden keskellä. Eräässä mielessä miehen tuntevat olivat oikeassa. Rikas mies saattoi hykerrellä tyytyväisenä. Nyt voin heittää tulevaisuuden huolet ja murheet unholaan muutamaksi vuodeksi.

Valitettavasti hän oli unohtanut erään tärkeän asian. Sen, että jokainen ihminen tallaa tämän Telluksen pinnalla rajallisen ajan. Sen tiesi elämän Antaja, Jumala. Siksi Hän sanoi rikkaalle miehelle:  ` Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?` Loppujen lopuksi rikas mies oli köyhä! Hän ei näet ajatellut elämää pidemmälle. Hän mietti vain tätä nykyistä todellisuutta. Hän unohti tyystin sen, että  tulee se hetki, jolloin ajallinen elämä päättyy.

Tiedätkö, että valtaosa ihmisistä on rikkaan miehen kaltaisia? Ethän vain sinä ole? Kaikki ihmiset – niin rikkaaksi kuin köyhäksi sanotut – saapuvat sille rajalle, jossa kaikki, mitä luulemme omistavamme  otetaan pois? Jokainen ihminen tulee tähän todellisuuteen nahkapuku yllään. Mutta kun jokainen täältä lähdemme niin nahkapukukin jää tänne! Se kätketään maan multaan, jossa se muuttuu mullaksi. Aiotko sinä elää rikkaan miehen tavoin? Jumalan mielestä rikas mies oli unohtanut tärkeimmän. Siksi Jumala sanoi häntä mielettömäksi.  Ajallisilla mittareilla mitattuna mies kuoli rikkaana. Jumalan silmissä hän oli  rutiköyhä.  Karu totuus on, ettei yksikään ihminen tällä Telluksella omista mitään!  Jokaiselle tulee kerran ikuisuuskutsu. Kaikki lähdemme  köyhempänä, kuin hän tänne tulimme. Ehkä ihmettelet, mitä tarkoitan. Sitä, että nahkapukukin jää tänne! Siksi viisas on se, joka  ymmärtää asettaa turvansa siihen, mitä Jumala on meitä varten Pojassaan valmistanut. Rikas mies oli tyhmä. Hän luuli olevansa rikas, vaikkei omistanut mitään! ” Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat moneen paulaan ja moniin mielettömiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.” Rikkauden tavoittelu johti Herramme kertoman miehen mielettömyyteen ja kadotuksen.” Jokaisen kannattaa tutkia sydäntään, mihin se on kiintynyt. Se kannattaa selvittää tänään. Sillä huomisesta emme tiedä mitään.

 

Jussi Jokisaari