Seurakunnan vapaaehtoistyö – ilo vai taakka ?

Vapaaehtoistyarto_webö on seurakunnan tukipilari. Laajasti ymmärrettynä siihen kuuluu rukous ja rahan uhraaminen. Tässä keskityn kuitenkin vain perinteiseen vapaaehtoiseen toimintaan seurakunnan hyväksi jossakin työmuodossa. Jumalan hyvä tahto on, että jokainen voisi osallistua jollain tavoin kykyjensä mukaan seurakunnan – se on Kristuksen ruumiin – rakentamiseen (1 Kor 12:5,14-22)

Osallistuminen vapaaehtoistyöhön ei edellytä huippuosaamista. Useimmat tehtävät eivät ole ylivoimaisia. Riittää, että on sitoutunut. Alttius on tärkein ominaisuus. Toki esim musiikissa tarvitaan jonkin verran taitoja, mutta useimmiten riittää, että on luotettava eikä haahuile tai asennoidu välinpitämättömästi tehtäviinsä. (Room 12:1). Kyky yhteistoimintaan muiden kanssa auttaa selviämään. Tehtävissä myös oppii yhdessä muiden kanssa.

Vapaaehtoistyöstä saa runsaasti iloa ja hyötyä. Ilo syntyy ainakin itselläni siitä kun tietää palvelevansa Jumalan tahdosta Jeesuksen asettamaa seurakuntaa. Hyöty taas tulee paitsi muille niin itselleni siitä, että aktiivinen osallistuminen on paras tapa tutustua seurakuntamme toisiin uskovin sekä toimintaan.

Työstä kuuluu tietenkin tekijälle palkka. Ansiotyössä palkka tulee tehtävän vaativuuden ja aseman perusteella ja se maksetaan rahana joka kuluu sitten liian nopeasti. Seurakunnan vapaaehtoistyössä palkan perusosa maksetaan uskollisuudesta. Sen maksaa Jumala ja palkka on pysyvä aarre taivaassa (Matt. 6:19-21). Tämän lisäsi tulevat bonukset, joita ovat mm. ansaitut kiitokset ja ilo seurakunnan menestymisestä.

Seurakunnan työhön osallistuminen edellyttää sitoutumista (Kol 3:23-24). Arkiset pakolliset asiat, kuten työssäkäynti on hoidettava, vaikkei motivaatiota olisikaan erityisesti. Sen sijaan seurakunnan hyväksi tehtävä työ ja harrastukset ovat toimintoja joiden hoito vaatii itsekuria. Kun ryhtyy johonkin tehtävään, tulisi olla ainakin sen verran kiinnostunut asiasta, että jaksaa silloinkin kun tuntuu raskaalta ja haluaisi heittää hanskat naulaan. Varmasti jokaiselle tulee hankalia ja raskaita tilanteita, jolloin kokee väsymystä ja voimattomuutta. Tällöin vapaaehtoistyössä koetellaan jaksaminen ja todelliset motiivit.

Miksi joskus seurakunnan jäsen lopettaa vapaaehtoistyönsä, vaikka on innostunut ja kokee toiminnan tärkeäksi? Syynä voi olla muuttunut elämäntilanne: vanheneminen, väsyminen, sairaus tai jokin muu inhimillinen tekijä.

Luovuttamisen syy saattaa olla myös ristiriita toimintaperiaatteista. Vapaaehtoisuuden luonteen vuoksi tehtävistä luopumisen kynnys voi olla matalampi kuin ansiotyössä. Jos toinen tulee antamaan ohjeita joista olet eri mieltä, saatat loukkaantua ja haluat luopua tehtävistä. Työn vapaaehtoisuus ei saisi kuitenkaan olla syy tähän. Jos (ja kun) erimielisyyksiä ilmenee, tulee ne ratkaista kahden kesken ja mahdollisesti työryhmän vetäjän tuella. Eri näkemyksistä huolimatta tulee sopia erimielisyydet ja siunata toistemme vapaaehtoistyötä.

Vapaaehtoistyö on hengellistä työtä, jota tehdään seurakunnan rakentamiseksi. Siinä ei kukaan pärjää yksin. Seurakunnan vastustaja ei pidä vapaaehtoistyöstä, mutta tulee muistaa, että meillä on Puolustaja, Pyhä Henki, joka on voittanut vastustajamme. Seurakunnan vihollinen on riidankylväjä. Hän kyllä tietää, että mikäli vapaaehtoistyö seurakunnassa loppuisi, olisi se myös seurakunnan loppu.

 

Vuosi 2017 on alkamassa. Monet tekevät Uuden Vuoden lupauksia. Seurakunnan vapaehtoistyössä ei tarvitse luvata mitään mikä kestää 2-3 viikkoa kuten monet lupaukset. Jos sinulla ei ole seurakunnassa palvelutehtävää, kehoitan sinua ryhtymään toimeen. Jos ei ole muuta syytä, niin kannattaa olla ahne ja itsekäs saamaan Jumalalta siunauksia

 

Arto Siitonen


Joulun juuret

Ajassamme on paljon juurettomia ihmisiä. Heitä on kaikkialla. Juurettomuuteen on varmaan monia syitä. Ehkä yksi suurimmista juurettomuuden aiheuttajista on se murros, joka suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut vuosien saatossa. Tuhannet, jopa sadat tuhannet suomalaiset ovat joutuneet lähtemään synnyinseudultaan Itä ja Pohjois–Suomesta. Tässä ihmisryhmässä on varsin paljon sellaisia, jotka kokevat olevansa juurettomia. Uusille asuinsijoille ei ole  juurruttu. Juurettomuus aiheuttaa epävarmuutta, turvattomuutta ja pelkoa.

Joulu saa ihmeitä aikaan. Se saa kymmenet tuhannet kaupunkilaiset liikkeelle. Minne he lähtevät? Pieni osa lähtee ulkomaille viettämään joulua tyystin erilaiseen ympäristöön, mihin on totuttu. Väitän, että valtaosa joulumatkalle lähtevistä suuntaa matkansa entiselle kotiseudulle maalle. Vanhempien, sisarusten ja sukulaisten luo. Luultavasti jokaisella joulumatkalle lähtevällä on tiettyjä toiveita joulun suhteen. Ehkä suuri osa etsii elämälle kiinnekohtaa. Luultavasti joku toivoo löytävänsä joulun juuret lapsuusmaisemista. Vanhempien ja läheisten parista. Toinen toivoo löytävänsä joulun juuret joulukirkosta, jossa on lapsena vanhempiensa ja sisarustensa kanssa käynyt. Ehkä joku kaipaa valkoista joulua. Paukkupakkasia, korkeita nietoksia tai rekiretkeä pollen vetämässä reessä Toiveita ja odotuksia lienee yhtä paljon  kuin meitä ihmisiäkin. Joulun juuria ei kuitenkaan löydetä lapsuuskodista. Ei sisarten tai läheisten joukosta. ei myöskään tavaratalojen tavaroita pursuavien hyllyjen ääreltä. Pelkään, että moni joulun juuria etsivä  pettyy. Mistä syystä? Siksi, että hän etsii joulun juuria sieltä, mistä niitä ei löydy!

Pyhä Kirja näyttää meille tien joulun juurille. Betlehemin köyhät, halveksitut paimenet saivat enkelin kautta tiedon joulun lapsesta. He löysivät ilmeisesti ensimmäisten joukossa joulun juuret. Paimenet puhuivat toisille paimenille: ” Menkäämme nyt Betlehemiin katsomaan sitä, mitä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti. Ja he menivät kiiruhtaen ja he löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä ” ( Luuk 2: 15, 16 ). On ihmeellistä, että köyhät ja halveksitut paimenet löysivät ensimmäisinä joulun juuret, Jeesuksen. Uskon, että paimenet olivat Jeesuksen löydettyään Betlehemin onnellisimpia ihmisiä. He olivat löytäneet profeettain lupaaman Lapsen. Vielä tänään Jumalan Sana osoittaa elämään pettyneelle, väsyneelle ja toivottomalle ihmiselle tietä Joulu Lapsen, Jeesuksen luo. Ken lähtee paimenten tavoin etsimään Herraa, hän takuuvarmasti löytää etsimänsä. Tämä Raamatun lupaus on yhä voimassa.” Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan ” ( Mat 7: 8 ). Kun  löydät joulun juuret, Jeesuksen. Silloin etsintäsi ja hapuilusi päättyy.  Lähde siis paimenten tavoin etsimään joulun Lasta. Hänet löydettyäsi sinulle käy kuten paimenille.” Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet”

Luuk 2 :20).  Toivon, että löydät tämän joulun aikana joulun juuret. Näissä merkeissä toivotan sinulle löytämisen riemua. Iloista. onnellista ja sisältörikasta joulua Joulun Herran seurassa!


Rakastan sua, rakastatko sua?

Aivan hiljaa kuulrebeccaen kaukaa koputusta ja kuin yllättäen sanon ääneen: ”Puhu Herra palvelijasi kuulee.” Lämmin tunne tulee kohti kasvojani, aivan kuin suudelman lailla ja kuulen kuiskattavan ”Rakastan sinua, rakastatko takas?”

Hätkähdän tilannetta ja avaan silmät. Nousen ylös istumaan sänkyni laidalle ja kelailen hetken, mitä juuri tapahtui. Päätän aamu-unisena kuitenkin nousta ja laittaa itseni siihen kuntoon, että uusi päivä voi alkaa. Juoksen jostain syystä bussipysäkille, vaikka yleensä tykkään kiireettöminä aamuina kävellä työpaikalleni. Ahtaudun ruuhkaiseen 550-linjan bussiin ja mietin taas uudestaan valintaani. Ihmisten viitseliäisyys tehdä tilaa ja siirtyä keskiosasta takatilaan, saa pienet ärtymysnystyräni vireille. Näpäytän kännykän auki ja katson päivän raamatunpaikan, joka muistaakseni kannusti kärsivällisyyteen. Naurahdin hieman ja samassa huomasinkin olevani yksi niistä monista, jotka ei viitsineet tehdä tilaa uusille tulokkaille.

Otan muutaman juoksuaskeleen kiireessä ja moikkaan tuttua kerjäläiskatusoittajaa matkallani. Ajatukset tulvivat väistämättäkin mieleeni. Kuinka hänen paljaat sormet mahtavat kestää -7 asteen pakkasta ja haitarin rämpytystä. Koska itse suomalaisena palelen jo 15 asteen lämmössä, niin miten hän, jonka tottumukset ovat ympärivuoden paistavan auringon alla, voi hallita tätä tilannetta. Työkaverini tuleekin jo vastaan miljoonan kysymyksen kanssa, joten hanskojen lahjoittaminen, joka vilahti mielessäni unohtui kuin tuhka tuuleen.

Rukousmummini, joka asuu työpaikkani vieressä on ollut ajatuksissani jo muutaman päivän. Tänään lounastauolla soitan varmasti ja kysyn kuinka hän voi. Voisin pistäytyä iltasella viemässä hänelle suklaarasian tai muuten vain moikkaamassa. Käyn ruokakaupassa kahvitauollani ja huomaan katusoittajan uudestaan ilman hanskoja ja sääli valtaa jälleen. Kylmyys iskee kuitenkin luihin ja ytimiin, joten puikkelehdin nuorisomassan läpi, joka hengailee kaupan edessä. Äkkiä sisälle. Seison teehyllyllä miettimässä, mistä mausta omat kollegat mahtaisivat ilahtua, kunnes yhtäkkiä joku huutelee minua. Käännyn katsomaan ja vanhempi rouva pyytää minun apua saadakseen ylähyllyltä jotakin. Mieleni kirkastui. Vihdoin päivän hyvä teko tulee tehtyä ja lähden innoissani seuraamaan avun tarvetta. Päädymme kuitenkin alkoholiosastolle, josta rouva haluaisi minun ojentavan mieluistaan olutta. Tilanne hämmentää minut, enkä voinut muuta kuin suostua, vaikka mieleni teki vain paukuttaa Jeesuksesta.

Kuljen myymälässämme ja hymyilen asiakkaalle. Hetken rupattelun jälkeen hän paljastaa olevansa työpaikka kiusattu. Kannustan häntä ehdottomasti viemään asiaansa eteenpäin, mutta hän kertoi jo asian ääneen kertomisen olevan helpottavaa. Tilanteesta jäi jokseenkin hyvä mieli, mikäli pystyin olemaan edes vähän avuksi. Yritän kuitenkin painaa mieleeni hänen kasvonsa, jotta muistaisin häntä rukouksin.

Käännän takalukon ja kuittaan mielessäni tämänkin työpäivän. Kun käännyn, näen mummini asunnon, jolle en ikinä lounastauollani soittanut.

Bussi tulee kuin tilauksesta. Samassa huomaan miehen vahingossa pudottavan kolikkopussinsa pitkin käytävää. Mutta koska minulla on kiire, niin oletan, että joku toinen jää varmasti auttamaan. Istun väsyneenä ja kuulen kuskin kiittävän jokaisella pysähdyksellä poistuvia matkustajia, sekä toivottavan hyvää illan jatkoa. Ihana asiakaspalvelu virolaiselta mieheltä lämmittää ja uppoudun ajatuksiini – mitä jakaisin pian alkavassa kokouksessa?

Kello lyö pian jo seuraavaa päivää, kunnes saan itseni vihdoin pitkän ja uuvuttavan päivän jälkeen peiton alle. Kiitän hyvästä rukoushetkestä kämppikseni kanssa ja suljen silmät. Heitän huoleni Luojan käsivarsille. On kulunut ehkä muutama minuutti, kunnes lämpö kohtaa kasvoni ja kuulen taas ”rakastan sinua, rakastitko takas?” Päivän kohtaamiset tulvivat mieleeni filmirullana ja kyyneleet saavuttaa poskipäitäni.

Matt 25:45’Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle

Matt 5:14-16 ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”